IRC-Galleria

On se junailu niin kivaa.Perjantai 06.03.2009 16:52

Aamulla mentiin juna-asemalle. Sitte katoin ni juna tulikin jo. Kohta kun juna oli lähempänä huomattiinkin että juna oli pikajuna. No hetken siuntiolaiset siinä hämmästelivät ja pian ihmiset meni junaan. Kohta kuulutettiinkin että y-juna ei tule ja että tämä juna on kymmenen minuuttia aikataulusta jäljessä. No selvä. Sitten istuskelin marian kanssa siinä portailla käytävässä kirkkonummelle asti. Kun kirkkonumella tulikin paljon ihmisiä me lähettiin yläkertaan eli bissness luokkaan. Se oli oikeesti ihan yli luksus ja ihan helvetin hieno. No siellä istuskeltiin espooseen asti (juna siis pysähtyi espoossa muttei lepäävaarassa) Espoossa jäätiin pois. Vaihdoin u-junaan joka oli noin kymmenenminuuttia myöhässä. Joten koska juna oli myöhässä päätin mennä leppävaaraan asti enkä jäänyt kauniaisissa. No loppujen lopuksi olinki koulusta myöhässä n puolituntia. Sellasta. :) On se hauskaa.

No siis.Torstai 05.03.2009 15:15

Aamulla kävelin kouluun. Yhtäkkiä rupes niskaan sattumaan ihan kamalasti. Se paheni koko ajan ja kun kouluun pääsin menin terveydenhoitajalle. Ja hänhän antoikin särkylääkettä ja sanoi että jos se ei auta pitää tulla käymään uudestaan. Sittenhän se vain paheni koko ajan. Terveydenhoitaja lähetti mut kotiin lepäämään ja sano etten voi osallistua liikuntapäivään. No voi harmi xD

Ahkerasti koulussa. Keskiviikko 04.03.2009 12:03

No en todellakaan ole. Kirjastossa. Olisi ruotsin tunti. :)

[Ei aihetta]Tiistai 03.03.2009 23:26

Hmm..Mustikkapiirakkaa jossa oli kummallinen pohja joka vaan mureni :)
Ja ihan helvetin pahoja perunoita :s

[Ei aihetta]Tiistai 03.03.2009 16:10

Menin kauppaan ja piti ostaa harppi. Ostin karkkia. Pljon. Liikaa :'(

Kuka helvetin asko? :oMaanantai 02.03.2009 18:29

Kuulin vähän juttuu et jotkut oli kuullu jotain juttuu ja mä en tiedä näistä jutuista niin paskaakaan, että jos joku haluaa selventää kuuntelen mielelläni. :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.03.2009 21:38

Vielä 1kk ja 10 päivää jäljellä

Ruualla ei leikitäTiistai 24.02.2009 23:10

Siis minähän en syöttänyt suville sitä kermavaahtoa niin että sen paidalle tippu.
Ja suvihan ei heittänyt kermavaahtoa hiuksiini. :)
Näin tänään.

[Ei aihetta]Lauantai 21.02.2009 22:42

OLETKO MIES VAI NAINEN????
oletko epävarma?

Tarkista alhaalta!
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

Ei täältä, PÖHKÖ!!

[Ei aihetta]Maanantai 16.02.2009 11:28

Holiday club tampere.
Pysähdyttiin tuttasvien luokse matkan varrella.
Täällä on tietokone vaikkakin vähän kämänen.
Kohta lähetään sinne pohjanmaalle mihin oli tarkotuskin :)
Niin siis hyvää lomaa kaikille edelleenkin.