IRC-Galleria

-ssuvis

-ssuvis

fairytale gone bad

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.11.2008 18:55



kopioithan !
eläinten takia

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, mmii--, hanoi`,
jjennimo , emmiä` , p-pinja , r0osas , `essisi , cs_maamu, PULLARIIVIÖ, sa`na , ^Magnum^, SSuvi-|

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.11.2008 16:51

kovempaa ja kovempaa vaa huudan että lopettakaa

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.11.2008 00:41

Hey you the boy in the back row
Do you remember me?
When for the first time I took your hand in mine

[Ei aihetta]Lauantai 01.11.2008 23:22


Eksyin kerran jo sun luoksesi,
tekisin mitä vain sun vuoksesi,
pelastit mut, en tarvii enää karttaa,
löydän jo itseperille, kuhan et karkaa,
sä olet se joka osoittaa mut etelään,
sä oot kuuma ja saat mut lämpenemään,
tää on vain vähintä mitä susta ajattelen,
ja turha sanoo et mä muka näyttelen,

[Ei aihetta]Lauantai 01.11.2008 12:09

10 totuutta nykyhetkestä:

Minkä värinen on hammasharjasi?: Vaaleenpunanen. :D
Mitä koulua käyt?: Laurin koulua.
Monenella luokalla olet?: 7
Seurusteletko?: en. vielä. kai.
Mitä sinulla on päällä?: itsetehty harmaa huppari <3 ja harmaat vollegehousut
Oletko tyytyväinen elämääsi?: en ja joo...
Minkälainen olo sinulla on nyt?: väsyny... koht nuQ.. ja rakastunu! :D
Onko koruja päällä nyt?: Nej
Onko sänkysi pedattu?: on

10 totuutta eilisestä:

Mitä teit eilen?: olin koulus kuuntelees ku Daniela Nurmi hemas mulle ku musta tuli luottamusoppilas ku se on niin vitun nolo :D huus ko joku eskari-ikäne
Oliko kiva päivä?: aika ;) <333
Moneen olit koulussa?:14.15
Mitä aineita oli?: ai x2, ue, ko x3
Tapasitko uusia ihmisiä?: joo
Olitko tietokoneella?: joonkuverra
Tajusitko jotain uutta?: Jup
Monelta menit kouluun?: 8.20
Monelta pääsit?: tätähän kysyttiin jo.
Teitkö jotain mitä et tee yleensä?: jaa-a

10 totuutta menneisyydestä:

Ketkä olivat kaksi parasta ystävääsi lapsuudestasi?: haluan unohtaa niiden olemassaolon. MURHATKAA NE, kiitos.
Missä synnyit?: Mynikses &lt;tuuletus&gt;
Kaipaatko menneisyyttäsi?: en todellakaa! -.- paitsi ehkä parit vikat viikot o ollu ihaniaa <3
Entiset koulusi?: noei oo. Laurin koulun ala-aste? :D eskari.
Entiset opettajasi?: Liisa Timonen, Peter Österholm yms
Oletko vaihtanut koulua?: e
Jos olet, mistä minne?: -
Haluaisitko elää päivän samana, kun olit kuusi vuotias?: e
Jouduitko pettymään usein?: En.

10 Satunnaista:

Kengänkoko?: 36-38
Lempiväri?: harmaa, musta, jotkut vihreän sävyt, ööh oranssi, osat punasista... vaaleanpunainen.
Nimesi?: eiks se käy nickistäki ilmi
Lempinumero?: 1
Lempikouluaine?: Oppilaanohjaus, äidinkieli, ruotsi, englanti ja saksa.
Kännykkämerkki?: Nokia...
Oletko ihastunut/rakastunut?: KYLLÄ OLEN.<3333
Monta kirjainta on ihastuksesi/rakkaasi etunimessä?: kuus
Lempinimesi?: Hanhi, Suski, Suppa, Suffeli
Lempibändi?: en kuulkaas tiiä. Kuuntelen lähinnä rappia...

Avaa saapuneet viestit -kansio:

10 totuutta ensimmäisen viestin lähettäjästä:

Oletko nähnyt hänet tänään?: eilen
Oletko puhunut hänelle tänään?: eilen
Oletko ihastunut häneen?: en ole...
Ketä voit kiittää että tutustuitte?: ela härmävaaraa ku pist samalle luokalle :D
Milloin tapasitte ensimmäisen kerran?: joskus neljä vuot sit :D
Oletko ollut ihastunut häneen?: en. vaikka kaikki niin väittikin. EN
Oletko seurustellut hänen kanssaan?: e.
Onko hän ollut luonasi?: eeei
Oletteko nukkuneet samassa sängyssä?: EI
Oletteko pussanneet?: NO EIIIII

10 totuutta viimeisen viestin lähettäjästä:

Oletko nähnyt hänet tänään?: eilen...
Oletko puhunut hänelle tänään?: en ole :|
Oletko ihastunut häneen?: joo ^^
Mistä tunnette?: öööh koulusta? :D
Milloin näitte ensimmäisen kerran?: varmaan sillon joskus kolosella, ko se tuli meijän kouluun...
Oletko ollut ihastunut häneen?: juuu
Oletko seurustellut hänen kanssaan?: en. :((
Onko hän ollut luonasi?: nope :(((
Oletteko nukkuneet samassa huoneessa?: nope
Oletteko pussanneet?: noup.

Avaa vastatut puhelut:

5 totuutta ensimmäisestä soittajasta:

Kuka hän on?: Viljami
Mistä tunnet hänet?: koulusta
Minkä ikäinen hän on?: 13
Missä hän asuu?: korven korvessa tarvasis :D
Mitä hän merkitsee sinulle?: kaverit ollaan.

Haluaisitko:

Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet?: en.
Haluaisitko olla päivän julkkis?: tottakai
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan?: joo !
Haluaisitko nähdä jonkun tietyn?: JOO!
Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle?: joo <3
Haluaisitko halata jotain tiettyä?: joo.<3333
Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa?: Jooo!!!<3
Haluaisitko että olisi kesä?: Ei tarvis.. tulis lunta
Haluaisitko nukkua ikuista unta?: joskus tuntuu siltä... nyt ei! <3
Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi?: ruotsiin? vois olla iha kiva kokemus
Haluaisitko matkustaa ulkomaille?: mä haluun ruotsiin !!!
Haluaisitko uuden ystävän?: en tiä


Viimeisin suudelma: ...
Viimeisin lukemasi kirja: HSM3
Elokuvateatterissa: 24.10.2008 HSM3
Viimeisin syöty ruoka: pizza.
Viimeisin soitettu biisi: I miss you - Blink 182
Viimeisin ärsytys: Daniela Nurmi, joka ärsyttää 24/7 <69 IHQDAA!
Viimeisin juotu juoma: mmmehu

Voisitko:

Syödä hyönteistä?: HYI VITTU EN
Hypätä benji-hyppyä?: hmmm.
Hypätä laskuvarjohyppyä lentokoneesta?: itseasias joo :D
Tappaa ketään?: KYLLÄ! ja mulla on monta ihmistä jotka voi auttaa ;)
Kävellä tulisilla hiilillä ?: E
Lähteä jonkun kanssa treffeille vain hänen ulkonäkönsä takia?: en.
Olla kasvisyöjä?: puoliksi joo.
Lyödä tuntematonta?: no jos joku runkku kävelee jossai vastaa ja alkaa lähennellä ni kyllä tulee nyrkistä. ja lujaa.
Laulaa karaokea?: ainahan mä
Vetää ympärikännejä?: en
Olla myymälävaras?: en
Puraista kirjastotätiä?: en. :D sitäpaitsi meillä on kirjastoSETÄ...
Huijata kokeessa?: Joo, jos ei olisi kiinnijäämisen vaaraa joka on !
Yrittää jonkun poika/tyttöystävää?: En, sillä se on vittumaista. KOKEMUSTA ON !
Laittaa jonkun itkemään?: kyllä!
Seurustella 10 vuotta itseäsi vanhemman kanssa?: hmm en usko
Valvoa koko yön?: Juu.

Uskotko:

Itseesi: joo.
Ystäviisi: osaan kyllä, ja paljon.
Kohtaloon: jep.
Enkeleihin: jep....
Ufoihin: ehh...
Jumalaan: en mitenkään näkyvästi. en kiistä, etteikö olisi olemassa, mutta minusta ei tunnu siltä ja sillä sipuli !
Lottoomiseen: SIELTÄ KOSKAAN MITÄÄN VOITA :'''<<<<<


Onko sinulla poika/tyttöystävä: eeei
Oletko ihastunut johonkuhun: olen.
Oletko koskaan käyttäytynyt oudosti: olen.
Oletko tuntenut jonkun ystäväsi kauan: riikan :>
Montako hyvää ystävää: tsekkaa ihkuboksi.
Entä kavereita: loput meijä luokast lukuunottamat kolmee henkilöö :DDD
Oletko ikinä pettänyt ystäviäsi: En ole.
Ovatko ystäväsi pettäneet sinut: Kyllä.
Kenen kanssa itket mieluiten: Yksin, tai parhaan ystävän kanssa.
Kamalin tunne: Epätietoisuus, sekavuus, petetty
Paras tunne: rakastettu

Mitä toivot tulevaisuudeltasi: rakkautta :>
Mitä pelkäät tulevaisuudessa: menetyksiä
Oletko onnellinen elämässäsi: toisinaan
Haluatko lapsia: enn tiedä. en voi sanoa juuta enkä jaata, tällähetkellä ajatuksin kuvottaisi.

Oletko koskaan?

Ollut niin humalassa, ettet oikeasti muista eilisestä mitään: En.
Jättänyt menemättä kouluun, koska satoi: En.
Ollut auto-onnettomuudessa: en
Potenut sydänsuruja: kyllä.
Omistanut mielikuvitusystävää: kyllä
Ihastunut kaveriisi: joo.
Itkenyt elokuvan aikana: joo !
Ollut latotansseissa: en :DDDDDDD
1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen.
2. Väri, joka minua muistuttaa.
3. Kappale, joka muistuttaa minusta.
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa on parasta?
7. Mikä minussa tekee Sinut hulluksi?
8. Jos eläisin vuoden autiolla saarella, miten luulet, että selviytyisin?
9. Mitkä kuvittelet olevan viimeiset sanani?
10. Mitä mieltä olet luonteestani?
11. Mikä yhdistää meitä?/Mikä on meidän juttu?
12. Olemmeko koskaan riidelleet, miksi?
13. Luotatko minuun?
14. Mitä haluaisit tehdä kanssani?
15. Mitä haluaisit sanoa minulle?
16. Mikä on paras yhteinen muistomme?
17. Huonoin puoli minussa?
18. Kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan.

Inkult :)Perjantai 31.10.2008 18:45

Hei Äiti/Isä! Olen nyt täällä kaverin kämpillä vetämässä pilveä ihastukseni ;) kanssa. Meillä on tosi hauskaa, seuraavaksi viillämme ranteemme auki ja kiusaamme pikkulapsia. Älä ole huolissasi, terveisin Suvi.
P.S. Olen liittynyt outoon uskontoryhmään...


1. LEMPI TV-OHJELMASI? (vain yksi!)
Huippumalli haussa- Strippiklubilla
Simpsonit- Puuhamaassa
Pako - Hullujen huoneella
O.C.- Pornokaupassa
Gossip Girl- Keijo Koon keikalla
Serranon perhe- Baarissa
Idols (Suomen) - Kirkossa
American Idol- Hollywoodissa
Ruma Betty- Ulkohuussissa
Salatut Elämät- Kaverin kämpillä
Jokin muu- Rehtorin kansliassa
En katso telkkaria- Kaatopaikalla

2. MILLAISTA MUSAA RAKASTAT?
Rockia- Panemassa
Hiphoppia/rappia- Vetämässä pilveä
Poppia- Kännäämässä
Iskelmää- Yrittämässä itsemurhaa
Klassista- Lapioimassa paskaa
J-poppia tai J-rockia- Suunnittelemassa murtoa
Lastenlauluja- Vonkaamassa seksiä
Heviä- Maalaamassa pinkkejä pupuja
Jotakin muuta- Soittamassa pilapuheluita

3.ENTÄ MITÄ MUSAA ET VOI SIETÄÄ?
Rockia- Mummosi
Hiphoppia/rappia- Poika/Tyttöystäväsi
Poppia- Presidentin
Iskelmää- Kylän ainoan homon
Klassista- Kylähullun
J-poppia tai J-rockia- Koulun pahimman nörtin
Lastenlauluja- Sen paskanhajuisen luuserin
Heviä- Ihastuksesi
Jotakin muuta- Naapurin sedän

4.Nimesi alkukirjain?
A-E- Raiskaamme tuon juopon
F-J- Vedämme kunnon kännit
K-O- aloitamme kapakkatappelun
P-T- Viillämme ranteet auki
U-Z- Menemme pelottelemaan ihmisiä
Å-Ö- Myyme hasista

5.MIKÄ LEMMIKKI SINULLA ON/JOS SINULLA EI OLE,NIIN MINKÄ TAHTOISIT?
Koira-Menemme sänkyyn
Kissa-Nukahdamme katuojaan
Hevonen-Varastamme viinaa
Papukaija tai undulaatti- Huutelemme typeryyksiä
Jyrsijä-Kiusaamme pikkulapsia
Kala-Pakenemme FBI:ta
Matelija- Juoksentelemme ympäriinsä alasti
Joku muu- Yrjöämme poliisin syliin

6.MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON NYT?
Valkoinen- Tuon kyllä ekstaasia sinullekin
Musta- Olen raskaana
Punainen- Sillä on isot pallit
Sininen- Järjestin sinulle treffit erään pummin kanssa
Vihreä- Onko rikos lähennellä 70-vuotiasta vaaria?
Pinkki- Mun stringit hiertää persvakoa
Ruskea- Haista vittu
Joku muu- Olen liittynyt outoon uskonto ryhmään

MMARTSA !Torstai 30.10.2008 00:14

Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - luv
Mitä hän merkitsee sinulle? - almost everything
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - niin monta kertaa, etten osaa laskea...
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - perfect just noin <3
Onko hänellä kuvia galleriassa? Nick? - khyl ! MrsKevinJonas ja kaikki käy kattoo ;))
Oletteko kommentoineet toisillenne? - ei todellakaan... :D
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - ehh, joo
Missä tutustuit häneen? - 6.lk 1.päivä, vuosi oli 2007 ja päivämäärää EN muista
Millaista silloin oli? - KYLMÄ!!! KAMALA!!!! Noeijj, lämmin ja kivaaa olioli :D:D martsa sai must semmosen kuvan et täys sekopää ai nami<33
Kerro tasan kaksi muistoa hänestä ja sinusta? - karhut @ taivassalo, lintsi '08 <33
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - tänää :<< mut se oli läpäl ku huudettii TÄYSILLL :D
Veisitkö hänen haudalleen kukkia, jos hän nyt kuolisi? - tappaisin itseni haudalle.
Kuvaile hänen ulkonäköään. - pitkä, hoikka, kyhmynenä jota rakastan<3, ihana ihana ihana!
Tunnetko hyvin hänen perhettään? Entä ystäviään? - perheen jooooo! ja niit ystäviäki joo.. :D:D Laura <3
Tekstaatko usein hänelle? - all teh time
Mitä hän harrastaa? - vähän kaikkee >DDDD
Milloin näet hänet seuraavan kerran? - huomenna
Oletko koskaan ikävöinyt häntä kovasti? - kesäl :(
Oletko koskaan itkenyt hänen vuokseen? - olen. kun kuulin, että ne muuttaa... ja se saa mut tuon tuosta itkemään. Välimatka... se sattuu niin pirusti.
Entä nauranut hänen kanssaan? - emmämitää revenny!! :o
Voisitko kuvitella menettäväsi häntä? - se olis sit morjens kaikille
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - toisinpäin; se ON lainannu multa rahaT! :D
Onko hän koskaan pelastanut sinua pulasta? - kai se jostai
Soitteletteko usein? - mä soitan. joka päivä, lähes :D
Mikä muistuttaa sinua hänestä? - Nauha, jota en aio ikinä irrottaa kädestäni. =)
Onko hänellä mese? - on, mut en kerro sitä teille &lt;virne&gt;
Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? - jeaBBBH BEIJBEEE!
Missä hän asuu? - korves just like me :DD?
Millon olet viimeksi halannut häntä? - hmmmmmmmmmmmmmm today
Oletko nähnyt hänet tänään?- jooooo
Millon viimeksi huusit hänelle? - tänäääääääääääääääääää
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - jeps, taivassalos
Mikä asia yhdistää teitä? - vähä kaikki niinQ :D:D
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? -"mennääks pöyköö?"
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - särkkis & lintsi '08<33
Oletteko nukkuneet samassa huoneessa? - noeiku mä menin vessanpyttyy uimaa yöks : <
Oletko vihannut häntä joskus? - en, enkä toivottavasti tuu koskaan vihaamaanka
Oletko ostanut hänelle synttärilahjan? Mitä ostit? - jeba, hsm-pussilakanasetin =)
Oletko käynyt elokuvissa hänen kanssaa? - en oooo :<
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - joo....
Onko hän sinulle todella tärkeä? - #1<333
Pidätkö hänestä? - en todellakaan :D <33333333369333
Rakastatko häntä? - 4ever
Pukeutuuko hän huonosti? - no paremmin ko minä :D
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - no on se iha. sais kyl jo myöntää tykkäävänsö mc manesta ;))
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - voi kuule, EI! c:DDD eli joo
Juoko hän paljon? - ainaha se o iha kännis. No ei, se on anti-alkoholi-ihminen
Onko hänellä lemmikki/lemmikkejä? - ei sillä iha 100% omaa, mut tavallaa Günther
Onko hänellä ärsyttävä äiti? - ei aina =)
Onko hänellä mukava mummo? - jaa kukaoli?
Onko hän kätellyt sinua? - jooja sit mä huusin AAAAAAAAAAAAU

lue tää. ;)Tiistai 28.10.2008 17:02

♥ Kun tyttö laittaa tämän eteenpäin -> hän haluaa sinun lukevan tämän

♥ Kun tyttö kävelee pois luotasi vihaisena -> seuraa häntä
♥ Kun tyttö tuijottaa suutasi -> suutele häntä
♥ Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua -> halaa tiukasti, äläkä päästä irti
♥ Kun tyttö alkaa kirota sinua -> suutele ja kerro rakastavasi häntä
♥ Kun tyttö on hiljainen -> kysy häneltä, mikä on hätänä
♥ Kun tyttö ei ole huomaavinaan sinua -> anna hänelle huomiota
♥ Kun tyttö lähtee luotasi -> vedä hänet takaisin viereesi
♥ Kun näet tytön pahimmillaan -> kerro hänelle, että hän on kaunis
♥ Kun näet tytön alkavan itkemään ->pidä häntä vain sylissäsi ja älä sano sanaakaan
♥ Kun näet tytön kävelevän -> hiivi hänen taaksensa ja halaa tiukasti takaapäin
♥ Kun tyttö on peloissaan -> suojele häntä
♥ Kun tyttö nojaa päänsä olkapäitäsi vasten -> nosta hänen päänsä ja suutele häntä
♥ Kun tyttö on ottanut lempipaitasi -> anna hänen pitää se ja pidä sitä itse öisin
♥ Kun tyttö kiusoittelee sinulle -> kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan
♥ Kun tyttö ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin -> vakuuttele hänelle, että kaikki on kunnossa
♥ Kun tyttö katsoo sinua epäillen -> seiso suorassa
♥ Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua -> hän todella rakastaa sinua, enemmän kuin voit uskoakaan
♥ Kun tyttö tarttuu kiinni käteesi -> pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan
♥ Kun tyttö tönäisee sinua -> tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan
♥ Kun tyttö kertoo sinulle salaisuuden -> pidä asia omana tietonasi
♥ Kun tyttö katsoo suoraan silmiisi -> älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa
♥ Kun tyttö kaipaa sinua -> häneen sattuu
♥ Kun särjet tytön sydämen -> tuska ei koskaan katoa
>> Tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä ? en usko. en oo ainakaa ite kertonu/sanonu sil suoraa mitää :>
>> Miksi et seurustele hänen kanssaan ? Koska en osaa puhua. :D ei ole ollu sellasta hetkee... wait.
>> Onko hän sinua nuorempi vai vanhempi ? jaa-a.. saman vuon syntyny
>> Mikä hänestä tekee niin ihanan ? hmm. kohteliaisuus, ulkonäkö. erityisesti sen silmät ja hiukset. jaksaa kuunnella, luotettava, huumori ihanaa ;)
>> Milloin viimeksi näit hänet ? Today<3
>> Milloin näet hänet seuraavaksi ? Tomorrow<3
>> Milloin viimeksi ajattelit häntä ? nyt, aina.
>> Onko hän kaunis/komea ? on<3
>> Oletko koskaan halannut häntä ? jea!!