IRC-Galleria

Kun lavuaari ei vedä:

Oinas kokeilee ensin rivakasti imukuppipumpulla. Kun se ei onnistu, hän potkaisee tiskipöytää ja karjahtaa, jolloin rööri aukeaakin välittömästi.

Härkää harmittaa. Hän harkitsee. Pitääkö hänen ryhtyä tekemään työtä? Hän istuu nojatuolissaan kaksi tuntia hieman tyrmistyneen näköisenä harkitsemassa. Siis pitääkö hänen ryhtyä tekemään työtä? Sitten hän aloittaa. Aluksi ei meinaa millään onnistua, mutta hän ei luovuta. Ei onnistu vieläkään, mutta hän ei luovuta. Jo kuuden tunnin kuluttua kaikki on valmista. Härkä ähkäisee. Sitten hän palaa istumaan nojatuoliinsa.

Kaksonen juoksee kauppaan ostamaan ruuvimeisseliä ja pumppua. Samalla hän pyörähtää ohimennen kirjastossa, R-kioskilla ja taidenäyttelyssä. Ai niin ja levykaupassa, polkupyöräkorjaamossa sekä uusimassa kännykkänsä akun. Kotona hän avaa paketista ruuvimeisselin ja unohtuu lukemaan sen käyttöohjetta samalla, kun katselee televisiosta uutisia ja soittaa levylautaselta lempilevyään, jonka sanoissa mainitaan jotakin radioista, ja tästä syystä hän ilmoittautuu työväenopiston radioamatöörikurssille. Tähän kaikkeen vierähtää päivä. Iltamyöhällä hän muistaa, että putki piti avata. Hän menee lavuaarin luo ja huomaa, että se onkin päivän aikana auennut itsestään.

Rapu pohtii, että äiti opetti, että "ensin tällä muovipumpulla vähän näääääin... tällä tavalla..." Rööri antaa jo lupauksen...plrp... Sitten vähän Pirkka Putkimies-pullosta... Ja niin se sujui kuin leikki! Vanhat konstit tepsivät! Pieni kyynel kimmeltää ravun silmäkulmassa hänen muistellessaan äitiään ja lapsuudenkotiaan, jossa tukkeutuneiden viemäreiden availu hämärinä syysiltoina kodin lämmössä oli aina niin turvallista ja kotoisaa.

Leijona soittaa paikalle kodin putkimiehen suorittamaan palveluksen. Samassa syssyssä hän tulee ajatelleeksi haavettaan, ja päättää vihdoin vaihdattaa kaikki asuntonsa hanat ja raanat, tiskialtaan, sekä suihkun metalliosat kullanvärisiksi. Hän keksii vaihtaa kullanvärisiksi myös autonsa pölykapselit.

Neitsyt kaivaa esille sisäisen insinöörinsä. Ruuvi kerrallaan hän irroittelee viemärin putket toisistaan ja asettelee ruuvit aakkosjärjestykseen. Tämän jälkeen hän poistaa tukoksen aiheuttaneet ainesosat. Nenässä hänellä on pyykkipoika ja käsissä suojakäsineet. Ne on hankittu juuri tämäntapaisia tilanteita silmälläpitäen. Kaikki onnistuu mainiosti. Kauhistusta herättää se, kuinka siivottomilta putket näyttävätkään sisäpuolelta! Ennen putkien liittämistä takaisin paikoilleen hän puhdistaa putket sisäpuolelta pulloharjalla, jonka vartta hän on jatkanut lisäosalla.

Vaa'alle tämä on hieman liikaa. Naispuolinen vaaka ei hommaan suostu, hän heittäytyy naiselliseksi ja soittaa paikalle miesystävän. Miespuolinen vaakakaan ei viitsisi tahria juuri siistittyä ulkoista olemustaan, joten hän pyytää vaimonsa korjaamaan putket. Vaimo suostuu tähän tilanteen ymmärtäen.

Skorpioni kiinnostuu tilanteesta. Häntä alkaa kihelmöidä ajatus, mitä kaikkea jännää tukkeutunut viemäri sisältääkään! Pääseepä jopa kurkkimaan putkien sisälmyksiin... Jee! Suurella mielenkiinnolla hän rassaa auki kaikki putket, selvittää tilanteen ja rassaa auki vielä lisääkin putkia, syventyen valtavalla intensiteetillä tutkimaan tätä salattua maailmaa!

Jousimies lorisuttaa koko altaan täyteen kuumaa vettä ja lähtee hakemaan lapiota. Hana jää auki ja lattia tulvii jo vedestä. Hän koettaa vielä ravistella lavuaaria, mutta ei rupea rööri vetämään, tosin lavuaari jää hänen käteensä ja sotku yltyy. No, eipä tässä muukaan auta, hän viheltelee, vetää jalkaansa kumisaappaat ja soittaa palokunnan.

Kauris soittaa ensin isännöitsijälle, sitten poliisille. Hän tekee rikosilmoituksen taloyhtiön huonosti hoidetusta viemäritilanteesta. Sen jälkeen hän soittaa vakuutusyhtiölle ja vaatii korvauksen puhelinkuluista: soitoista isännöitsijälle, poliisille ja vakuutusyhtiölle.

Vesimies painaa nappia. Se on viritetty toimintavalmiiksi jo aikoja sitten. Vihdoin hän pääsee testaamaan käytännössä sen toimivuutta. Ja Heureka! Putki aukeaa silmänräpäyksessä. Vihdoin voi keksinnölle hankkia patentin!

Kala kokeilee ensin ajatuksen voimalla. Hän pyytää viemäriä aukeamaan, keskittyy ja meditoi ja lähettää käsillä parantavia säteitä lavuaariin. Kun tämä ei auta, päättää hän kokeilla vahvempia keinoja... tiskiaine... ei auta... pesupulveri... ei... lisätään etikkaa... ei... vielä suolaa...Valtava vaahto kohoaa jo altaasta ja kuuluu outoa sihinää, kemiallinen seos vaikuttaa erinomaisen voimakkaalta, varsinkin kitkerästä tuoksustaan päätellen, ja HOKKUSPOKKUS plurp plurp prrrummps, yhtäkkiä seisonut vesi solahtaa riemukkaasti alas rööristä.

[Ei aihetta]Tiistai 19.02.2008 10:28


Ens viikon perjantaina inssi... loput 8 ajokertaa kaikki ens viikol, vikat just ennen inssiä... kyllä vähän jänskättää juu... ajan salee jonku kolarin vahingossa tai jotain... :D

Tosiaan luuri on jotenki rikki tai jotenki se kortti.. tai siis.. noh.. haen kai jonku liittymän tost.. tai en tiedä viel..

[Ei aihetta]Perjantai 15.02.2008 16:58




Kirjalliset läpi!!! Inssiä odotellessa.... :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.01.2008 13:34

Se joka luet tämän,kerro mielipiteesi. Kuvaile minua vain yhdellä sanalla, ja sitten kopioi tämä itellesi,niin tiedät mitä mieltä muut ovat itsestäsi.. :)

[Ei aihetta]Torstai 17.01.2008 19:19

Kopsattu emmulta :))

1. Kuka olet?

2. Pidätkö minusta?

3. Miloin tapasimme ekan kerran ja missä?

4. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?

5. Oletko yhä samaa mieltä?

6. Jos saisit antaa minulle jotain, mitä antaisit?

7. Kuvaile minua yhdellä sanalla

8. Uskallatko laittaa tämän päiväkirjaasi ja katsoa mitä mieltä minä olen sinusta?


jos kurkistelet niin vastaappa myös!! :) :)
jepjep... siihenhän se tais otsikkoon kiteytyä koko tän hetken sietämättömän tarmokas olemukseni

No ei.. jos tänään muistais jäädä itiksessä pois ja ikuistais ittensä passikuvaan ja jättäis luurinsa huoltoon... kyllä se siitä sitten..

Mutta se tehtävien asioitten lista tuntuu kasvavan kolmella kohdalla kun saat yhen ees jotenkuten muutaman viikon miettimisellä (tietty) hoidettua...

Ei taida vitskutkaan auttaa... missä aurinko?

saat pisteen jos tiedät mikä biisi otsikossa... heh.. tai ees kenen... :D

[Ei aihetta]Perjantai 04.01.2008 18:00

Mies:

15-20 vuotiaana: kuin Fiat
- pieni mutta ärhäkkä.

20-30 vuotiaana: kuin
Porche - nopea ja tehokas.

30-40 vuotiaana: kuin
Volvo - hieman
ikävystyttävä, mutta
teknisesti viimeistelty.

40-50 vuotiaana: kuin Opel
- lupaa enemmän kuin mihin
pystyy.

50-60 vuotiaana: kuin
vanha Ford: käynnistyy
vain spriillä.


Nainen:

15-20 vuotiaana: kuin
Aasia - tunnettu, mutta ei
tutkittu.

20-30 vuotiaana: kuin
Afrikka- kuuma, mutta
kuitenkin kostea.

30-40 vuotiaana: kuin Usa
- tehokas ja teknisesti
viimeistelty.

40-50 vuotiaana: kuin
Eurooppa kahden sodan
jälkeen - turmeltunut
mutta ihana.

50-60 vuotiaana: kuin
Venäjä - kaikki tietävät
sijainnin mutta kukaan ei
halua sinne.

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.12.2007 22:06

Tänään sen sitten alkaa, Miika saa lopullisesti kamansa pois täältä ja mä voin vihdoin jatkaa elämääni ilman sitä. se on ollu tääl koko viikonlopun pakkaamassa, onneks pääsin eilen hetkeks ulos (kiitos Joni)..

Tietty skidisti haikeeta... varsinkin kun mun koti ei oo enää sama.. mutta nyt se on vaan mun. vaikee selittää... jään kaipaamaan kotia sellaisena kun se oli mutta en ihmistä jonka kanssa se oli rakennettu.. tai jotain...

mutta mä joudun luopumaan koneesta.. se on vittumaisinta... mitä mä nyt teen?



[Ei aihetta]Perjantai 10.08.2007 16:49

Eilen oli kiva työpäivä... vaikka ei tässäkään vikaa oo..
Lähettiin pomon veneellä (joku 8m muskeli..) merelle tunniks ja sit takas töihin...
virkisti kyllä kovasti..Taas maistui työnteko toimiston tytöille... :D
Mäkin haluun sellasen sitten kun oon iso... tavotteet korkeella ja sillee.. :D