IRC-Galleria

Huomenna korkeasaareen med jenny<3 Tiistai 17.06.2008 01:45

1. Juo raaka kananmuna joka aamu. Sano, että harjoittelet munanjuontikilpailuihin.

2. Kerro, että olet kasvissyöjä ja valita aina kovalla äänellä, jos kaverisi syö jotakin muuta. Käy
ostamassa hampurilainen ja syö se. Jätä paperi näkyville, kun kaverisi tulee. Ole sitten olevinasi sängyssä kovissa tuskissa.

3. Hanki kampaajalta leikattuja hiuksia. Sirottele niitä yöllä huonekaverisi tyynylle. Hän tulee epätoivoiseksi, kun luulee kaljuuntuvansa.

4. Joka kerta kun huonekaverisi tulee huoneeseen, huuda: "Hurraa! Olet tullut takaisin!" ja tanssi samalla ympäri huonetta. Viiden minuutin kuluttua kysy: "Eikö sinun jo pitäisi lähteä?"

5. Laita päähäsi aurinkolasit ennen kuin nukahdat. Ota ne pois herätessäsi. Kerro, että ne ovat taikalasit, jotka takaavat ihmeunia.

6. Pakkaa joka torstai kaikki tavarasi ja kerro, että muutat pois. Tule takaisin viiden minuutin kuluttua ja kerro, ettet voi hylätä häntä.

7. Aina kun heräät, juokse ympäri huonetta huutaen: "Apua, missä olen!" Mene sitten takaisin peiton alle. Kun huonekaveri herää ja kysyy: "Mitä tapahtui?" Ole niin kuin et tietäisi mitään.

8. Piirrä tussilla pieni pilkku käteesi. Suurenna sitä joka päivä, katso sitä ja hoe: "Se leviää, se leviää..."

9. Osta hampurilaisateria joka päivä. Syö pilli ja servetti. Heitä loput roskiin.

10. Osta kaktus ja nuku sen kanssa yösi. Puhu sille. Viikon kuluttua ole riitelevinäsi sen kanssa: "En voi elää kanssasi." Lähde huoneesta ja pamauta ovi kiinni perässäsi.

11. Peitä seinäsi hänen kuvillaan. Jos huonekaverisi syö munia, kerro, että hän on kannibaali.

12. Osta veitsiä. Teroita niitä joka ilta, vilkuile huonetoveriasi ja mutise: "Pian, pian..."

13. Lainaa myrkkyhämähäkki lemmikiksesi ja pidä sitä häkissä. Vie se sitten takaisin ja selitä huonekaverille: "On se varmasti täällä jossakin..."

14. Kerro huonekaverille: "Minulla on sinulle tärkeä viesti." Pyörry sitten. Toista usein. Hän tulee lopulta hulluksi, kun ei saa tietää, mitä asiaa sinulla on.

15. Kun huonekaveri on poissa, liimaa kenkäsi kattoon ja istu hänen huoneeseen tullessaan lattialla päätäsi pidellen ja valittaen.

16. Kerro huonetoverillesi, että aiot ryhtyä isona eläinlääkäriksi ja päätät alkaa jo harjoittelun. Tuo sika lemmikiksesi. Jos huonekaverisi ei pidä ideasta, sano, että hän loukkaa sian tunteita. Katso telkkaria yhdessä sian kanssa pekonia syöden.

17. Pue Batman- viitta yllesi. Seiso joka päivä avoimen ikkunan ääressä (mieluiten yläkerrassa).

18. Ala kerätä perunoita. Maalaa niille kasvot ja anna niille nimi. Anna yhdelle perunalle huonekaverisi nimi. Pidä sitä kunniapaikalla muutama päivä, keitä se ja syö. Selitä, että se ei pystynyt sopeutumaan muiden perunoiden sääntöihin.

19. Vaihda kermavaahtotölkkiin etiketti partavaahtotölkistä. Suihkuta sitä silloin tällöin suuhusi ja nauti. Valita usein, että vatsaasi koskee.

20. Pystytä sänkysi päälle teltta ja nuku siellä. Jos huonekaverisi kysyy syytä, kerro että koet olevasi viidakossa.

21. Pidä pölynimuria jatkuvasti keskellä huonetta. Silmäile sitä pelokkaasti. Ole sitten käymattä huoneessasi. Sitten kurkista varovasti huoneeseen ja kysy huonekaveriltasi: "Pst! Joko se lähti?"

22. Riko ikkunalasi. Jos huonekaverisi ei pidä siitä, sano, että sinulle tuli kuuma. Sitten avaa ja sulje ikkunaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

23. Heitä tikkaa tyhjälle seinälle. Sano huonetoverillesi iloisesti joka heiton jälkeen: "Katso, napakymppi!"

24. Siirrä kaikki tavarat toiselle puolen huonetta. Kysy sitten huonekaveriltasi tyhjää tilaa silmäillen, paljonko elefantti painaa.

25. Istu sakkilaudan ääressä hiljaa ja tekemättä ainuttakaan siirtoa. Sano sitten huonekaverille: "Luulen, että tämä peli sujuu nopeammin jos on kaksi pelaajaa."

26. Vaihda lukko oveen. Älä päästä huonekaveriasi sisään, ellei hän osaa tunnussanaa.

27. Tuo huoneeseen paljon pehmoeläimiä, laita kaikille paperiset hatut päähän ja pidä juhlat. Soita kovaäänistä musiikkia. Kun huonekaverisi marssii sisään, laita musiikki pois, ota masentuneena hattusi pois ja kerro eläimille: "Olihan meillä hauskaa niin kauan kuin sitä kesti."

28. Pukeudu säkkikankaisiin vaatteisiin. Jos huonekaverisi alkaa hämmästellä, kerro, että olet palaamassa alkuperäisille juurillesi.

29. Pidä kenkiäsi väärissä jaloissa, jatkuvasti. Valita, kuinka jalkojasi särkee, jatkuvasti.

30. Lyö huonekaveriasi kirjalla. Selitä, että yritit vain tappaa hyttysen.

31. Osta uusi lamppu. Kerro huonekaverillesi, että se on taikalamppu, johon on kahlittu henki. Mieti kuumeisesti viikon ajan, mitä voisit toivoa lampun hengeltä. Syytä sitten huonekaveriasi lampun hengen tuhoamisesta, kun toiveesi ei toteudukaan.

32. Laita matoja kenkälaatikkoon. Kun teet läksyjäsi, kysy niiltä neuvoa vaikeissa kohdissa. Kun tulet koulusta kotiin, huuda madoille, että ne ovat typeriä eivätkä ymmärrä mistään mitään.

33. Käy läpi huonekaverisi kotitehtävät. Muuta ja korjaa punakynällä "virheet". Jos hän suuttuu, kerro, että et enää jaksanut katsoa hänen surkeasti tehtyjä tehtäviään.

34. Juo paljon keltaista limsaa. Kerro huonekaverillesi koko ajan, kuinka ihanaa limsa on. Sitten jonakin päivänä maalaa kasvosi keltaisiksi ja ala valittaa, kuinka inhottavaa limsa on.

35. Kerro huonekaverillesi, että varvastasi särkee ja että se ennakoi maanjäristystä. Kun huonekaverisi on poissa huoneesta, sekoita kaikki hänen tavaransa. Kun hän tulee, sano, että maanjäristys oli paikallinen ja iski huoneessa vain hänen puolelleen.

36. Osta hummeri ja ala pelata sen kanssa korttia. Valita huonekaverillesi kuinka hummeri fuskaa ja yrittää pelata omilla säännöillä.

37. Paista lättyjä joka aamu, mutta älä syö niitä. Piirrä niille kasvot ja levittele ympäri huonetta.
Valita, että lätty- yhteiskuntasi ei kehity. Kerro, että kuningaslättyä ei kunnioiteta tarpeeksi.

38. Laita iltaisin vuoteesi viereen vadillinen pikkuleipiä. Kerro huonekaverillesi, että ne ovat Nukkumattia varten. Yöllä puraise pieni murunen joka pikkuleivästä. Syytä aamulla huonekaveriasi, että hän on puraissut yhdestä pikkuleivästä, koska siinä on suuremmat hampaanjäljet. Murise vihaisesti koko päivä.

[Ei aihetta]Maanantai 16.06.2008 17:07

Ihan kybällä oottelin postia mut se ei tuonukkaan mitään jännää! No odotellaan huomiseen xD

Hauskoja lukuhetkiä :DLauantai 14.06.2008 23:09

Oletko koskaan saanut tekstiviesteinä vitsejä?

Näitähän pukkaa.. Muista: osa voi olla sinun ikäisellesi sopimatonta luettavaa.. ystäväni (suurin osa näistä on naisten lähettämiä) eivät harrasta sensuuria.. osan jätin eri syistä pois kuitenkin....

Mikä on innostunut sonni väärinpäin? -Sorkkaeläin selällään, kaviot taivasta kohti.

Joskus kun itket, kukaan ei näe kyyneliäsi. Joskus kun murehdit, kukaan ei näe tuskaasi. Joskus kun olet onnellinen, kukaan ei näe hymyäsi. Mutta pieraisepa kerran...

Tiedemiehet ovat keksineet uuden funktionaalisen elintarvikkeen, joka vähentää naisten seksuaalista aktiivisuutta yli 90%:lla; tuotteen nimi on hääkakku...

Mitä eroa on avioerolla ja ympärileikkauksella? Avioerossa lähtee koko mulkku.

I only have sex on days that begin with T: Thanksgiving, Tuesday, Thursday, Today, Tomorrow, Thaturday, Thunday... every Thucking Day :)

Send this message to one person you love, one person you hate, one person you like and one person you wanna fuck and think about why I sent it to you..

Mitä eroa on käkikellolla ja ruotsalaisella? -Käkikello vedetään edestä ja se sanoo tik-tak. Ruotsalaista takaa ja se sanoo tack-tack.

Kädettömät pelasi jalkapalloa ja jalattomat istui katsomossa. Pallo lensi katsomoon. "Potkaiskaa tänne!" huusivat kädettömät. "Vetäkää käteen!" kuului katsomosta.

Kerreeppä seihtemä er heinee tyyny alle ja jos uamulla on nivustaipeessa ihottumaa tai piä kippeenä ni allerkine oot. Hyvvee juhannusta!

Lähetä tämä viesti kaverille jolla on pienempi kuin sinulla. Tämä ketju pysähtyy automaattisesti henkilöön, jota pienimunaisempaa ei ole.

Lääkäri soitti potilaalleen: määräsin teille vahingossa masennuslääkettä ripuliin. Potilas: ilmankos! Olen istunut paskat housussa jo 2h eikä vituta yhtään.

Ever wonder why ABCDEF are used to define bra sizes? A- Almost boobs B - Barely there C - Can do D - Damn good E - Enormous F - Fake

Mikä on miehen aivosolujen yleisin kuolinsyy? - Yksinäisyys..

What men think about sex at age 8: ignore it, 18 experience it, 28 look 4it, 38 ask 4it, 48 beg 4it, 58 pay 4it, 68 pray 4it, 78 4get it.

Kolme pelottavaa seikaa naisessa: 1) tuottavat maitoa syömättä ruohoa. 2) Vuotavat verta viikon kuolematta. 3) Saavat miehen tulemaan kutsumatta.

Vaimo valitti rintojensa pienuutta. Mies: hiero niihin vessapaperia. Vaimo: mitä se nyt tähän kuuluu? Mies: en tiedä, mutta perseeseesi se on ainakin auttanut.

Tiesitkö, sinkkunainen on kuin lämmin wc-istuin. Molemmat tuntuvat hyvältä mutta pitää miettiä että kuka oli siellä ennen sinua.

Kissa yritti pyytää makkaran joesta, mutta kasteli käpälänsä. Sitten sse näki isomman makkaran, mutta tippui jokeen. Opetus: mitä isompi makkara, sen märempi mirri.

Tiesitkö että: Thelo nasou karfoso to skili ston kolo mazi me era kilo voutiro on kreikkaa? Suomeksi: haluan tunkea mäyräkoiran perseeseesi voikilon avulla..

Badvakten till den blinda mannen -du får iinte blåsa upp din Barpara här på stranden! Barbara??! Fan! Då har jag knullat gummibåten hela vintern!!

3:n F:n sääntö naiselle: find him, fuck him, forget him. Lähetä viesti 3 naiselle tai sinua vaivaa 3 vuoden puute.

Juuri nyt miljoona ihmistä hyväilee toisiaan ja mitä sinulla on kädessäsi - kännykkä. Hanki itsellesi (seksi)elämä ja lähetä tämä viesti eteenpäin.

Sex is sin, sin is in, so open your legs and let me in..

Mitä Aatami sanoi Eevalle kun sai ensimmäisen stondiksen? - Viittiks siirtyä vähän kauemmaks kun ei yhtään tiedä miten iso tästä tulee..

Hei! Olen Pekka Penis, kun luet tätä viestiä, olen jo raiskannut puhelimesi ja heittänyt spermat sim-korttisi päälle! Joten tirskauta minut eteenpäin...

Kameli ja norsu tapasivat. Norsu kysyi: miksi ihmeessä sinulla on tissit selässä? Kameli vastasi: tyhmä kysymys sellaiselta, jolla on kyrpä keskellä naamaa.

Mikä on nunnaluostarin pahin painajainen? ..... se, että porkkana tarjoillaan raasteena.

Millaista sinun seksielämäsi on nykyään? No se on sellaista toimeentulo-tyyppistä; kyllähän sitä saa vähän joka kuukausi, mutta eihän sillä pärjää ;)

Miksi naiset pitävät metsästäjistä? Metsästäjä raivaa tiensä tiheimmänkin pusikon läpi, laukaisee vähintään kahdesti ja maistaa sitä, mitä on kaatanut.

Löysin junanradalta rosvojen sitoman naisen, vapautin hänet ja rakastelimme monta päivää. Olisi varmaan ottanut suihinkin mutta en löytänyt päätä.

Vanha huora pitkästyi vanhainkodissa. Niinpä hän huusi ukoille: joka arvaa mitä on nyrkissä, saa varvin. - Norsu, joku huusi. - Meni niin lähelle että olkoon.

Renki veti käteen pellon reunalla. Mälli lensi piikkilanka-aidalle ja kieppui siinä hetkisen. Renki tuumi -pojasta olis näköjään tullut voimistelija.

Mustalaiset valtaavat monia maita, vain yksi maa on turvassa: työmaa.

Pillu se vasta moottori on: se rasvaa itse itsensä, käy minkä kokoinen mäntä tahansa ja vaihtaa automaattisesti öljyt kerran kuussa.

Kalevalan mukaelma: "ei pillu pannessa pahene, vittu varveista vanhene, mirri mulkusta muserru, tussu tempuista tukehdu." nimim. runollinen olo.

Good news! You can now get viagra in an eye drop instead of a pill! ...it does not give you an erection, but makes you look fucking hard!

"Niksi Pirkka" Kotoinen kirppupeli: takaapäin survaistaan varoittamatta kulli kuivaan persereikään ja katsotaan miten kauas tyttö hyppää...

Vittumainen havainto aamulla: olet nähnyt unta suklaavanukkaan syömisestä. Herätessäsi huomaat, että perseessäsi on lusikka...

Häpyhuuli toiselle: "olen niin kyllästynyt makkaraan ja soosiin" johon toinen lohduttaa: "malta nyt, kohta on viikonloppu ja saadaan taas kieltä!"

Jos Jumalan oli annettava naiselle ryppyjä, ne olisi voinut ainakin sijoittaa jalkapohjiin...

Mitä yhteistä on miehellä ja mikroaaltouunilla? - Valmista tulee 30 sekunnissa..

Kumpi on isompi, lainapeite vai yöpaita? Yöpaita tietenkin. Sen alle mahtuu kaksi meijeriä, lannanlevityskone ja huvipuisto.

Mitkä ovat eläviä todisteita siitä, että ahvenanmaalaiset ovat naineet hylkeitä? No turkulaiset tietenkin..!

Kun itikka törmää 100km/h ajavan auton tuulilasiin, mitä liikkuu itikan päässä viimeisenä? ..Persreikä..

Mikä on EU-dir mukainen jaottelu miesten sukup.elimille? Pieni, keskik., iso, herranjestas ja saako tätä valkoisena?

Miksi blondin huoneen seinässä on iso virheä T-kirjain? Vihreä tee kuulemma laihduttaa..

Rumia naisia ei ole olemassakaan, joskus on vain liian vähän viinaa...

Viikon vinkki: tatuoi penikseesi Euro ja näe rahojesi kasvavan, voit hyväillä pääomaasi eikä sinua haittaa kun vaimosi imee säästösi..

Mitä yhtäläistä on koiranpennulla ja likinäköisellä gynekologilla? Märkä nenä..

STT tiedottaa: jos aktiivinen nainti tapahtuu 2 kertaa viikossa 30 vuoden ajan, saa nainen sisäänsä 4,8 ämpärillistä spermaa..

Eukko oli nähnyt unta, että oli mulkkujen huutokaupassa ja ukko kysyi näkyikö sellaista kun minulla on? Eukko sano että näky ja ne myytiin korvatulpiksi.

Mikä se on kun naisen karvat ovat aivan sekaisin miehen nesteistä? Spermanentti..

Kevät on rakkauden aikaa. Sanoihan naaraskissa koirashiirellekin: olet mies minun makuuni..

Menestykseen on kaksi sääntöä: 1. Älä koskaan paljasta kaikkea.

Kosketin nahkaa, se tuntui samettiselta. Kosketin karvoitusta, se tuntui pehmeältä. Sitten työnsin sormet sisään, aivan märkä. EIKÖ MUN RUKKASET KUIVA KOSKAAN!!

Miksi tytöt tykkäävät enemmän poliiseista kuin palomiehistä? Palomiehet ruiskuttaa heti, mutta poliisit pamputtaa ja pystyvät tarvittaessa jopa pidättämään.

Kaadan sinut sänkyyni, kiusaan ja kidutan sinua, voihkit ja valitat, hikoilet ja huohotat, anelet turhaan armoa! Jatkan ainakin viikon. T: Influenssa Virus A

Minusta piti tulla playboy. Ajella kalliilla avoautolla, juoda kalliita viinejä ja panna naisia. Minusta tuli miniplayboy: pyöräilen, juon pilsu, vedän käteen.

SPR-työntekijä näki Somaliassa krokotiilin jonka suusta pilkotti somallin pää ja totesi: "vitut nää mitään apua tarvi! Niillä on Lacosten makuupussitkiin!"

"Äiti, mikä on kullin ja mulkun ero?" "Rakas tyttäreni, kulli on se, josta me tytöt tykätään ja mulkku on se, jossa se on kiinni.."

Kumpaa sukupuolta sukset ovat? Naisia tietenkin! Vako alla, nokka pystyssä ja käyttävät siteitä. Toimiakseen kunnolla tarvitsevat liukuvoidetta ja sauvaa..

Lähetä tämä viesti 1:lle jota rakastat, 1:lle jota haluat, !:lle ystävälle, 1:lle lesbolle, 1:lle ketä vihaat, 1:lle hullulle. Ja mieti, miksi itse sait sen....;)

I am just asking = olen vain perskuningas..

Osama bin Laden on löytynyt. Amerikkalaiset kylvivät aavikon täyteen Viagraa ja sieltähän se mulkku nousi pystyyn..

Poromies kapakassa naielle: Mikäs se sie oot? -Lesbo. -Mitäs tet lespot tehettä? -Juodaan kaljaa ja nuollaan pillua.. entäs ite? - Lespohan se mieki...

Hello, this is your mobile phone. I just wanted to get out of your pocket. The smell next to your balls was unbearable! I think your dick is dead!

2 puhelua tullut.
2 viestiä tullut.
4 puhelua tullut.
4 viestiä tullut.
9 puhelua tullut.
99 viestiä tullut.
Liikaa pornoa muistissa.
SIM kortti tuhoutui!

Jari Sillanpää halusi tatuoida traktorin kalun päähän. "Laitetaanko tavallinen vai neliveto?" "Mitä eroa niillä on" Jari kysyy. "Neliveto kulkee paskassa paremmin."

Tyttö kysyi lääkäriltä, voinko olla raskaana kun pantu vain perseeseen? Kyllä voit, täytyyhän insinöörejäkin jostain tulla..!

Poliisi on etsintäkuuluttanut henkilön, joka on seksikäs, kaunis ja tosi hyvä sängyssä. Ts. sinä olet turvassa, mutta minne ihmeeseen minä voin piiloutua?

Skandaali Ruotsissa: tuhannet homot vaativat leffarahoja takaisin, koska kulttileffa:"tulikuumat pakoputket" oli ymmärretty väärin.

Mies ja nainen oli panolla. Nainen sanoo: kiva kun kätät juomukondomia. Mies siihen: vitut mä mitän kortsua käytän, oot vaan niin ruma että muna meni kananlihalle..

Suuruudenhulluuden huippu: vesikirppu laskee muna pystyssä selällään Kokemäenjokea ja huutaa, että "sillat ylös, sillat ylös!"

3 asiaa jotka eivät koskaan pidä paikkaansa: 1. lainaa huntti, saat huomenna takaisin 2. Otetaan vaan nää yhdet.. 3. Mä koitan vaan sormella...

2 vampyyria jutteli illalla: lähdetkö ulos syömään? En, ajattelin vain juoda iltateen ja jatkoi tamponin liottelua mukissa...

Muistatko kun oltiin pieniä ja mentiin junalla? Minä laitoin perseen ikkunaan ja sinä naamasi ja kaikki luuli että ollaan kaksosia!

Neiti: anteeksi, mutta kuinka ihmeessä tämä käsilaukku voi maksaa näin paljon? Myyjä: se on tehty esinahasta, kun sitä nuolaisee, se muuttuu matkalaukuksi.

Camel condoms: miehille jotka laukeavat omia aikojaan.
Atria condoms: maistuis varmaan sullekin.
Bin Laden -kumi: mulkuille jotka eivät tajua vetäytyä ajoissa.

Pohjalainen olla-verbin taivutus: Moon oikias, soot vääräs, soon kans vääräs. Moomma oikias, tootta vääräs, noon aivan mettäs!

Tule luokseni, ota housut pois ja nouse päälleni. Nauti.. kunnes saat tyydytyksen! Rakkaudella.. wc-pyttysi.

Kanasta ja naisesta on todistettavasti löydetty ainakin yksi eroavaisuus: kana pysyy hiljaa munan päällä! Hyvää pääsiäistä!

Poikamiehen pääsiäinen? Illalla lähtee mämmissä mimmin kanssa, aamulla herää noita-akan vieressä ja miettii mikä yllätys munista löytyy..

Työtönnä roikkuvat raihnaiset pallit, milläpä mahtailet, milläpä nussit? Sinne jäi jonnekin nuoruuden maine. Jäljellä haaroissa vain luuvalon paine. -Eino Leino-

En tiiä miten tän kertosin,
mut parempi kai kertoo ennenkuin kuulet muualta.
Tiiän et tää juttu satuttaa sua mutta............
Pääiäispupua EI OLE OLEMASSA!

Tänään huomasin kuinka pieni se minulla on! En kerinnyt sitä kauaa hyväillä, kun se jo katosi kädestäni! Mitä naurat? Onko sinulla suurempi palkka

Miksi kätilöt läpsäyttävät vastasyntyneitä pepulle? -älykkäiltä tipahtaa tappi pois..

Mitä itsensäpaljastaja sanoi onnistuttuaan? Nyt tuli takkiin....

Mies kirjoitti Koiramme-lehteen: "sivelen penikseni päivittäin hunajalla ja koirani nuolee sen pois. Onko koirani häiriintynyt?"

Jos et saa siltä keneltä haluat, niin halua siltä keneltä saat niinkuin haluaisit siltä jolta et saanut. Lähetä tämä eteenpäin kolmelle, niin saat keneltä haluat!

Mitä siitä tulee kun saunassa on kaksi vihaista naista joilla on kuukautiset? Verilöyly..

Olet voittanut arpajaisissamme mustalaisvauvan. Jos et lunasta pakettia postista viikon kuluessa, lähetamme koko vitun perheen. T: RAY (Romaanit Aina Yhdessä)

Jennyltä nappasin :DLauantai 14.06.2008 22:07

TUHKIMO
[ ] Olen hukannut toisen kenkäni
[ ] Minulla on äitipuoli
[x] Olen ollut hienoissa juhlissa
[ ] Tässä talossa se olen minä, joka AINA siivoaa ja tekee ruokaa
(1)

PRINSESSA RUUSUNEN
[ ] Olisin nukkunut 100 vuotta, jollei joku olisi tullut herättämään
[x] Minulla oli ihana lapsuus
[x] Tykkään laulaa
[x] Tykkään mekoista
[ ] Minulla on vaaleat hiukset
(3)

LUMIKKI
[ ] Minulla on tummat hiukset
[x] Olen melkein tukehtunut omenaan
[ ] Perheessäni/Talossani on yli 5 miestä
[x] Olen karannut metsään äidiltäni/äitipuolelta
[ ] Minulla on kaunis lauluääni
(2)

BELLE (Kaunotar ja Hirviö)
[ ] Asun hirviön kanssa
[x] Tykkään lukea
[ ] Olen rakastunut
[ ] Minulla on ruskeat hiukset
[x] Juttelen esineiden kanssa
(2)

ESMERALDA (Notradamen kellonsoittaja)
[ ] Olen mustalainen
[ ] Minua on kehuttu kauniiksi
[x] Ulkonäöllä ei ole mitään väliä
[ ] Asun lähellä kirkkoa
[ ] Pidän kyttyräselkäisistä kellonsoittajista
(1)

BIANCA (Bernand ja Bianca)
[x] Pidän juustosta
[x] Rakastan seikkailuja
[ ] Autan mielelläni ihmisiä
[ ] Olen hiirimäinen
[ ] Albatrossi on yleisin kulkuvälineeni
(2)

JASMINE (Aladdin)
[ ] Minulla on kissaeläin lemmikkinä
[ ] Isäni yrittää naittaa minua
[ ] Tunnen miehen, jolla on taikalamppu
[x] Pidän pussimaisista housuista
[ ] Olen tummahiuksinen
(1)

LIISA (Liisa ihmemaassa)
[x] Tykkään unelmoida
[x] Olen lapsi
[x] Minulla on isosisko
[x] Istun mielelläni puussa
(4)

HELINÄ-KEIJU (Peter Pan)
[x] Tykkään keijuista
[ ] Pidän hiuksiani usein nutturalla
[ ] Jos joku ei usko minua, niin melkein kuolen
[x] Omistan lyhyen mekon
[ ] Olen jonkinverran mustasukkainen
(2)

KAUNOTAR (Kaunotar ja Kulkuri)
[x] Minulla on isot korvat
[ ] Olen siisti
[x] Asun isossa talossa
[ ] Minulla on lapsia
[ ] Tapasin mieheni/poikaystäväni kadulla
(2)

POCAHONTAS
[ ] Minulla on mustat hiukset
[ ] Isäni on johtaja/pomo
[x] Ulkoilen mielelläni
[ ] Olen rakastunut brittiin
[ ] Minulla on/oli lintu lemmikkinä
(1)

ARIEL (Pieni merenneito)
[ ] Minulla on punaiset hiukset
[x] Pidän uimisesta
[x] Laulan mielelläni
[ ] Omistan/Omistin kalan
[x] Minulla on vihreät silmät
(3)

JANE (Tarzan)
[ ] Mieheni/Poikaystäväni on apinamainen
[ ] Olen käynyt viidakossa
[x] Pidän apinoista
[ ] Roikun mielelläni liaaneissa
[/] Kirjoitan päiväkirjaa
(1½)

LILO (Lilo & Stitch)
[x] Olen lapsi
[ ] Omistan oudon "koiran"
[x] Minulla on isosisko
[x] Uskon yliluonnollisiin asioihin
[ ] Olen joutunut seikkailuun
(3)

MULAN (Mulan)
[ ] Olen kiinalainen
[ ] ... tai ainakin haluaisin
[ ] Minulla on joku lisko
[x] Olen esittänyt poikaa
[ ] Olen rakastunut
(1)

[Ei aihetta]Perjantai 13.06.2008 22:26

Yksikin pieni kohteliaisuus saattaa saada olosi tuntumaan upealta. Anna siis minulle kohteliaisuus, ihan mistä tahansa. Sitten laita tämä omaan päiväkirjaasi. Ja kun saat kommentteja, laita tämä merkintä muistiin, ja kun olet allapäin mene vain katsomaan tätä merkintää ja se muistuttaa, kuinka upea oletkaan!

[Ei aihetta]Perjantai 13.06.2008 02:20

Tietokoneeni flippaa ja joudun käyttämään jotain helvetin explorerii koska firefox ei toimi, ja tämähän aiheuttaa minussa suurta vitutusta, koska exploreri on ihan helvetin huono ja tahdon käyttää firefoxia :/

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.06.2008 18:20

1. Terve
- no hei

2. Monelta tulit koneelle?
- ei siitä ole kauaa

3. Entä monelta lähdet?
- varmaan tä jälkeen

4. Asiasta toiseen, pidätkö jotain nettipäiväkirjaa, blogia?
- no tjääl galleriassa kirjottelen sillon tällön

5. No, jos pidät niin missä?
-^

6. Ajattelitko tehdä tämän gallupin ihan loppuun asti?
- enköhän

7. Now playing?
- ....

8. Osaatko puhua englantia sujuvasti?
- no en todellakaan

9. Entä ruotsia?
- sitäkään en

10. Onko Ruotsi kamala maa, onko siellä kamalia ihmisiä?
- No ei oo

11. Oliko Ruotsin biisi hyvä euroviisuissa?
- Hahaaa ei todellakaan. Iha hirvee

12. Oliko euroviisujen voittaja väärä?
- jep

13. Jos oli (yllättäen), niin kuka olisi ollut oikea voittaja?
- espanja

14. Uskotko edes jumalaan?
- En

15. Oletko rasisti?
- en tietääkseni

16. Mitä pahaa on erimaalaisissa?
- ei mitään

17. Omistatko mp3:sta?
- löytyy

18. Entä kännykkää?
- tämäkin on

19. Hmmm, haluaisitko malliksi?
- en

20. Miksi?
- just siks

21. Kuunteletko Cascadaa tai Nelly Furtadoa?
- en

22. Mikä niissä viehättää?
- ei mikää

23. Tykkäätkö käyttää hameita?
- no en hirveesti

24. Käytätkö talvella pitkiäkalsareita tai sukkahousuja?
- sukkahousuja joo

25. Soitatko jotain soitinta?
- en

26. Jos soitat niin mitä?
-...

27. Omistatko lemmikkiä?
- en

28. Onko huoneessasi pehmoleluja?
- juu

29. Haluisitko olla emo?
- Emo on nykyään niin jotenki...mikä tää sana nyt on. Tai siis niinku 12 vuotiaat pikkutytötö kuuntelee tokio hotellia ja väittää olevansa emoja! Voi elämä! Ja sit kaikki "emot" on angstangst viilviil vaik kaikki asiat on tosi hyvin tai niink usillee! Okei en tiiä käsitättekö!

30. Oletko hevari?
- En. Ja jos olisin ja sanoisin joo ni se olis sitte lokerointia joka on erittäin ahdasmielistä

31. Tahdotko lapsia joskus?
- Sen näkee sitte

32. Jos sinulle tulisi kaksi poikaa, mitkä olisivat nimet?
- en tiä

33. Skeittaatko?
- en

34. Ovatko sellaiset 3-6 vuotiaat lapset mielestäsi ihania?
- Ihan söpöjä juu

35. No mikä niissä nyt on niin ihanaa?
- no en tiä

36. Lempibändisi?
- Monia hyviä löytyy

37. Entä artisti?
- Yhä löytyy

39. Oletko vielä ala-asteella?
- en

40. Jos olet, vituttaako se?
- ^

41. Pidätkö sateesta ja ukkosmyrskyistä?
- Jep! Tänään sato ja ukkosti<3 Nyt paistaa aurinko

42. Onko teillä kotipuhelinta?
- juu

43. Onko huoneesi seinällä kelloa?
- ei

44. Jos on, minkälainen se on?
- ^

45. Vihaatko paikkakuntaa missä asut?
- Jokseenkin joo!

46. Miksi?
- Kuka ei siuntiota vihais

47. Onko sinulla joku 'oma tyyli' vai onko tyylisi ihan tavallinen?
- No ei mul oo mitään tyylii edes

48. Oliko Ari oikea idols voittaja?
- en osaa sanoo! Ei! Mut ei sen abreun likankaan olis pitäny voittaa!

49. Jos ei ollut niin kuka sitten?
- No sanoisinko että Meurman

50. Oletko koskaan ihastunut tuntemattomaan poikaan?
- nee

51. Jos olet, kerrotko miltä se tuntuu?
- ^

52. Mikä fiilis nyt?
- tyhjä

53. Itketkö usein?
- Aika usein juu

54. Oletko ollut masentunut?
- njääh

55. Jos olet, tahdotko kertoa miksi?
- ^

56. Oletko kannettavalla tietokoneella vai pöytä tietokoneella?
- pöytä

57. Seurusteletko?
- neij

58. Menetkö kesällä festareille?
- En tiiä! Kattoo nyt jos ankassa kävis! Toisaalta ruisrockkiin olis kans ihan kiva mennä!

59. Minne?
- ^

60. Millaisessa talossa asut?
- Omakotitalo

61. Mitä kuuntelet nyt?
- En mitään

62. Mitä mieltä olet bändistä nimeltä Sturm und Drang?
- Noh! Jos ne tahtoo soittaa ni soittakoon! Ei kyl mikään hyvä yhtye

63. Onko Idols Kristiina kaunis?
- no ei oikeestaan

64. Oletko nähnyt häntä koskaan livenä?
- nöyp

65. Tai kuullut hänen ääntään livenä?
- nöyp

66. Oletko juonut vettä 3l tunnin sisällä?
- en tietääkseni

67. Tiesitkö, että jos juo yli 5l päivässä, se on jo vaarallista?
- No tiesin

68. Jos katsot vaatekaappiisi, minkä värisiä vaatteita näät?
- No luulen et siel on semmosii aika masentavii värei kuten ruskee, harmaa yms. Mut kyl siel on ihan väriäkin :D

69. Onko sinulla ollut keuhkokuume?
- ei kait?

70. Tahdotko mennä armeijaan?
- en

71. Miksi?
- Just siks. Mun mielestä se on turhaa! Vois poistaa koko armeijan

72. Millaista musiikkia kuuntelet?
- kaikkee

73. Onko sinulla hyvät välit vanhempiesi kanssa?
- no eiköhän ne ihan hyvät ole

74. Onko sinulla sisaruksia?
- Löytyy

75. Pitää olla pikkasen pläski, eiks jea?
- jeps

76. Millaiset kengät omistat?
- semmoset

77. Juotko usein appelsiinimehua?
- Joisin jos meil olis

78. Tykkäätkö pähkinöistä?
- no joo

79. Onko sinulla joku tietty karkkipäivä?
- lauantai

80. Saatko viikkorahaa?
- en

81. Paljonko?
- ^

82. Oletko mielestäsi kaunis/nätti?
- en

83. Vai eikö sinussa ole mitään hyvää?
- no ehkä jotain

84. Missä käyt ostamassa vaatteesi?
- Vähän sieltä sun täältä

85. Onko tiettyjä kauppoja, josta et koskaan ostaisi mitään?
- No on nyt jotain

86. Vihaatko rap musiikkia?
- en

87. Miksi?
- No miks vihaisin

88. Rastita bändit ja artistit joista pidät:
[ ] Lovex
[x]Apulanta
[ ]System of a down
[ ] Ari Koivunen
[ ] Anna Abreu
[ ] Mika
[x] The Ark
[ ] Sturm und Drang
[ ] Teleks
[ ] Pink
[ ] Shakira
[ ] Stone Sour
[ ] 30 Seconds To Mars

89. Jos noista ei mikään iske, niin mikäs muu sitten?
- No ei tos paljon ollu mitää hyvii paitsi kaks

90. Kuunteletko J-rokkia?
- en

91. Pidätkö naislaulajista?
- No yks naislaulaja on iha hyvä

92. Pesetkö hampaasi joka ilta ja aamu?
- juups

93. Pelkäätkö kuolemaa?
- en tiiä

94. Miten haluaisit kuolla?
- Jotenki kivuttomasti

95. Pelkäätkö pimeää?
- Välillä

96. Millaisista elokuvista pidät?
- Piirretyistä

97. Tahtoisitko olla joku supersankari?
- tuskin

98. Kuka?
- ^

99. Valehteletko usein?
- valkosia valheita tulee sillon tällön

100. Vielä 50 jäljellä, jaksatko?
- no enköhän

101. Oletko koskaan saanut sitä tyttöä , kenestä olet tykännyt?
- En oo koskaa tykänny kestään tytöstä

102. Oletko rakastunut tällä hetkellä?
- en

103. Onko sinulla ikävä jotain ihmistä?
- ei

104. Pidätkö koulusta?
- No juu

105. Onko mahtavaa kun kohta alkaa kesäloma?
- Alko jo aikoi sitte

106. Mitä ajattelit tehdä silloin?
- Dataan

107. Nousevatko todistuksesi numerot vai laskevatko ne?
- no jotkut nous

108. Jaksatko koskaan keskittyä tunnilla, vai riehutko vain?
- Joskus keskityin

109. Onko 13-14 vuotiaiden järkeä juoda tai polttaa tupakkaa?
- ei

110. Pilaavatko he elämänsä sillä?
- Juu

111. Tiedätkö kuka on Grace Kelly?
- en

112. Onko joku lyönyt sinua vasaralla?
- Itseasiassa on

113. Onko sinulla traumoja jostain? Mistä?
- eipä taida olla

115. Missä olet?
- himas

116. Luetko Aku Ankkaa?
- aina ku tulee uus ni juu

117. Omistatko digikameraa?
- en

118. Piirteletkö käsiisi jos et löydä paperia?
- Joo-skus

119. Tykkäätkö ottaa aurinkoa?
- joskus

120. Entä tykkäätkö uida?
- juu

121. Onko sinulla silmälasit?
- oliski

122. Entä onko sinulla pisamoita?
- on

123. Oletko homofobinen?
- no en

124. Kuinka pitkä matka sinulla on kotoa kouluun?
- riippuu mihin kouluun?

125. Vielä 25 kysymystä, jaksatko?
- No juujuu

126. Onko Ville Valo komea?
- No ei hirveen

127. Tykkäätkö lukea kirjoja?
- Juu

128. Mikä on lempikirjasi?
- Sheriffi McCoy

129. Mikä päivä sinulla alkaa kesäloma?
- alko toukokuun vika päivä

130. Missä huoneessa tietokoneenne on?
- alakerrassa

131. Tykkäätkö talvesta?
- no riippuu jos on paljon lunta ni joo

132. Onko sinulla parasta ystävää?
- ei

133. Mikäs biisi soi nyt?
- ei soi

134. Oletko huumorintajuinen?
- no joo mut mul on kyl aika outo huumorintaju

135. Oletko käynyt ulkomailla?
- juu

136. Missä?
- no ruotsis

137. Esitätkö jotain, mitä et ole?
- en

138. Lempikuukautesi?
- heinäkuu

139. Pidätkö Coca Colasta?
- juu

140. Tykkäätkö katsella kuuta tai tähtiä?
- joskus

141. Mitä ajattelit tehdä juhannuksena?
- varmaan dataan ellei jollain oo mitään ehdotuksia mitä voisin tehä

142. Oletko koko kesän sillä paikkakunnalla, jossa asut?
- en

143. Onko sinulla salaisuus jota kukaan muu ei tiedä?
- on

144. Pidätkö pesäpallosta?
- no joskus

145. Oletko kesän lapsi?
- nöyp

146. Tykkäätkö laulaa?
- Joo mut en osaa

147. Enää 3 kysymystä, eikös olekin hyvä juttu että tämä loppuu?
- no jaa

148. Mitä lempikenkäsi maksoivat, kun ostit ne?
- 13.46€

149. Mitä teet tämän jälkeen?
- Tv

150. Miksi teit tämän
- Yleisin syy eli älytön tylsyys :D

[Ei aihetta]Tiistai 10.06.2008 17:40

"Nyt minä tunnen kutsumusta vaaka-asentoon" - Muumipappa
"Miten voi olla jano vaikka on juonut koko yön?" - Muumipeikko
"Jos minä löytäisin jostakin tarpeeksi pienen poikaystävän, niin minäkin olisin kevytmielinen"
- Pikkumyy
"Vakiintunut elämä ei tarjoa minkäänlaista jännitystä" - Pikkumyy
"En ole lihava, olen täyteläinen" - Niiskuneiti
"Nämä pyöreät muodot kiihottavat minua" - Niisku
"Onpas kivaa kun talossamme on joku joka käyttää vaatteita!" - Muumimamma
Muumipeikko:"Niiskuneiti, puske kovemmin."Niiskuneiti: "Äh, uuh, äääh.. ei jaksa...."
"Oletko tosissasi? Aikooko Niisku näyttää meille härvelinsä?" - Muumipeikko
"Niiskun vehkeet toimivat aina." - Niiskuneiti
"Kun minä jysäytän, se ei todellakaan ole mikään kamelin pieru!" - Noita
"Kopeloikaa kaikin mokomin" - Posteljooni
"Lähtisitkö sittenkin minun kanssani, voisin hiukan harjoittaa ruumiinkuntoa?" - Muumipappa
"Kysy Nuuskamuikkuselta, jos sinua niin himottaa!" - Pikkumyy

Popcornia helposti ja vaivatta!Tiistai 10.06.2008 02:42

jennyy sanoo:
kelaa nyt jos joku salama tulis ja osuis vaikka poppari pussii ja poks ne popparit poksuis valmiiks 8D
Sipe sanoo:
ahahaha! Aijaijai! Nyt repesin pahemman kerran! Ois ehkä yks tuhannes osa mahollisuus tapahtua tolleen
jennyy sanoo:
no jos lattia ois täyn pud
jennyy sanoo:
ssei
Sipe sanoo:
Nii tai ehkä ne pussit vois vaikka viiä ulos
jennyy sanoo:
nii mettää kalliolle
Sipe sanoo:
Jep johonki tosi avaralle paikalle ja sit pikkasen metallii siihen lähelle ni eiköhän saada popkornii