IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Ei jaksa.Tiistai 14.03.2006 15:04

Masennus. Jos sitä siksi voi kutsua, kun kerran pystyn nauramaan. Ei siis masennus.

Outo olo. Ei sekään, en voi pahoin.

Väsymys. Se sen täytyy olla. Sitä se on! Väsynyt kaikkeen, itseeni, kouluun, itseeni, kotiin, itseeni ja itseeni. Siinä se, elämäni. Aika mitätöntä. Vai?

Keväällähän pitäisi piristyä ja saada uutta energiaa, kun aurinko alkaa taas paistaa ja lumi sulaa. Miksen mie tunne sitä?! On vaa yhä väsyneempi olo päivä päivältä. Mikään ei oikein huvita, kaikki tuntuu niin turhalta, voisin vaan nukkua kaiken yli, mutta tuskin siinä tapatuksessa heräisin koskaan! Koska aina on JOTAIN edessä, joka ei aina ole niin kivaa.
Se täytyy vaan tajuta ja osata ottaa vastaan, niin sitten sen voi jaksaakkin. Mutta mulla se on vielä hiukan vaiheessa. Tajuan sen, mutten omista niin paljon itsekuria, että saisin nostettua itseni pystyyn ja tekemään jotai 'Hyödyllistä'. Aina päätän että teen sen sitten ensi viikolla tai kyllä kerkeän vielä, ei mitää kiirettä. Siksi kaikki läksytkin tulee tehtyä joko yöllä sängyssä tai sitten en tee niitä lainkaan. Vaikka koko päivänä en ole saanut mitään järkevää aikaan.

Apua.
Sitä tässä tarvittaisiin. Ja kipeästi.

Joku päivä tästä selvitään. Jollei ennen niin viimeistään kesällä saan poistettua
väsymykseni.

TOIVOTTAVASTI.

: @uti O_o

jepMaanantai 13.02.2006 19:39

[x]Suudellut miestä
[x]Suudellut naista
[ ]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[x]Lyönyt kaveria
[x]Halannut naapuria
[x]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[x]Käynyt Puuhamaassa
[x]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Kertonut vanhemmilleni olevani homo
[ ]Ollut musiikkivideossa
[ ]Tanssinut napatanssia
[x]Varastanut
[ ]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yön
[x]Rikkonut ikkunaa
[x]Sanonut "rakastan sinua"
[x]Stripannut
[x]Ollut rippileirillä
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[x]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[x]Mokannut kotitalouden tunnilla
[x]Tehnyt yli 80e kännykkälaskun
[x]Leikannut koiran kynsiä
[x]Pessyt vauvan pyllyä
[x]Ollut päivän syömättä mitään
[ ]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[x]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä (tai no en yrittäny, vaan onnistuin)
[ ]Ajanut viiksiä
[x]Syönyt kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[x]Ollut Ankkarockissa
[x]Käyttänyt mikroshortseja
[x]Rikkonut lupaustasi
[x]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ]Soittanut seksilinjalle
[x]Haukkunut hoppareita
[x]Soittanut bassoa
[ ]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[ ]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[ ]Tippunut ponin selästä
[x]Haukkunut hevareita
[ ]Ollut vaahtobileissä
[ ]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[x]Oksentanut ruusupuskaan
[ ]Vilautellut julkisilla paikoilla
[x]Halannut julkkista
[x]Itkenyt ilman mitään syytä
[x]Ollut alaikäisenä baarissa
[x]Laskenut pulkalla katolta
[x]Nostanut lippua salkoon
[x]Ollut järjestämässä discoa
[ ]Saanut turpaan tuntemattomalta
[x]Matkustanut peräkontissa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[x]Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ]Käynyt eduskuntatalossa
[x]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x]Nähnyt kaupassa julkkista
[x]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Kirjoittanut Reginaan
[x]Ihaillut gootteja
[ ]Hävennyt kilojasi
[x]ollut puolukassa
[x]Rakastunut
[x]Poistanut punkkia
[x]Pitänyt stringejä
[x]Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[ ] Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[x]Ajanut mopolla päin seinää
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x]Tuntenut mielisairaan
[ ]Hypännyt benjihyppyä
[ ]Ollut yksin lentokoneessa
[x] Eksynyt kaupungille
[ ]Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[x]Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x]Laulanut mikrofoniin
[ ]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[ ]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[x]Ostanut kondomeja
[ ]ollut/vieraillut vankilassa
[x]Ajatellut itsemurhaa
[x]Tykännyt The Rasmuksesta
[x]Täyttänyt 14 vuotta
[x]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x]Ollut alipainoinen
[x]Käyttänyt narubikineitä
[x]Laihduttanut
[x]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x]Juonut Hyla-maitoa
[x]Ollut krapulassa
[x]Käyttänyt henkseleitä
[ ]Fanittanut RAW:ta
[x]Ostanut e-pillereitä
[x]Hengittänyt heliumia
[x]Käyttänyt ripsentaivutinta
[x]Koskettanut käärmettä
[ ]Juonut venäläistä valkoviiniä
[x]Ollut tuhkarokossa
[x]Tehnyt heräteostoksia
[x] saanut kymppiä kokeesta
[x] juonut kännejä
[x] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnilla..

joo-oLauantai 04.02.2006 13:26

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. laulan aina kotona ääneen, enkä siksi joskus kuule, kun puhelin soi. xD

2. syön pinaattilättyjä jugurtin kanssa.

3. ilmeilen aina ja kaikkialla.

4. saatan yhtäkkiä ruveta nauramaan jotai tietämättä, mitä nauraa.

5. vaivun vähän väliä mietiskelemään kaikkea ja unohdan ympäröivän maailman.

Haasteen saavat:
Tiia3
NiNNu|||
^heidii
A-my
hippe-

Mjusikaali...<3Torstai 01.12.2005 17:03

meen tänää kattoo Danny-musikaalin kamuni kanssa, ja oonki sitä jo odottanu aika kauan..xD että toivottavasti täyttää odotukset! huomenna sitte meenki hiuka shoppailemaan poriin, ja hankin samalla itelleni värilliset piilarit<3

"LUNTA!"Tiistai 29.11.2005 00:26

Jee jee, tänää tuli lunta oikee kunnol! 20cm yhdes päiväs... oli pakko illalla mennä pelaaman lumisotaa tyttöjen kans!!! xD kyllä siinä aika märäks tuli..

kotipäevä..Sunnuntai 27.11.2005 20:36

jee jee, tänää sain neti kotikoneesee..;D mut sit oli iha tylsää, ku ei ollu paljo ketää tuttui netis, ni ei voinu kenenkää kans jutel..:/
njoo, tänää sit heräsin siinä 8.51 ja ei muuten olis ollu paniikki, mutta ku ruotsin koe alkoi yheksältä!!! eipä siinä mitään sitte, housut jalkaan, toppi päälle ja menoks! enkä edes paljoa myöhästyny...xD
- Vanhemmat »