IRC-Galleria

-Hippisiili-

-Hippisiili-

Vitut, mä lähen kävelee!

SINÄKIN BRUTUKSENITorstai 23.12.2010 04:28

Ollaan tunnettu siitä asti kun olin yheksän, ilot ja surut ollaan jaettu. Sä syytät mua muuttumisesta. Mieti miks mä hain uutta seuraa. Mene nainen ittees! Ennen, ekat pari vuotta jaettiinkin ilot ja SURUT. Sulla alko murkku aijemmin ku mulla, oothan vuoden "vanhempi"...? Ymmärrettiin toisiimme ku oltiin koulukiusattuja samasta aiheesta, susta. Tiedätkö montako kertaa olisin voinu muuttuu lissuks ja alkaa kiusaa sua muitten kans? Mutta se ei käynyt koskaan mielessä, tuli vaa just mielee. En silti aijo laskeutua niitten kusipäiden tasolle edelleenkään. Mulla on parempaakin seuraa. Aloit muuttua. Rupesit istuun koneella ja tutustuit uusiin ihmisiin. Se oli hyvä juttu et sullakin on nyt seuraa. Mut se muutti sua. Me käytiin monta keskustelua ja tapeltiinkin aihesta kun alko tuntua et ne on sulle tärkeämpiä, ihmiset joita tapaat kerran, pari vuodessa. Puhuit niille, ne "ymmärsi" kuulemma sua. Et enää puhunu mulle. Se vie luottamusta kun toinen ei kerro itsestään nii et säkään sille pysty kertomaan sun "suurimpia salaisuuksia", toiveita ja unelmia puhumattakaan suruista ja murheista. Pakkohan sitä oli löytää joku jolle puhua. Oot nähny mihin mä ajaudun jos en voi puhua kenellekkään. Pääsin Tesomalle, enkä tiedä paljonko se sua vitutti kun oot ite vaikka kuinka fiksu ja ihan hukassa. Päädyit PoHeen. Voitko sä väittää ettet oo myös muuttunu tyyliltäs, alkanu meikkaan? Teit sen ennen mua. Jos mä olen kuollut susta meikin alle niin anteeks jos ei kelpaa ja sun jos kenen on turha tulla sanoon mulle luonne muutoksista kun oot täysin eri ihminen ku se eläväinen hullu itsesi jonka mä opin tuntemaan. Mulle ei sun vaatteilla ja meikin määrällä ole väliä, vaan sillä mitä se sisältää, mitä sä sisällät. Sanot et kasvoit. Onko se multa kielletyä? En tarkota et mun koskarissa hengaaminen olis mitenkään kasvamista, mutta ainakin se kasvattaa enemmän ku koneella ja himas päivät istuminen. Nauti sä sun virtuaalisista ystävisä niin mä kyllä nautin mun ystävistä . Mulla oli syyni (jotka varmaan olen tarpeeks tarkasti nyt ilmaissut) olla hengaamatta sun kaa enää niin paljoo. Sä et enää puhunu pahasta olostas. Kerroit vaan mitä oli tapahtunu siinä tilanteessa jos harvoin jtn hyvää sattu tapahtuun. Ainut miten sen muhun purit oli äyskimenen, nopee pinnan palaminen ja turha inttäminen. Suhun ilmesty myös tarve päteä kaikessa ja olla tietävinäs kaikesta kaikki. Viimeisin toistuu hyvin usein. Joten pyydän sua mietiin ketä sanot "itsekeskeiseks paskiaiseks ja kaikkitietäväks kusipääks"! Näen susta edelleen kun sun on paha, mutta kun kysyn mitä on tapahtunut vastaus on aina sama "pitkä juttu". Tiedän ettet halua puhua, mutta jos muistat se on auttanut. Oot masentunu ain pahemmin ja pahemmin sen jälkeen ku lakkasit puhumasta. Tai puhuthan sä sun nettitutuille... Osaltaan ehkä hylkäsin sut. Mutta mä en enää voinut auttaa sua enkä saada sulta apua. Vaikka aina suhun luotin oli vaikeampi puhua, kun ei luottamus ollut enää sata prosenttinen, koska et ikinä kertonu ittestäs tai siitä mitä sulle kuuluu tai miten menee, et myöskään mikä mieltä painaa. Ja mitä pidempään olin susta erossa sitä enemmän muutuin ehkä ihmisenä, mutta en silti nimittäis itseäni tässä tapauksessa ihan edellä mainituiksi. Sä pystyt sanoon ettet tunne mua enää ja mä pystyn sanoon saman susta, niin miten sit kuvittelet tietäväs mikä mulle olis parasta? Kysyn myös että onko syynä se ettet kestä meidän välien kylmenemistä, koska oon ollut sun ainut läheinen fyysinen ystävä? Joten on parempi etten ole sitten ihan tässä naapurissa mutta silti sulle jotenkin niin kaukana? Oot tottunut elämään ilman ulkopuolisia perheen asioihin puuttumisia. En väitä etteikö sulla oikeesti olis myös vaikeeta. Mut oliko mun laitos-reissut liikaa sun sieto kyvylle? Muistan lupaukset sun suusta, ne joihin sellaisista ainoina luotin; "Mä soitan sulle Metsolaan/Kumpuniittyn joka päivä". Kumpuniittyyn soitit jos sul oli tyttöihin liittyvää asiaa tai jtn lpk:hon. Metsolaan et kertaakaan. Olit mun kans sinä iltana ku lähdin Metsolaan. Tiesit et mulla on edessä laitos sinä iltana ja annoit lupauksen halaten. Kuulit myöhemmin illalla, että todella jouduin laitokseen, mutta susta ei kuulunut kuukauteen mtn. En mä sua ollut hylännyt. En ennen Metsolaa, en Metsolan aikana, enkä sen jälkeen. Tähän päivään asti. Aina kun lähetit viestin "voitasko nähä" sovittiin päivä ja nähtii sillon. Olin aina sun tavotettavissa. Olithan sä munkin mut se ettei suhun saanut silti henkisesti mtn yhteyttä teki edes omien kuulumisten kertomisesta kysyttäessä lähes mahdotonta. Ja lopulta sua ei joko kiinnostanut tai tapeltiin vaan mun muuttumisesta. Kaiken huippu sen lisäks et kehtaat väittää mulle pitkäaikasen laitoksen olevan paras vaihtoehto, on se et olit sit menny heitään läppää asiasta mitä pelkään eniten, ihmisen kans joka tietysti kertoo sun "pirullisesta" ideastas mulle. Ollaan vuos suunniteltu et mentäs joku viikonloppu sinä, minä ja nimeltä mainitsematon juomaan ja mitä sä haudotkaan? Susta oli ilmeisesti äärettömän hyvä läppä keksii et mut sais paussille ja sitä kautta laitokseen ku "SE OLIS MULLE HYVÄKS!" Miten voin koskaan enää luottaa suhun, voisin olla sun kaveri, ystävä tai mtn? Tiesin aina et suhun voi luottaa ja oot ain olemassa. Nyt mä en voi luottaa suhun enää mitenkään. Olit toteuttaa mun pahimman pelkoni. Kun kysyn sulta, "haluatko kertoo mulle henkilökohtasesti syyt miks pitkäaikanen olis mulle parasta???", niin sä sanot mulle et "mul on ongelmii mitkä pitää ratkasta". Vaikka mä toivon ettet enää ottais muhun yhteyttä haluaisin sun kertovan viel et mitä nää mun ongelmat on?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.