IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 09.04.2009 00:13

pojat sanoo: rakastan sua aina
mutta tarkoittaa: ..kunnes löydän toisen..

ei viddu =DSunnuntai 22.03.2009 14:26

Se, kenet toivot olevan vierelläsi loppuelämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä.

hihi 8(Sunnuntai 22.03.2009 01:25

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

turr :>Tiistai 10.03.2009 17:40

Joka ilta joku ajattelee sinua ennen kuin käy nukkumaan.

Ainakin viisitoista ihmistä maailmassa rakastaa sinua.

Ainoa syy siihen, miksi kukaan ikinä vihaisi sinua on se, että he haluaisivat olla kuin sinä.

Maailmassa on ainakin kaksi ihmistä jotka kuolisivat sinun vuoksesi.

Jollekin olet koko maailma.

Joku, jonka olemassa oloa et edes tiedä, rakastaa sinua.

Vaikka tekisit todella pahan virheen, niin siitä seuraa aina jotakin hyvää.

Kun sinusta tuntuu, että maailma on kääntänyt sinulle selkänsä niin katso eteenpäin.

Muista aina tervehdykset, jotka saat.

Unohda töykeät huomautukset.

Joten jos olet rakastava ystävä lisää tämä päiväkirjaasi heti, kun olet lukenut tämän.

Tänään keskiyöllä tosirakkautesi huomaa pitävänsä sinusta.

Jotakin hyvää tapahtuu sinulle huomenna klo 12 ja klo 16 välisenä aikana, se voi olla mitä tahansa.
Ole siis valmis elämäsi suurimpaan yllätykseen!


[Ei aihetta]Maanantai 09.03.2009 22:29

Se, kenet toivot olevan vierelläsi loppuelämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.03.2009 02:04

VOI VITTU KOLME RIKKI VIIKOS

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.03.2009 01:31

Jos olisit tänään halunnut halata jotakin ihmistä jota et halannut, lisää tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä tai muuten et tule halaamaan häntä ikinä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.03.2009 18:51

1. Kun poika kävelee pois luotasi vihaisena, iske hänen veljensä.
2. Kun poika tuijottaa suutasi, sano "Älä edes kuvittele, nuolet kuitenkin koko naaman."
3. Kun poika tönäisee tai lyö sinua, uhkaa syöttäväsi hänet hamsterillesi.
4. Kun poika alkaa kirota sinua, sano häntä helvetin huonoksi sängyssä.
5. Kun poika on hiljainen, kutsu torvisoittokunta hänen korvansa viereen ja sano ettet kuule mitä hän sanoo.
6. Kun poika ei ole huomaavinaan sinua, näytä tissit.
7. Kun poika lähtee luotasi, sano että lähdet eksällesi
8. Kun näet pojan pahimmillaan, sano näyttäväsi itse täydelliseltä.
9. Kun näet pojan alkavan itkeä, sano että surkea yritys saada minut kostumaan.
10. Kun näet pojan kävelevän, teippaa hänet lattiaan.
11. Kun poika on peloissaan, uhkaa lyödä häntä sähkökärpäslätkällä.
12. Kun poika nojaa päätään olkapäätäsi vasten, tönää hänet pois.
13. Kun poika on ottanut lempipaitasi, peri siitä vuokraa.
14. Kun poika kiusoittelee sinulle, lähde vieraisiin.
15. Kun poika ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin, varasta hänen puhelimensa ja tilaa itsellesi pika vippejä.
16. Kun poika katsoo sinua epäillen, sano "Sä siis tiedät että mulla on toinen."
17. Kun poika sanoo rakastavansa sinua, sano "Niin mäki sun parasta kaverias."
18. Kun poika tarttuu kiinni käteesi, huuda apua ja syytä raiskaus yrityksestä.
19. Kun poika tönäisee sinua, käske veljesi kavereineen hakata hänet.
20. Kun poika kertoo sinulle salaisuuden, soita bestikselle ja kirjoita siitä yleisönosastolle.
21. Kun poika katsoo suoraan silmiisi, iske rakennekyntesi hänen silmäänsä.
22. Kun poika kaipaa sinua, sano lähteväsi Tonin ja Jarkon kassa viettämään tyttöjen iltaa.
23. Kun särjet pojan sydämen, tehtävä on suoritettu.
24. Kun poika sanoo sen olevan ohi, esitä hänen mielikseen olevasi surullinen..
25. Kun poika laittaa tämän eteenpäin, hän uskoo ettet ikinä tekisi mitään tällaista.. naurettavaa.
26. Kun olette puhelimessa ja hän ei sano sanaakaan, liitä salarakkaasi langoille.
27. Kun hän on vihainen, ehdota sovintoseksiä.
28. Kun hän sanoo olevansa ok, sano ettet tyydy keskin kertaiseen, haluat parasta.
29. Koska 10 vuotta myöhemmin hän muistaa sinut... luultavasti ihanana rakkautena (aika kultaa muistot).
30. Soita hänelle keskiyöllä hänen syntymäpäivänään kertoaksesi, että ikävöit hänessa vain seksiä.
31. Soita hänelle juuri ennen kuin nukahdat ja heti kun olet herännyt ja kerro ettei hän ikinä saanut sinua laukeamaan.
32. Kohtele häntä kuin hän olisi muka ainoa joka ei merkitse sinulle mitään.
33. Kiusoittele häntä ja kerro äidille , jos hän kiusoittelee takaisin.
34. Valvo hänen kanssaan koko yö kun hän on sairas ja väitä sinun tartuttaneen häneen HIV
35. Katso hänen kanssaan hänen lempielokuvaansa tai lempiohjelmaansa vain jos hän suostuu makutuomariksi kolmepäiväiselle ostosreissulle
36. Anna hänen siivota huoneesi.
37. Tehdä läksysi.
38. Kun hän puutteessa, anna hänelle barbara.
39. Tee hänelle selväksi, että hän on tärkeä - ehkä äidilleen.
40. Suutele häntä kaatosateella ohjaten hänet rännin alle.
41. Kun hän tulee luoksesi itkien, sano ensimmäisenä: jaa et taidakkaan lähteä meidän kanssa juomaan.
42. Soita hänelle ympärikännissä.
43. Suutele häntä ja tee selväksi, että se oli kamalinta ikinä.
44. Kerro hänelle, että rakastat häntä mikäli hän toteuttaa kaikki toiveesi.
45. Soita hänelle ja väitä olevasi raskaana.. Pyydä rahat aborttiin ja mene ryyppäämään!

[Ei aihetta]Maanantai 02.03.2009 18:30

Nyt kun luet tätä tekstiä, sinun on kopioitava tämä blogiisi ja tehtävä tämä,
jos et tee, ihminen jota rakastat kuolee.

Muistatko, missä suutelit ensikertaa? hohoho khyl vaa :')

Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? äiti<3

Minkälaisessa seurassa viihdyt? no siin mis aina oon<3

Tunnetko paljon ihmisiä? riittämiin :>

Mihin suurin haaveesi liittyy? tulevaisuuteen =)

Kerro jokin pieni mukava toiveesi? no esim et tää päivä ois menny vähä helpommi ;'o aah ja pääsis päästelee savui 8)

Kutiatko helposti? ehen ;p

Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua? en vitus !

Kuka on tärkein ihminen elämässäsi? - koira<3

Onko Titanic hyvä? ihana !:'(

Ovatko naiset heikompia kuin miehet? o =D

Kamalin tunne? suru =(

Paras tunne? onnellisuus ! et voi vaa nauttia elämäst/hetkest =)

Oletko ikinä ollut kännissä? enn vitus ;o

Oletko ikinä ollut masentunut? enn =D

Jaksatko elää elämääsi? yleensä joo , paitsi nyt kutittaa jalkaa

Keihin luotat? parhaisii ystävii (: <3

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN: ystäävät :><3

Kati<3<3<3<3 8)Maanantai 02.03.2009 18:12

Laura sanoo (16:10):
no mut mitä mä jätkäl 8)
Laura sanoo (16:10):
nii i ! :'s
kati sanoo (16:11):
ai mitä sä jätkäl?
kati sanoo (16:12):
no nussit nii et pilluun koskeee!
Laura sanoo (16:12):
HAHAHAHHA ===DDD