IRC-Galleria

Nyt on ensimmäinen viikko tettiä ohi ja edessä syysloma. Loman jälkeen on vielä toinen viikko tettiä, jonka jälkeen koulu jatkuu normaalisti. Tetissä olen lähinnä nyppinyt nauloja laudoista. Viimeinen päivä oli kuitenkin hauska, kun teimme itse nuotion ja paistoimme makkaraa siinä. Myöhemmin isäni työkaveri kertoi saaneensa kaikki työnsä valmiiksi, joten lopun aikaa poltimme nuotiossa kaikkea, mitä käteen sattui. Poltimme ainakin muutaman kilon puuta, yhdet housut ja takin.

Niin ja isäni kuva pääsi Moro-lehden kanteen. (11. lokakuuta -07) ->
(Isä vasemmalla)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.