IRC-Galleria

hitto! Nythän on jo aamu!!Sunnuntai 18.01.2009 06:54

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.01.2009 06:52

äiti: sammuta kone sit ajois.... ettet istu siel koko yötä....

mä: joojoo

-

-


jaah.... hassusti tais käyä taas....

jahasMaanantai 12.01.2009 23:31

otan kaapista mukin ja laatikosta lusikan
kävelen jääkaapille otan maidon vierestä omena mehua
juon purkin tyhjäksi
vien lusikan kaappiin ja yritän tunkea mukia laatikkoon kunnes tajuan mitä teen

[Ei aihetta]Maanantai 12.01.2009 16:48



Lisää tämä päiväkirjaasi niin sinulle tapahtuu huomenna jotain hyvää. ♥

simpsons E19S06Maanantai 05.01.2009 00:38

Attempted murder? Now honestly, what is that?
Do they give a Nobel prize for attempted chemistry? Do they?

[Ei aihetta]Perjantai 02.01.2009 00:50

Arvoitus: Tämä mukava pitkänomainen vehje on parikymmentä senttiä pitkä, ja sen toisessa päässä on karvoja. Toinen, suippo pää on silea ja paljas; usein se kuitenkin on piilotettu eräänlaisen suojuksen sisään.

Jos sen ottaa käteen, huomaa pian etta se tuntuu miellyttävän kovalta ja tanakalta. Sen käytostä nauttivat molemmat sukupuolet. Päivät pitkat se retkottaa joutilaana, mutta silti sen edellytetään olevan valmiina toimintaan minä hetkenä hyvansä.

Se saadaankin nopeasti käyttovalmiiksi, useimmiten vapaasta tahdosta, mutta näin ei suinkaan silti aina kay. Se työnnetään kostuneeseen, lihaisaan aukkoon jossa sitä liikutellaan edestakaisin. Liikettä tehostaa koko ruumiin liike. Kun toimitus aikanaan on ohi ja se otetaan ulos, jälkeen jää kosteaa, valkeata limaa. Kun homma on ohi, se retkottaa jälleen vapaasti valmiina toimintaan.

Sen harrastaminen liittyy useimmilla ihmisilla nukkumaankäyntiin ja heräämiseen. Eri yksilöiden innokkuudessa on valtavia eroja - muutamat eivat harrasta sitä koskaan, toiset taas jopa kaksi-kolme kertaa päivassä.

MIKÄ SE ON?
-Hammasharja-
Kaikkihan tämän tiesi. Ai eikö? Mitähän sä oikein ajattelit??

[Ei aihetta]Torstai 01.01.2009 02:05

en ookkaan muuten tehny tänä viel vuonna mitään laitonta

::D

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.12.2008 14:35

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään

[Ei aihetta]Lauantai 20.12.2008 22:10

http://www.deathball.net/notpron/



tossa saa jo vähän pohtia :D