IRC-Galleria

-Usvis-

-Usvis-

win or lose, bring on the booze!!!

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Beer beer ♥Perjantai 07.11.2008 18:21

10 hyvää syytä juoda olutta

Leedsin yliopiston tiedemiehet ovat todistaneet, että pubissa käyminen on hyväksi ja oluen nauttiminen samalla reissulla vielä parempi.

Tutkijat totesivat, että kapakan tervetullut tunnelma auttaa miehiä rentoutumaan. Kaksi viidestä tutkitusta kertoi menevänsä baariin jutellakseen kavereidensa kanssa. Vain 10 prosenttia sanoi menevänsä sinne vain oluen vuoksi.

Tässä 10 hyvää syytä nostaa tuoppi hyvälle terveydelle:

1. Kohtuullinen oluen kulutus suojelee elimistöä helikobakteerilta, joka aiheuttaa mahatulehduksia sekä maha- ja pohjukaissuolihaavoja.

2. London Gollege yliopiston mukaan riski saada kaljamaha ei ole suoranaisesti yhteydessä oluen kulutuksen määrään.

3. Oluessa on luonnostaan paljon pii-mineraalia, joka auttaa vahvistamaan luustoa ja auttaa suojelemaan osteoporoosilta. Piitä muodostuu oluen valmistuksessa käytetystä viljasta ja se imeytyy elimistölle helpossa muodossa varsin tehokkaasti.

4. Brittitutkimuksessa, joka tehtiin 5000 miehelle todettiin, että pari tuoppia olutta päivässä vähensi merkittävästi kakkostyypin diabeteksen riskiä.

5. Olut sisältää polyfenoleita, jotka vähentävät ”pahan” LDL-kolesterolin määrää kehossa. Portugalilaiset tutkijat löysivät oluesta myös polyfenolimuotoja, jotka ovat kaikista polyfenoleista tehokkaimpia taistelussa rintasyöpää vastaan, joten muista ottaa myös vaimo mukaan oluselle.

6. Oluessa on paljon B6-vitamiinia, mikä estää homokysteiinin muodostumista elimistöön. Homokysteiini on eräs aminohappolaji, joka on yhdistetty sydänkohtauksen riskiin. Oluessa oleva etanoli, eli alkoholi auttaa myös ohentamaan verta ja lisää hyvien HDL-kolesterolien määrää elimistössä.

7. Suomalaistutkijat huomasivat, että miehillä jotka juovat pullon olutta päivässä munuaiskivien riski väheni jopa 40 prosenttia. Tutkijat uskovat tämän johtuvan oluen diureettisesta (virtsan eritystä lisäävä) vaikutuksesta, mikä auttaa huuhtelemaan munuaisia.

8. Keskiverto tuoppi sisältää 20 prosenttia päivän kuitutarpeesta, mikä auttaa alentamaan kolesterolia. Oluessa on myös paljon B-vitamiineja ja noin 200 kilokaloria, mikä on vähemmän kuin täytetyssä uuniperunassa.

9. Saksalaistutkimuksen mukaan yli 50-vuotiailla, jotka nauttivat yhdestä kolmeen pientä olutta päivässä oli 42 prosenttia pienempi riski sairastua dementiaan kuin absolutisteilla. Riski kuitenkin nousi mikäli olutta nautti liian paljon.

10. Kanadalaistutkimuksen mukaan tummat oluet sisältävät antioksidantteja, jotka puolittavat ikään liittyvän silmäsairauden, kaihin riskiä.



SKÅL! :D

xDTorstai 06.11.2008 16:30

Nyt se selvisi.. x)Perjantai 17.10.2008 01:12

Past Life Quiz

Result: A Drunk Cowboy
You know how you're independent and like to have fun? That's because 160 years ago, your soul was out in the wild west, partying it up.

If you don't remember it, that's okay. Back then, you probably didn't remember much either. Big brown bottles with three X's on them can do that to you.

Even though you liked to party in your past life, you were still pretty tough. (You had to be - the wild west was a scary place!) So if you're feeling scared or insecure, try to harness some of that courage that's hanging out in your soul.

Aaaargh!Torstai 09.10.2008 17:38

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200810098396008_uu.shtml

Eiks tolla akalla ole mitään parempaa tekemistä ???
Hirveetä hyssälöintiä taas vaihteeks...

:pMaanantai 15.09.2008 21:16

Syksy ♥Tiistai 09.09.2008 18:58

Ulkona on ihanan viileetä! ^^

[Ei aihetta]Tiistai 09.09.2008 16:21

Olisi ehkä ihan hyvä idea teipata se "Ei mainoksia" postilaatikkoon..
Hirvee repiminen et saa kahden-kolmen päivän postit pihalle..

<3Maanantai 25.08.2008 17:07

xDMaanantai 25.08.2008 15:38

Kannattaa katsoa, mitä baarissa juo!
(ja naisten tarkkailla mitä miehet juo)

Seitsemältä baarimikolta tiedusteltiin, pystyisivätkö he
tunnistamaan tai määrittelemään ihmisen persoonallisuuden sen perusteella, millaisia alkoholijuomia tämä valitsee.
Vaikka baarimikkoja haastateltiin erikseen, heidän vastauksensa olivat monilta osin miltei täysin yhtenevät.

Tulokset:

NAISET

Olut: Persoonallisuus: arkinen, vähäkulutuksinen, jalat maassa tyyppi.
Lähestymistapa: Haasta hänet biljardipeliin.

Cocktaileja tai muita sekoitusjuomia, joissa on pikku sateenvarjot:
Persoonallisuus: pinnallinen, kiusallinen höperö, oikea kiusankappale.
Lähestymistapa: Vältä häntä - ellet sitten halua olla hänen leikkikalunsa.

Erilaisia juomia - ilman sateenvarjoja. Persoonallisuus: kypsä nainen,
tarkka, vaativa maku; tietää, mitä haluaa. Lähestymistapa: Jos tämä nainen
haluaa sinut, hän lähettää sinulle drinkin.

Viini (pulloissa): Persoonallisuus: konservatiivinen, hienostunut,
sivistynyt. Lähestymistapa: Yritä saada kiedottua Pariisi ja pukeutuminen
keskustelun aiheisiin.

Bacardi Breezer, Smirnoff vedellä, raaka vodka jne: Persoonallisuus:
helppo, uskoo olevansa trendikäs ja sivistynyt, mutta tosiasiassa hänellä
ei ole yksinkertaisesti mitään käsitystä viimeisimmistä villityksistä ja
uusista tuulista -puhumattakaan, että hän olisi sivistynyt. Lähestymistapa:
Yritä saada hänet tuntemaan itsensä viisaammaksi kuin hän onkaan ja homma
on hanskassa.

Baileys: Persoonallisuus: pitkästyttävä-ääninen nyrpistelijä.
Lähestymistapa: Seiso aivan naisen lähellä ja mainitse pubin vieressä
olevasta kujasta...

Erilaiset shotit: Persoonallisuus: roikkuu miesseurassa tai haluaa vetää
kunnon kännit ja päästää sänkyyn. Lähestymistapa: Pubin helpoin nakki. Ei
tarvitse tehdä muuta kuin odottaa.


MIEHET

Siideri: Hän on todennäköisesti alaikäinen ja haluaa saada naista.

Halpa kotimainen olut: Mies on köyhä/opiskelija ja haluaa saada naista.

Paras kotimainen olut: Mies pitää hyvästä oluesta ja haluaa saada naista.

Bitter: Mies on vanha, pitää hyvästä oluesta ja haluaa saada naista.

Tuontiolut: Mies pitää kalliista oluesta ja haluaa saada naista.

Guinness:Mies on raiskaaja-tyyppiä ja saa naista tavalla tai toisella.

Viini:Mies toivoo, että viininjuonti antaa hänestä sivistyneen mielikuvan
ja auttaa häntä saamaan naista.

Vodka tai brandy: Tämä mies on äärimmäisen himokas ja tekee mitä vain
saadakseen naista.

Portviini: Mies uskoo olevansa sivistynyt, pitää salaa miehistä ja haluaa
saada naista.

Viski:Mies ei välitä paskaakaan yhtään mistään ja lyö ketä tahansa, joka
asettuu hänen tielleen silloin, kun hän on saamassa naista.

Jack Daniels:Tämä mies ei ole aivan yhtä maskuliininen kuin perinteinen
viskinjuoja. Saadakseen naista tämä mies on valmis ryhtymään naisen kanssa
pitkäänkin keskusteluun, vaikka se koskisi erilaisia naisten
touhuja(kutominen,virkkaaminen jne.) - vain päästäkseen luikahtamaan naisen
vuoteeseen.

Tequila:Haluaa saada aikaiseksi tappelun miltei yhtä paljon kuin haluaa
saada naista.

Bacardi Breezer, Smirnoff vedellä, raaka vodka jne.:Hän on homo
(ilmiselvästi).

x)Maanantai 25.08.2008 15:37

Miamissa on kauppa, jossa myydään aviomiehiä. Kaupan sisäänkäynnillä on ohje kaupan käytöstä:
“Voit vierailla kaupassa vain yhden kerran. Kerroksia on kuusi ja eri kerroksissa miesten ominaisuudet ovat erilaisia. Voit valita miehen mistä tahansa kerroksesta, tai voit mennä ylöspäin, mutta et voi enää palata alempiin kerroksiin ostoksille!”

Nainen menee kauppaan.

Ensimmäisessä kerroksessa myydään miehiä, joilla on työ. Hän jatkaa ylöspäin.

Toisessa kerroksessa myydään miehiä, joilla on työ ja jotka pitävät lapsista. Hän jatkaa edelleen ylöspäin.

Kolmannessa kerroksessa myydään komeita miehiä, joilla on työ ja jotka pitävät lapsista. “Vau” nainen ajattelee, mutta jatkaa silti ylöspäin.

Neljännessä kerroksessa myydään komeita miehiä, joilla on työ, jotka pitävät lapsista ja jotka auttavat kotitöissä. “Tämä vaikuttaa todella hyvältä” nainen ajattelee “Melkein tekisi mieli jäädä tänne”, mutta hän jatkaa silti ylöspäin.

Viidennessä kerroksessa myydään komeita, romanttisia miehiä, joilla on työ, jotka pitävät lapsista ja jotka auttavat kotitöissä. Nainen tuntee suurta houkutusta jäädä, mutta toivoo ylemmässä kerroksessa olevan tarjolla jotain vielä parempaa, joten hän jatkaa ylöspäin.

Kuudes kerros on tyhjä, lukuunottamatta kylttiä, jossa lukee “Olet 6. kerroksen 31 456 012. vierailija. Täällä ei ole miehiä. Tämän kerroksen olemassaolon tarkoitus on ainoastaan todistaa että naisia on mahdotonta miellyttää. Kiitos vierailustasi Aviomieskaupassa.”

Aviomieskaupan naapurissa sijaitsee Vaimokauppa. Myös siinä on 6 kerrosta.

Ensimmäisessä kerroksessa on tarjolla vaimoja jotka pitävät seksistä.

Toisessa kerroksessa on tarjolla kauniita vaimoja jotka pitävät seksistä.

Kukaan ei ole koskaan käynyt kerroksissa 3-6.