IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 22.08.2008 19:13

the best day of my life:

aamulla koulussa ensin hissaa, ihan rentoa ja mukavaa. sit äikkä jonka aikana paloharjoitus, ei mitään jännää. sit kun ensin jonotan 10min ruokaa niin saan kuulla, että mukavat keittotädit unohtivat tehdä mun ruuat. hieman vituttaa. sit meen s-markettiin josta ostan viiliksen ja ed lemon lightin. menen koululle, musiikin tunnilla ihan hirveää, suurimman osan aikaa kuunneltiin mikseri.fi:stä vai mikä onkaan ni sieltä jonkun kurssilaisen bändin tuotoksia, aivan järkyttävää paskaa, pää meinas räjähtää. mut antaa kaikkien kukkien kukkia. sitten pääsen mukavasti klo 13 kotiin, lähestyn bussipysäkkiä ajatellen "okei, toi 35 menee tosta ohi seittemää yli, hyvin ehdin. no sitten nään kuinka se ajaa sinne, pistän juoksuksi ja tietenkin se ehtii juuri lähteä kun tuun siihen pysäkille. kivasti se tuli pari minuuttia etuajassa siihen. milloin tulee seuraava bussi? 30min päästä. hieman vituttaa. kävelen olarin keskustaan ja nään, kuinka 31 on pysäkillä. pistän juoksuksi, mutta en tietenkään ehdi. se 31 oli siinä pysäkillä n. 5min etuajassa. hieman vituttaa. seuraava bussi tulee kymmenen minuutin päästä, okei ei hirveen kauaa kestä. poltan savukkeen ja mukavasti pörisee eikä vituta niin hirveesti enää. sitten se bussi tulee n. 10min myöhässä siihen pysäkille. ei vituta ollenkaan. sitten mukavasti kotiin ja kivasti lia on tyhjentänyt kartonkiroskiksen ympäri kämppää kun äiti unohti nostaa sen aamulla pöydälle pois lian kynsistä. siellä oli esimerkiksi sokeripussi missä oli tietenkin ollut vielä jonkun verran sokeria ja sitten saan imuroida koko kämpän. tietenkin lia on paskonut ja kussut myös, vaikka vein sen ennen kuin lähdin kouluun ja hänhän ei tietenkään kestänyt 5,5h:ta vaikka yleensä kestääkin hyvin tuon määrän aikaa ilman että pitää mennä ulos. mukavasti menee 30min siinä siivoillessa kun oli se normaalin roskiksenkin tyhjentänyt. jotenki on nyt huonot vibat tästä päivästä, toivottavasti ees ilta ois parempi.

hehheh.

eli jos oisin vaan jääny venaamaan sitä seuraavaa dösää ni oisin ollu nopeammin ja kivuttomammin kotona.

[Ei aihetta]Maanantai 18.08.2008 21:25

joo hyvää päivää http://www.iltalehti.fi/nettitv/?28002629

tänään on ollu käsittämättömän tehokas päivä. tehnyt läksyt, tiskannut, imuroinut, siivonnut huoneen ja vienyt koirat ulos ja kello on 18:30. ah
kello on puoli kahdeksan. koskaan ei nukuta.

[Ei aihetta]Tiistai 12.08.2008 02:50

http://www.youtube.com/watch?v=ZZ88V1PFXH0
http://www.youtube.com/watch?v=dbI5K0AzNHI

kiitos kaikille <3 miksi oi miksi se loppu nyt. ens vuonna uudestaan. :-D

SOMMAREN ÄR KORTTiistai 12.08.2008 02:02

IHMISET?

01 Kenen kanssa vietit aikaa eniten?
*en tiä, aika tasaisesti kaikkien kavereiden kanssa.

02 Keiden kanssa parhaat kesämuistot?
*no gertin kanssa oli unohtumattomia keskusteluja :-D mut lähinnä kavereiden kanssa tasapuolisesti.

03 Tapasitko uusia?
*kavereita? en tainnut

04 Riitelitkö usein?
*mm en paiti yks iso

05 Ihastuitko/rakastuitko?
*en

06 Yhdenillan juttuja?
*ei

07 Petyitkö ihmisiin?
*een

08 Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa?
*joo

09 Vietitkö liikaa aikaa jonkun kanssa?
*en

ITSE?

01 Mitkä asiat kesässä olivat tärkeitä?
*kaverit, juoma, tupakka, ruoka ja muut tuollaiset välttämättömät.

02 Oletko muuttunut jotenkin, miten?
*olen, ymmärrän asiat toisin. siis sillai jännästi

03 Haluaisitko muuttaa jotain?
*joo

04 Oletko oppinut uutta?
*varmaan jotain, en jaksa ajatella

05 Kadutko jotain?
*joo

06 Olisitko jättänyt jotain tekemättä?
*joo (mulla on vitun hyvät vastaukset (mut toisaalta mitä väliä, ei näitä kukaan kuitenkaan lue))

07 Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt?
*joo

08 Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan?
*KYLLÄ

09 Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä?
*no varmasti


LOPUKSI?

01 Oletko tyytyväinen tähän kesään?
*nooo joo ihan hyvä. säiden puolesta ois voinu olla parempi ja tietynlainen odotus ens kesään tässä päällä.

02 Oliko paras kesä tähän mennessä?
*joo varmaan monin tavoin. joillain tavoin ei

03 ...Jos ei, miksi?
*

04 Millainen tulee ensi kesästä?
* parempi


MUISTOJA
1. Matkustelitko? - riihimäki, pori
3. Kävitkö festareilla? - en
4. Jos et, mihin olisit tahtonut? - no provinssi ois ollu kiva mut hupsista jalka muutamaa päivää ennen
5. Bileissä? - jjoo
6. Mökillä? - en käynyt :(
7. Rannalla? - pariin otteeseen
8. Parhaat muistot? - kavereiden kanssa vietetyt hetket.
9. Parhaat päivämäärät? - äääh. en jaksa kaikkia tähän pistää
10. Paskimmat päivät? - kaikki ikävät päivät.

MATERIALISTI
1. Shoppailitko usein? - en
2. Parhaat ostokset? - hehheh...
3. Turhimmat ostokset? - varmaan kaikki karkit sun muut
4. Paras ruoka/juoma/jäätelö? - ehkäpä peshawar mömmöt/ limu tai last pineapple (makuina siis nuo)/en tiä

LOPUKSI
1. Oletko tyytyväinen tähän kesään? - no jjuu.. semi
2. Oliko paras kesä? - vastasin tähänki jo.
3. Jos ei, miksi? - tuli tehtyä liian vähän ja liian lyhyt kesä ja liian sateinen ja kylmä

[Ei aihetta]Maanantai 11.08.2008 05:27

kanye west on aika menevä(ä musaa) http://www.youtube.com/watch?v=J2x1q_K1BaI

the hole thing i think it's shitLauantai 09.08.2008 05:28

[Ei aihetta]Lauantai 09.08.2008 05:01

Kesällä 08 olen..

[ ] saanut uuden kaverin
[ ] suudellut
[ ] syönyt grillimakkaraa
[x] uinut meressä
[ ] uinut joessa
[ ] kalastanut
[ ] kirjoittanut postikortin
[ ] ollut lentokoneessa
[ ] käynyt lääkärissä
[x] sairastanut flunssaa
[ ] lukenut harry potteria
[ ] lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon
[x] palellut
[ ] kerännyt simpukoita
[x] syönyt ravintolassa
[ ] palanut olkapäistä
[x] kävellyt paljain jaloin asfaltilla
[ ] ostanut kengät
[ ] tuhlannut yli 200e vaatteisiin
[x] käynyt kahvilassa
[ ] matkustanut autolla yli 300 km
[ ] rullaluistellut
[ ] tappanut ampiaisen
[ ] puhunut mummolleni
[ ] ollut häissä
[ ] käynyt hammaslääkärissä
[ ] ostanut farkut
[x] käynyt helsingissä
[x] juonut alkoholia
[ ] uinut alasti
[ ] patikoinut metsässä
[x] ollut kuumeessa
[ ] vahtinut lapsia
[x] kastellut kukkia
[ ] ajanut nurmikkoa
[ ] ollut piknikillä
[ ] käyttänyt lacosten paitaa
[x] suuttunut kaverille
[ ] ihastunut
[ ] ollut vaahtokylvyssä
[x] syönyt herneitä
[x] käynyt naapurin pihalla
[ ] käynyt espanjassa, kreikassa tai italiassa
[ ] käynyt yöuinnilla
[x] matkustanut ratikalla
[ ] käyttänyt korkokenkiä
[ ] leiponut
[ ] saanut uuden puhelimen
[ ] viettänyt synttäreitäni
[viillellyt mitä?] viillellyt
[x] ollut krapulassa
[ ] ostanut demi kalenterin
[ ] käynyt lapissa
[ ] marjastanut
[ ] kävellyt unissaan
[x] puhunut tyhmiä humalassa
[ ] oksentanut
[ ] karannut kotoa
[ ] ajanut mopolla
[x] ollut ulkona kavereiden kanssa yli 01:00
[x] ruskettunut selkeästi
[ ] antanut hyttysen pistää
[ ] ajanut autoa
[ ] nähnyt hirven
[ ] nähnyt kyyn
[x] pelännyt pimeää
[x] katsellut tähtiä
[ ] kiikaroinut
[ ] ollut stadikalla uimassa
[x] valokuvannut
[x] katsonut conan o'brienia
[ ] sammunut
[ ] myöhästynyt junasta
[ ] juossut yli 5km putkeen
[x] hengästynyt
[x] rikkonut lakia
[ ] käynyt turvatarkastuksessa
[ ] hukannut avaimeni
[x] käynyt ruokaostoksilla
[x] pelannut pelikoneella
[ ] hävinnyt vedonlyönnin
[x VITTU] pelannut koripalloa
[x] valehdellut
[ ] lukenut jotain koulukirjaa
[ ] saanut syvän haavan jalkaani
[ ] meikannut
[ ] ostanut minihameen
[ ] syönyt irtojäätelöä
[x] pelästyttänyt kaverini
[x] laittanut uusia kuvia galleriaan
[ ] ampunut vesipyssyllä
[ ] heitellyt vesi-ilmapalloja
[x] ollut onnellinen
[x] ollut masentunut
[ ] soittanut nuortenpuhelimeen
[ ] kirjoittanut päiväkirjaan
[ ] ollut kuumailmapallon kyydissä
[ ] käynyt serenassa
[ ] ollut ihastukseni seurassa kahdestaan
[ ] ostanut kumisaappaat
[x] vältellyt jonkun ihmisen seuraa
[ ] pelannut biljardia
[ ] sytyttänyt tulipalon
[ ] soittanut hätänumeroon
[ ] syönyt banaanin

[Ei aihetta]Perjantai 08.08.2008 01:10

eka merkintä neljään päivään