IRC-Galleria

:(Tiistai 07.07.2009 18:40

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

Taylor Swift - You're not sorry <3Tiistai 07.07.2009 16:53

[Ei aihetta]Tiistai 07.07.2009 16:49

Oletko ollut saunassa vastakkaista sukupuolta edustavan henkilön kanssa (sukulaisia ei lasketa)?
- oon

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- ehkä

Ikävöitkö ketään?
- ikävöin. mimmiä :(<3

Oletko mustasukkainen?
- rajoos

Mitä teet v.loppuisin?
- oon ollin kans, kavereitten kans

Oletko hyvä koulussa?
- no 8,2 ka

Mitä kouluaineita vihaat?
- ruatti, kemia, fyssa

Onko sinua koskaan petetty?
- ei

Mitä mieltä olet irc-galleriasta?
- ...

Onko sinulla kuvia ii2?
- o :D en käy vain

Onko sinulla webkamera?
- on

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- yli 4 vuatta

Kuinka pitkä olet?
- 165,5 cm

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- kaupungin maalla

Lempieläimesi?
- pikkukoirat

Mitä eläintä muistutat mielestäsi?
- king kong

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- nyt kesällä menöö aamuyöhö helposti 3-4

Kirjotatko runoja?
- en

Oletko matkustanut laivalla/minne?
- oon, ruottiin monta kertaa

Horoskooppisi?
- vesimies

Oletko koskaan liftannu?
- en

Omistatko mitään kulkuneuvoo?
- skootterin

Onko sinulla saldo puhelimessa?
- ei

Jos ei, mikä on suurin laskusi?
- päälle 30e

Viimeinsin viesti minkä tänään olet saanut?
- "hyvää yötä rakas<3"

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- on

Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?
- lökärit ja pitkähiane

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
- kallerias, deviantart, kuuntelen musaa, facebook ja oon meses

Mitä ajattelet juuri nyt?
- toispa äitee jotaki hyvää kaupasta

Paljonko kello on juuri nyt?
- 13:48

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- nuile tais olla

Kolme paikkaa joista minut löytää:
- oma koti
- muualta jurvasta
- teuvalta

[Ei aihetta]Maanantai 06.07.2009 23:17

PUHELIN

^ kenelle soitit viimeksi? - piia
^ kuka soitti sinulle viimeksi? - nuile
^ kuka lähetti sinulle viimeksi viestiä? - piia
^ kenelle lähetit viimeksi viestiä? - piia
^ kuinka paljon viestikansiossa on viestejä? - 984


SINÄ

^ oletko onnellinen tällä hetkellä? - oon :-)
^ haluaisitko itkeä vai nauraa? - nauraa
^ minkä värinen paita sinulla on päällä nyt? - musta
^ entäpä housut? - harmaat
^ minkä väriset silmät sinulla on? - siniset
^ kuinka pitkä olet? - 165,5 cm
^ minkä väriset hiuksesi ovat? ruskiat/vaaliat

YSTÄVÄT

^ kuka on parhain ystäväsi? - pike
^ kenen kanssa vietät ystävistäsi eniten aikaa? - piia
^ luotatko ystäviisi? - osaan
^ ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - sanotaanko että aidot ystävät tunnistaa :) tietyt
^ omistatko yhtään hiljaista kaveria? - en oikestaa
^ annatko ystävillesi lempinimiä? - annan
^ mikä on pahin riitasi jonkun ystäväsi kanssa? - no se oli peetterin kaas

SURU

^ kuinka usein olet surullinen? - joskus
^ itketkö suruusi? - itken
^ oletko ollut surullinen lähiaikoina? - oon
^ auttaako itkeminen suruun? - auttaa
^ syötkö enemmän kun olet surullinen kuin yleensä? - emmä osaa sanua:D
^ miten sinua pitää lohduttaa? - pitämäl vain kii ja kuuntelemal :) ja onha ne pienet sanat/lauseet aina piristäviä (riippuu asiasta)

SITÄ JA TÄTÄ

^ mitä joit viimeksi? - kokista
^ entä mitä söit viimeksi? - ranskalaasia ja kalapuikkoja
^ milloin viimeksi rikoit jotakin? - joskus pari vk sitte
^ onko sinulla hyvä huumorintaju? - emt
^ milloin viimeksi pidit esitelmän luokallesi? - emmä ees muista
^ onko sinusta kiva haukkua ihmisiä? - joskus ku vituttaa
^ haluaisitko banaanin? - mikä ettei
^ mitä haluaisit tehdä jos saisit tehdä ihan mitä vain? - äkkilähtö ulkomaille!
^ mistä pidät eniten? - ollista :) ruuasta ja hauskanpirosta kavereitten kans! + nukkumine
^ odotatko syksyä? - EN
^ mitä odotat tällä hetkellä eniten? - että pääsis töihi tienaa rahaa

[Ei aihetta]Maanantai 06.07.2009 21:27

Kirjoita jokaiseen kohtaan kyseisellä kirjaimella elämääsi liittyvä asia!

A= ajelu
B= bileet
C= chillailu
D= dataus
E= eläminen
F= festarit
G= -
H= hellyydenkipeys, humala, hauskanpito, herkuttelu
I= iskä, ilo
J= juhlimine
K= kesä, kaverit, koulu, kamera, kesätyö
L= leevikoira, leffat, luottamus
M= musiikki, muuttuminen
N= nukkuminen, nauraminen, nauttiminen
O= olli, onnellinen
P= pike, piia, päiväunet
Q= -
R= rakkaus, ruoka
S= skootteri, sauna, sisarukset, sukulaiset
T= tanssimine, tietokone, tupakoimattomuus
U= unelmointi, ulkonäkö
V= valokuvaus, vaatteet, valvomine
W= wc
X= xylitol
Y= ystävät
Z= -
Ã…= -
Ä= äiti
Ö= -

[Ei aihetta]Maanantai 06.07.2009 18:53

Drop everything now
Meet me in the pouring rain
Kiss me on the sidewalk
Take away the pain
'Cause I see, sparks fly whenever you smile

[Ei aihetta]Maanantai 06.07.2009 17:59

Miehet ovat kuin... Mainokset
Et voi uskoa sanaakaan mitä ne sanovat

Miehet ovat kuin... Tietokoneet
Vaikeita käyttää ja niillä ei koskaan ole tarpeeksi muistia

Miehet ovat kuin.... Kylmälaukut
Täytä ne kaljalla niin voit viedä ne minne tahansa

Miehet ovat kuin... Banaanit
Kun ne tulevat vanhemmiksi ne menettävät kiinteytensä

Miehet ovat kuin... Pankkitilit
Jos ne eivät ole täynnä rahaa, ne eivät kiinnosta ketään

Miehet ovat kuin... Pyöräilykypärät
Käteviä hätätilanteessa, mutta suurimman osan ajasta ne vain näyttävät typeriltä

Miehet ovat kuin... Lumimyrskyt
Et koskaan tiedä millon ne tulevat, kauanko ne kestävät ja montako senttiä tulee

Miehet ovat kuin... Käytetyt autot
Helppoja saada, halpoja ja epäluotettavia

Miehet ovat kuin... Lomat
Ne eivät koskaan tunnu olevan tarpeeksi pitkiä

Miehet ovat kuin... Horoskoopit
Ne kertovat sinulle mitä tehdä ja ovat useimmiten väärässä

Miehet ovat kuin... Sää
Et voi tehdä mitään muuttaaksesi sitä

Miehet ovat kuin... Suklaapatukat
Makeita ja yleensä suoraan matkalla lantiollesi

Miehet ovat kuin... Laavalamput
Hauskoja katsella mutta eivät kovin kirkkaita

Miehet ovat kuin... Ripsiväri
Karkaavat heti tunteiden ilmetessä

Miehet ovat kuin... Pöytätabletit
Ilmaantuvat vain silloin kun on ruokaa tarjolla

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 07:24

- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi: huppari ja t-paita
- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi: en
- Lempieläin: koira
- Kuka on paras ystäväsi: pike
- Kenelle soitit viimeksi: jussille
- Oletko koskaan hakannut ketään: en
- Vietätkö paljon aikaa internetissä: no jaa

- Oletko ujo vai ulospäinsuuntautunut: ulospäin
- Vihaatko koulua: no emmä sitä rakastakkaa
- Onko sinulla sosiaalista elämää: onon
- Asutko vielä vanhempiesi luona: asun
- Pidätkö tanssimisesta: pidän
- Oletko koskaan käynyt ulkomailla: no ruattis :D
- Haluatko lähteä kotikaupungistasi: juuh

- Oletko hemmoteltu: een
- Juotko paljon vettä: koulus join ania
- Juotko paljon muuta: joo
-Mitä hammastahnaa käytät: emmä tiä mitä son
- Onko sinulla kännykkää: on
- Jos on, niin minkä merkkinen: nokia
- Ketä ihmistä arvostat: : sellasia jokka on saavuttanu sellasta elämässää jotain hienoa :)
- Onko sinulla rusketusta: jonku verra
- Ärsyynnytkö helposti: ärsyynnyn

- Oletko koskaan karannut: oon
- Haaveiletko paljon: haaveelen
- Onko sinulla paljon exiä: ei
- Höpötätkö paljon: :d khy
- Millaisen tatuoinnin haluaisit: en minkäälaasta, mutta jos pakko niin nilkkaa
- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus: hm
- Onnennumerosi: 3
- Lempiväri: musta, harmaa, valkone, ruskia
- Kuvaile itseäsi: 165,5cm pitkä ja sinisilmäne

- Juotko: joskus
- Poltatko: en
- Jos värjäisit hiuksesi niin minkä väriseksi: aika näyttää ;)
- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa: ehkä
- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa: voisin
- Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen: heti
- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi: äidiltä varmaa
- Itketkö paljon: nojaa
- Jos sinun täytyisi luopua yhdestä elimestä, minkä valitsisit: silmillähän ei tee mitää
- Mitä lausetta käytät eniten puhelimessa puhuessasi: "joojoo/jaajaa" "no justihi" jotaki tuallaasia :d
- Oletko romanttinen: oon

- Milloin oksensit viimeksi: jussina
- Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista: brunetit
- Minkä väriset alusvaatteet sinulla on tällä hetkellä: pink/brown
- Miten olet sisustanut asuntosi: ösjgslö
- Kengännumerosi: 39-40
- Kuinka pitkä olet: 165,5 cm
- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä: väsyny
- Milloin viimeksi olit juhlissa: jussina
- Mitä sinulla on päälläsi nukkuessasi: alusvaatteet
- Onko sinusta liikkunut huhuja: on

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 05:08

Koska luit tämän, sinun on pakko tehdä tämä.

Valitse tähän henkilöt, jotka ensimmäisenä mieleesi tulevat.
Älä kuitenkaan mainitse heidän nimiään, vaan vastaa vain kysymyksiin.
Muista, että saat vastata samasta ihmisestä vain yhden kerran.
Katso sitten, tietävätkö muut kenestä sinä puhut!


Henkilö, jolle voit kertoa (ainakin melkein) kaiken:
- Missä ja miten tutustuitte? - kerhos viimestää
- Asuuko hän samalla paikkakunnalla kanssasi? - asuu
- Onko hän sinulle sukua? - ei
- Miksi juuri hän? - "Henkilö, jolle voit kertoa (ainakin melkein) kaiken"

Henkilö, jonka kanssa vietät eniten aikaa koulussa:
- Kauan olet tuntenut hänet? - 3 vuotta kunnolla
- Onko hän saman ikäinen kanssasi? - on
- Tietääkö hän paljon elämästäsi koulun ulkopuolella? - tietää
- Miksi juuri hän? - sen kaas vietin aikaa enite

Henkilö, jota näet harvoin:
- Onko hän sinulle läheinen? - on se
- Miksi ette näe useammin? - asuu kaukana :s
- Milloin viimeksi näit häntä? - vappuna :(
- Miksi juuri hän? - sitä on eniten ikävä niistä joita näkee harvoon

Henkilö, joka on loukannut sinua:
- Onko hän sinulle läheinen? - ei ny kovi mutta sopivasti
- Tiedätkö syytä sille, miksi hän loukkasi sinua? - no joo
- Miksi juuri hän? - siks

Henkilö, jonka kanssa olit ennen läheisempi kuin nykyään:
- Miksi ette enää ole niin läheisiä kuin ennen? - se vain tyssäs muurii enkä tiä syytä
- Oletteko yhä väleissä? - ollaa
- Onko hän ollut luonasi yötä? - on
- Miksi juuri hän? - no se on sellaanen kenen kans haluaasin nykyäänki olla läheesempi

Henkilö, jolle viimeksi soitit:
- Onko hän sinua nuorempi vai vanhempi?: vanhempi
- Tyttö vai poika? - poika
- Riitelettekö usein? - ei
- Miksi juuri hän? - no soitin sille viimeks

Henkilö, johon olet ihastunut/rakastunut:
- Oletteko koskaan riidelleet kunnolla? - ollaa
- Haluaisitko sanoa hänelle jotain, mitä et kuitenkaan pysty sanomaan? - ei tuu mielee semmosta
- Miksi juuri hän? - siksi

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 02:47

1. VALKKAA ARPI JA KERRO, MITEN SAIT SEN
- seliäs tullu ku törmättii parras aikoinaa tuomaksen kans ::) sen suksi viils selkään

2. MITÄ HUONEESI SEINILLÄ ON
- tauluja, naulakko tms.

3. MILLAINEN PUHELIN SINULLA ON?
- nokia 6300

4. MILLAISTA MUSIIKKIA KUUNTELET?
- laidast laitaa

5. TAUSTAKUVASI?
- tyttö ja poika pussaa

6. MITÄ JUURI NYT HALUAT ENEMMÄN KUIN MITÄÄN MUUTA?
- rahaaa :d

7. USKOTKO HOMOAVIOLIITTOON?
- uskon

8. MIHIN AIKAAN OLET SYNTYNYT?
- ei tietoo muutaku että son perjataina pvä

9. OVATKO VANHEMPASI EDELLEEN YHDESSÄ?
- onne

10. MITÄ KUUNTELET?
- musiikkia ja tv huutaa tuo takana

11. PELKÄÄTKÖ PIMEÄÄ?
- joskus

12. MISTÄ HIUSTEN JA SILMIEN VÄRISTÄ TYKKÄÄT VASTAKKAISELLA SUKUPUOLELLA?
- ruskiat silimät ja oikeen siniset, ja tummat hiukset

13. TYKKÄÄTKÖ SÄRKYLÄÄKKEISTÄ?
- joo siish rakastan<33

14. KAHVI VAI ENERGIAJUOMAT?
- energiajuomat

15. SUOSIKKISI PITSATÄYTTEISTÄ?
- ananas, katkarapu, tonnikala

16. JOS SAISIT NYT SYÖDÄ MITÄ VAAN, MITÄ TAHTOISIT?
- just söin, mutta ne letut veis jalat alta :DD

17. PUHUTKO KIELIÄ?
- sujuvasti paskaa

18. MITÄ SAIT VIIMEKSI LAHJAKSI?
- hmm

19.TYKKÄÄTKÖ JOSTAKUSTA?
- hyvin kovasti:>

20. SUOSIKKIYSTÄVÄSI?
- emmä luakittele

21. UNELMA-AUTOSI
- ekaks autoks honda civic<2 ja sitte myöhemmi ois joku audi mutta mustangi ois helmi !

22. USKOTKO KUOLEMANJÄLKEISEEN ELÄMÄÄN?
- empä tiiä

23. MITÄ AJATTELET AVIOLIITOSTA?
- ikuinen sitoumus toisilleen ja mäki haluan siihen joskus :)

24. RAKASTUISITKO IHMISEEN, VAIKKA TIETÄISIT HÄNEN LÄHTEVÄN?
- rakastuisin

25. PARAS TAPA KERTOA TOISELLE, MITÄ HÄN MERKITSEE?
- suoraa puhumine

26. VALITSE NUMERO VÄLILTÄ 1-100
- 3

27. BLONDI VAI BRUNETTE?
- brunette

28. KEHEN PIDÄT ENITEN YHTEYTTÄ PUHELIMELLA?
- ollihin

29. MIKÄ ÄRSYTTÄÄ ENITEN?
- ollin valitukset:D

30. HEIKKOUTESI?
- ::) ruoka

31. VIIMEKSI ANTAMASI LAHJA?
- hmm, ollille paita varmaa

32. SUOSIKKIJUHLAPÄIVÄ?
- juhannus ja joulu

33. MITÄ TEIT ENNEN TÄTÄ?
- tein pyttipannua

34. MINKÄ KAUNEUSLEIKKAUKSEN TEETTÄISIT?
- isommat tissit :-)

35. MITÄ SINUSSA KEHUTAAN?
- hiuksia on kehuttu joskus

36. MITÄ TEKISIT, JOS ALKOHOLISTA TULISI LAITONTA?
- joisin sokerihumalat aina

37. MITÄ HALUAT SYNTTÄRILAHJAKSI?
- rahaa

38. ONKO SINUT NIMETTY JONKUN MUKAAN?
- on

39. JUOTKO KAHVIA?
- yök

40. MILLAISET ALUSHOUSUT SINULLA ON?
- pinkit

41. TYKKÄÄTKÖ KÄSIALASTASI?
- een

42. SUOSIKKIVIHANNES?
- kurkku

43. PAHOJA TAPOJA?
- laiskuus

44. NOLOIN CD-LEVYSI?
- hmh

45. JOS OLISIT JOKU MUU, OLISITKO ITSESI YSTÄVÄ?
- en :P

46. OLETKO KOSKAAN PALJASTANUT SALAISUUTTA, VAIKKA VANNOIT, ETTET KERRO KENELLEKÄÄN?
- näinki on päässy käymää

47. ONKO ULKONÄÖLLÄ VÄLIÄ?
- ei loppupeleis

48. MITEN PURAT KIUKKUA?
- itkemällä

49. MISSÄ ON TOINEN KOTISI?
- ollin tyänä

50. LUOTATKO MUIHIN HELPOSTI?
- en oo hetkee enää

51. SUOSIKKILELUSI LAPSENA?
- monia

52. PELKÄÄTKÖ KASVAMISTA?
- ehkä osittain

53. OSAATKO TEHDÄ KUPERKEIKAN?
- joo

54. OLETKO USKONNOLLINEN?
- een

55. TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA?
- tuun

56. AVAATKO KENGÄNNAUHAT ENNEN KENKIEN RIISUMISTA?
- en

57. MITÄ LÄIKYTIT VIIMEKSI?
- vettä lauran päälle

58. ONKO SINULLA LEMMIKKEJÄ?
- koira

59. MITÄ KARVAISTA KOSKETIT VIIMEKSI?
- leeviä

60. MITKÄ OVAT LEMPIVÄREJÄSI?
- musta, harmaa, valkone, ruskia

61. VIIMEKSI LUKEMASI KIRJA?
- ihana meri

62. TAHDOTKO KAIKKIEN VASTAAVAN NÄIHIN KYSYMYKSIIN?
- whatever

63. UNELMALOMASI?
- thaimaaa<3!

64. MITÄ SÖIT/JOIT VIIMEKSI?
- pyttipannua ja maitoa

65. KENELLE PUHUIT VIIMEKSI PUHELIMESSA?
- äitee

66. MITÄ KATSOT EKANA VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA?
- no ulkonäkö se ensinnä vastaa tulee

67. USKOTKO RAKKAUTEEN ENSISILMÄYKSELLÄ?
- en

68. LEMPIJUOMASI?
- tee tms.

69. SUOSIKKIURHEILULAJI?
- pesis

70. HIUSTENVÄRISI?
- ruskiat vaaleil raidoil

71. SILMIENVÄRISI?
- siniset

72. OLETKO PITKÄ VAI LYHYT?
- lyhyt

73. SISARUKSET?
- Joonas Anniina Susanna Katriina ja Ella

74. SUOSIKKIKUUKAUSI?
- heinäkuu

75. TYKKÄÄTKÖ SUSHISTA?
- ennoo koskaa syöny

76. MITÄ KATSOIT VIIMEKSI?
- tätä näyttöö

77. SUOSIKKIPÄIVÄSI VUODESSA?
- kaikki onnistuneet :)

78. OLETKO LIIAN UJO PYYTÄMÄÄN KETÄÄN ULOS?
- ei oo tarvetta

79. KESÄ VAI TALVI?
- kesä !

80. SUHTEET VAI YHDEN ILLAN JUTUT?
- suhteet

81. ONKO JOKU RAKASTUNUT SINUUN?
- on .)