IRC-Galleria

ABZINTHIUM

ABZINTHIUM

We fight for the dream, we fight to the death we fight for control!

Selaa blogimerkintöjä

ALITUINEN VALPPAUS!Torstai 15.03.2007 17:23

Kuinka jälkeenjäänyt olet?

[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[x] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[/] Kirjoitan vain etusormillani.
[ ] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta
[x] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[/] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[x] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[ ] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5€ tai vähemmästä.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[x] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[ ] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengasta päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[x] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[x] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[x] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[ ] Olen tippunut tuoliltani ennen.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä



näin \o/

night after nightKeskiviikko 14.03.2007 22:53

Ryöstin Rokurolta <3

Laita kuuden tuttavasi nimet numeroitten jälkeen ja täytä kysymykset heitä koskien. Nimien ei tarvitse olla missään järjestyksessä.

1.eeärrä
2. vilja
3. heini (miggeli)
4. viola
5. jensku
6. katri

KYSYMYKSET:
Mikä on 1:sen lempi bändi?: diru
Mitä 6:nen harrastaa?: uppopallo, sukellus ja pesis
Mikä on 4:sen lempiruoka?: höm höm.... Joooku... emt
Missä 2:nen asuu? : howaril
Mikä on 5:sen silmien väri?: sininen
Mikä on 3:sen pituus 5cm tarkkuudella?: jotai...170?
Onko 4:nen hyvä koulussa?: kait se~~
Paljon oli 1:sen keskiarvo? joku kasi?
Pitääkö 5:nen banaaneista?: jeps
Onko 2:nen koskaan ratsastanut?: ei oleXDD
Minkä mallisen kännykän 6:nen omistaa?: joku LG:n
Onko 3:nen vapaa vai varattu?: vapaa kait? eiku se on kato mulle varattu hei joo~~
Tiedätkö kuka oli 1:sen ensimmäinen seurustelukumppani?: ööö.... ei sil oo ollu? Kyl se kerran pentun täräytti jollee et ne menee ison naimisii ja sit se poika löi sitä XDD
Mikä on 4:sen kengän numero?: 38-39?
Kuka on 6:sen paras kaveri?: jensku?
Tiedätkö 5:sen äidin nimen?: e
Entä 2:sen isän?: Raimo
Pitääkö 3:nen kesästä?: ei tietääksein 8DD
Uskooko 1:nen Jumalaan?: ei, vaikka on isonenkin X3
Millaisia vaatteita 4:nen käyttää?: gojoottei
Mikä on 5:sen lempiväri?: kaik ukevärit
Omistaako 6:nen kesämökin?: jep jep8DD
Onko 3:lla kuvia galleriassa?: arvatkaas
Onko 2:nen neitsyt?:kait se o XDD
Muistatko 4:sen puhelin numeron ulkoa?: en
Onko 1:nen koskaan pussannut vastakkaista sukupuolta?: öö.. ei?
Mikä on 4:sen inhokki aine koulussa?: emt... joku..... enkku?
Entä 6:sen lempiaine?: matikka
Tykkääkö 3:nen kalastaa?: kaaai se tykkää :D
Meikkaako 2:nen?: arvatkaas
Osaako 4:nen napsuttaa sormillaan?: kait
Entä 1:nen viheltää?: kyl
Seuraako 5:nen jääkiekkoa?: ei?
Onko 4:nen mukava?: on se aika
Onko 6:nen ihastunut tällä hetkellä?: heti kuulkaa

2. OSIO:
Seuraavaksi kysymyksiä, vastaa joko "en" tai "olen" niinkuin asiat ovat..
Oletko koskaan halannut 1:stä?: olen
Oletko koskaan tavannut 2:sen?: olen
Oletko koskaan nauranut 3:sen kanssa?: olen
Oletko koskaan kehunut 4:sta?: olen
Oletko koskaan soittanut 5:lle?: olen
Oletko koskaan halunnut muuttaa samaan asuntoon 6:sen kanssa?: E
Oletko koskaan toivonut olevasi 1:sen kaveri ainiaan?: Meijät hauataa samas arkus <3
Oletko koskaan laulanut 2:sen kanssa?: en XD
Oletko ollut ilman meikkiä 3:sen seurassa?: kyl
Oletko koskaan pussannut 4:sta?: e
Oletko koskaan jutellut 5:sen kanssa mesessä?: oon
Oletko kehunut koskaan 6:sta?: o
Oletko koskaan ostanut 1:lle lahjaa?: juu
Oletko koskaan toivonut, että olisitte naapureita 2:sen kanssa?: no oon ;;--;;
Oletko koskaan haaveillut 3:sen kanssa?: Kaiketi 8D
Oletko koskaan toivonut samaa asiaa 4:sen kanssa?: kaiketi
Oletko koskaan ajatellut, että voisit kuolla 1:sen puolesta?: höm höm
Oletko ajatellut että 2:nen on sinulle tärkeä?: kylZ <3

Pöllin heinilt >8DKeskiviikko 14.03.2007 18:52

Olen:
[x] Nirso.
[/] Julma.
[/] Ystävällinen.
[ ] Avulias.
[ ] Pelottava.
[ ] Hirvittävä.
[x] Nautiskelija.
[ ] Hassu.
[ ] Tyhmä.
[ ] Liikunnallinen.
[ ] Ruskettunut
[ ] Blondi.
[x] Vitsinkertoja.
[/] Rasisti.
[xxxx] Kaunis.
[x] Addikti.
[ ] Alkoholisti.
[/] Materialisti.
[ ] Kaikkien kaveri.
[/] Vihamielinen.
[ ] Pitkä.
[x] Ainutlaatuinen.
[ ] Yksinäinen.
[/] Turhamainen.
[ ] Yksinkertainen.
[ ] Hyvä kokkaamaan.
[x] Perfektionisti.
[ ] Negatiivinen.
[x] Positiivinen.
[ ] Helppo suuttumaan.
[/] Pitkävihainen.
[ ] Rohkea.
[ ] Sairas.
[/] Avoin kaikelle.
[ ] Äiti.
[x] Serkku.
[x] Elossa.

Olen käynyt:

[ ] Ruotsi.
[ ] Norja.
[ ] Venäjä.
[ ] Viro.
[ ] Saksa.
[ ] Itävalta.
[ ] Bulgaria.
[ ] Kreikka.
[ ] Turkki.
[ ] Tunisia.
[ ] Espanja.
[ ] Ranska.
[ ] Yhdysvallat.
[ ] Thaimaa.
[ ] Marokko.
[ ] Chile.
[ ] Brasilia.
[ ] Tanska.
[ ] Japani.
[ ] Kiina.
[ ] Italia.
[ ] Saudi-Arabia.
[ ] Kanada.

Näistä pidän:

[x] Porkkanalaatikko.
[ ] Lanttulaatikko.
[ ] Perunalaatikko.
[ ] Makaronilaatikko.
[ ] Lasagne.
[x] Pasta.
[x] Hunajakana.
[x] Currykana.
[x] Tonnikalasalaatti.
[x] Kanasalaatti.
[x] Porkkanaraaste.
[x] Appelsiini.
[x] Mandariini.
[x] Päärynä.
[x] Omena.
[x] Suklaa.
[x] Lakut.
[x] Salmiakki.
[x] Tikkari.
[ ] Vaahtokarkki.
[ ] Joulukinkku.
[ ] Kinkku leivän päällä.
[ ] Salami.
[ ] HK sininen.
[x] Perunasalaatti.
[x] Italiansalaatti.
[ ] Marinoidut grillipihvit.
[ ] Pippuripihvi.
[x] Hampurilaiset.(kana, kasvis, kala)
[x] Pitsat.(kana, kasvis, kala)
[x] Ananas.
[x] Persikka.
[x] Purkka.
[x] Mysli.
[x] Murot.
[x] Suklaamurot.
[x] Pinaattiletut.
[x] Pinaattikeitto.
[x] Sämpylät.
[x] Ruisleipä.
[ ] Maksalaatikko.
[ ] Chili Con Carne.
[ ] Jauhelihakastike.
[x] Peruna.
[x] Sipsit.
[x] Juusto.
[ ] Tacot.
[x] Tortillat.(kanatäyte)
[xxxx] Herkkusienet.
[x] Tuorekurkku.
[x] Perunamuusi.
[x] Keksit/piparit.
[ ] Kebab.
[x] Katkaravut.
[x] Kala


OLEN.


(x) Laulanut suuren yleisön edessä.
( ) Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
( ) Ollut kotiarestissa.
( ) Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
(x) Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
( ) Kokeillut huumeita.
(x) Lyönyt lähimmäistäsi.
(x) Laittanut nettiin kuvia.
( ) Levittänyt keksittyjä juoruja.
(x) Ollut jälki-istunnossa.
( ) Karannut kotoa.
(x) Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
(x) ...ja antanut sille nimen.
( ) Harrastanut partiota.
(x) Käynyt laulutunneilla.
(x) Ollut kuorossa.
(x) Lintsannut koulusta.
( ) Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
(x) Nolannut itsesi.
(x) Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
(x) Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
( ) Ollut Laivalla.
( ) Ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla.
( ) Rikkonut ikkunan.
( ) Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
(x) Leikkinyt poneilla.
(x) Ollut Spice Girls-fani.
(x) Ollut Backstreetboys-fani.
( ) Omistanut Baby Bornin.
( ) Ollut rakastunut.
(x) Ollut todella vihainen.
(x) Ollut sienessä.
(x) Ollut marjassa.
( ) Syönyt homeista ruokaa.
( ) Nukahtanut elokuviin.
( ) Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
(x) Pelleillyt toisen kustannuksella.
( ) Ollut ihastunut opettajaani.
(x) Ollut hautajaisissa.
( ) Ollut morsiusneitona.
( ) Saanut lapsen.
(x) Hoitanut lapsia.
( ) Vaihtanut vauvalle vaipan.
( ) Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
( ) Käynyt Hailuodossa.
( ) Asunut Raumalla.
( ) Muuttanut eri paikkakunnalle.
( ) Koulukiusaaja.
(x) Koulukiusattu.
( ) Luokan paras oppilas.
(x) Luokan huonoin oppilas.
(xxxxxxx) Luokan lyhyin
( ) Luokan pisin
( ) Opettajan silmätikku.
(x) Perheen nuorin.
( ) Perheen vanhin.
(x) Pikkusisko tai isosisko/veli
( ) Lastenkodissa.
(x) Tylsistynyt.
(x) Huumorintajuinen.
(x) Sekopää.
( ) Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
( ) Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
(x) Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
( ) Fanittanut smurffeja.
( ) Ollut auto-onnettomuudessa.
( ) Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
(x) Meinannut tukehtua.
(x) Meinannut hukkua.
( ) Pyörtynyt.
( ) Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
( ) Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
( ) ...ja päässyt myös sisään.
(x) Käynyt virpomassa.
(x) Käynyt Oopperassa.
(x) Esiintynyt Evankeliumissa.
( ) Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
( ) Ollut putkassa.
( ) Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
( ) Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
(x) Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
( ) Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
( ) Auttanut vanhuksen tien yli.
( ) Nukkunut yli 24h putkeen.
( ) Asunut Lappeenrannassa.
( ) Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
( ) Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
( ) Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
( ) Velkaa yli 30e.
( ) Hävennyt omaa musiikkimakua.
( ) Puhunut unissaan salaisuuksia.
(x) Pettänyt parhaan kaverin.
( ) Eksynyt metsään.
(x) Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
( ) Mennyt väärään junaan.
(x) Käynyt Linnanmäellä.
(x) Käynyt Tykkimäellä.
( ) Käynyt Särkänniemessä.
( ) Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
(x) Seurannut 24-sarjaa.
(x) Täydellisiä Naisia.
( ) Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
(x) Jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
(x) Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
( ) Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
( ) Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
( ) Saanut 4 kokeesta.
( ) Saanut 10 kokeesta.
(x) Värjännyt hiukset.
( ) Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
( ) Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
(x) Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
( ) Syönyt muurahaisia.
( ) Syönyt matoja.
(x) Tuntenut että joku seuraa minua.
(x) Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.

OLET:

(x) tyttö
( ) poika
( ) 9-11
(x) 12-18
( ) vanhempi
( ) ruskeahiuksinen
( ) vaaleahiuksinen
( ) mustahiuksinen
(x) joku muu
(x) lyhyt
( ) pitkä
( ) joku muu
(x) iloinen
(x) laiska
( ) väsynyt
(x) huumorintajunen
( ) vaatimaton

KUUNTELET:
(x) musiikkia
(/) Madonnaa
( ) Tiktakkia
( ) Smakkia
( ) Rasmusta
( ) Himiä
( ) Slipknotia
( ) U2:sta
(/) Antti Tuiskua.
(x) jotain muuta

Katsot...
( ) Lostia
( ) Salkkareita
(/) Täydellisiä naisia
( ) 24:sta
( ) Will& Gracea
( ) Kotikatua
( ) Innoa
( ) Olet mitä syöt
( ) Siskoni on noitaa
(x) Jotain muuta

Pidät...
(x) Musiikista
( /) Koulusta
(x) Kavereista
(x) Ystävistä
( ) Lostista
(x) Tietokonepeleistä
(x) Pimeästä
( ) Valoisasta
(x) Sisustamisesta
(x) Sotkemisesta
(/) Siisteydestä
(x) Herkuttelemisesta
( ) Hunajasta
(x) Nauramisesta
( ) Lentokoneista
(x) Matkustelusta
(x) Autoilusta
(x) Radiosta
(x) Kauhusta
(x) Komediasta
(x) Draamasta
(x) Scifistä
( ) Perheestä
(x) Sukulaisista
(x) Auringosta
(x) Uimisesta
( ) Makkarasta
(x) Ranskalaisista
( ) Nakeista
(x) Kalasta
(x) Laulamisesta
(x) Miekkailusta
( ) Kävelemisestä
(x) Ulkoilusta
( ) Lautailusta
( ) Laskettelusta
(x) Lenkkeilystä
(x) Japanista
(x) animesta
(x) Mangasta

Hiukseni ovat...
[ ] Puoleenselkään ulottuvat, ylikin
[ ] Yli olkapäiden
[x] Melkein olkapäille
[ ] Kynityn lyhyet
[ ] Siili
[ ] Ruskeat
[ ] Mustat
[ ] Vaaleat
[/] Violetit
[ ] Jonkin muun väriset
[ ] Rastoilla
[ ] Pikkuleteillä
[ ] Nuudelikiharoilla
[ ] Permanentatut
[/] Suorat
[ /] Luonnonkiharat
[x] Taipuisat

Omistan lävistyksistä...
[ ] Kulmakorun
[ ] Huulikorun
[ ] Kielikorun
[ ] Nenäkorun
[ ] Napakorun
[ ] Rustokorun
[ ] Medusan
[ ] Nännikorun
[ ] Niebuhrin
[ ] Venytyksen
[ ] Septumin
[ ] Unicornin
[x] Jonkin muun



Omistan tatuoinnin/tatuointeja...
[ ] Kyllä
[x] En

Vaatteideni yleisin väritys on...
[x] Musta
[ ] Vihreä
[ ] Vaaleanpunainen
[ ] Keltainen
[ ] Purppura
[ ] Punainen
[ ] Harmaa
[ ] Ruskea/beige

Pidän mieluiten ylläni...
[x] T-paitaa
[ ] Hihatonta paitaa
[ ] Toppia
[ ] Napapaitaa
[ ] Farkkuja
[ ] Verkkareita
[ ] Sammareita
[x] Pitkiä hameita
[x] Polvipituisia hameita
[x] Minihameita
[ ] Raitasukkia
[ ] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x] Tavallisia pitkähihaisia
[ ] Poolopaitoja
[ ] Svetareita
[/] Huppareita
[ ] Villatakkeja

Lempi kenkäni ovat...
[ ] Maiharit
[/] Tennarit
[ ] Blendit
[ ] Ballerinat
[ ] Skeittarit
[x] Kiilakorkoiset
[ ] Saapikkaat
[xxx] Korkokengät
[ ] "Sipuli" kärkiset
[ ] Sandaalit

Asujani täydentämään käytän...
[ ] Kravatteja
[ ] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[ ] Niittivöitä
[ ] Kangasvöitä
[ ] Sormuksia
[ ] Kaulakoruja
[ ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[ ] Huiveja
[/] Hakaneuloja

Meikkaan
[x] Kyllä
[ ] En

Tyyliäni/ulkonäköäni kuvaisi parhaiten sana...
[ ] Tavis
[ ] Pissis
[ ] Gootti
[ ] Hevari
[ ] Nykyajan hippi
[ ] Punkkari
[ ] Rokkari
[x] Erikoinen
[ ] Metallisti
[x] Joku muu

koht teen noi läksyt kans.....Maanantai 12.03.2007 23:58

Jos olisin kuukausi, olisin: Marrrrraskuu, pimein kuukausi
Jos olisin viikonpäivä, olisin: Lauantai, ei itketä luantaina!
Jos olisin kellonaika, olisin: 00.00 OMG!!
Jos olisin planeetta, olisin: Mars
Jos olisin merieläin, olisin: Polyyppi!
Jos olisin suunta, olisin: Etelä
Jos olisin huonekalu, olisin: DIVAani
Jos olisin synti, olisin: Viha tai ylpeys
Jos olisin neste, olisin: Kahvi
Jos olisin puu, olisin: Tammi
Jos olisin kasvi, olisin: Ruusu
Jos olisin säätila, olisin: Puolipilvinen ja lämmin
Jos olisin soitin, olisin: Viulu tai urut
Jos olisin eläin, olisin: Kisu
Jos olisin väri, olisin: Kirkkaanpunainen
Jos olisin vihannes, olisin: höm höm, Salaatti XDD
Jos olisin ääni, olisin: Joku äänekäs ja rämisevä XDD
Jos olisin alkuaine, olisin: Ag
Jos olisin auto, olisin: Ferrari, punainen tai musta ferrari
Jos olisin elokuva, olisin: Emt, vaik joku Crow
Jos olisin kirja, kuka minut olisi kirjoittanut: No Shakespeare tai Poe
Jos olisin ruoka, olisin: Joku raikas ja uus <3
Jos olisin paikka, olisin: Sellain wanha pyökkimetsä
Jos olisin numero, olisin: 42


Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
YHTEENSÄ: 4

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 6

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 3

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 3

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 3

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 3

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 5

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 2

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 4

32 pongoo 8DDD

Oon sit varmaa aika hyvää seuraa <3333
Toinen nimesin väärinpäin: oniA

Onko etunimelläsi joku tarina: veljen tarhatädin nimi, tjsp XD

Syntymäpäiväsi: 3.11

Asuin paikkasi: Kotka-city!

KUVAILE
Kukkaroasi: Musta, nahkaa ja se o hävinny

Silmiäsi: Siniset

Hammasharjaasi: joku punanen :'D

Päivittäisiä korujasi: Hopeisia pallukoita
Kännykkääsi: Tollain suht iso nokian N70

Tyynyliinojasi: pinQ!

Autoasi: Ei ole (vielä)

Huonettasi: Sotkuinen, ruusu tapetit

Aurinkolasejasi: ei oo ;;--;;

Shampootasi: Joku volume shine-mikälie, pinkki puteli 8DD

Tuoksujasi/hajuvesiäsi: Mitä noista? Uusin tuoksuu lievästi nakealta ja mansikalta

CD stereoissasi: Perusradio mut yleens soitan noit CD-levyi täs konees

Lävistyksiä: Korvassa. Rustossa kaksi ja lehdessä neljä

Mitä on nyt päälläsi: Oloasu, siitä ei sitten enempää

Toiveita: Saksan matka <3333

Tahtomisia: PONI

MUUTA

Mitä teet tämän jälkeen? Käyn ehQ siwas äiskän puolesta (se ja sen polvi prkl)

Jos saisit tappaa jonkun ja et jäisi siitä kiinni, kenet tappaisit? Hmmm... Aika paljo populaa <3

Henkilö/itä ketkä haluaisit nähdä juuri nyt? Hmmm.. Heini ja Janina :>

Lempielokuviasi? Potter2, Henkien kätkemä, LOTR-leffat...etc...

Soittotaito? Suutani(se ottaa laulutunteja) vähän kitaraa ja viulua jos saan eka vähän aikaa harjotella

Mitä söit viimeksi? ööö... Leivän?

Mitä pelkäät kuollaksesi? Kaappimörköö *--*

Pidätkö kynttilöistä? KylZ

Pidätkö suitsukkeista? KylZ <33

Pidätkö veren mausta? Riippuu verestä

Uskotko rakkauteen? Rakkaus on rumasana~~ Se riippuu siis

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? EhQ

Oletko rakastunut? en :'D

Tatuointeja: ei ole, eikä tule

Nälkä? ei

Oletko addiktoitunut MySpaceen: On mul siel tunnus, mut en ikin käy siel

Osaatko syödä puikoilla? En, kun syön puikoilla niin ruoka lentää vähän sinne ja tnne :'D

Lempikolikko: 2euron kolikko

Lempikarkki: suklaa ja laku 8DD

Lempilimu: kokis light ja sprite sekä fanta

Jotain, mitä haluaisit ymmärtää paremmin? ...Ranskaa XDD

Jos voisit kääntää aikaa taaksepäin, mitä muuttaisit? En mitään

Miljoona euroa lahjoitetaan sinulle! Yksi asia, minkä ostaisit: Saksanmatka, menomatka vain

Kokkaatko? kyllä kyllä

Oletko ujo ihastuksesi lähettyvillä? No ei ole ihastusta, mut jos ois ni kait mie oisin :'DD

Lempikukka: Ruusu <3

Tiedätkö miltä tuntuu olla rakastunut? en

Kuka olet kahdella sanalla? Minääminää

Mitä pizzasi päälle laitetaan? Kanaa, herkkusieniä, oliiveja, paprikaa, tomaattikastiketta, juustoa ja mieluiten ilman sitä kanaakin joka korvattaisiin silloin humm... Suurella määrällä herkkusieniä!

Ruotsi vai Englanti? (kielenä) Englanti

Pelkäätkö hammaslääkäriä? Ennn

Pidätkö sateesta? On se ihan mukava jos on sateenvarjo

Minkä vaihtaisit itsessäsi? Muutaman kilon pois

Minkä väriset sukat sinulla on nyt? ei o sukkii! D:

Mitä ensimmäisessä tekstiviestissäsi, saapuneet kansiossa lukee? Juu tiistai käy, sama aika

Oletko hyvä matematiikassa? ...en

Mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on? Jotkut naaman piirteet.

Mistä luulet, että muut tunnistavat sinut? Varmaan tukanväristä

Tomaatti vai paprika? Paprika

Minkä väriset verhot huoneessasi on? ei o :'DD

Mikä kappale soi nyt päässäsi? EI mikään, onneksi

Paljonko kello on? 12.51

Missä huoneessa olet nyt? olohuonees

Onko huoneesi siisti vai sotkuinen, nyt? sillä rajalla

Onko sinulla ollut monta reikää hampaissa? o

Osaatko paistaa lettuja? ennnnnnnnn

Onko sinulla sisaruksia? Isoveli

Minkä nimen antaisit pojallesi? Raphael

Pidätkö moottoripyöristä? Jeespox

Oletko kateellinen jollekin? ehQ

Minne matkustaisit, jos lähtisit huomena? Saksaa <3333

Mitä pelkäät eniten tässä maailmassa? No sit kaappimörkäöö vielki

Uskotko jumalaan? Päiviä jolloin uskon, päiviä jolloin en

Itkettääkö? ei XD

Omistatko niittivyön? En, eiku.. Omistan mut se on jossain

Ilkka jääskeläinen vai 50cent? ...

Minkä puhelimen omistat? Nokia N70

Asutko kerros-/rivi-/oma-/paritalossa? Omakoti

Sattuuko sinua nyt johonkin? ehei

Mitä olet syönyt tänään? En oikeastaan mitään

Oletko ostanut mitään tänään? en

Onko sinulla parasta ystävää? On on

Missä kuussa sinulla on syntymäpäivät? Marraskuussa

Oletko humoristinen? Oon kuule letkee ku rautakanki X3

Mitä urheilua harrastat? ratsastus ja satunnainen uinti

Nauratko enemmän kuin itket? KYL

Omistatko hyviä ystäviä? KYLLÄ! <3

Kumpi on sinulle tärkeämpi, äiti vai isä? Isi oli ja on vielki

Käytätkö msn messengeriä? Mun elämä XDD

Kuinka paljon olet koneella päivässä? Paljon XD

Onko kynsissäsi kynsilakkaa? o

Miten hiuksesi ovat nyt? auki ja tacussa

Pesitkö aamulla hampaat? en :'D

Mikä on puhelimesi taustakuvana? Tokio hotellin Bill

minkälainen sää on ulkona? pilvinen

Arvaa paljonko kello on nyt? jotai yks


No paljon se oikeasti on? 13.18

Tiedätkö kenen nimipäivät on tänään? en

Kuinka pitkä olet? 155

Oletko alipainoinen? en

Omistatko raitapaitoja? kyl kyl

Monelta heräsit tänään? seiskalt

Mitä vihaat? Vähän kaikkea

Minkä aineen tunnilla on tylsintä? Hirssun äikkä ja ööö.... Sit matikka on iha yli tylsää

Kuvaile päällä olevaa paitaasi kolmella sanalla? velkoinen, napit, kaulus

Oletko hyvä Twister pelissä? en VIHAAN SITÄ(kin) PELIÄ!

Pidätkö pienistä lapsista? En.

Kuunteletko nyt musiikkia? Toki

Oletko ihastunut nyt? En

Mitä et tekisi vaikka maksettaisiin? hummm.... Empäs tie

Onko tänään ollut hyvä päivä? Nojoo

Mitä sinulle kuuluu? Iha hyvää

Kenelle näytit viimeksi keskisormea? Varmaa mikolle XD

Mikä viikonpäivä tänään on? Mananananantai

Oletko koskaan kalastanut? Jeespox

Mäkkäri vai Hese? hese~~<3

Historia vai äidinkieli? Äikkä jos on Hal-inen

Sano jotain englanniksi? You call me fat, I call you ugly, But you know what? I can lose weight!

Tiedätkö minä viikonpäivänä synnyit? en

Syötkö usein karkkia? ikävä kyllä

Ovatko ukkosmyrskyt kivoja? On ne

Onko sinulla mielikuvitusystävää? Ei ;;--;;

Tiedätkö jääkiekon säännot? En

Minkä muotoiset makaronit ovat kivoja? Makaronit on tylsiä, sellaset mitkä voi operoida à la E-R & Satu<--- samaa mieltä XDD

Oletko ollut tänään ulkona? en

Asia joka saa sut iloiseks? ööö.... Kahvi? 8DD

Mikä on viimeisin sana jonka sanoit? joo

Montako lävistystä sinulla on? 7 ja korvissa kaik

Onko tylsää juuri nyt? En mä uuten tät tekis

Seurusteletko jonkun kanssa? Nope

Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi? En XDD

Onko sinulla lemmikkiä? Piwwewipawwewo(pilleri niminen kissa)

Paras inside-vitsinne? Niit on niiiiiiiiiin paljon :'D

Kenen luona olit viimeksi? Violan

Henkilö jolle nauroit? Vilja

Joka nauroi sinulle? Vilja tai Viola

Jota ajattelit?

Kuka sai sinut nauramaan vedet silmistä? Emmi-Riikka, Vilja tai Jenniina

Millainen olo sinulla on tällä hetkellä? Tylsistynyt ja vähän ahdistunut

Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus? Hmm... "Sul on nätit silmät"
1. Mikä on kännykkäsi 17 tekstiviesti?
- "Äitis? x3"
Kenen sängyssä nukuit viime yön?
- ihä yccin nukuin ja omasssssa

Minkä värinen paita sulla on päällä nyt?
- laittomanräikeä yöpaita :'D

Lempielokuva?
- hummm.... Harry Potter 2 8DD

Sano yksi asia jota teet joka päivä?
- Istun koneel

Minkä väriset ovat huoneesi seinät?
- kalpeenkeltaset sinisil ruusuil <333

Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä?
- emt, ku äiskä rahottaa sillo ku rahaa tarvii

Lempi urheilulaji?
- ratsatus <333

En jaksa odottaa että...?
- pääsen WT:n keikalle <33

Millon viimeksi näit äitiäsi?
- joku... 10 min sit?

Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan?
- minä itte

Mitä söit eilen illalla?
- leivän

Katso vasemmalle. Mitä näet?
- Oven
Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain?
- emt

Onko sulla kasveja huoneessas?
- ei, ne kuolee aina tapan kaktuksetkin :'D

Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä?
- nooooope

Milloin viimeksi liikuit taksilla?
- eilen kait

Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt?
- öööö... monia vuosia sitten~~

Haittaisiko sinua jos ystäväsi rupeaisi seurustelemaan ex-tyttö/poikaystäväsi kanssa?
- kait se ehkä

Henkilö jonka näit?
- äitee

Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?
- veli

Henkilö jota halasit?
- .... Heini?

Henkilö jonka kanssa tekstailit?
- veli tai sit heini

Kappale jonka kuuntelit?
- see-saw: Aura

Mitä teet nyt?
- teen tätä+ meseen

Mitä teet myöhemmin?
- meen uimaa ja kirppikselle <33

Mitä olet tehnyt tänään?
- istunu koneel

Mitä sinulla on päälläsi?
- laittoman räikeä yöpaita :'D

Mitä olet syönyt tänään?
- tonikalaleivän, kaksikin

Millainen päivä huomenna?
- emt. Varmaa koneel kykkimistä inii! RATSASTUS<3333 ja ehQ meen luccelle jos luoja suo

Mitä suunnitelmia huomiseksi?
- ehQ luccelle

Tavoite?
- Maailmanvaltius~~

Mistä et pidä huomisessa?
- veli tulee lomille >-->

Onko sulla töitä?
- ehei

tyls-ää (osaan tav-uttaa)Torstai 01.03.2007 15:28

Gootti
[ ] angstaan vitusti
[ ] viiltelen
[/] haluun kuolla, miel mahd verisesti (ois se nyt hienoo!)
[/] ja kajaalia meneee...
[/] mulla on valkoinen naama (riippuu päivästä)
[ ] yritin kerran itsemurhaa (mutta viilsin ranteet auki väärään suuntaan tms)'
[ ] käytän vain mustia vaatteita
[ ] enkä saa happea kun korsetti on liian tiukalla
[ ] kuuntelen vaan goottimusaa
[ ] kävin tuskassa
[ ] piirrän mun kulmakarvat ite
[ ] ostan vaatteeni morticiasta
[x] musta on mun lempiväri
[ ] kaikki muut on teinikootteja paitsi mä
[ ] mulla on masennus vaik sitä ei oo diagnosisoitu
[x] pimeässä on kivaa
[/] ja viini on hyvää

4


Punkkari
[ ] juon kiljuu tai sorbusta
[ ] ja oon lähes aina kännissä
[ ] käyn festareilla
[ ] mut en muista festareista mitään
[ ] tykkään imppaa liimaa vetää kaikkee muuta kamaa
[ ] mulla on bändi
[ ] mut meen bändis ei kukaan osaa soittaa/laulaa
[ ] eikä sekään haittaa tahtia, keikkaa pukkaa.
[x] oon köyhä
[ ] en käy töissä/koulussa
[ ] mulla on irokeesi
[ ] ja sitte on vitusti lävistyksiä
[ ] ja suurin osa niistäkin tehty ite / kaveri tehny
[ ] en kuuntele muuta ku punkmusaa
[ ] varastan kaupasta
[/] kiroilen vitusti
[ ] kyttä on natsisika
[ ] ja oon anarkisti

1,5


Hoppari
[ ] vedän vitusti pilvee
[ ] ja muissakin kamoissa on kivaa
[ ] viinaki maistuu
[ ] isot korut on yoyo >> BLiNG BLiNG MALLUUU
[ ] kuuntelen räppii
[ ] pommaan tagei
[ ] ja maalaan iha oikei graffiteiki
[ ] mun perse näkyy
[ ] mulla on liian isot vaatteet
[ ] isot pallit tarvii isot housut
[ ] puhun stadinslangii
[ ] kytät on homoja
[ ] kapitalismi on perseest
[ ] oon kommari
[ ] on tosi cool jos on mutka tai mora mukan ku dallaa kadul
[ ] bling bling vitun köyhät
[ ] rikollisuus on jees
[ ] mazda 626 tai 323 on proo

0


Hevari
[ ] mulla on niittivöitä ja ketjui ja sellassii
[ ] kuutelen vaan hevii
[ ] mulla on pitkä tukka
[x] ja soittakaa paranoid!
[ ] pitti pystyyn!!!
[ ] saan pitis ain turpaani
[x] moshaaminen on komijaa
[ ] \,,/
[ ] oon melkei kaksmetrii pitkä
[ ] hevimies on tosimies
[ ] käytän nahkavaatteita
[ ] @!#$ palvon saatanaa @!#$
[ ] kalja on ihan vitun jees
[ ] kävin nummirockis joskus
[ ] mul on usein niskat kipeet
[ ] osaan laulaa (=karjua)
[ ] oon vanha ruma äijä

2


Pissis
[x] NO DAA EN OO
[ ] sidukka on jees
[ ] ks = x
[ ] muoti on elämä
[ ] mulla on napakoru
[ ] poltan tupakkaa
[ ] tarkemmin punasta malluu
[x] oon käyny h&m:ssä ostoksilla
[ ] seurustelen parivuotta vanhemman amiksen kaa
[ ] ja tykkään istuu takapenkillä autossa
[ ] kuuntelen kaikkee mitä musiikkikanava ja radio lykkää
[ ] stringejä käytän
[ ] oon kamalan läski
[/] halailen kavereitani
[ ] raxut ei oo koiranruokaa
[x] meikkaan
[ ] irkki = galtsu

3,5


Fruittari
[ ] omistan lacosten kengät
[ ] tukka on geelillä nostettu pystyyn
[x] raitapaidat on hot
[ ] kuulen usein "homo"-kommentteja
[ ] kuuntelen kaikkee mitä musiikkikanava ja radio lykkää
[ ] muoti on niille joilla on hyvä maku
[ ] muijjat kuolaa mun perää
[ ] MÄ OON NIIIN LEIJJA
[ /] otan irkkiin peilin kautta kuvia
[x] mul on paljon ystävii mikkä on muijii
[x] mul on mese
[ ] kutsun muijia usein kissoiks
[ ] antti tuisku on muoti-ikoni!
[x] oon/aion mennä lukioon
[ ] bemarit on hot!
[ ] puntit kuuluu sukkien sisään
[x] mul on korut molemmis korvis

5,5


Emo
[ ] mulla on pitkähkö tukka
[ ] ja se on musta
[ ] elämä on surullista
[ ] viiltelen
[ ] ja olen ottanut viiltojäljistä kuvia
[ ] kuuntelen vain surullista emomusaa ja skedepunkkikin on khuul
[ ] omistan bändipaitoja
[x] raitapaidat on pro
[ ] tennarit on pakolliset
[x] käytän kajaalia
[/] teen kajaalilla tekokyyneliä
[x] olen nuoleskellut samaa sukupuolta olevan henkilön kaa
[ ] ja siitä tapahtumasta on otettu kuvia
[ ] laitan yleensä kuviini surullisia kuvatekstejä
[x] emopojat vie sun naisen (miehen)
[/ ] salkkareiden romeo on aika hot
[ ] olen yksinäinen
5


Kawaaiheebot
[ ] japani on ihq!
[xxxxxx ] KAWAIIII!!1(duude niiQu KAWAIII YATTAAAAAHH)
[ ] pokemon rulz
[x] japsipojat ja tytöt on hot
[ ] olen ulkonäöltäni tytön näköinen vaikka olen poika
[/] raahaan pehmoeläimiä mukana
[ ] kerään japanikamaa
[ ] pukeudun räikeisiin väreihin
[ ] näyttelen peace-merkkiä kaikille
[ ] KAORU ON HOT
[x] ja kuuntelen muutenkin japsimusaa
[/] meikkaan ihan vitusti
[ ] koulupuvut pakolliseksi suomeen!
[x] katon animee
[x] katon myös animepornoo (tarkemmin ottaen kyyläilen yaoita <3)
[x] piirrän japsijutskii
[x] luen mangaa

8


Hippi
[ ] mul on rastat
[/] oon kasvissyöjä tai vegaani
[ ] polttelen pilvee
[ ] oon tesmannu lsd:tä
[ ] diggailen reggaesta ja sensellasesta
[x] RUOKAA EI ASEITA
[/] soitan kitaraa
[ ] en käy melkei koskaa suihkus
[x] VIHREET ARVOTTT
[ ] käytän vaatteis aika räikeitä värejä
[x] huivit on jees
[/] halailen puita enkä roskaa
[x] en mee armeijjaan
[ ] en oo ikin tapellu mut saan aina turpaani
[ ] mulla on leveelahkeisia housuja
[/] boikotoin vähän kaikkee
[x] hortoilen vähän välii mettäsä

7


Amis
[ ] omistan dx corollan
[ ] mulla on sakkolihaa oleva tyttöystävä
[ ] isken vaan sakkolihaa
[ ] ajelen pillurallii
[ ] ja takan istuu alaikäsii chicksei, kyyditten niitä vaan pillun toivos
[ ] haen niille myös siiderii ja tupakkaa
[ ] kalja on parasta
[ ] heti auton tuunaamisen jälkeen
[ ] oon ammattikoulussa jollain teknisellä alalla (auto, sähkö, metalli yms)
[ ] omistan pilottitakin
[ ] oon isäinmaallinen
[ ] maiharit löytyy
[ ] oon keitelly kiljuu joskus
[ ] lukiolaiset on pellejä, ja yhdys sanat tur hia
[ ] pää on kalju
[ ] liha on pilalla kun siinä kasvaa karvaa ja isot tissit on pakolliset
[ ] ajokorttia ennen amistellaan mopolla



Skini
[ ] pää on kalju
[ ] hakaristi löytyy jostain vaatteesta tms
[ ] suomileijona tatuoitu johki ja suomijellona-vaatteita löytyy
[ ] pilotilla saa pillua
[ ] maiharitkin on
[ ] meen armeijaan tottakai
[ ] ne jotka ei mee, on homoja
[ ] pesäpallomaila on periaate
[ ] ammattikoulussa opiskelen
[ ] ulkomaalaisia hakataan
[ ] SUOMI SUOMALAISILLE
[ ] karjala takaisin vaikka pullo kerralla
[ ] no siis joo, meinaa oikeesti karjala takaisin
[ ] ruotsalaiset on homoja
[ ] koti, uskonto ja isänmaa
[ ] tai no ei sil uskonnolla niin väliä..
[ ] RIP ADOLF HITLER <3 ja RIP PEKKA SIITOIN <3

0

Btw, Suomi on iha rektumista ´^`

damdidamdamdiidiiiTiistai 27.02.2007 18:33

all.kirj oli eilen shoppaamassa <3

Ostokset:

Mustat vakosamettihousut

Valkoinen toppi

Hajuvettä

irtokarkkia

Punainen tussi

Ja sitten hieman modailin valkoista toppia punaisella tussilla, nyt siinä topissa lukee: MUFFINS

näin \o/

Sais sit vastataTiistai 27.02.2007 02:52

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.