IRC-Galleria

-Mami-

-Mami-

Neiti Rintapuoli <3

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Minun oma menninkäiseni <3Keskiviikko 02.04.2008 01:28

hetken ajatuksissani,
sydän lyö hitaammin ja
hitaammin, henki yrittää
pakoon kehostani ja tärisen,
en saa enää happea, tuntuu,
että se pakenisi aivan kokonaan,
sydämeni syke hidastuu.

Tumma hahmo tulee kohti minua,
seison katuvalon alla, odottaen,
että tulisit jo nopeaa, pelkään,
pelkään tuota tummaa hahmoa,
käännän selkäni hänelle, enkä
ajattele häntä, kunnes hän kaappaa
minut syliinsä, alan kiljua, kunnes
kohta kuulen tutun äänen lähellä korvaani,
hengitykseni tasaantuu, sydämeni lyö
taas normaalisti, sinä onnistut joka kerta
säikäyttämään minua, sinun salaperäisyydelläsi
ja juuri sen takia pidänkin sinusta valtavasti.

Käännyn silmät kiinni ympäri, kohti sinua,
avaan silmäni ja kohtaan sinun suuret
ruskeat silmäsi. Vedät hiustupsut pois
poskeltani, viet kätesi poskilleni ja katsot
minua syvälle silmiin. Painat minut tiukasti
kiinni itseäsi, otat minut takkisi sisään,
sillä tärisen vieläkin pelosta. Kunnes suutelet
minua ja tunnen olevani taas merkittävä osa
maailmaa. Sinä jos kuka, saat minut tuntemaan
olevani kokonainen. Lasket vasemman käden
lantiolleni ja harot oikealla hiuksiani, hymyilet
niin hellästi, niinkuin aina, tahtoisin vain joka
kerta pysyä siinä hetkessä, sinun rinnallasi.

Tartut minun pieneen heiveröiseen käteeni,
sinä olet niin lämmin, lähdet taluttamaan minua
puistotietä pitkin, jossa kävelemme jokaisena
iltana samaan aikaan. Tulemme suuren tammen
kohdalle, taivas on avoinna päällämme, katselemme
tähtiä ja istahdamme suuren tammen alle, jossa
on lempi penkkimme. Kuu tekee jokeen siltaa, olet
aina niin ihanan salaperäinen, mutta silti niin hellä,
kun istut siinä vierelläni, otat minut hetkeksi kainaloon,
hengitän sinun tuoksuasi, voi kuinka ihanalta tuntuu,
tuo tuoksu keuhkoissani, tuntuu kuin kasvaisin vain
rakkaudessasi. Nostan käteni, haroakseni sinun
tummaa tukkaasi, se on niin pehmyt, rakastan
kasvosi piirteitä, ne eivät ole liian terävät, eikä
liian pehmeät, juuri sopivat sinulle. Olet niin
rauhallinen aina, mutta minä olen jännityksessä,
jännityksessä siitä, että jonakin päivänä menettäisin
sinut ja siksi tahdon nauttia jokaisesta hetkestä
kanssasi. Suutelet minua taas pehmeästi.

Nouset ylös ja kerrot, että on aika lähteä,
olemme istuneet jo liian kauan samassa paikassa ja
sinä huomaat kuinka alan paleltaa. Ennen lähtöä
nostat minut vielä hellästi syliisi ja suutelet, naurahdan
ja kerron sinulle, kuinka onnellinen olenkaan kanssasi,
annat pienen pusun nenän päähäni ja sanot minulle,
että on lähdettävä menninkäinen, siksi sinä aina minua
kutsut, menninkäiseksi. Mutta pidän siitä, sillä olemme
kuin kaksi menninkäistä, aina erilaisia kuin muut. Emmekä
välitä siitä mitä muut sanovat tai ajattelevat. Otat minut
hellään kainaloosi, etten palelisisi, kävelemme noin
kilometrin verran kotiini. Olemme sopineet, että vietämme
yömme yhdessä siellä ensimmäistä kertaa.

Etuoven kolahdettua, saavumme pimeään eteiseen, en
viitsi sytyttää valoja, sillä vanhempani nukkuvat jo, huikkaan
vain heille hyvät yöt ja saatan sinut huoneeseeni. Otan takkini
pois ja asetun istumaan sänkyni reunalle, tuijottaen vankkaa
vartaloasi, olet niin komea pöytälampunkin valossa. Rakastan
sinun ruumiin rakennettasi, et ole liian hoikka, etkä liian roteva,
vaan juuri sopiva minun makuuni. Tulet sängylle viereeni, vaadit
minua makaamaan viereesi, tuijotan hetken sinua silmiin ja tasaan
hengitykseni, ompa onni, että jumala on suonut minulle jotain nuin
kaunista kuin sinä, sanot minulle. Hymyilen ja suutelen sinua hellästi,
mutta silti kiitoksen omaavasti. Otamme vaatteet pois ja painumme
peiton alle, vien sormiani pitkin sinun kehoasi, olet niin komea, en
ikinä tahdo pois tästä hetkestä. Suljen silmäni ja annan itseni kokonaan
sinulle, olet mahtava, jotain uskomatonta, mitä minulla on ikinä ollut.
Lopulta nukahdamme sylikkäin, tunnen hengityksesi selässäni ja mietin
kuinka olen maailman onnellisin nainen sinun kanssasi, elämäni täydellisin
mies, eikä sitä voi kukaan minulta koskaan pois viedä.

Aamulla herään hiestä märkänä, tajuan, että kaikki tämä oli vain
pelkkää unta, olen uneksinut sinusta niin monesti, olet minun
heikkouteni, kunpa taas näkisin sinut ja sinun ihanat silmäsi,
tukkasi ja mahtavan ja valloittavan hymyn. Olet minun unelmieni
öiden menninkäinen <3

Oon langennut sinuunTiistai 01.04.2008 16:16

"Näin eilen ensi kertaa sut
Olin luoksesi kompuroinut
Mun oli pakko sulle puhua
Suhun tahdoin tutustua
Mitä vaan, mitä vaan tapahtuikaan
Mitä vaan, mitä vaan
Tapahtuikaan

Vaikka se eilinen muistini vei
Oon kai vieläkin heikunkei
Kun mä en voi sua unohtaa

Vaikka me ei paljoa puhuttu
Oli kun ois aina tunnettu
Ja mä sain sut nauramaan

kerroit kauniin nimesi
En sitä koskaan unohtaisi
Uskalsin pyytää tanssimaan
Vaikken oikeen osaakaan
Mitä vaan, mitä vaan

Vaikka se eilinen sydämeni vei
Ja järkeni samointein
Mä en jää niitä kaipaamaan

Vaikka me ei kauan tanssittu
Olen sun lähelläni tuntenut
Tahdon tuntea uudestaan

En enää mielestäni sua saa
Oot sinne muuttanut kai asumaan
Sua pääsin kotiin saattamaan
Sait sydämeni hakkaamaan
Mitä vaan, mitä vaan"

huh, ku voiski kaiken mielentuotteen toteuttaa,
ottaisin sut itselleni kokonaan.

[Ei aihetta]Tiistai 01.04.2008 16:06

ääähähähä. vitun perseestä tämä homma,
päähän sattuu, selkäänki ja massuun.

voi melkeen koulusaki olla. en oo käyny ku eile 2h.
eikä kyllä kiinnostaskaa mennä.

________________________________

"Ja kun mä nään sut nyt,
taas samaan vanhaan ansaan ajaudun,
ja taas silmiisi sun mä hukun."

En tiedä mitään niin kaunista, mihin voisi
kadota, kuin ruskeat silmät.

huh, oon taas syvällä, eksyny pahasti.
pitäis päästä pois. Mikä vittu niissä viehättää,
niissä on jotain joka saa sekaisin mun pään.

oot mun unelma, mutta silti pelkään sun katsetta,
sun silmiä, sillä monet tällaiset silmät on valehdellu
mulle liikaa. Onneks olet kuitenkin vielä sen verran
etäällä, että en ole saanut otetta sinusta, voin vielä
päästää irti jos tahdon, mutta en tahdo vielä, ei vielä
kun kaikki on kokematta. Tahdon kokea kanssasi jotain
kaunista, jotain todella syvällistä ja herkkää. Tahdon tuntea
kosketuksesi ihollani, kosteat huulesi huulillani, sormesi juoksemassa
lanteitani pitkin. Tahdon, että jonain päivänä, herään unesta, joka
on käynyt toteen, olet sittenkin siinä vieressä, etkä enää vain
haave pienessä mielessäni. Haaveilla saa aina, koskaan ei
silti pidä päästää ketään pään sisään liian pitkäksi aikaa,
sillä siitä tulee vain kipeäksi, vainoharhaiseksi ja ikävystyneeksi,
sillä lopulta kuitenkin joutuu pettymään.

Olet vain silti pelkkä unelma. <3

[Ei aihetta]Perjantai 28.03.2008 11:59

'' kun katson silmiisi mun pääni
pehmenee, ja pilvessä on täysikuu.

Jos pelkät hölmöt luottaa toiseen
ihmiseen, niin typerykset rakastuu. ''

27.03.08 20:23 <harhalaaki> hyi saatana ala asteelle kun menee niin heti 3 luokkalaiset tytöt läpsii mua perseelle ja kikattelee ja kuiskii ai vitsi mä oon otettu

27.03.08 20:24 <harhalaaki> mutta en siinä mielessä!!!!!!!!!

27.03.08 20:26 <-Mami-> ^^ ne tykkää susta. ;) harri oot kuuumaaakamaaa <3

27.03.08 20:33 <harhalaaki> minä vaan yritänopetella vielä huomiseksi työpaikkaromanssi ja linnaan alaikäisiin sekaantumisesta mitenkäs työharjoittelut menee?

.03.08 20:44 <harhalaaki> on siellä kylä hommaa ihan tarpeeksi pitää pukeutua kuin mikäkin filosofian maisteri lökäpöksyt kun laittaa niin heti tulevat huulta heittää

27.03.08 20:47 <-Mami-> :DDD sinähä oot maisteri.

27.03.08 20:47 <-Mami-> meikä aina pipopäässä töissä oon ja muuta. :))) ollu kyllä iha kivaa, lukuun ottamatta tiistaita, ku yks jätkä rupes lirkuttelee. :DDDD

27.03.08 20:49 <harhalaaki> höps höps mutta on se tavallaan kiva pukeutua virallisesti ja nyt pitäis päiväkirja tehdä ai ai

27.03.08 20:50 <harhalaaki> mikä ihme se on ?

27.03.08 20:50 <-Mami-> :))

27.03.08 20:50 <-Mami-> ?? kysyymysmerkki mitä harri tarkoitat? :DD

27.03.08 20:51 <harhalaaki> kuka ei sulle olis lirkuttelemassa mammalla poikii työpaikkaromanssia

27.03.08 20:55 <-Mami-> :DDDDDD eii, se mies oli kauhee. :)

________________________________________________________________

^^ Alan tykätä jo harrista pikku hiljaa, sillä riittää huumoria tilanteeseen ku tilanteeseen. :DD
:DD harri väittää, että kaikki lirkuttelee mulle. :DDD mutta onneks harrillaki naista. ;D

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 22:04

helliä katseita, herkkiä ajatuksia.
ois niin paljon sanottavaa, kerrottavaa
mutta kun olet niin etäinen.

en uskalla sanoa pelkään torjuntaa,
olen liian monesti joutunut pettymään.
enkä tahdo enää pettyä, en kertaakaan,
en tahdo, että menen aivan rikki, niinkuin
ennen.

nyt vain täytyy odottaa, että saisin aikaa,
lisää aikaa kanssasi, jotta voisin tulkita,
mitä sinä tunnet tai voisit tuntea.
On vain annettava lisää aikaa.

Mutta tiedän, että jos odottaa liian kauan
voi menettää kaiken. Voi mennä onnensa ohi,
mutta jos todellista onnea etsii, ei sen ohi koskaan
pääse noin vain.

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 21:25

Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Oma sänky <3
Kamalin tunne maailmassa: ahistus
Ketä rakastat: jahs. enpä oikee hirveesti kettää.
Ketä kaipaat: Maijua, Jenniä, Hennaa. <3

SINÄ
Nimesi alkukirjaimet: L.E.O.T :DDDDD
Onko sinulla lemmikkejä?: kaks koiraa ja neljä kisua. :P
Mikä saa sinut onnelliseksi: jaahs. nii moni asia.
Mikä huolestuttaa sinua?: jos kaikki ei mee niinku minä haluan.

OLETKO KOSKAAN...
Halunnut karata: tosiaanki.
Kokeillut huumeita: olen. ( tupakka o huume + kaikki muut päihteet )

10 Ensimmäistä:
Ensimmäinen paras ystävä: Mikko.
Ensimmäinen lemmikki: koira, Skotlanninhirvikoira Donna
Ensimmäinen lävistys: korvat
Ensimmäinen ihastus: hmm. tais olla tuo samainen ystävä joka on tuolla yllä mainittu. :DD
Ensimmäinen rakkaus: no periaatteessa rakastua ei voi ku kerran, joten en oo vielä löytäny.

9 Viimeisintä:
Viimeisin tupakka: joskus vitun liian monta tuntia sitten.
Viimeisin alkoholijuoma: öö. viime viikol pari olusta.
Viimeisin autoajelu: ku tulin töistä.
Viimeisin suudelma: jaahs, perhanan paha. en muista.
Viimeisin nähty elokuva: harry potteriko se eilen tuli.
Viimeisin puhelinsoitto: isälle soittiin.

8 oletko koskaan juttua:
Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? : joo olen. :D
Oletko koskaan uinut alastomana? : totta kaii.
Oletko koskaan ollut TV:ssä? : en ainakaan tietääkseni. :D
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? : todellahi ja liianki monesti.
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? : jep. :PPPP ;D

6 asiaa, jotka olet tehnyt tänään:
1. Heränny
2. käyny kusella
3. syöny
4. ollu töissä
5. laskenu pulkkamäkiä
6. joutunu flirttailun kohteeks. :DDD

3 Valintaa:
1. Musta vai valkea: kumpikin.
2. Kuuma vai kylmä: sopiva, mut silti kuuma. :P
3. Suklaa vai vanilja: öö, suklaa. :)

Asioita joita haluan.
1. röökiä
2. haapavedelle
3. ajeleen hennan kans
4. opistolle
5. jotain jota ei mainita ääneen.

Oletko ikinä-Galluppi
1.Oletko ikinä ollut jälki-istunnossa? : juu on tullu oltua
2.Oletko ikinä luntannut? : hah joskus saksan sanakokeissa tuli monesti luntattua. :D
3.Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? : todellaki. :D
4....pussannut suulle poikaa? : täh?? :ooo mitä te kuvittelette minustaki, en ikinä.
5....ostanut kortsuja? : haha. xD ikinä niitä ei kyllä olla ostettu, mutta joskus hurjassa nuoruudessa kiskalta pöllitty. :DD
6....ollut kännissä? : mikä on känni? täh-?
7....polttanut tupakkaa? : tota onko se se ruskee patukka jonka päässä o vähä pumpulia???
8....lintsannut? : haha liian monesti.
9....valehdellut pahasti? : no en oo kyl pahasti valehellu.
10...karannut kotoa? : ei oo tarvinnu.
11...ollut nälkälakossa? : en oo sitäkää tarvinnu tehä.
12...ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? : tupakkaa on tullu ostettua.
13...mennyt ala-ikäisenä baariin? : enpä oo kyllä vielä käyny.
14...syönyt lääkkeitä yli suosituksen? : heleposti.
15...lyönyt ketään turpiin? : no kerran tai pari. ;D
17...tehnyt ilkivaltaa? : jepp. spreijattiin joskus.
18...oksentanut tahallisesti? : joo on tullu tehtyä. sillon ku en jaksanu olla koulussa ja ku oli bulimia
19...ollut masentunut? : njooo.
20...vihannut ketään? : kyllä todellahi.

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 21:08

- Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
öö. varmaa huimat 159cm ;D

- Omistatko asetta?
hmm. riippuu mistä roikkuu.

- Pidätkö hotdogeista?
enpä oo koskaa tullu syöneeks.

- Mitä juot mieluiten heti aamusta?
hmm. emua. :)) aamulla ku kömpii peiton alta alakertaa aamupalalle, niin kyllä se emua olla pittää mikä saa aamun käyntiin. :P punasta mehua siis. :))

- Teetkö punnerruksia?
hahaha. :DD millä lihaksilla?

- Seurusteletko?
joo vasemman jalkani pottuvarpaan kanssa tulee sillon tällön seukattua.
Niin notta en.

- Pidätkö sateesta?
sade on ihan kivis sillon ku on ollu lämmin kesäpäivä ja saat illalla juosta alasti pihalla kaatosateessa nam. <3

- Onko sinulla ADHD?
ai mitä? ei minulla ole keskittymisvaikeuksia.

- Kolme asiaa joita mietit juuri nyt:
öö. hennaa, opistoa jaaa sitte semmosta yhtä tiettyä asiaa. jota pääsis ehkä viikonloppuna näkemää/tekemää/kaikkee muuta mahtavaaa. <3

- Kolme tänään ostamaasi asiaa?
tootaa... danone, risifrutti ja tupla-patukka.

- Nimeä viisi juomaa joita juot eniten:
vesi, kahvi, mehu, limppari, siideri, kalija.

- Mihin aikaan heräsit tänään?
puol kasi.

- Osaatko tavuttaa?
tot-ta ka-i mi-nä o-saan ta-vut-taa. :))

- Tämän hetkinen huoli?
no varmaa joku turhanpäiväne. :D ehkä raha ja sit kyyti haapaveelle? ;D

- Vähiten mieluisa paikka?
hmm. no tällähetkellä voisin mainita kajaani/keskusta.

- Minne haluaisit mennä?
nyt haapaveeelle <3

- Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
joo flipflopit. ;D

- Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
öö enpä tiiä teen nii monesti kaikkee eri juttuja.

- Keltainen vai sininen?
totaaa sinine varmaanki.

- Milloin puhelimesi soi viimeksi?
tuossa joku hetki sitten.

- Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
no varmaa pimiää eniten.

- Mitä on taskuissasi juuri nyt?
sytkäri ja huulirasva.

- Viimeisin asia jolle nauroit?
töissä, ku jani yritti epätoivosesti sytyttää nuotioo. :DD

- Monta TV:tä talossasi on?
ainaki kolome. :)

- Kovaäänisin kaverisi?
no tota en kyllä ossaa sanua.

- Hiljaisin?
hmm. en siitäkkää tiiä, ei meistä kukkaa oo hiliane.

- Mitä teit keskiyöllä kaksi päivää sitten?
olin nukkumassa.

- Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
vittu voisko saada vielä vähä unta?

- Onko sinulla tällä hetkellä laastaria?
eiii oo

- Onko kädessäsi sormusta?
kummassaki. :)

- Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
en osaa yhtään sanoa. :D kaikki o pitkin lattiaa. ;D

- Oletko mielestäsi notkea?
en nykyjää niin notkia mitä ennen.

- Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä?
äitin ja isän vaatekaapin. :D

- Oletko mielestäsi harhaluuloinen?
oon. tiiän sen. :D ja välillä se häiritsee iha vitusti.

- Minkä eläimen näit viimeksi?
hmm tuo meijän piski.

- Milloin viimeksi suutuit?
hah kerran tässä tuolla työssäoppimis-seminaarissa. :D

- Käytätkö hymiöitä?
jeap. ;DD

- Etunimesi toinen kirjain?
taitaaaapi AAAAAAAAAAAAAAA olla. tai sit OOOOO

- Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
no en kyllä tiiä. kattosin telkkua.

- Omistatko laskimen?
ikävä kyllä. :S

- Mersu vai Volvo?
mersu. :))

- Kuusi vai mänty?
kuusi. :)

- Juna vai laiva?
laiva <3 junat on jo niin tylsiä.

- Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
öö. oman mahan <3

- Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
muutama pari kolme. :)

- Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?
jeppp. iha. :D ainaki sen rahapussin kans. ;D

- Kenen kanssa puhuit viimeksi?
no empä tiiä kenelle nuista puhhuin viimeks. :D

- Mitä teit koulussa eilen?
eilen nautin vapaa päivästä. :))

- Lempivärisi?
musta, valkee, ruskee, PUNANEN <33

- Kenen kaverin kanssa olit viimeksi?
hmm kenen kaverin. No hennan kans oon viimeks ollu. :)) viimeks torstai aamuna, siitäki liian pitkä aika. :(

- Milloin olit viimeksi ulkona? Kenen kanssa?
öö. tänään päivällä, työkavereitten ja asiakkaitten.

- Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
tällä hetkellä kämpillä punaset ja kotona vihriät.

- Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
haha, en ehkä kerro teille. :DDD

- Millä tuulella olet nyt?
kiva hyvä tuuli. :))

- Paras kesämuistosi?
viimekesältä on hyviäparhaita muistoja. :)

- Monetko korkokengät omistat?
liian vähän. :(

- Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
hmm kasvot on ehkä se tärkein juu.

- Nukutko valot päällä?
riippuu jos nukahtaan.

- Suututko helposti?
en oikeestaan. saapi kyllä tosissaan sanoa pahasti tai sit olla helvetin huono päivä.

- Oletko mustasukkainen ihminen?
helevetin mustasukkanen. minun ihmisiin ei kukaan koske. ;D

- Montako sisarusta sinulla on?
veli ja kaks siskoa.

- Oletko hiljainen/ujo?
kyllä tulee niitäki hetkiä.

- Pidätkö suklaasta?
sillon tällön.

- Kyllästytkö helposti?
se ihan riippuu asiasta.

- Uskotko rakkauteen?
hmm. kyllä uskon.

- Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
:DDD epäilen aina.

- Kuinka usein kiroilet?
no en enää niin usein kuin ennen.

- Mitä teit ennen kun tulit nettiin?
söin vitusti ruokaa. :D

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 20:48

tännää oli töissä iha kivvaa.

Aamulla oltii pulkkamäessä ja
sitte iltapäivä meni ''nuokkaria''
pitäessä.

muisteltii villen kans vanahoja
hyviä aikoja. :D

oltiin hassuja sillon ku minäki olin
vielä peruskoulussa.
hmm. yöllä oli ehkä maailman mielenkiintoisimmat
keskustelut.

Päätettii vähentää juomista. Ei me kyllä
oikeesti ees juoda paljoo mutta tuli vaa
sellane päätös.

mut sit tiettyinä merkkipäivinä saa juoda
ja jos o tapahtunu jtn mullistavaa.

eli siis jos jompikumpi saa, niin saadaan
juoda yhdet mut jos saadaa samana päivänä,
nii vedetään perseet.

sit sen kunniaks pitää ottaa, ku mä saan miehen,
eli sit ku täytetää 50wee. :D

ja sit tota päätettiin ryypätä nyt kerralla kaikkien
synttäreitten kunniaks, eli hennan 18wee ja mun
17wee. niin saadaa kunnon kooma kännit.
(yks annos per syntymävuosipäivä. ) :D

ja sit joka kuukauden 4päivä saadaa juoda yhdet,
ja joka maanantai, ku tulee rahaa. :D

ja sit nimipäivien kunniaks. (voidaan keksiä lisä nimiä. ;D )

ja kaikkea muuta. lista on vielä vähän vajaa. :) mutta
ensiviikolla aloitamme tämän rulianssin. :D

ps. hyvää työpäivää lollo <3