IRC-Galleria

iida<3Torstai 05.11.2009 03:33

Olit ensin pelkkä kohde mihin poika purki huolensa
meil on matka takana, ku tavattii jo nuorena
en elää ilman sua, mä ajattelen illat sua
voi pojat kuinka paljon mä nyt suhun saatoin ihastua
mä annan illat sulle, meil on rakkaus viha suhde.
kun mä haluun olla rauhas, nii sä annat tilaa mulle
oot aina mielessäni,
etkä koskaan vierelt hävii
meil on hyvä näin ja yhdessä me ollaan viihdetähtii
pidit mut tiellä aina, autoit jos mieltä vaivaa,
ja yhä enemmän mä sinun kanssa vietän aikaa
sä autat masennukseen,
varsinkin nyt talven tullen mul on hirvee tarve sulle
mä kerron haaveet sulle.
enkä meidän välii anna tulla yhdenkää
mä selvin silmin nyt sen nään,
me ollaan aina yhdessä.
ja vaikka meillä olis välimatkaa,
niin mä tiedän että aina vierelläni räppi jatkaa.
Mä en sun vierelt hävii, sä oot mun elämäni.
Mitään tuu meidän välii, sä oot mun elämäni.
Rakas tää on sulle, rakas laulu Japin tunteist
tunnettu jo vuosii mutta yhä mul on vahvat tunteet
hyväksyt mun puutteet, kannustat mua kulkee
lepään hetken käsilläsi ja sit vaadin liikaa sulle
olin nuija nuoren, poika kun me tavattiin
kauan näitä tuppisuuna kuuntelin, sua arastelin.
ne kertoo mitä merkkaat mulle, mitä ajattelin
kalastelin oikeit sanoi kunnes tiesin varmasti
ekan kerran monarilla kerroin tunteistani
sanat ei ollu kauniit, mut olin tosissani
vaik joskus tollotan ni en sulle suutu hani
oot se josta japi sanoo nami nami
sä oot kokonainen, mä oon sun puolikas
klubil sä oot kokonainen ja mä puolikas
oot mun mieles aamust iltaan aina enemmän
Japi sydän räp, koko mun elämäni.
Mä en sun vierelt hävii, sä oot mun elämäni.
Mitään tuu meidän välii, sä oot mun elämäni.
Elämäni
Elämäni
Elämäni
Sä oot mun elämäni, sä pysyt vierelläni
ja vaik olis välimatkaa niin sä pysyt mielessäni
ja aika vierähtää ja mitä vaan voi tapahtua
silti räppi mä nyt aina kyllä rakastan sua.
Mä en sun vierelt hävii, sä oot mun elämäni.
Mitään tuu meidän välii, sä oot mun elämäni.

hihii perjantaina päästään iidan kaa vihoin keittoo <3

lunta jee <3Torstai 05.11.2009 03:02

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
1. EMMA <3
LUETTELE 2 ASIAA MITÄ OLET TÄNÄÄN TEHNYT:
1. kattonu leffaa
2. syönyt
LUETTELE 4 ASIAA MITKÄ AIOT VIELÄ TÄNÄÄN TEHDÄ:
1. dataa
2. lukee
3. kuunnella musaa
4. nukkua
LUETTELE 5 ASIAA MITÄ HUONEEN SEINILLÄ ON:
1. tapettia
2. taulu
3. joku ihme koukku
4. naula
5. pistorasioita
S I N Ä
Nimikirjaimesi? RKH
Minä viikonpäivänä synnyit? torstaina
Opiskeletko jotain? noup
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? en mihkää vakavaan
M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta?lumisateesta<3
Mistä musiikista pidät? no kaikesta muusta paitti antti tuiskusta, lordista ja tosta ari koivusesta
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi? KESÄ! <3 koska on lämmintä
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? no ton viron :D ei vaa toi ranska on aika jees =)
Minkälaisista elokuvista pidät? komedioista ja romanttisista
S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi? no tota 6 siskoo ja sit äiti ja sit toi jyrppäkyrppä
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? ÄITI <3 ja EMMA <3
Minkälaisessa seurassa viihdyt? mukavassa (:
Tunnetko paljon ihmisiä? juu
R U O K A
Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? ööö patonkia jonka välis oli suklaata :DD
Onko sinulla erikoisruokavalio? no ei oikeesti =)
Mistä juomista pidät? alkoholipitoisista :D ei vaa kaikenlaisista kivoista =)
Mitä ajattelit syödä tänään? enpä nyt ehkä mitään enään. ellen taas unissani syö jääkaappia tyhjäks :D
Pidätkö ruuanlaitosta? onhan se ihan kivaa jos ei tarvii vaan ittelleen kokkaa :)
F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä? noup
Pyöräiletkö paljon? aikas pirun harvoin
Mitä musiikki merkitsee sinulle? todella paljon
Harrastatko mitään vakituisesti? ZUMBA ja sit... joo ;)
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? joo haluisin alottaa pilateksen jossai ryhmäs!
K O T I
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? aina iltasin
Onko kotisi kodikas? onhan toi rine tehnyt tästä aika kodikkaan =)
Millaisessa talossa asut? paritalon puolikas
T U R H A T
Onko sinulla hyvä ryhti? vois olla parempi
Oletko onnellinen? jepa
Nautitko olla yksin? yksin on kiva dataa. :D
Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? valoisasta
H A L U A I S I N
Olla: jossain täyshoitolassa vaikka jossain lämpimässä
Syödä: paprikaa :D
Juoda: aito pina colada ois aika herkku
Saada: miestä
Päästä: ulkomaille tai sitten johkin kylpylään
V I I M E K S I
Join: multivitamiini mehua
Tipuin tuolilta: on siitä hetki varmaankin :D
Itkin: en muista :o varmaan ku katottii jotai leffaa
Nauroin: tänään ja aivan älyttömästi :D
K Y S Y M Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt? hmmmh
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? enpä kai?
Mitä kappaletta kuuntelet nyt? - elastinen feat tasis - jarruta
S U O S I K K I
Huulikiiltosi: toi lumene
Ripsivärisi: enpäs osaa sanoo
Värisi: keltainen :) ja punanen on kans kiva
Liikuntalaji: seksi!
O L E T K O
Itsepäinen: no juu
Ilkeä: en yleensä
Viisas: oikee einstein!
Hyvä koulussa: aikas hyvä juu (:
Hyvä soutamaan: no en erityisen
Satuttanut itseäsi: juu
Huutanut jollekkin kaverillesi: juu
O N K O
Vika aina sinussa? ei
Sinulla lainkaan tapoja? toki
Sinua kohdeltu huonosti? jep
Sinulla pelkoja? eipä oikee
K Y S Y M Y K S I Ä
Rakastatko ystäviäsi? AIVAN ÄLYTTÖMÄSTI! <3
Kelle puhuit viimeksi messengerissä? tais olla toi joni joskus vuonna nakki :D
Lause/sana jonka sanoit viimeksi? hyvää yötä
Oletko ihastunut? njaa
Katsotko Sinkkuelämää? tottakai!
Paras sarja ikinä? sinkkuelämää <3
Jaksatko elää elämääsi? toki :)
Hesburger vai Mc Donalds? HESE! <3 PAPRIKAMAJONEESI! <3

ehkä voisin toki koittaa nukkua myös.Keskiviikko 04.11.2009 04:42

Oletko...

...ihastunut? - njaa
...rakastunut? - noup
...väsynyt? - juu, vaikka ei nukkumatti tule :(
...iloinen? - jepa =)
...vihainen? - noup
...nälkäinen? - aina :)
...stressaantunut? - en
...rahaton? - kaikkee muuta =)
...yksinäinen? - no tällä hetkellä tuntuu ihan pikkase siltä.
...onnellinen? - juuuu
...huumorintajuinen? - toki :)

Onko sinulla...

...paljon kavereita? - onhan noita :)
...paljon ystäviä? - on noita ainakin muutamia hyviä <3
...liikunnallinen harrastus? - njuuu
...jokin pakkomielle? - njaa njuu
...jokin vakava sairaus? - henkinen juu
...vielä koko perhe koossa? - no ei
...tyttö/poikaystävä? - turhia sellaset
...sisaruksia? - ehkä jopa liikaa
...liikaa musiikkia koneellasi? - ei lähellekkään tarpeeks edes
...valtava pelko jotain asiaa kohtaan - nein

elämä olis kiva.Keskiviikko 04.11.2009 04:36

SINUSTA:
- Haluaisitko olla nyt henkilön kanssa jossain, jota suutelit viimeksi? - noo vaikkapa.
- Olisitko surullinen, jos veljesi tekisi itsemurhan? - eipä oo veljee
- Lähtisitkö kahville, jos joku kysyisi? - riippuu kuka kysyis.
- Kertoisitko suurimman salaisuutesi pojalle, jota halasit viimeksi? - öö paha sanoo ku en muista ketä halasin viimeks
- Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi? - juu! ruotsi<3
- Menisitkö koulukuvaukseen vaatteilla, jotka sinulla on nyt päällä? - öö juu en ehkä menis sinne alasti :D
- Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana? - muutamakin juu
- Oletko rauhallinen ihminen? - toki toki :D
- Komedia vai kauhu? - komedia
- Onko sinulla vilkas mielikuvitus? - ehkä liiankin
MITÄ SINULLA ON?
- Taskuissasi? - ei paljo oo taskui kuule :P
- Hiuksissasi? - ponnari
- Huoneessasi? - hotpsti vaatteita lattialla, kirja ja namii jalamppu ja matkalaukku ja matto ja sänky
OLETKO?
- Kipeä nyt? - no vähä on lunssaa
- Lyönyt vastakkaista sukupuolta? - toki
- Katunut jotain tekoa viikkoja? - njaaa...
ONKO?
- Joku ihastunut sinuun? - tietysti
- Joku särkenyt sydämesi? - jep
- Joku ystäväsi pettänyt sut? - no ei sillee
- Joku kehunut ulkonäköäsi - ain sillon tällön
- Ollut mukava päivä tänää? - aivan mahtava!
- Joku lyönyt sinua? - juu
- Kivaa? - aivan mahtavaa!
- Joku kourinut sinua vastoin tahtoasi? - jep..
YLEISTÄ:
- Lempipaikka? - SÄNKY!
- Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - öö... en tykkää olla yksin :(
- Missä haluat mennä naimisiin? - no jossain tosi ihanas romanttises paikas
- Pitääkö kukaan sinusta? - no kaikki.
- Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - no vähän on yksinäinen olo nyt täällä yksin..
- Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - molemmis
- Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - jep. jopa rakastanut.
- Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? - nukun, syön, juon
HIMO:
- Missä kulkee pettämisen raja? - jokainenhan sen sitten itse määrittelee.
- Oletko herännyt väärästä sängystä? - aina joskus.
- Mitä himoitset? - ah vaikka mitä juuri tällä hetkellä.. (:
- Oletko laittanut ilmoitusta deittipalstalle? - eipä ole tarvinnut
- Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? - onhan ne aikas kivoja =)
TURHAMAISUUS:
- Kuinka monta kertaa päivässä katsot peiliin? - no välillä jopa kaksi kertaa =D
- Mitä mieltä olet plastiikkakirurgista? - jokainen tekee niinkuin haluaa.
- Mitä teet kotona kun kukaan ei näe? - tanssin alasti.
VIIMEISIN:
- Henkilö jonka näit? - jani :)
- Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - toinen jani =)
- Henkilö jota halasit? - toi oli aika paha.
- Henkilö jonka kanssa tekstailit? - jani taas :)
- Kappale jonka kuuntelit? - mikset tahdo olla mun kaa?

ei hyvältä näytäKeskiviikko 04.11.2009 04:20

Juonut:
(x) Alkoholia
(x) Valkoviiniä
(x) Punaviiniä
(x) Kuohuviiniä
(x) Kaljaa
(x) KOFF
(x) Karjala
(x) Karhu
(x) Olvi
(x) Lapin Kulta
(x) Siideriä
(x) Fizz
(x) Upcider
(x) Golden Cap
(x) Kopparberg
(x) Lonkeroita
(x) Jotain cattia
(x) Green Cat
(x) Red Cat
( ) Pink Cat
(x) Black Cat
( ) Yellow Cat
(x) Smirnoff icea
(/ ) Vilmaa (kuulostaa kauheen tutulta)
(x) Kirkkaita
(x) Koskenkorva
(x) Leijona
(x) Suomiviina
(x) Tequilaa
(x) Jotain sekoitusta jonka sisällöstä et tiedä mitään
Tupakka:
(x) Olen polttanut tupakkaa
(x) Olen polttanut kokonaisen askin yhdessä päivässä
(x) Poltan/polttanut "aski-tupakkaa"
(x) Poltan/polttanut Toppa/Tössi-tupakkaa", eli sätkiä
(x) Poltan/polttanut L&M
(x) Poltan/polttanut Malboroa
(x) Poltan/polttanut bonusta
(x) Poltan/polttanut Smartia
(x) Poltan/polttanut jotain muuta kuin edellä mainuttuja
(x) Olen polttanut yli 2 tupakkaa kerralla
(x) Poltan säännöllisesti
(x) Poltan kännissä
( ) Poltan vain kun olen stressaantunut
( ) Poltan vain jonkun merkki päivän tai muun tapahtuman kunniaksi
( ) En polta ollenkaan
(x) Olen polttanut sikaria
Ostanut:
(x) Alkoholia tai tupakkaa alaikäisenä
(x ) Alkoholia tai tupakkaa alaikäiselle
( ) Alkoholia tai tupakkaa väärennetyillä papereilla
Suudellut:
(x) Miestä/poikaa
(x) Naista/tyttöä
(x) Useampaa kuin yhtä ihmistä yhden illan aikana
(x) Tuntematonta
(x) Jotakuta ja katunut sitä jälkeenpäin
(x) Vähintään viikon sisällä jotain ihmistä
Lyönyt:
( x) Ystävääsi
( ) Portsaria
(x) Jotain tuntematonta
Alkoholi:
(x) Ollut humalassa
(x) Ollut niin kännissä ettet muista kaikkea edellis illasta
(x) Aamulla herännyt ja miettinyt "missä helvetissä mä oon?"
(x) Tehnyt jotain kännissä ja katunut sitä myöhemmin
(x) Tehnyt jotain paljastuksia kännissä joita et sanoisi selvinpäin
(x) Ryypännyt ainaki viikon putkeen
(x) Ollut humalassa viimeisen 3 päivän aikana
( ) Saanut alkoholimyrkytyksen
(x) Ollut tekemisissä poliisien kanssa humalatilasi takia.
(x) Saanut itkukohtauksen kännissä

ääääKeskiviikko 04.11.2009 04:07

äsken vielä väsytti mukamas mutta tietty heti kun tuli kotiin ja pääsi peiton alle niin ei tietty väsytä enään yhtään. :(
ei oo reiluu tällänen. ja sit tietty kaikki muut nukkuu jo. :(

.Keskiviikko 28.10.2009 02:09

Seurusteletko?
- noup
Haluaisitko?
- no en mä ny..
Oletko suudellut jotain kaverilistaltasi?
- öööö enpä kai
Kuinka monen kanssa olet seurustellut kaverilistaltasi?
- öö en kait kenenkää
Oletko rakastunut?
- noup
Kuinka kauan olet ollut sinkku, jos olet?
- jostai alkukesäst kai
Koska viimeksi pussasit poikaa?
- taisi olla perjantai
Tyttöä?
- enpäs muista juuri nyt mut eipä siitä varmaan kovin kauaa oo :DD
Pidätkö pusuista?
-njoo
Haleista?
- juu
Mitä teet jos et saa ihastustasi?
- sellast sattuu :)
Oletko itkenyt ihastuksesi takia?
- toki
Kun alat seurustelemaan, sinulle tärkeää on
[x] Luonne
[/] Ulkonäkö
[/] Ikä
Oletko mustasukkainen?
- njuu
Ketä rakastat?
- no itteeni :)
Kauneinta mitä sinulle on sanottu?
- onhan noita <3
Vaihdatko ihastustasi kuin sukkia?
- noup
Olisiko hienoa saada ihminen helposti, kenet on aina halunnut?
- njaaaa
Pituutesi?
- n170cm
Pidätkö pojista?
- jujuju
Antaisitko ihastuksellesi suudelman?
- njuuu
Koska teit tämän kyselyn, ihastuksesi tajuaa, että te kuulutte yhteen!
- njaaaa

-Keskiviikko 28.10.2009 01:50

itketkö helposti? - no juu
kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - no jaaa.. varmaankin toi rine :D
millainen mieliala tällä hetkellä? - aikas mahtava
muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - tais olla tos kevääl tai alkukesästä
nauratko enemmän kuin itket? - juu
oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - noup
suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - no en mä kyl
tekisikö mielesi jonkun luokse? - njaa
tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - no eipä pahemmin
voisitko mennä kännissä kouluun? - oon tainnu kyl olla joo
haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? -no mikä jottei (:
mikä sinut saa yleensä itkemään? - kaikki mahdollinen
kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - onhan noita
rakastaako sinua kukaan? - totta kai!
ikävöitkö ketään juuri nyt? - no juu
kenen vieressä viimeksi nukuit? - jaa'a oliskohan ollu toi lauri (:
kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - iidan (:
kenen kanssa viimeksi nauroit? - no rinen :D
käytätkö rahasi viisaasti? - en tosiaan
kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? - varmaankin tuo rine <3 mut on noit monia muitakin kyllä<3
oletko onnellinen? - juu
surullinen? - noup
missä kännykkäsi on? - sylis
mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - tyyny
katso taaksesi, mitä näet? - seinä ja tyyny
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - juuuu
entä kenties pussannut? - mmmm
oletko ikävöinyt jotain kovasti? - en mä kovin kovasti
oletko juonut alkoholia viikon aikana? - juuuu
oksentanut? - en
soittanut jollekkin? - toki
saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - juuu
lähettäny viestiä vastakkaisella sukupuolelle? - toki

!Lauantai 24.10.2009 19:03

Lue loppuun saakka
On perjantai-ilta, ajat autoa.. (mieti millainen on auto jota ajat?)
Sinulla voi olla vain neljä ihmistä mukanasi. (Ketkä ovat autossa kanssasi?)
Ajaessasi sinä ja ystäväsi chillailette musiikin tahtiin. (mitä kappaletta kuuntelette?)
No, siinä te viisi chillailette musiikin tahtiin Yhtäkkiä
hullu kuski törmää teihin takaapäin!
Menetät auton hallinnan ja auto luisuu tietä pitkin.
Osutte hidaste töyssyyn ja auto pyörähtää ympäri päätyen katolleen nurmelle
tien viereen.
Makaat paikoillasi itkien, koska sinuun koskee niin paljon.
Et kuule muuta kuin hiljaisuutta. hiljaisuutta...
hiljaisuutta...
Yrität huutaa ystävillesi, mutta olet niin shokissa ja
suurissa kivuissa
ettet pysty edes puhumaan.
Makaat siinä elämäsi pisimmät 2 minuuttia, jotka tuntuvat
ikuisuudelta.
Viimein kuulet jotakin.
Kuulet ambulanssin sireenin,
etkä koskaan ole ollut niin helpottunut.
Makaat siinä, vieläkin autossa,
ajatellen perhettäsi, ystäviäsi, koulua, menneitä lomia, vanhoja
ystäviä, entisiä rakastajia.
Alat rukoilla itsesi ja muiden autossa olleiden puolesta.
Ensihoitajat vetävät sinut autosta, asettavat sinut
paareille ja nostavat ambulanssiin.
Sinä olet yksin.
Et saa mahdollisuutta nähdä muita kanssasi autossa olleita.
Matkalla sairaalaan sinä rukoilet itseksesi Kuolenko minä?'
Missä ystäväni ovat?
Ovatko he kunnossa?
Mitä minulle tapahtuu?
Kuolitko sinä vai et?
Mitä tapahtui ystävillesi, jotka olivat kanssasi autossa..?
He kaikki kuolivat. Kaikki muut autossa olleet kuolivat.
He ovat kaikki poissa.
Et koskaan enää näe heitä.
Ja mitä sinuun tulee..
Myös sinä kuolit.
Odota, sinä vain kuvittelit.. Eikö totta?
Mutta mitä jos tämä olisi oikeasti tapahtunut?
Mitä jos se oikeasti tapahtuisi sinulle?
Ajattele sitä..
Se auto oli VIIMEINEN auto, jossa IKINÄ olit ystäviesi kanssa
Ne neljä ihmistä olivat VIIMEISET henkilöt joita IKINÄ näit.
Valitsitko nämä neljä ihmistä viisaasti..
Vai toivotko, että joku muu olisi ollut autossa kanssasi?
Laulu, jonka tahtiin chillailitte oli VIIMEINEN laulu, jonka
IKINÄ kuulit.
Etkö toivokin, että sinulla olisi ollut mahdollisuus kertoa
kaikille heille kuinka heitä rakastit?
Etkö toivo, että olisit voinut kertoa vanhemmillesi viimeisen kerran,
että rakastit heitä?
Etkö toivo, että olisit voinut suudella
poika/tyttöystävääsi viimeisen kerran?
Toivotko, että olisit voinut kertoa ihastuksellesi kuinka
paljon pidit hänestä
Toivotko että voisit halata ystäviäsi vielä viimeisen
kerran?
Toivotko että sinulla olisi ollut mahdollisuus tehdä kaikkea tuota?
SINULLA ON YHÄ!
jos tämä viesti vähänkin kosketti sinua ole hyvä ja kopioi tämä omaan päiväkirjaasi sillä minua tämä todella kosketti ja haluan sanoa teille kaikille että välitän teistä todella paljon sillä sitä ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua!
JA muista tämä sanonta: Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi.
Ja kun joku sanoo rakastavansa sinua, tiedä sen tarkoitus ja
tarkoita sitä kun itse sen sanot.
jos sinä et kopioi tätä niin olet kylmäsydäminen etkä välitä rakkaimmistasi! tämä voi olla sinun viimeinen mahdollisuutesi!
Kerro jokaiselle että välität
Jos sinä ajattelet, että jokin päivä unohdan sinut; vastaus
olisi,
EI IKINÄ ELÄMÄSSÄNI!
Jos kysyisit, mikä on minulle tärkeää; vastaus olisi SINÄ!!
Jos sinä kysyisit, pidänkö sinusta; vastaus olisi, Kyllä
ehdottomasti!
Sinä olet minun nauruni, minun puhdas helmeni, minun
enkelini..
Sinulla on 30 s tehdä yksi toive..
*START*
*1
*2
*3
*4
*5
*6
*7
*8
*9
*10
*11
*12
*13
*14
*15
*16
*17
*18
*19
*20
*21
*22
*23
*24
*25
*26
*27
*28
*29
*30
*STOP!!!!*
jos kopioit tämän viestin päiväkirjaasi toiveesi toteutuu!

juu moi.Perjantai 23.10.2009 04:36

ei mul ainakaa tylsä elämä oo.
joo meen nukkuu.
MO!