IRC-Galleria

-Bonito-

-Bonito-

I Know You want Me<3

Voi Raukkaa:(Maanantai 20.07.2009 03:15

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten Pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsi pahoinpitelyn takia.

VÄHÄXX REPESIN HAHAHHAHAHLauantai 18.07.2009 05:37

minua halutti, tahdoin tehdä sen.
menin esson nurkalle, avasin vetoketjun, otin sen esille,
ravistelin sitä. nautin siitä. VITTU! poliisit!
heitin sprayni pois.

Hahaha Hyi Vittu...!Perjantai 15.05.2009 01:49

Miespuolinen asiakas tuli ravintolaan ja istui vapaaseen pöytään. Istuutuessaan hän tönäisi vahingossa ruokalusikan lattialle kyynärpäällään. Lähellä ollut tarjoilija veti uuden lusikan rintataskustaan ja kattoi sen pöydästä pudonneen tilalle. Asiakas näytti tyytyväiseltä.
- Kantavatko kaikki tarjoilijat täällä lusikoita taskussaan? hän kysyi.
- Kyllä, tarjoilija vastasi. Täällä kävi tehokkuusasiantuntija, jonka mukaan 17,8% asiakkaistamme pudottaa lusikan lattialle. Kun kannamme niitä mukanamme, meidän ei tarvitse juosta keittiöön hakemaan niitä.
Asiakas sai annoksensa ja söi sen tyytyväisenä. Kun hän oli maksamassa laskuaan, hän sanoi tarjoilijalle:
- Anteeksi, mutta tiedättekö, että sepaluksestanne roikkuu langanpätkä?
- Meiltä kaikilta roikkuu, tarjoilija selitti - Samaisen asiantuntijan mukaan me käytämme 11,4% ajastamme käsien pesuun WC-käytön yhteydessä. Langan toinen pää on kiinni peniksessäni. Kun minun tulee hätä, vetäisen vain langan avulla penikseni ulos, teen tarpeeni ja palaan työn ääreen. Koska en ole koskenut penikseeni, minun ei tarvitse pestä käsiäni ja säästyy paljon aikaa.
Asiakas oli kuunnellut selitystä kiinnostuneenta, mutta loppuvaiheessa hänen kasvoilleen oli kohonnut kysyvä ilme.
- Mutta miten saatte peniksenne takaisin housuin? hän ihmetteli.
- En tiedä miten toiset sen tekevät, tarjoilija sanoi. Minä ainakin käytän lusikkaa.


Kaksi naimisissa olevaa kaverusta keskustelee pubissa.
- On se vaan ihme juttu, toinen sopertaa toiselle. - En kertakaikkiaan tiedä mitä tekisin. Joka kerta kun olen ollut ryyppäämässä, yritän tulla kotiin mahdollisimman hiljaa. Otan kengät jalasta ennen kuin menen sisään, hiivin hiljaa kylppäriin, jossa riisun vaatteet, ja siirryn sitten vaivihkaa makuuhuoneeseen. Ja joka kerta muija herää ja haukkuu minut, kun tulen myöhään kotiin ja haisen kaljalle!
Kaveri katsoo ystäväänsä ja virkkaa:
- Sinun olisi syytä vaihtaa taktiikkaa, ystävä hyvä. Minä tulen aina mahdollisimman äänekkäästi kotiin, paiskaan oven kiinni takanani, loikaan sänkyyn, läimäytän vaimoa pyllylle ja sanon: "Miten olisi pikku suuhoito?". Kertaakaan eukko ei ole herännyt!
OINAS

Olet uudisraivaajatyyppiä, mutta halveksit avoimesti muita ihmisiä.
Olet äkkipikainen, kärsimätön, väkivaltainen etkä välitä muiden neuvoista.
Koulussa Oinaat eivät opi lukemaan, koska eivät halua kuunnella muiden ohjeita.
Et ole erityisen mukava henkilö.
Oinas vammautuu yleensä päähän ja saa täten vitun tyylikkäitä arpia tauluunsa.
Oinas on vihamiehenä kiitollinen, koska hän äkkipikaisena hulluna tappaa uhrinsa välittömästi ja alkaa vasta tämän jälkeen kiduttaa ruumista.
Tämä kertonee riittävästi Oinaasta.

Onnenkapine: Juoksuhauta
Onnennumero: YKKÖNEN!
Onnenväri: Veri
Motto: "Ketkä vitun muut?"
Auto: Formula 1



HÄRKÄ

Olet käytännöllinen ja uppiniskainen.
Teet työtä kuin hullu vaikka pohjimmiltaan olet vitun laiska paska.
Härkiä on paljon mielisairaaloissa -potilaina.
Useimmat pitävät sinua arvaamattomana ja härkäpäisenä.
Poliittisesti olet fanaattinen.
Härät surmaavat usein puolisonsa riidanpäätteeksi.
Härkä tajuaa pitää usein turpansa kiinni, mutta heti avattuaan naamansa se joutuu helvetilliseen kiipeliin.
Härkä on ikävä ihminen.
Härkä alkaa vanhemmiten muistuttaa kulahtanutta rantalelua.
Härkä on parhaimmillaan marinoituna.

Onnenkapine: Solarium
Onnennumero: Peruspäiväraha 112,-
Onnenväri: Rusketus
Motto: "Ööööö paistaako siellä varmasti aurinko ööööö?"
Auto: Taksi



KAKSOSET

Olet nopea ja älykäs.
Molemmat sukupuolet pitävät sinusta, koska olet lähes poikkeuksetta biseksuaali.
Odotat saavasi kaiken ponnistelematta itse lainkaan.
Olet helppoheikki ja kusipää.
Sinulla on voimakas tarve sukurutsaukseen.
Lisäksi sinulla on ainakin fantasioissasi suunnaton tarve naida kahden kanssa yhtäaikaa.
Jos ei mikään muu auta, niin tuuttaat sormesi omaan pakoputkeesi yhdynnän aikana.
Tätä harrastavat niin mies- kuin naispuolisetkin Kaksoset.
Jakomielitauti periytyy aina joltain suvun Kaksoselta.
Kaksoset saattavat juovuspäissään flirttailla jopa omalle peilikuvalleen.
Joskus he jopa onnistuvat siinä, jolloin he huomaavat lähteneensä jatkoille itsensä kanssa.

Onnenkapine: Puhelin
Onnennumero: 118
Onnenväri: Keltaiset sivut
Motto: "Mä haluun eka jutella"
Auto: Mikä tahansa kaksipaikkainen



RAPU

Olet symppis ja ymmärrät toistenkin ongelmia.
Sinua on naurettavan helppo käyttää hyväkseen ja sinulle nauretaan takanapäin - aina.
Ensimmäiset sanat jotka Rapu oppii ovat: "Minä olen äiti".
Tätä hokevat niin pikkupojat kuin tytötkin.
Lykkäät aina kaikki asiat huomiseen, jonka takia sinusta ei ikinä tule yhtään mitään.
Suurin osa sosiaaliavusta nauttivista on Rapuja.
Itket paljon ja äänekkäästi, joka huvittaa suunnattomasti muita.
Sinulla on naurettava tarve yrittää kahlita kaikki läheisesi yhdeksi vitun nipuksi, jota yrität johtaa sairaalloisen mustasukkaisen mielesi avulla.
Maailmassa tälläkin hetkellä miljoonia ihmisiä rukoilee, ettei kukaan Rapu rakastuisi heihin.

Onnenkapine: Siveysvyö puolisolle
Onnennumero: Siveysvyön lukon numero
Onnenväri: Kaikki paitsi keitetyn ravun punainen
Motto: "Et mene minnekään! Missä sä olet? Milloin tulet? Tää muistetaan"
Auto: Matkailuauto koko perheelle



LEIJONA

Sinulla on harhakäsitys, että olisit synnynnäinen johtaja.
Muut tajuavat, että olet vain mitätön kiipijä.
Useimmilla leijonilla on sadistinen simputtajan luonne, jonka vuoksi leijonia ammutaan paljon armeijassa.
Olet turhamainen etkä kestä rehellistä arvostelua.
Röyhkeytesi on inhottavaa.
Jalopeurat ovat valitettavasti melko varakkaita.
Leijonat mylvivät kuin mehtäsiat saadakseen äänensä kuuluviin, mutta todellisuudessa karjumisen kohteeksi joutuvat kuuntelevat karjuntaa vain silkasta mielenkiinnosta.
Suurin huomio kohdistuu Leijonan päästä toisinaan kuuluvaan "Ping"-ääneen, jolloin karjumiseen käytetty pinnistys on katkaissut Leijonanpäästä verisuonen ja tilan täyttää miellyttävä hiljaisuus.

Onnenkapine: Ratsupiiska
Onnennumero: Kahdestaan
Onnenväri: Parrasvalo
Motto: "Eikö tuota esirippua saa muka nopeammin auki?"
Auto: Ferrari



NEITSYT

Olet johdonmukainen ja inhoat epäjärjestystä.
Saatat siivota autoasi kolme vuorokautta putkeen.
Pikkutarkkuutesi raivostuttaa muita, joten Neitsyet eivät päädy lainkaan avioon.
Olet kylmä ja tunteeton, lisäksi nukahtelet rakastellessasi.
Neitsyet ovat mahdottoman hyviä bussikuskeja.
Neitsyt on luultavasti kaikista tähtimerkeistä vittumaisin.
Ihmeellinen tekopyhä säntillisyys ja patologinen turvallisuuden hakeminen käyvät joskus niin valtavasti muiden merkkien edustajien hermoille, että tapahtuu ikäviä asioita - Neitsyille.
USA:n vankiloissa on paljon sarjamurhaajia, jotka ovat tappaneet vain Neitsyitä.
He ovat varsin korkealle arvostettuja vankilan omassa hierarkiassa.
Kuolemaan tuomituista vain Neitsyiden kohdalla tuomio pannaan aina täytäntöön välittömästi.

Onnenkapine: Ehjä immenkalvo
Onnennumero: Mikä tahansa luotettava numero
Onnenväri: Mikä tahansa väri, joka ei haalistu vaan pysyy aina samanlaisena
Motto: "Voi olla, mutta todellisuudessa..."
Auto: Seat Cordoba Diesel 2,9l/100 km



VAAKA

Olet hauras lyyrikko ja sinun on vaikea pitää jalat maassa.
Jos olet mies, sinulla on hyvin voimakkaita homoseksuaalisia taipumuksia.
Onnistut työ- ja raha-asioissa mainiosti.
Vaaka-naiset onnistuvat parhaiten prostituutiossa hyvän vaaka-asentonsa vuoksi.
Vaa'at kuolevat äkillisiin sukupuolitauteihin.
Vaaka on ainoa joka jaksaa katsella omaa persettään peilistä vaikka kuinka kauan.
Vaaoilla on valitettavan usein varsin hyvät perseet.
Naispuolinen Vaaka ei ole sisäistänyt, että persettä ei ole suunniteltu vain katsottavaksi.
Tästä johtuen Vaa'at eivät ole irtosuhteissa halutuintariistaa.

Onnenkapine: Peili
Onnennumero: Vain 299,-
Onnenväri: Kevään muotiväri
Motto: "Tää on aivan ihana! Voiko teillä maksaa Visalla?"
Auto: Volvo S80



SKORPIONI

Olet ovela liikeasioissa, eikä sinuun voi niissäkään luottaa.
Pääset huipulle, koska olet täysin kylmäverinen taktikko.
Olet hyvin seksuaalinen, joten aloitat masturboinnin jo tarhassa.
Aikuisena sinua kiihottavat erityisesti muiden puolisot.
Useimmat Skorpionit ammutaan sänkyyn (ei omaan).
Skorpioneille on kehittynyt varsin voimakas intuitio, joten ne saattavat yhdellä vilkaisulla havaita keneltä ne saavat mahdollisimman primitiivistä seksiä lähimmän vartin aikana.
109% Skorpioneista käyttää sikana hyväkseen tätä lahjaa.
Monet Skorpionien seksuaalisen himon kohteeksi joutuneet miettivät vielä vanhainkodissakin, että mikä heihin oikein iski?
Mikäli muisto palautuu elävänä mieleen, hiippailee tällainen vanhus vielä viimeisillä voimillaan onanoimaan vanhainkodin paskahuusiin.

Onnenkapine: 9 mm luoti (käyttämätön)
Onnennumero: 69
Onnenväri: Makuuhuoneen valo
Motto: "Käänny ympäri niin kokeillaan yhtä toista asentoa"
Auto: Chevy Van plyysisisustuksella



JOUSIMIES

Olet onnettoman optimistinen ja innostunut.
Sinulla on uhkarohkea taipumus luottaa onneesi, jota sinulle ei ole suotu lainkaan.
Suurin osa Jousimiehistä on alkoholisteja tai päihteiden väärinkäyttäjiä.
Kännissä Jousimiehen kuvittelevat olevansa henkisiä opettajia.
Kaikki pitävät Jousimiehiä naurettavina.
Jousimiesten kasvonpiirteet muistuttavat usein hämmästyttävästi hevosen piirteitä.
Yleensä Jousimiehet ovatkin hevosten reinkarnaatioita.
Mikäli Jousimies ei sairasta keliakiaa niin hänen lempiruokansa on ämpärillinen kauroja.
Jousimiehellä on lähes poikkeuksettavoimakas tarve matkustaa.
Jousimiehiä arvostetaan aina, kun ne ovat matkoilla.

Onnenkapine: Puhallettava alttari
Onnennumero: Route 66
Onnenväri: Kirkkaus
Motto: "Kauanko lento kestää?"
Auto: Challenger sukkula



KAURIS

Olet vanhoillinen känisevä kranttu, joka pelkää riskejä.
Et tee mitään, olet siis laiska.
Yksikään kaurisihminen ei ole koskaan tehnyt mitään merkittävää tässä eikä muissa maailmoissa.
Kauriiden ei pitäisi pysyä kauaa paikoillaan, koska ne karkottavat ominaishajullaan muut pois.
Kauris yrittää mielellään pujotella muiden liiveihin ja hakea muiden kautta menestystä.
Mikäli Kauris yrittää selviytyä omin avuin eikä tietenkään tässä menesty, hän alkaa syyttää muita uransa torpedoimisesta.
Kauriilla on ikävä tapa elää aivan helvetin vanhoiksi.

Onnenkapine: Kansaneläke
Onnennumero: Kansaneläkkeen perusosa 2625 mk/kk
Onnenväri: Kelan kuoren väri
Motto: "Oi oi, voi voi, pakko tässä on vielä yrittää oi oi..."
Auto: Lada 1200L



VESIMIES

Sinä olet neropatti, mutta äärimmäisen mustasukkainen ja omistuksenhaluinen diktaattori, vaikka annat ymmärtää jotain ihan muuta.
Valehtelet paljon.
Olet hyvin piittaamaton ja epäkäytännöllinen, jonka vuoksi toistat virheitäsi ja erehdyksiäsi kuin magnetofoni yhä uudelleen ja uudelleen.
Kaikki ihmiset ja jopa eläimet pitävät sinua harvinaiset tyhmänä.
Olet valmis vaikka sahaamaan oman pääsi irti, jotta saisit "ystäväsi" sanomaan, "sä olet mun paras ystävä".
Seuraavalle ystävälle haukut edellisen ystäväsi ja olet valmis syömään vaikka omaa paskaasi, jotta saisit "ystäväsi" sanomaan, "sä olet mun paras ystävä..."

Onnenkapine: Ystävänpäiväkortti
Onnennumero: Ääretön
Onnenväri: Mikä tahansa joka miellyttää muita
Motto: "Tulisitko ystäväksi yksinäiselle Vesimiehelle? Tietenkin tositarkoituksella!"
Auto: Nivelbussi



KALAT

Sinulla on vilkas mielikuvitus ja kuvittelet usein, että salaiset agentit vakoilevat sinua.
Keräilet erilaisia aseita ja kiikareita.
Et tee vaikutusta lähimmäisiisi, joita raivostuttaa pöyhkeytesi.
Sinulla ei ole lainkaan itseluottamusta, jonka vuoksi pelkäät kaikkea silmittömästi.
Kaloilla on taipumus kiristää valtaapitäviä.
Nuoret Kalat yleensä lähettävät uhkauskirjeitä tärkeille ihmisille, nimitellen näitä hassuilla, loukkaavilla nimillä.
Koska Kalat vain haaveilevat kaikesta, he ovat vaarattomia tomppeleita ja kelpaavat taustakävelijöiksi TV-uutisten katunäkymä-filminpätkiin.
Kalat tekevät valtavasti itsemurhia, koska he pelkäävät että joku tulee ja nitistää.
Kalat pelkäävät myös itsensä murhaamista, joten he yrittävät kusettaa itseänsä tekemällä itsemurhan hukuttautumalla.
Kalat ovat niin typeriä, että luulevat olevansa Kaloina hukkumattomia.
Tämän vuoksi Kaloja naarataan paljon järvistä, meristä, joista ja kylpyammeista.
Kaloilla on erinomaisen huvittava taipumus sotkea itsensä melkoiseen soppaan, joten Kalat sopivat parhaiten keittoihin.

Onnenkapine: Paska katiska
Onnennumero: Mikä tahansa numero, joka nousee alitajunnasta
Onnenväri: Kaikki neuroottiset värit
Motto: "En minä ainakaan uskaltaisi!"
Auto: Kupla -62
Johtajat keskustelivat. Toinen kysyi toiselta, miksi tämä oli erottanut sihteerinsä.

Hän kertoi:

Kaksi viikkoa sitten oli minun 45 v syntymäpäiväni. Enkä ollut kovin innoissani, kun aamulla heräsin eikä vaimo edes onnitellut saatikka antanut lahjaa. Hän ei sanonut minulle edes hyvää huomenta. Ajattelin, että sellaisia vaimot ovat, mutta lapset sentään muistaisivat.

Sitten heräsivät lapset, mutta kukaan heistä ei sanonut sanaakaan.

Sen jälkeen menin toimistolleni. Tunsin itseni hyvin masentuneeksi ja pettyneeksi. Kun kävelin toimistooni, sihteerini sanoi: "Hyvää huomenta pomo ja hyvää syntymäpäivää!" Se sai minut tuntemaan oloni hieman paremmaksi.

Työskentelimme iltapäivään asti jolloin sihteerini koputti oveen ja sanoi: "Tiedätkös ulkona on hyvin kaunis ilma ja on syntymäpäiväsi. Mitäs jos mentäisiin päivälliselle, vain sinä ja minä?"

Niinpä me menimme pieneen viehättävään maaseuturavintolaan. Joimme parit martinit, päivällinen oli loistava, ja meillä oli todella hauskaa.

Sen jälkeen piti palata toimistolle, mutta hän sanoi: "On niin kaunis päivä, onko meidän pakko mennä vielä toimistoon?"

"Enpä usko", vastasin, jolloin hän ehdotti menemistä hänen asuntoonsa. Niinpä teimmekin ja joimme vielä martinit ja poltimme savukkeet.

Sitten hän sanoi käyvänsä vaihtamassa päällensä jotain mukavampaa, jos minulle sopii. Vastasin myöntävästi. Hän meni makuuhuoneeseen ja noin viiden minuutin kuluttua hän tuli takaisin syntymäpäiväkakku sylissään. Perässä kävelivät vaimoni ja lapseni, he kaikki lauloivat "Hyvää syntymäpäivää".

Ja minä istuin muina miehinä sohvalla munasillani odottamassa.....


Ilman seksiä uskonnollisista syistä

Poikkesin viime kesänä erään kaupungin torilla ja siellä oli kerääntyneenä joukko ihmisiä kojun eteen. Jäin kuuntelemaan siinä ja selvisi, että kyseessä oli jokin uusi uskonlahkon kannattajien keräys.

Periaatteena heillä oli, että ennen liittymistä piti olla 2 viikkoa ilman seksiä.

Ensimmäisenä siihen tuli vanhahko pariskunta ja kertoi tapahtumasta:
-"Meillä on menny tosi helposti nämä 2 viikkoa, ei mitään ongelmaa"
Pappi toivotti heidät tervetulleeksi seurakuntaansa.

Seuraavana tuli about nelikymppinen pariskunta.
- "Ensimmäinen viikko meni ihan ok, mutta sitten toinen viikko tuotti vaikeutta. Kun siinä sitten kävi jumpassa, niin toisenkin viikon kesti kuitenkin."
Pappi toivotti heidätkin tervetulleeksi seurakuntaansa.

Viimeisenä tuli parikymppinen pariskunta. Mies selitti papille:
- "Pari ensimmäistä päivää meni hyvin, mutta sitten tuli tosi tuskanen olo. Millään ei ois jaksanu enempää ja sitten neljäntenä päivänä vaimolta putos makaronipussi maahan. Kun se sitä sitten kumartu nostaan, niin näky oli sellanen, että minä sorruin vaimon kanssa seksiin."
- "Ymmärrätte kai, ettette tuon jälkeen oikein ole nyt tervetulleita tähän seurakuntaan", selitti pappi.
- "Joo, ymmärretään", sanoi pariskunta, "emme me ole oikein tervetulleita enää siihen Citymarketiinkaan".

Tapahtui Minulle <3Keskiviikko 06.05.2009 23:30

Olin onnekas. Minä ja tyttöystäväni olimme seurustelleet jo yli vuoden joten päätimme mennä naimisiin.

Vanhempani auttoivat kaikilla tavoilla ja ystäväni tukivat minua ja tyttöystäväni, hän oli upea.

Ainoastaan yksi asia haittasi mieltäni, itse asiassa aika paljonkin ja se oli minun tyttöystäni äiti. Hän oli upea ura-nainen, fiksu ja todella seksikäs. Hän usein jopa flirttaili minulle ja teki oloni usein epämukavaksi.

Yhtenä päivänä hän soitti minulle ja pyysi tulemaan luoksensa keskustelemaan kutsukorteista. Minä lähdin ja kun saavuin hän oli yksin ja kuiskasi minulle, että hänellä on tunteita ja haluja minua kohtaan joita hän ei voi ylittää. Joten ennen kuin menisin naimisiin hänen tyttärensä kanssa, hän haluaisi rakastella kanssani vain kerran. Mitä minä voisin sanoa???

Olin todellisessa shokissa ja en pystynyt vastaamaan saati liikkumaan, kunnes hän sanoi että hän menee makuuhuoneeseen odottamaan ja jos olet sitä mieltä että rakastellaan niin tulisin vain ylös.

Minä vain katsoin hänen herkullista perää kun hän käveli rappusia ylös. Minä seisoin siinä hetken, käännyin ja lähdin kävelemään ovea kohti, avasin oven ja astuin ulos ovesta....

Hänen miehensä seisoi ulkopuolella ja kyyneleet silmillään hän halasi minua ja sanoi että olemme iloisia että läpäisit meidän pikku testimme. Me emme voisi pyytää parempaa miestä meidän tyttärellemme.

Tervetuloa perheeseen!

OPITTU ASIA: Muista pitää kondomit aina autossa !!!!

hahahhahahah <3Torstai 30.04.2009 05:19


Olipa kerran ruotsalaissyntyinen keksijä, joka asui kaukana kaupungista, syrjäisessä ja hiljaisessa metsätorpassa. Tämä mies sai valmiiksi uuden keksintönsä -autonmoottorin, joka toimii paitsi bensiinillä, myös vaseliinilla.

Keksijä asensi moottorin vanhaan autoonsa ja lähti ajelemaan kaupunkia kohti, tarkoituksenaan myydä keksintö autotehtaalle. Matka oli pitkä, alkoi hämärtää...

Samaan aikaan oli varsin itsepäinen ja epäsopuisa perhe lopettelemassa illallistaan. Kinaa synnytti epäselvyys siitä, kuka tiskaisi astiat.

- Minä en tiskaa, se on akkojen hommaa, karjaisi isä.
- Minä laitoin ruuan, en tiskaa, valitti äiti.
- Mä oon tiskannu joka ilta tällä viikolla, ei oo mun vuoro, kimitti tytär.

Riita jatkui ja jatkui, kukaan ei antanut periksi. Lopulta perhe päätti, että jokainen käy alasti selälleen keittiön lattialle makaamaan. Se, joka ensiksi liikkuisi, nauraisi tai sanoisi jotakin, joutuisi tiskaamaan.

Perhe riisuutui ja asettui makuulle keittiön lattialle...

Keksijä huomasi hajamielisyyksissään unohtaneensa tankata autonsa. Auto alkoi nykiä ja lopulta pysähtyi tankki tyhjänä tienposkeen. Keksijä nousi autostaan ja tähyili ympärilleen ja havaitsi valoa muutaman sadanmetrin päässä. Toiveikkaana hän lähti hakemaan bensiiniä lainaksi.

Keksijä saapui talolle ja koputti oveen. Kukaan ei tullut avaamaan. Outoa, talossa paloi kuitenkin kaikki valot. Hän avasi oven ja astui sisälle. Hämmästyksekseen keksijä näki talonväen makaamassa alastomana keskellä keittiön lattiaa. Hän päätti kuitenkin kysyä apua.

- Anteeksi, olisiko teillä lainata vähän bensaa, kun minun autoni jäi tuohon tielle ? - Minä maksan tietysti, hän sanoi. Kukaan ei vastannut.

Keksijä kohautti harteitaan ja alkoi itse etsiskellä bensiiniä. Keittiön komeroita tutkiessaan hän ei voinut olla huomaamatta, kuinka hyvännäköinen perheen tytär oli. Koska kukaan talonväestä ei reagoinut häneen mitenkään, päätti keksijä käyttää tilaisuutta hyväkseen ja naida napautti tytärtä.

Suoritettuaan toimensa ilman häiriötä keksijä oivalsi, että autotallistahan sitä bensaa pitäisi katsella. Hän meni talliin, mutta etsintä päättyi edelleen tuloksetta.

Palattuaan takaisin keittiöön hän totesi, ettei äidissäkään oikeastaan mitään vikaa ollut. Ja ei kun toimeen. Keksijä kiksautti perheen äitiäkin.

Vielä olisi tietenkin mahdollista, että vintillä on kanisteri. Keksijä kipusi ylös, mutta turhaan hän sieltä mitään haeskeli. Bensiiniä ei talossa kertakaikkiaan ollut. Harmistuneena hän jälleen palasi keittiöön. Siinä talonväkeä katsellessaan hän yhtäkkiä muisti moottorinsa erikoisuuden.

- Olisikohan täällä jossain vaseliinia, hän tokaisi ääneen itselleen.

Silloin perheen isä nousi pystyyn ja karjaisi:

- Ei saatana, minä tiskaan !!!
Naisten Logiikka :) Selkeä suomennos miehile jotka eivät ymmärrä Mailman vaikenta kieltä:P Eli naisten kieltä:)

Se on ihan sun päätös
= eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu, ja sen pitäis olla sullekin selvä.

Tee sä mitä tahdot
= kosto on kauhea.

Meidän pitäis puhua
= mä aion nyt avautua ja sä kuuntelet

Siitä vaan, senkun menet
= älä lähde.

En mä ole loukkaantunut
= tietenkin mä olen loukkaantunut, ääliö.

Oletpas sä tänään huomaavainen
= onko tänään seksipäivä?

Vähennetään romanttisesti valoja
= olen ihan jumalattoman turvoksissa

Onpas tää keittiö epäkäytännöllinen
= ostin uuden keittiön, se pitää asentaa huomenna.

Mitäs jos hankittais uudet verhot
= ..ja huonekalut ja maalataan makuuhuone.

Mä kuulin jotain melua
= sä olit melkein nukahtanut ja mua ei vielä väsytä.

Mä rakastan sua ihan hirveästi
= meillä on tyttöjen lomareissu tiedossa.

Oonkohan mä lihonut?
= kato nyt miten hyvännäköinen mä olen.

En mä mitään huuda
= totta vitussa huudan, kun mulla on hyvä syy.

Tottakai
= kyllä tai ei

Ei
= kyllä tai ei

Niin kai
= ei

Ihan miten vaan
= ei
Naistutkimus pitäisi olla säädetty pakolliseksi aineeksi miehille ennen avioon siirtymistä. Haluamme auttaa osaltamme asiaa julkaisemmalla ydinasiat.

Aine: Nainen
Lyhenne: N, W, F
Keksijä: Aatami
Atomipaino: Hyväksyttävissä 65 kilon tietämillä, mutta tiedetään vaihtelevan 45 ja 90:n välillä.
Esiintyy: Tiheinä keskittyminä kaupunkilaisalueilla.

Fyysiset ominaisuudet:

1. Pintaa peittää yleensä erilaisten kemikaalien yhdistelmä.
2. Kiehahtaa pienimmästäkin syystä, muuttuu hyytäväksi ilman syytä
3. Sulaa käsiin, jos käsitellään asiaankuuluvasti
4. Kitkerä väärinkäytettynä

Kemialliset ominaisuudet:

1. Reagoi hyvin kiihkeästi kultaan, hopeaan, platinaan ja jalokiviin
2. Pystyy absorboimaan suuria määriä kalliita hyväntuoksuisia nesteitä.
3. Saattaa räjähtää spontaanisti, jos jätetään yksin miehen seuraan
4. Reagoi hitaasti lämpimään nesteeseen upotettuna, mutta reagointiaika pienenee kohtuullisilla alkoholimäärillä.
5. Vääntyy, mikäli painetta kohdistetaan oikeisiin paikkoihin.

Käyttötarkoitukset:

1. Erittäin koristeellinen, varsinkin kalliissa urheiluautoissa
2. Yksi parhaista rahavarantojenvähennysestereistä.
3. Oikein kohdeltuna suuri apu rentoutumisessa.
4. Väärin kohdeltuna suuri haitta yritettäessä rentoutua.


Tunnistetaan seuraavilla testeillä:

1. Punastuu yläposkista, mikäli tavataan luonnollisessa asussaan.
2. Muuttuu vihreäksi havaitessaan paremman näköisen lajitoverinsa.


Varoitus :

1. Erittäin vaarallinen kokemattomissa käsissä.
2. On laitonta omistaa enemmän kuin yksi.

Mitä tästä opimme? Naistutkimus on hyödyllistä.