IRC-Galleria

-EpA-

-EpA-

back from Thailand <3 <3 <3

Blonditesti :DLauantai 27.12.2008 15:11

[ ] Sinusta tuntuu, ettet vieläkään oikein osaa käyttää mikroa
[ ] Suu auki uiminen on ihan normaalia. Itse asiassa taidat uida itsekin suu auki
[ ] Ja vasta nyt tajusit, että kaiken maailman kalat, ja pöpöt ovat saattaneet aikanaan uida kitaasi
[ ] Miehen-isku-taitosi ovat todella mallikkaat: Ensiksi seurailet kohdettasi maailman ääriin, ja kun vihdoin saat tilanteen jutella, juokset pää kolmantena jalkana karkuun. IIK. Ja kuitenkin uskot, että homma toimii!
[ ] Olet erehtynyt luulemaan pimaa jalaksi HÄH?
[ ] Olet yrittänyt morsettaa yli sadan kilometrin päässä asuvalle ystävällesi, heiluttamalla jalkalamppua!
[1] Cokiskin on yllättävän helppo kaataa päälleen, varsinkin julkisilla paikoilla
[ ] Teltan pystyttäminen on sinulle liian monimutkaista
[ ] Löydät itseäsi seuraavasta: ”Blondi mietti itsekseen:
- No voi voi, nytpä kävi hassusti. En muista pitikö minun mennä frendiäni vastaan klo 8.30 vai klo 3.80.”
[ ] Luulit pitkään, että Turkki on pohjoismaa
[ ] Oikeastaan luulet niin vieläkin, miksi siellä muuten tarvittaisiin turkkeja?
[2] Jäädyt usein
[3] Käsität monia asioita väärin
[4] .. niin kuin taisit äskenkin käsittää kohdan ”Jäädyt usein”, kirjaimellisena jäätymisenä
[5] Sinulla menee yleensä hetki, kunnes tajuat jonkin asian, joskus et tajua ollenkaan
[6] Naurat kuitenkin, jotta ihmiset luulevat sinun tajunneen
[7] Ja kun naurat, sille on välillä vaikea saada loppua
[ ] Sukeltaminen on helppoa, eri asia onkin sitten se pinnalle nouseminen
[ ] Osaat suomentaa sanat : ”Black Fire Bitch”
[ ] Kirjoita se tähän suomeksi : musta tuli huora , ja vasta nyt käsität mitä sitä tulikaan kirjoitettua
[ ] Olet haistellut liimaa, vaikka opettaja on nimenomaan kieltänyt
[8] Olet myös kävellyt pienenä päin seinää
[9] On epäilty, että blondiutesi saattaa johtua siitä
[ ]Olet hiusväriltäsi blondi
[ ] Tai ehkäpä sinä vain haluaisit olla blondi
[10] Tykkäät hössöttää
[11] Valas on kala
[ ] Naurulokit ovat varmasti hauskoja otuksia, mahtavat nauraakin paljon
[12] Sinulta on joskus kysytty “Veikö kissa kielen?”
[ ] Siitä asti olet pelännyt kissoja
[14] Kuulet helposti asioita väärin, ja tulos on useimmiten mitä kummallisin
[ ] Kauniit ja Rohkeat on tv- sarja, joka on liian monimutkainen sinulle
[ ] Oikeastaan saitkin selville sen olevan tv-sarja, vasta äskeisen väittämän perusteella
[15] Löydät itseäsi myös tästä: “Blondi oli antiikkikaupassa ja tiputti maljakon. Myyjä ryntäsi paikalle.
-Hyvä luoja. Tuo maljakko oli 150 vuotta vanha.
-Luojan kiitos, blondi vastasi. - Minä jo pelästyin että se on aivan uusi.”
[16] Olet mennyt rullaportaat väärään suuntaan, tarkoituksetta
[17] Jälkinaurut ovat sinun alaasi
[18] Orava tai lokki on kakkinut päällesi
[19] Olet pudonnut riippumatosta
[20] Rikkonut luokkasi oven kahvan
[21] Kaatunut koulun pihalla
[22] Unohtanut mennä kouluun
[23] Liimannut sormesi yhteen
[ ] Ruokkinut WC-ankkaa
[24] Nauranut väärässä paikassa väärään aikaan
[25] Laskenut pulkalla päin puuta
[26] Hikannut kilpaa
[27] Nyppinyt kukkapenkistä rikkaruohojen sijaan kukkia!
[28] Erehtynyt autosta
[ ] Luullut lakanaa kummitukseksi
[ ] Jäädyttänyt kielesi lipputankoon, yms vastaavaan
[29] Syönyt ruohoa
[30] Maistanut käpyä
[ ] Piirrellyt nakeille hymynaamoja
[31] Nauranut tekonaurua leffateatterissa
[ ] Heitellyt karkkeja leffassa
[ ] Piirrellyt boxereihin
[ ] Leikkinyt elmeriii
[ ] Pissannut väärään osoitteeseen
[32] Kompastunut omiin jalkoihisi
[33] Et pysty nukkumaan ovi auki, koska pelkäät kauhuelokuvien zombiedein ym ryömivän yöllä huoneeseesi
[ ] Taikka vastaavasti et voi nukkua ovi kiinni, koska pelkäät olevasi eristyksissä, jos kyseinen zombie ym. kiipeäisikin huoneeseesi ikkunasta käsin
[ ] Tai sitten pelkäät molempia, ja sinulla on suuri pulma miten sitä ovea nyt pitäisi
[ ] Päädyit jättämään sen hitusen raolleen
[34] Et tiedä/sait vasta äskettäin tietää, mitä ''\,,/'' tarkoittaa
[35] Olet juonut pilaantunutta maitoa, ja ihmetellyt makuelämystä
[ ] Olet luullut Stalinia upeaksi hallitsijaksi, “Isä aurinkoinen”
[ ] Hitler? Aa, varmaankin joku koirarotu!
[36] Kaikesta huolimatta, pidät itseäsi ihan järkevänä ihmisenä!

Jos saat

10, et ole blondia nähnytkään
20, olet oikea piiloblondi
30, upeaa olet aito blondi
40, olet ihka aito superblondi

jep jep....

Ikä kriisiä pukkaa....Keskiviikko 19.11.2008 12:36

Eilen aamulla tajusin et jumalauta 9 vuoden päästä mä täytän 30,mä oon vanha. Kunhan pääsen johki "isoon"kauppaan ostoksille niin tulee kyl varmana mukaan kaikenmaailman ryppyvoiteet ja kai mun tarvii kohta ruveta rollaattoriakin kattelemaan. Hoh,ei jaksa mihinkään baanallekkaan painella,kun on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin wanha :''( hirveetä. Kaupan tädillekki eilen valittelin vanhuuttani ja se sanos vaan et nythän vasta se elämä alkaa,paskat sanon minä! Jotain tarttis nyt kyl oikeesti tehä ennenkun tunnen itteni oikeesti ikälopuks.

:DSunnuntai 28.09.2008 18:35

Juuh. Elikkä Eetulla oli nyt sitte perjantaina se leikkaus. Kaikki suju tosi hyvin ja nyt jo Eetu on ihan oma ittensä. Perjantai aamulla jouduttiin heräämään jo puol kuudelta ja oltiin TYKS:ssä varttia vaille kahdeksalta pois päästiin jo yhdeltä. Olin Eetun mukana nukutuksessa ja sitten leikkauksen jälkeen heräämössä. Itse operaatio kesti n.tunnin. Nyt Eetulla on sitten kahden viikon liikunta ja urheilu kielto ja ens perjantaina mennää poistattamaan tikit. Tänään vielä meinasin antaa kipulääkettä,ihan vaan varmuuden vuoksi. Vähän Eetun liikkuminen on kankeaa,lähinnä kumartuminen ja kyykistyminen tuottaa ongelmia,mutta niistäkin selviää ihan itse jos lähettyvillä on kirjahylly tms. mistä saa otettua tukea :D

Mutta pääpiirteittäin,kaikki meni hyvin ja Eetu voi nyt hyvin :D

Että tällasta tänään....Maanantai 22.09.2008 23:36

Juuh,Eetu heräs päiväunilta joskus kahen aikaan. Olin kaappaamassa Eetua sohvalta mun syliin,niin hänpä pamautti mua päällänsä nenään. Tulos:mun nenäni on vinossa,turvoksissa ja sininen. Naapureilla oli hauskaa,vähän kyl hermot palo ku koko loppupäivän sain kuunnella nenä aiheisia vitsejä. Mun nenä on kipee :(( kyllä ny v*tuttaa

Juude juude...Torstai 18.09.2008 19:47

Edelleenkin ihmettelen mikä ihmisiä oikein riivaa. Teltasta valitetaan edelleen ja nyt jo vaaditaan että teltta pitäisi purkaa. Onko tässä nyt tosiaankin kyseessä vain ja ainoastaan tämä suomalaisten perisynti,kateus. Itse ainakin viihdyn pihalla paremmin kun siellä on teltta,jossa voin istua suojassa sateelta ja tuulelta. Kylmähän siellä jo olisi. Ja pienen lapsen äitinä minun on tavallaan pakko istua päivittäin pihalla, poikahan hyppisi pitkin seiniä jos ei pääsisi vapaasti juoksemaan pihalle muiden lasten kanssa. Poikani on kuitenkin niin pieni,etten voi päästää häntä ulos ilman valvontaa. Kun teltta tuli,yhteishenki oli aivan huipussaan. Kaikki olivat innoissaan mukana teltan pystytyksessä,niin lapset kuin aikuisetkin (eivät tietenkään ne,jotka tätä telttaa vastustavat). Edellisessä merkinnässä mainitsin tästä blogista johon oli kirjoitettu teltastamme. Kyseisesssä blogissa telttaa nimitettiin kaljateltaksi ja väitettiin että eräs naapuri on alkanut juopotella. Oman käsitykseni mukaan tuota telttaa ei todellakaan voi nimittää kaljateltaksi enkä itse ole koskaan nähnyt tätä kyseessä olevaa naapuria umpihumalassa,muutaman oluen hän on ottanut,mutta niinhän tekee lähes kaikki perjantai-iltaisin rankan työviikon päätteeksi. Ja aina tämä kyseessä ollut naapuri on hoitanut lapsensa kunnialla ajoissa nukkumaan,ruokittuina ja pestyinä.

Kannattaisikohan ehkä ottaa asioista selvää ennen kuin menee kirjoittelemaan blogiinsa.

Että tällasta....Sunnuntai 14.09.2008 19:47

Kyllä naapuri sopu on kaunis asia. Muutamien naapurien kanssa ostettiin yhteis käyttöön piha teltta. Naapurit,jotka eivät olleet mukana teltan ostossa ovat ilmeisen närkästyneitä hankinnastamme. Ei kukaan ole kieltänyt muita käyttämästä telttaa. Eräs naapuri oli löytänyt yhden blogin jossa joku oli kirjoittanut aika ikävään sävyyn teltastamme. Ei kukaan valittanut metelistä ennen teltan ostoa,miksi aloittaa nyt,varsinkin kun teltan seinät vaimentavat ääniä. Useana iltana kun en itse ole teltassa istunut viettämässä laatuaikaa naapureiden kanssa, ovat nämä "muut" naapurit valittaneet metelistä. Kumma juttu sinänsä,mutta minä asun talossa sellaisessa kohdassa johon tämän "metelin" pitäisi varmasti kuulua,ja siitä huolimatta olen saanut nukuttua yöni rauhassa iman että olisin kuullut pihalta häiritsevää meteliä. Enkä muutenkaan ymmärrä mitä aihetta naapureilla on valittaa,olemme pitäneet pihan aina siistinä,tai ainakin siivonneet omat jälkemme viimeistään seuraavana aamuna. Omasta mielestäni teltan hankinta oli aivan erinomainen idea, ensinnäkin se lisää yhteisöllisyyden tuntua ja onhan se mukavampi katsella lasten temmellystä pihamaalla kun on hyvä ja turvallinen sateensuoja. Päiväkahvikin maistuu oikeasti paremmalta,kun sen saa nauttia pihalla naapureiden seurassa. Ja muutaman kerran olemme porukalla valmistaneet ruokaa ja nauttineet sen sitten pihalla yhdessä. Olemmekin tulleet muutamien kanssa siihen tulokseen että nämä valitukset ja poliisien kutsumiset ovat vain puhdasta kateutta. Missä on muka kielletty ettei naapurit saisi viihtyä keskenään, ja saahan sinne telttaan mukaankin tulla,kyllä siellä tilaa on.


Hoh,sainpas tämän nyt pois sydämeltäni. Kiitos, NAM

Äiti <3Torstai 04.09.2008 23:34

Äiti ymmärtää senkin, mitä lapsi ei sano.

Äiti on se, joka nähdessään että viidelle syöjälle on vain neljä piirakanpalaa,
ilmoittaa ettei pidä itse piirakasta.

Äiti rakastaa lapsiaan silloinkin, kun he sitä vähiten ansaitsevat.

Ei ole helppoa olla äiti. Jos se olisi helppoa, isät hoitaisivat sen.

Miehen työ kestää auringonnoususta auringonlaskuun, mutta äidin työ ei pääty milloinkaan.

Äidin pitää aina ajatella kahdesti, ensin omasta puolestaan ja sitten lapsensa puolesta.

Äiti taluttaa lastaan vain hetken, mutta hän on huolissaan heistä aina.

Äitiyteen ei riitä lapsen synnyttäminen.

Leirin pystyttämiseen tarvitaan sata miestä, mutta yksi äiti rakentaa kodin.

Äiti on se joka voi korvata kaikki muut, mutta jota kukaan ei voi korvata.


[Ei aihetta]Tiistai 02.09.2008 22:35

Kuinka usein harrastat sitä?
[ ] En koskaan
[ ] Kerran viikossa
[ ] 2-3 kertaa
[ ] 3-5 kertaa
[x] 6+ kertaa

Mihin aikaan vuorokaudesta yleensä?
[x] Aamuisin
[ ] Päivisin
[x] Iltaisin
[ ] Öisin

Missä harrastat yleensä?
[ ] Makuuhuoneessa
[x] Olohuoneessa
[ ] Keittiössä
[ ] Saunassa
[x] Vessassa


Kerääntyykö suuhusi eritteitä session aikana?
[] Ei koskaan
[] Harvoin
[] Yleensä
[] Melkein aina
[x] Aina


Käytättekö sähkö-laitteita apuna?
[ ] Kyllä
[x] Ei
[ ] Joskus

Nautitko siitä?
[x] Kyllä
[ ] En

Pidätkö ääniä?
[ ] Kyllä
[x] En

Mikä on oudoin paikka missä olet tehnyt sitä?
- hmm....olisko ollu joskus josain hultoaseman vessassa

Onko sinulla pakkomielle kyseiseen asiaan?
[ ] Kyllä
[x] Ei
[ ] En tiedä

Tunnetko itsesi tyytyväiseksi jälkeenpäin?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[x] Yleensä
[ ] Aina
[ ] Vaihtelevaa

Kuinka pitkään toimenne kestää?
[ ] Alle 5 min
[x] 5-30 min
[ ] Tunnin tai enemmän

Tunnetko itsesi puhtaaksi lopetettuanne?
[] En ikinä
[] Harvoin
[] Yleensä
[x] Aina

Ottaako ikinä kunnon päälle?
[x] Ei
[ ] Kyllä
[ ] Välillä


Ja tärkein asia:
Minkämerkkinen on tämä hammasharjasi?

- pepsodent tai jordan :D

HYVÄ SIDUKKA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Torstai 21.08.2008 14:03

SIIDERI vs KIKKELI

1. SIIDERI on aina halutessasi nautittavissa, KIKKELI voi vaatia paljonkin työtä. Piste SIIDERILLE.

2. KIKKELIN tuotos maistuu hirveälle. Piste SIIDERILLE.

3. Todella kylmä SIIDERI on mahtavaa. Piste SIIDERILLE.

4. Jos SIIDERISTÄSI löytyy karva, sen voi poistaa ja/tai tilata uuden.
KIKKELISTÄ niitä löytyy kuitenkin ja laatta on lähellä. Piste SIIDERILLE.

5. Jos tulet kotiin haisten SIIDERILLE voi miehesi suuttua, saada kohtauksen tai jopa potkia Sinut kartanolle jne.
Jos tulet kotiin haisten KIKKELILLE voi miehesi suuttua, saada kohtauksen, potkia sinut kartanolle tai jättää sinut. Riippuen nyt maailmankatsomuksestasi ja eri näkökulmista, päätetään tämä kohta TASAN.

6. Kymmenen SIIDERIÄ illalla ja et pysty ajamaan kotiin. Kymmenen kertaa KIKKELIÄ illalla ja et edes halua kotiin. Piste KIKKELILLE.

7. Jos nautit paljon SIIDERIÄ julkisella paikalla, maineesi voi kärsiä.
Jos nautit KIKKELISTÄ julkisella paikalla, maineesi saattaa silti kärsiä mutta sinusta tulee legenda. Piste MOLEMMILLE.

8. Jos poliisi pysäyttää sinut ja haiset KIKKELILLE, sinut voidaan pidättää.
Jos poliisi pysäyttää sinut ja haiset SIIDERILLE sinut saatetaan silti pidättää. Päätetään tämä TASAN (jottei virkavalta ota itseensä).

9. Yleensä et löydä vanhentunutta SIIDERIÄ. Piste SIIDERILLE.

10. Liikaa SIIDERIÄ ja luulet näkeväsi ufoja. Liikaa KIKKELIÄ ja luulet olevasi ufossa. Piste SIIDERILLE.

11. Etiketin repiminen on tylsää. Kalsareiden repiminen on hauskaa. Piste KIKKELILLE.

12. SIIDERISTÄ pitää maksaa veroa. Piste KIKKELILLE.

13. Jos otat toisenkin SIIDERIN, ensimmäinen ei ole siitä moksiskaan. Piste SIIDERILLE.

14. Olet aina se ensimmäinen, joka SIIDERIN korkkaa. Käyttämätön KIKKELI on yleensä turhan vikkelä ja kuohuu liian aikaisin. Piste SIIDERILLE.

15. Jos ravistat SIIDERIÄ, se kuohuu hetken mutta asettuu lopulta.
KIKKELI ei välttämättä kuohu ollenkaan vaikka kuinka ravistat, tai se saattaa kuohua aivan liian nopeasti ja asettua aloilleen turhan pitkäksi aikaa. Piste SIIDERILLE.

16. SIIDERISSÄ on aina vaihtoehtoja: makea, kuiva, omena, päärynä jne.
Tosin on niitä KIKKELEISSÄKIN: lyhyt, ohut, käyrä, "saako näitä valkoisena?" jne. Päätetään tämäkin kohta TASAN.

17. Tiedät aina, paljonko SIIDERI maksaa. Tosin sillä ei ole merkitystä, kun joku tarjoaa sen sinulle kuitenkin. Piste SIIDERILLE.

18. SIIDERILLÄ ei ole äitiä. Piste SIIDERILLE.

19. SIIDERIÄ ei tarvitse halailla puolta tuntia nauttimisen jälkeen.. Piste SIIDERILLE.

20. SIIDERI pysyy kiltisti siellä minne sen jätät, KIKKELI saattaa vaihtaa maisemaa tietämättäsi. Piste SIIDERILLE.

LOPULLISET PISTEET: SIIDERI: 13, KIKKELI: 4.

Kisa on ratkennut! Kiistaton, onnellinen voittaja on SIIDERI!

Ps. Jos olet mies, ja vedät tästä herneet nokkaan ja mökötyttää niin maan vietävästi, niin muista että SIIDERI ei näin tekisi, ei edes häviön sattuessa. (Yksi lisäpiste SIIDERILLE!)

Kaikki hyvin taas :DDKeskiviikko 06.08.2008 20:12

Juuh elikkä,maanatai iltapäivällä Eetulle nous kuume. Muutaman tunnin päästä hän alko kouristelemaan ja soitettiin hätänumeroon. Vähän ajan kuluttua meillä oli tupa täynnä ihmisiä,oli ensivaste ja lääkäri ja ambulanssin hoitajat sekä ilmeisesti medihelikin pörräili varmuudeksi jossain lähistöllä. Minä ja Eetu mentiin sitten ambulanssilla TYKS:iin ja siellä lääkäri kyseli ja hieman tutki Eetua. Jäimme osastolle yöksi tarkkailuun. Tiistaina Eetulle tehtiin aivo sähkö käyrä tutkimus,jonka tulokset olivat ihan normaalit :) Vietimme TYKS:ssä vielä toisenkin yön tarkkailussa.
Odotettavissa on vielä joitakin neurologisia tutkimuksia,mutta niistä sitten myöhemmin lisää....

Nyt on kaikki kuitenkin kunnossa ja Eetu on oma touhukas itsensä,lievästä kuumeesta huolimatta :D

Kovasti pieni mies onnistui äitinsä säikäyttämään.