IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

kullanvärinen lahjapaperiTiistai 27.05.2008 17:11

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua!


[Ei aihetta]Perjantai 16.05.2008 17:30

Kommentoi tähän NÄHTY,
jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä ja lisää omaan blogiisi
ja katso ketkä ovat bonganneet sinut

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.05.2008 19:58

Rakas Katja!
Syntymäpäiväni on pian. Toivoisin sinulta lahjaksi joko rannekellon tai syöpäsairauden.
Mutta jos jompikumpi niistä on liian kallis, myös hillopurkki kelpaa hyvin. Mutta myös korttipakka olisi kiva, sillä olen kerännyt niitä monta vuotta. Mutta toki voit hankkia minulle myös helmistringit, se näyttäisi kauniilta pöytäni päällä. Jos haluat jotain hienotunteisempaa, osta vaikka marihuanaa. Ai niin, voisit rakentaa minulle oman kirkon! Valitse jokin näistä, kiitos. Ja hei, jos et saa näistä mitään, niin osta sitten vaikka Voodoo-nukke, jolla voin jolle voin lukea satuja.

Toivoo: Meiju
:D

Teko-ohje:

Rakas -ystäväsi/kaverisi nimi-
Syntymäpäiväni on pian. Toivoisin sinulta lahjaksi joko -1- tai -2-. Mutta jos jompikumpi niistä on liian kallis, myös -3- kelpaa hyvin. Mutta myös -4- olisi kiva, sillä olen kerännyt niitä monta vuotta. Mutta toki voit hankkia minulle myös -5-, se näyttäisi kauniilta pöytäni päällä. Jos haluat jotain hienotunteisempaa, osta vaikka -6-. Ai niin, voisit rakennuttaa minulle oman -7-! Valitse jokin näistä, kiitos. Ja hei, jos et saa näistä mitään, niin osta sitten vaikka -8-, -9-. Kiitos!
Toivoo -oma nimesi-


-1- Kuinka monta hiusta lähtee, kun kiskaiset hiuksiasi?
0-2= Rannekello
2-4= Hiirimatto
4-6= Kynäteline
6-8= Nastoja
8- = Ripustin

-2- Kuinka monelta heräät arkiaamuisin?
03.00 tai aiemmin = Piirustuspaperia
03.00-04.00 = Kaukosäädin
04.00-05.00 = Tapettikangas
05.00-06.00 = Geelikynä
06.00-07.00 = Liitutaulu
07.00-08.00 = Syöpäsairaus
08.00-09.00 = postimerkki
09.00-10.00 = Hymiösetti
10.00 tai myöhemmin = Kirkkovene melan

-3- Ikäsi?
11 tai nuorempi = Muropaketti
12 = Homejuusto
13 = Vehnäleipä
14 = Kahvikorvikkeet
15 = Puuroriisi
16 = Savusilli
17 = Kookoshiutaleet
18 tai vanhempi = Hillopurkki

-4- Lempivärisi?
Punainen = Virus
Sininen = Korttipakka
Keltainen = Seksilelu
Vihreä = Rakennuspalikka
Oranssi = Höyhen
Pinkki = Koirakarva
Musta = Sydänsairaus
Valkoinen = Hammastikku
Kultainen = terveysside
Hopea = tekohampaat
Harmaa = Sukkanauha
Ruskea = varpaankynsi
Violetti = Tamponi
Beige = Pornovideo
Muu = viinapullon korkki

-5- Lempi tv-ohjelmasi?

Salatut elämät = Dildon
Lost = Pornofilmikokoelman
Täydelliset Naiset = alastonkuvani
Heroes = Vibraattorin
Sydänjää = Pamelan nimmarin
C.S.I = Käsiraudat
Todistettavasti syyllinen = Käytettyjä kortsuja
Pako = helmistringit
Simpsonit = Piikkikorkokengät
Muu = pakastettua spermaa

-6- Sisarustesi määrä?
0 = hasista
1-3 = marihuanaa
4-6 = kokaiinia
6-8= anfetamiinia
8- = tupakkaa

-7- Monta hyvää ystävää sinulla on?
0 = Leikkimökin
1-3 = Kirkon
4-7 = Bordellin
8-11 = Strippibaarin
12-15 = Lihakaupan
16 - = Kauneushoitolan

-8- Etunimesi alkukirjain?
A-D = Bratz-nukke
E-H = Hattarakone
I-L = Kuntopyörä
M-P = Voodoo-nukke
Q-T = laavalamppu
U-X= Muumimuki
Y-Ö = Lävistysneula

-9- Nukkumaanmeno aikasi arki-iltoina?
19.00 tai aiemmin = Jota voin maalailla
20.00-21.00 = Jota voin ajatella iltaisin
21.00-23.00 = Jolla voin itsetyydyttää
23-00-1.00 = Jolle voin lukea satuja
01.00 - = Jolle voin ladella synkät salaisuuteni

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.05.2008 16:17

blää blää blääääääääääääääää

[Ei aihetta]Torstai 24.04.2008 21:25

Sano HEP, jos olen kaverilistallasi.
Tämä mittaa ihmisten rehellisyyttä.
Ja ujoutta.
Muistakaa kävijälista.
Sanottuasi HEP, kopioi tämä omaan päiväkirjaan ja katso kuinka moni uskaltaa olla SINULLE rehellinen

tylsääPerjantai 18.04.2008 21:12

tylsääääääääääääääääääääääääääääääääää

miksi?Keskiviikko 13.02.2008 14:25

Miksi sun piti taas käydä muhun käsiksi?
MIKSI??????????????

mies menneisyydestäKeskiviikko 13.02.2008 14:18

Mulla on pari päivää pyörinyt mielessä entinen jätkäkaveri.
Miksi sen juuri nyt piti tulla mieleen? Tavallaan ahdistaa koko tyyppi,
mutta toisaalta olisi kiva tietää mitä sille kuuluu.
Se jätkä ei ollut silloin kun seurusteltiin, niin pelkästään pillun perässä vain.
Jos meillä oli mennyt poikki suhde se aina silloin soitti mulle kun oli pillun tarpeessa.
Ja aina salassa tavattiin. Se oli kyllä rasittavaa se, mutta oli meillä mukaviakin hetkiä.

tyttö kuumeessaTiistai 05.02.2008 23:03

Voi pientä prinsessaani, kun tulit kuumeeseen.
38,8 eilen aamulla ja illalla 39,7.
Tänään aamulla 37,6 ja illalla 40,1. Että kuume senkun noussut eilisestä.
Saapas nähdä mitä huominen tuo tullessaan. Tänään nukkunut koko päivän.
Voi pientä reppanaa. Äiti hoitaa niin hyvin kun vain voi.
Rakastan sinua pieni prinsessani.

Sydän juuri särkynytSunnuntai 03.02.2008 18:28

Miksi pitää olla tälläistä elämää. Vitutusta päivästä toiseen. Ei tahdo aina välillä jaksaa.
Mies jätti minut yksin meidän tyllerön kanssa. Onhan se pikku neiti aivan ihana päivänpaiste, mutta miksi sen äijän piti juuri jättää nyt meidät. Juuri silloin kun on vaikea elämän tilanne minulla.
Soskut hönkii niskaan ja vieralla paikkakunnalla vielä asuu, niin miksi just nyt?
No toivottavasti tämä tästä iloksi muuttuisi kevättä kohden. Ainakin niin toivon.
- Vanhemmat »