IRC-Galleria

Anetttte

Anetttte

when you're gone my heart stops beating

[Ei aihetta]Tiistai 27.07.2010 16:15

Mitä tahansa annat naiselle, hän tekee siitä suuremman.
Anna hänelle spermaa ja hän tekee vauvan.
Anna hänelle talo ja hän antaa sinulle kodin.
Anna hänelle ruokaostokset ja hän antaa sinulle aterian.
Anna hänelle hymy ja hän antaa sinulle sydämensä.
Hän moninkertaistaa ja laajentaa kaiken mitä hänelle annetaan.
Joten jos annat hänelle yhtään sontaa, valmistaudu saamaan tonni paskaa !

[Ei aihetta]Maanantai 26.07.2010 21:47

Kun pieninä kaaduimme asfalttiin nousimme aina ylös,
pyyhimme kätemme housuihin, emme pelänneet
likaa vaan poika- ja tyttöbakteereita.
Ei tarvinnut esittää mitään vaan pystyi olemaan oma itsensä.
Suurin salaisuus minkä salasimme vanhemmilta oli,
että poistuimme kotipihalta tai sanoimme ruman sanan.
Tytöt ja pojat leikkivät joskus keskenään,
mutta eivät koskeneet toisiaan.
Kavereiden kanssa suunniteltiin yhdessä kuinka isoina
muutetaan samaan taloon tai ollaan ikuisesti ystäviä.
Mutta totuus on, että kun sanomme tämä kestää, sen
voi korvata lauseella: "mikään ei ole ikuista"
Muistatko, kun luvattiin, ettei kumpikaan saa kuolla ennen toista?
Entä ne kyyneleet, sen kusipään takia?
Entä se ihana nauru kaiken, sen helpotuksen keskeltä?
Muistatko kun naurettiin yhdessä?
Kun vietettiin koko kesä yhdessä?
Kun kerrotiin salaisuuksia, mistä kukaan ei tiennyt mitään?
Kun olimme erottamattomat?

tänään laivalleeeeee!Torstai 22.07.2010 03:42

► Horoskooppi? - kaksonen
► Hiusten väri? - ruskee
► Silmien väri? - ruskee
► Lemmikit? - ei olee
► Allergiat? - jaa..
► Harrastukset? - ei oo aikaa tällässille :D
► Lempijuoma? - alkoholi :: DD
► Lempiruoka? - emmä itse asiassa tiedä ;o
► Parhaat TV-ohjelmat? - salkkarit,täydelliset naiset,huippumalli haussa jne..
► Paras vuodenaika? - kesä<3
► Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - ketä mä halasin? :D
► Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? - varmaa jollekki kunnalle? :D
► Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään? - ei paljo mitää :>
► Tumma vai vaalea sen olla pitää? - tumma mielummin
► Onko kotonasi tietokone? - juups
► Oletko herkkä? - oon
► Iskurepliikki, jota et koskaan unohda? - ekana tulee mielee vaa et "oon kiltti poika,lähtekää kahville." :: D
► Mitä sinulta kysytään usein? - no emmä tiiä,yleensä kyl ku kysytää et missä asun ja ku sanon et hartolas ni kysytää et missä se on : D
► Paras asia kesässä? - loma, aurinko,kaikki!<3
► Kenet ottaisit poika- / tyttöystäväksesi tällä hetkellä? -emt
► Kolme tänään ostamaasi asiaa? - en oo ostanu ku mehujään!
► Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla? - HUOMENNA!
► Mitä ajattelit ensimmäiseksi eilen aamulla? - YLIHUOMENNA! :: D
► Jos joku pyytäisi sua kahville, suostuisitko? - riippuu kuka kysyy
► Minkä nimistä lehteä luit viimeksi? - itä hämettä vamaa selasin?
► Kampaatko hiuksesi joka päivä? - joo
► Miten hiuksesi ovat juuri nyt? -kiinni
► Ihastutko helposti? - joooo :/
► Oletko pitkävihainen? - ei pysty
► Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? - ehkä
► Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - emt
► Onko sinua pussannut kukaan kahden viimeisen kuukauden aikana? - ei

TÄLLÄ HETKELLÄ
► Kellonaika? - 00.32
► Missä olet? - himassa
► Mitä vaatteita sinulla on päällä? - yövaatteet
► Kenen kanssa olet? - yksin tääl "mummonpuolella" porukat nukkuu yläkerrassa : D
► Millainen sää on ulkona? - emt : D
► Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? - kai sitä kohta vois mennä nukkumaa et jaksais sitte huomenna mennä kello kuus aamulla bussiin! :D

ELÄMÄNTAVAT
► Tupakoitko? - sillo tällö
► Juotko alkoholia? - joops
► Oletko koskaan sammunut? - hahahha, joo :: D
► Käytkö usein baareissa? - en
► Syötkö mielestäsi terveellisesti? - suhtkoht
► Pidätkö juomisesta? - kuka ei pitäis ;)
► Liikutko säännöllisesti? - aika lailla :D
► Onko sinulla hyvä kunto? - jaa

HENKILÖITÄ
► Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - jaa,tää on aika paha : D
► Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - Miia? :D
► Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - iskän varmaa
► Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? - Amandalle
► Kenet näit viimeksi? - äiti
► Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - joitaki kivoi tyyppei!:D
► Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - äiti
► Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? - auto

KAVERIT JA YSTÄVÄT
► Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä? - kavereita
► Kenet olet tuntenut pisimpään? - Niina
► Entä kenet lyhimmän aikaa? - ööö,Tapsa,Roni? :D
► Onko sinua helppo lähestyä? - on ainaki mun mielestä :D
► Onko sinua koskaan "puukotettu selkään? - on
► Oletko riidellyt päin naamaa heidän kanssaan? - joop
► Luottavatko he sinuun? - toivotaan näin!
► Kumpia sinulla on enemmän kavereina, miehiä vai naisia? - naisia
► Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? - muutamalle

PUHELIN
► Kirjoitatko pikakirjoituksella? - en :D
► Keneltä sait Saapuneet-kansiosi kahdeksannen viestin? - en jaksa kattoo
► Onko puhelimessasi kamera? - joo
► Jos on, montako kuvaa otat sillä päivässä? - 0

PUKEUTUMINEN
► Ulos lähtiessäsi, laitatko kengät jalkaasi ensiksi vai viimeiseksi? - vikaks : D
► Käytätkö talvella sormikkaita vai lapasia? - lapasia
► Minkä värinen tämän hetkinen paitasi on? - tälläi sininen:D
► Ovatko housusi tiukat vai löysät? - löysät

HUONEESI
► Kun astut huoneeseesi, mikä väri hallitsee sitä? - valkonen
► Minkä värinen päiväpeitto? - ei ole
► Petaatko aamulla sänkysi itse? - en :D
► Asteikolla 4-10, kuinka siisti huoneesi on nyt? - 5
► Onko huoneessasi nojatuolia? - on
► Onko kirjoituspöydälläsi kirjoja? - on

VAPAA-AIKA
► Moneltako heräät viikonloppuisin? - pyrin siihe et 12 viimestää
► Mitä teet ensimmäiseksi? - wc
► Mihin aikaan puet? - sitte ku jaksaa
► Kuljetko kesällä pyörällä vai kävellen? - riippuu
► Entä talvella? - kävellen tai auto
► Olet rannalla, ja et tiedä, onko vesi kylmää, vai lämmintä. Juoksetko veteen, vai kokeiletko varpaalla sen lämpötilaa? - kokeilen
► Koska vietit parhaan lomasi? - hmm

OLETKO:
► Istunut poliisiautossa ? - en
► Tullut umpikännissä kotiin aamulla? - en oo varma en muista enää : D
► Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta? - en
► Kontannut koulun lattialla? - joo varmaa : D
► Poiminut sieniä? - joo
► Juossut todella henkesi edestä? - ööö,en?
► Murtautunut autoon? - en
► Pussannut serkkuasi? - en
► Kaatunut kenkien takia? - jooo
► Polskutellut Serenassa? - en
► Uinut vaatteet päällä? - juuups
► Laulanut mikrofoniin? - sitäkin
► Oksentanut ihmisen päälle? - en tiiä
► Purrut kissaa, kun se on purrut sinua? - siis aina!
► Haukkunut koiralle? - joo
► Kaatunut mopolla? - en
► Heilunut jossakin alusvaatteillasi? - varmaa
► Pessyt ikkunoita? - joo
► Ollut ambulanssissa? - en
► Kummat pojat / tytöt on paremman näkösiä blondit vai tummat? - tummat
► Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä? - mua pidempi!
► Inhoatko ketään tällä hetkellä? - joo
► Rakastetaanko sinua tällä hetkellä? - toivottavasti
► Oletko mustasukkainen? - joop
► Mitä teet v.loppuisin? - riippuu
► Oletko hyvä koulussa? - emmä ny tiiä
► Kirjoitatko runoja? - en
► Lempivärisi? - musta,valkonen,ruskee,harmaa,liila..
► Oletko matkustanut laivalla/minne? - viroo,huomenna tai no tänää taas! :)
► Oletko koskaan liftannut? - joo ::: DDDD
► Onko sinun koskaan pitänyt hypätä autosta ulos oksentamaan? - kuulemma joo
► Kumman jalan pistät housuista sisään ensimmäiseksi ? - oikeen
► Oletko ikinä ollut niin humalassa että sinut on jouduttu kantamaan johonkin? - hahahhaha,joo : D
► Oletko oksentanut koska olet juonut liikaa? - sitäkin ^^

SEKALAISIA
► Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? - en malttais mennä nukkumaa! :(
► Kuunteletko nyt jotain kappaletta? - joo
► Mitä kaikkia mahdollisia ääniä kuulet juuri nyt? - musiikki

tylsää!Tiistai 20.07.2010 18:48

50 KYSYMYSTÄ ELÄMÄSTÄSI
1. oikea nimi - Anette
2. syntymäpäivä - 21.5
3. siviilisääty - sinkku
4. ikä - 18
5. horoskooppi - kaksonen
6. asuinpaikka - hartola
7. lemmikit - ei ole
8. koulu - heinolan salpaus
9. luokka - viimenen!<3
10. paras kaveri - Amanda :)
11. kuka halasi sinua viimeksi - emt :D
12. kuka suuteli sinua viimeksi - ....
13. mitä teit eilen - olin vaa kotona,mulla oli aikas huono päivä : D
14. oletko vihainen jollekin - en
15. haluaisitko jonkun pyytävän anteeksi - joo
16. onko sinulla riippuvuus johonkin - on
17. mitä tv-ohjelmia katsot - vähä kaikkii : D
18. mikä on lempielokuvasi - monia
19. oletko ihastunut - en
20. onko hän ihastunut sinuun - ei
21. mitä aiot tehdä tänään - oon vaa kotona :D
22. tulevaisuuden ammattisi - ravintolakokki nyt ainaki :D
23. mitä teit ennen tätä testiä - datasin :D
24. kännykkäsi merkki - nokia
25. kolmas saapunut viesti - en jaksa kattoo
26. osaatko tehdä ruokaa - jotai joo : D
27. mikä on lempiruokasi - emmä oikee tiiä :D
28. millä sivustoilla yleensä olet - fb
29. mikä biisi soi tällä hetkellä- shine
30. kuinka moni on suudellut sinua tänä vuonna - ...
31. mitä suunnitelmia sinulla on viikonlopuksi - ei mulla oikeestaa viikonlopuks oo mitää suunnitelmia,torstaiks ennemminki :D
32. asuuko kukaan ystäväsi ulkomailla - ei
33. oletko ikinä harrastanut tanssia - en
34. minkälaista tanssia - ..
35. seurusteletko - no en
36. haluaisitko seurustella - hmm
37. milloin puhuit viimeksi ihastuksesi kanssa. - ei ole
38. oletko ikinä halannut häntä - ..
39. entä suudellut - ..
40. tietääkö hän missä asut - ..
41. entä sinä missä hän - ...
42. puhutteko usein - ...
43. milloin seurustelit viimeksi - ...
44. kenen kanssa - ..
45. onko sinulla edelleen tunteita häntä kohtaan - ..
47. kenen kanssa riitelit viimeksi - äiti,ylläri :D
48. mistä riitelitte - vähä kaikesta : D
49. oletteko sopineet riidan - ei oikeestaa : D
50. mitä ajattelit tehdä tämän testin jälkeen - no kai tota kissaa pitäis silittää ku se tossa koko ajan seilaa

KUUUMA!Perjantai 16.07.2010 20:37

YOU:
Etunimi ja mistä se tulee? - Anette,ei kai se mistää tuu :D
Ikä ja syntymävuosi - 18 1992
Monelta olet syntynyt ja minä päivänä? - jossai aamuyöstä neljän aikohi ja oisko ollu keskiviikko?
Millainen on talo, jossa asut? - omakoti
Entä huoneesi? - sotkunen
Millainen olet? - aika perustyyppi kai :D
Blondi, brune, punapää vai mustat hiukset, vaiko jokin muu? - brune
Oletko mielestäsi hyvännäköinen? - en oikee
Harrastuksesi? - ei ole
Mistä tykkäät? - kesästä ja ystävistä<3
Mitä inhoat? - talvee,hämähäkkei,käärmeitä.. kaikkee mahollista : D
Onko ketään, ketä et yksinkertaisesti voi sietää? - on
Voitko ihmistä inhota, jos ei tunne? - emt : D

FRIENDS:
Onko sinulla paljon kavereita? - sopivasti
Entä ystäviä? - jooop
Minkä ikäistä kaveripiirisi on? - 16-22? :D
Kenen kanssa yleensä olet? - Amandan kans on varmaa kesällä tullu eniten oltuu
Juhlit? - vaihtelee
Mesetät? - kaikkien : D
Kenelle puhut syvällisesti? - parille
Onko sinulla kaveria tai ystävää, kenen kanssa et ole enää väleissä? - jooo

FAMILY:
Keitä perheeseesi kuuluu? - äiti,iskä,pikkuveli ja isosisko
Onko teillä lemmikeitä? -no nyt kuukauden siskon kissat on tääl
Tuletko hyvin toimeen vanhempiesi kanssa? - aika harvoin:D
Entä sisaruksiesi kanssa? - ehkä paremmin ku porukoitte :D
Kenen kanssa olet läheisin? - emmä tiiä,veli,iskä,sisko? :D
Mikä oli viimeinen lomamatkanne? - jaa.. : DD
Onko perheesi sinulle tärkeä? - on

SCHOOL:
Missä koulussa olet? - salpauksessa heinolassa
Onko koulu tarpeellinen? - oha se
Mikä on lempiaineesi? - keittiö
Entä inhokkisi? - teoriat!
Mikä on paras numerosi todistuksessa? -3 niitä on vähä kaikista :D
Huonoin? - 1 fysiikka...
Oletko saanut koskaan kymppiä kokeesta? - kai mä amiksessa oon 3 saanu ehkä? :D
Oletko ollut jälki-istunnossa? Miksi? - en olee ;p

LOVE:
Seurusteletko vai oletko sinkku? - sinkku
Jos seurustelet, vastaa näihin:
Kenen kanssa seurustelet? - -
Kauan olet ollut yhdessä hänen kanssa? - -
Oletko onnellinen hänen kanssaan? - -
Rakastatko häntä? - -
Vai tykkäätkö vain? - -
Onko teillä paljon riitoja? - -
Kauan luulet, että suhteenne kestää? - -
Mitä rakkaus on? - -

Jos et seurustele, vastaa näihin:
Oletko onnellinen sinkkuna? - joooo
Haluaisitko seurustella? Jos haluaisit niin miksi ja, jos et niin mikset? - kyllähä se kelpais
Oletko ihastunut? - enpä oikeestaa
Millä kirjaimella ihastuksesi alkaa? -
Minkä ikäinen hän on? -
Vaihdatko usein jätkää/tyttöä? - en
Millaisen miehen/naisen haluaisit? - luotettavan ja rehellisen!
Mitä hyviä puolia sinkkuudessa on? - voi tehä mitä haluu :D
Entä huonoja? - välillä se vähä vituttaa

Sitten kysymyksiä seurusteleville ja sinkuille:
Mitä on rakkaus? - toisesta välittämistä
Ihastutko helposti? - aika helposti joo
Kauan menee rakastumiseen? - jonku aikaa
Mikä on paras rakkausbiisi? - monia
Entä rakkausleffa? - hmm

PARTY:
Juhlitko usein? - en oikeestaa enää nii usein
Keiden kanssa ja missä? - vähä missä sattuu :D
Käytätkö juhliessasi alkoholia? - juuu
Minkä verran? - sopivasti ja joskus vähä liikaaki : D
Mikä on lempi alkoholillinen juoma? - siideri
Entä alkoholiton? - limsa
Poltatko tupakkaa, kun olet kännissä? - joskus
Millainen oli uusivuotesi, käytitkö alkoholia, missä olit ja keiden kanssa? - missäköhä olin viime uuden vuoden miialla varmaa ja joo kyllä juotiin : D
Teitkö uudenvuodenlupauksia? - harvemmin
Aloitko seurustelemaan uutena vuotena? - en
Oliko silloin parhaat bileet? - ei
Entä mitä tapahtui synttäreilläsi? - hhahahahahh,kaikkee mahollista :: D
Keitä kaikkia siellä oli? - Amanda,Miia,Raksu,Niina,Mari,täti kävi ja öö..
Käytittekö alkoholia? - no totta helvetissä! : D
Mikä oli paras lahja? - kaikki ;)
Ihastuitko kehenkään? - en
Millainen vappusi oli? Kenen kanssa olit ja oliko hyvät juhlat? -en oo varma muistanko koko vappua : DD
Pussailitko jonkun kanssa vappuna? - en
Nauroitko vai itkitkö enemmän? - nauroin
Entä koulujenloppu, missä olit silloin? - herranjumala en muista sitäkää :: DD
Kenen kanssa olit? - no jos jossai olin ni aika varmasti siel oli ainaki Amanda : D
Olitko humaltunut? - ehkä? :D
Milloin oli parhaat bileet tänä vuonna? - Amandan ja Miian synttärit ainaki :: DDDDDDDD
Entä huonoimmat? - mun synttärit ois voinu olla paremmatki : D

[Ei aihetta]Torstai 01.07.2010 20:12

Oletko yksin? - toistaseks joo
Haluisitko olla jonkun kanssa? - kavereitten joo!
Kenen? -^^
Soiko sinulla musiikki? - joooooo
Mikä kappale? - put your hand in the air : D
Osaatko puhua ruotsia? - jag heter anette ja siihe se sitte jääki :D
Onko ruotsalaiset / suomenruotsalaiset hot? - emmä ny tiiä
Milloin olit viimeksi hautajaisissa? - varmaa 2002
Entä kastejuhlissa - -98
Entä häissä? - 2005,ens viikolla sit taas! :)
Mitä teet nyt? - tätä
Miksi? - no täs odotellessa :D
Monesko päivä tänään on? - eka
Laatistiko paremmat kysymykset itse? - en jaksais
Onko talvi ihanaa aikaa? - ei
Entä kesä? - no todellaki!<3
Oletko ihastunut? - en
Ai keneen? - ....
Mikä olet horoskoopiltasi? - kaksonen
Onko sinulla msn osoitetta? - no totta kai :D
Milloin on keskusteltu pisin keskustelusi? - jaa,melkee aina ku nään/puhun Amandan kans : D
Kenen kanssa? - Amanda edelleen :D
Kuka laittoi sinulle viimeks viestiä? - pankilta tuli muistutus:D
Kenelle soitit viimeksi? - en muista
Mikä on viimeisin katsottu elokuva? - en muista
Milloin itkit viimeksi? - muutama päivä sitte
Miksi? - huvikseni :D
Kertoisitko tässä välissä nimesi? - Ananas
Ja toisen/toiset nimesi? - Pia Kristiina
Sukupuolesi? - no mies totta kai! : D
Pituutesi? - 173ceeäm
Hiustesi värin? - ruskee
Mikä eläin olisit jos saisit valita? - emt
Miksi? - no koska en tiiä prkl :D
Ovatko vanhempasi eronneet? - ei
Onko sinulla lemmikkiä? - ei
Oletko koskaan piirtänyt käteesi? - joskus
Mitä esinettä katsoit viimeksi? - näyttöä
Kenen kanssa puhuit viimeksi messengerissä? - Roni
Kaduttaako sinua jokin asia? - moniki
Oletko koskaan halunnut mennä ajassa eteenpäin? - juu
Entä taaksepäin? - sitäkin
Onko jotain biisiä jota vihaat? - anna sen soida :s
Jos vastasit edelliseen kyllä niin miksi? - se on iha kamala
Haluaisitko tämän testin loppuvan? - ois iha kiva joo :D
Paistaako nyt aurinko? - paistaaaaa!<3
Mikä kappale nyt soi? - ei mikää
Aiotko vaihtaa sen kohta? - jep
Onko sinulla oma digikamera? - löytyy
Entä kännykkä? - toki
Mikä on taustakuvanasi kännykässäsi? - emmä muista enää:: D
Entä koneen taustakuva? - kissa
Kutiatko helposti? - joo :D
Häpeätkö vanhempiasi? - no arvaa ;;; DDDD
Oletko tutustuttanut kavereitasi vanhempiisi? -no en ny sillee :D
Missä maassa asut? - finland
Missä haluaisit asua? - tää käy iha hyvi :D
Mitä jos kysymyksiä on sataan asti? - no saampahan ainaki aikani kulumaa :D
Suosikkipuheenaiheesi? - jaa :: D

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.06.2010 23:23

Mainitse niiden kavereidesi nimiä, jotka olet tuntenut yli 6 vuotta?
- Niina,Miia,hmm,no Amanda ja Raksuun tutustuin kunnol 5 vuotta sitte :D
Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet?
- varmasti!
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- en
Kuinka usein käyt suihkussa?
- melkeempä joka päivä
Oletko hyvä siinä mitä teet?
- riippuu mitä teen :D
Mikä on seuraava tukikohta jonne aijot matkata?
- jaaaa
Miten rikot kananmunan?
- no sillee kahella kädellä vaikka kokin pitäis osata rikkoo yhellä kädellä,mut iha sama :D
Oletko saanut tärkeältä ihmiseltä koskaan mitään pysyvää? Mitä?
- kylhä mä jotai oon saanu
Keneltä viimeksi saatu tekstiviesti on puhelimessasi?
- Raksulta
Oletko ollut ikinä sairaalahoidossa?
- joop
Missä vanhempasi ovat? Mitä he tekevät?
- olkkarissa kattelee jotai kisoi telkkarista
Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla?
- en muista yhtää,mut veikkaisin Iskää tai Amandaa :D
Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi?
- "en ikinä tulis sun kyytii"
Entä mitä isäsi sanoi sinulle viimeksi?
- "laitoitko auton avaimet paikoilleen?"
Kuka on viimeisin henkilö kenelle puhuit päin naamaa joka EI kuulu perheeseesi?
- jaa varmaa Huikko tai sit se tais olla kaupan kassa :D
Missä olit viimeksi ennenkun tulit kotiin?
- vein pikkuveljen uimaa :D
Olisiko elämä samanlaista ilman alkoholia?
- ei :D
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan?
- joskus
Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin? Miksi?
- emt :D
Voisitko seurustella itseäsi kahdeksan vuotta vanhemman kanssa?
- emt
Suututko helposti?
- riippuu päivästä ;D
Missä kännykäsi on?
- tossa eessähän se on
Onko vika aina sinussa?
- joidenki mielestä joo -.-
Minkälainen sää tänään on ollut?
- aika lämmin ja kiva : )
Pelkäätkö sikainfluenssaa?
- en
Onko tänään mieleesi tullut jotakin mieluista muistoa?
- on
Oletko kokeillut huumeita?
- en
Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa?
- aivan mahtavalta! :D
Muistatko henkilötunnuksesi ulkoa?
- no joo :D
Mietitkö usein mitä muut sinusta ajattelevat?
-harvemmin
Jos vastaan kävelisi toimittaja ja pyytäisi sinua haastatteluun, suostuisitko?
- riippuu mistä se haastattelis :D
Minkä merkkistä shampoota käytät?
- loreal elvital
Onko sinulla mese?
- no totta kai! ;D
Haluaisitko lähteä joskus kielimatkalle?
- emmä tiiä
Monesko päivä tänään on?
- 30.6
Oletko koskaan omissa tyhmyyksissäsi mennyt pilaamaan jotain ihanaa?
- aina! -.-
Milloin viimeksi sait hellyyttä kylliksesi?
- ööööö
Milloin viimeksi haukuit jonkun pystyyn?
- ei siit kauaa oo
Onko teillä puu vai sähkösauna? Vai saunaa ollenkaan?
- puu
Milloin viimeksi olit kateellinen jollekin? Miksi?
- hmmm
Milloin viimeksi oksensit?
- joku aika sitte
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä?
- en muista
Milloin viimeksi söit jonkun kanssa ulkona?
- viime viikolla kait :D
Milloin viimeksi lauloit?
- tänää
Lähetit tekstarin jota kadut?
- hmm
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin?
- ei siitäkää varmaa hirveen pitkä aika oo : D
Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä?
- jaa-a.. : D
Oletko hiljainen vai äänekäs?
- riippuu päivästä ja seurasta :D
Oletko ihastunut?
- enpä oikeestaa..
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
- ei
Mikä saa kylmät väreet ihollesi?
- melkee kaikki :D
Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi?
- hmm
Mitä toivoisit jos saisit yhden toivomuksen?
- en jaksa miettii :D
Viimeisin lahja jonka sait?
- rahaa? :D
Mistä asiasta ilahduit viimeksi?
- ajokortti! :D
Oletko maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa?
-jooops
Oletko pummi?
- joskus ::: D
Juotko kahvia?
- jep
Onko isäsi kotona?
- on
Entä äitisi?
- on
Missä kuussa oot syntynyt?
- touko
Osaatko mielestäsi laulaa?
- en
Monelta heräsit tänään?
- kympiltä
Syötkö yleensä aamupalaa?
- harvemmi
Missä nukuit viimeyönä?
- kotona
Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi?
- 2 tai 3
Monelta menet yleensä nukkumaan?
- sillo ku haluun : D
Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt?
- rahaaaaa! :D
Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn?
- joops
Millainen yöpuku sulla on?
- vaihtelee :D
Muistatko mitä unta näit viimeksi?
- en
Asutko kotona?
- jepulis
Oletko mielestäsi köyhä vai rikas?
- köyhä :D
Mikä oli mieluisin joululahja jonka sait?
- en muista varmaa joku kattila :: D
Kumman kanssa olet läheisempi äidin vai isän?
- iskän
Onko sinulla siskoja/veljiä?
- on molempii yks
Tykkäätkö heistä?
- oha ne iha kivoi,joskus : D
Kuka on heistä sinulle läheisin?
- emt,veljee näkee useemmi ku se asuu himas kans,mut sisko taas asuu kauempana,emt ehkä veljen :D
Jos ei olisi pakko käydä koulua, lopettaisitko sen vai jatkaisitko?
- jatkaisin :D
Osaatko ampua aseella? Oletko hyvä ampumaan?
- en
Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- no en kyl :D
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
-en muista ketä halasin :D
Oletko rauhallinen ihminen?
- emmä aina jaksa ;)
Milloin viimeksi olet ollut metrossa?
- joo
Onko äitisi koskaan käskenyt sinua pukeutumaan normaalimmin?
- joistaki vaatteista on huomauttanu :D
Haluaisitko että olisi jo kesä?
- on jo!z3
Onko huoneesi sekainen?
- iha vähä vaa :D
Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
- kokki ainaki :D
Osaatko tehdä sudokuja?
- huonosti
Koska olet viimeksi uinut?
- eilen
Oletko väsynyt?
- en
Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
- en
Mitä luulet äitisi ajattelevan sinusta?
- idiootti
Kamalin tunne?
- yksinäisyys

ärsyttääKeskiviikko 30.06.2010 03:33

SINÄ
« tunnetko tyttöä , joka tietää lähes kaiken sinusta ? - yep
« oletko sanonut kenellekään rakastavasi häntä tänään ? -en
« mitä teit viime yönä ? - nukuin
« mitä haluaisit sanoa juuri nyt ja kenelle ? -muutama juttu pitäis kertoo parille tyypille..
« oletko herkkä? - oon
« ihastutko helposti ? - liianki! -.-
« oletko pitkävihainen ? - ei pysty
« montako tyynyä sängystäsi löytyy ? - 2
« minkä elokuvan katsoit viimeksi ? - en yhtää muista
« mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua ? - mietin

VIIMEISIN HENKILÖ
« jonka kanssa menit viimeksi leffaan ? - varmaa Amanda ja Miia? O.o
« kenen kanssa puhuit puhelimessa ? - Sedän
« pitääkö kukaan sinusta ? - jaaa-a..toivotaan parasta.
« tykkäätkö olla ihmisten kanssa ? - joops
« oletko yksinäinen tällä hetkellä ? - vähä joo
« laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä ? - talonomistaja!
« oletko ollut radiossa / tv : ssä ? - en
« paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä ? - eipä oikee paljo mitää : <
« kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan ? - Miia
« millä sivuilla surffaat eniten ? - facebook :D

NYKYHETKI
« avonaiset msn keskustelusi ? - ei oo ku ei siel oo ketää:D
« kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä ? - emt
« oletko onnellinen ? - vois olla onnellisempiki
« masentunut ? - iha vähä vaa vituttaa
« tylsistynyt ? - sitäki
« missä kännykkäsi on ? - vieressä
« mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä ? - kännykkä

MILLOIN VIIMEKSI
« milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää ? - tänää?
« milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä ? - tänää :D
« milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle ? - tänään
« milloin viimeksi hauikuit jonkun pystyyn ? - joku aika sit
« milloin viimeksi olit kateellinen jollekin ? - hmm
« milloin viimeksi oksensit ? - viikko sit kait
« milloin viimeksi lauloit ? - eilen?
« milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut ? - hmm
« milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin ? - tänää
« milloin viimeksi itkit silmät päästäsi ? - en muista

jos sitä kohta nukkumaa menis :DMaanantai 28.06.2010 03:15

Oletko koskaan tutkinut salaa kenenkään taskuja? Teetkö niin useinkin?
- joskus joo :D
Missä olit tunti sitten?
- kotona
Oletko ollut tänään koko päivän kotona?
- en
Oletko ns. nirsoilija vai kaikkiruokainen?
- no se vähä riippuu : D
Vai oletko sellainen että vaikka tykkäisitkin jostain ruuasta niin et voi syödä sitä koska kaverisikaan eivät syö?
- en ;D
Oletko koskaan ärsyttänyt ketään tahallasi?
- aina :D
Söisitkö viikon ajan mieluummin suklaata vai melonia?
- melonia : D
Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- torstaita! :D
Viimeisin unesi?
- en oikee muista enää : D
Oletko tyytyväinen elämäntilanteesesi?
- iha ok
Oletko suudellut samaa sukupuolen edustajaa?
- en
Onko parempi, että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun?
- no todellaki :D
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten?
- omassa
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
- 1
Ikkuna- vai käytäväpaikka?
- ikkuna
Paras alkoholiton juoma?
- jaaa-a.. : D mitä ne sellasset on ;D no jaa,emt varmaa joku limu :D
Kuka sai sinut viimeksi suuttumaan?
- äiti
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan?
- ööö..iskä : D
Kenelle lähetit viimeksi tekstarin?
- Amandalle
Milloin viimeksi lähdit kotoasi?
- tänää
Kuinka monta viestiä sinulle on lähetetty eilen?
- eilen ei kait yhtää? :D
Luuletko, että kukaan jaksaa lukea vastauksiasi?
- ei,mut iha sama : D
Onko suunnitelmia viikonlopulle?
- no ei ny sellai viel ;D
Mitä kaikkea takin taskussasi on nyt
- ei oo taskui :P
Mitä teit viime uutena vuotena?
- no mitäköhän ;) join totta kai! : D
Luotatko helposti ihmisiin?
- jep
Mitä teet seuraavaksi?
- nukkuu pitäis mennä :(
Joulu vai Juhannus?
- juhannus ehkä :D
Oletko pitkävihainen?
- ei pysty
Oletko hiljainen vai äänekäs?
- riippuu seurasta ja päivästä
Oletko koskaan istunut poliisiautossa?
- en
Oletko koskaan saanut 10 todistukseen? Jos olet, mistä aineista?
- jep,no joistaki tuolt amiksessa : D
Oletko koskaan väärentänyt vanhempiesi allekirjoitusta johonkin?
- en muistaakseni ;D
Mihin ja miksi?
- ^^
Oletko herkkä?
- joooo!
Ihminen, joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
- monet on!
Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko?
- riippuu et kuka : D
Ihastutko helposti?
- juuu
Viime matikan kokeen numerosi?
- 1!
Kenen vieressä nukuit viimeksi ja milloin?
- en yhtää muista : D
Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
- en
Oletko koskaan rikkonut peiliä?
- en
Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
- emmä tiiä,varmaa kaikki mitä oon Amandan kans puhunu;D
Kadutko mitään?
-joitai juttui joo
Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- muutaman vuoden vanhemman
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?
- pappa ja ystävät<3
Seurusteletko tällä hetkellä? Kenen kanssa?
- sinkkuhan mä oon :(
Mikä biisi herättää muistoja?
- monet!
Mitä suunnitelmia sinulla on kesälle?
- ajokortti taskuu,laivalle,varmaa mökille ja öööm..
Mitä teit viime vappuna?
- no join : D
Ketä/mitä ajattelet nyt?
- huomista
Oletko hymiöiden liikakäyttäjä?
- ai että oonko? :D
Pitäisikö exää vihata?
- ei välttämättä
Olisiko sinulla nyt parempaa tekemistä?
- nukkumaa vois mennä ku 6h päästä pitäis jo nousta :D
Oletko maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa?
- jooo
Uskallatko koskaan väittää vastaan kenellekään?
- no miksen uskaltais : D
Kenelle perheenjäsenelle puhuit viimeksi?
- iskälle
Oletko ujo ihastuksesi lähettyvillä?
- vähäse joo
Minne matkustaisit, jos lähtisit huomenna?
- laivalle!

huuoh...Maanantai 21.06.2010 02:22

KULUNUT VIIKKO:
☺ Onko sinua joku halannut viimeisen viikon sisällä? -eii?
☺ Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - oon
☺ Mitä olet ostanut viikon sisällä? - en yhtää muista :D
☺ Oksentanut? -en
☺ Soittanut jollekkin? -joops
☺ Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? -jepulis
☺ Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - kyllä

SINÄ:
☺ Onko sinulla lempinimiä? - on, Ananas :D
☺ Monta kirjainta on etunimessäsi? - kuus
☺ Missä kuussa olet syntynyt? -touko
☺ Oletko allerginen jollekin? - kait mä jollekki oon..
☺ Kuinka pitkä olet? - 173cm!

RAKKAUS:
☺ Seurusteletko? -en
☺ Jos et, haluaisitko? - no juup
☺ Oletko ihastunut? - yep
☺ Ehkäpä rakastunut? -noup
☺ Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - on on

MIKSI:
☺ Miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - paha sanoo :D
☺ Miksi olit viimeksi surullinen? -hmm,jossai täs lähiaikoina:D
☺ Miksi teet tätä testiä? - en jaksanu keskittyy toho siivoomiseen :D

MILLOIN:
☺ Milloin viimeksi nauroit? -tänää
☺ Milloin olit viimeksi autossa? -perjantaina kait
☺ Milloin olet viimeksi syönyt leipää? - tänää
☺ Milloin olet viimeksi opiskellut? - teoriakoetta varte yritin vähä lukee torstaina ; D
☺ Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - jaa..
☺ Onko sinulla mp3? - khyl
☺ Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - on

MUUTA:
☺ Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - juup
☺ Rakastaako sinua kukaan? - toivotaan näin!
☺ Oletko koskaan tippunut portaat takaperin? -pienenä
☺ Tiedätkö onko sinulla ihailijoita? - oli ainaki joskus :D
☺ Minkä väriset hiukset sinulla on? - ruskeet
☺ Oletko koskaan sanonut "Rakastan sinua" tarkoittamatta sitä? - en
☺Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee? - joo

ONKO?
Tatuoitu mies seksikäs? - on jos tatuointei ei oo liikaa ja kyl seki vähä vaikuttaa et millassii ne tatuoinnit on : D
Pitkät hiukset miehellä okei? - ei liian pitkät
Sinua syytetty rikoksesta? - ei
Joku ihastunut sinuun? - maybe,maybe not..
Mielessäsi alkoholipitoinen viikonloppu? - en tiiä viel,riippuu nyt tosta rahatilanteesta :/

YLEISTÄ
Mihin haluaisit nyt? - Ylivieskaan!
Haluatko mennä naimisiin? - joskus sitte
Lempijäätelö? - nougat tai joku pähkinä
Kuljetko mielestäsi massan mukana? - en kait : D
Oletko pitänyt jostain henkilöstä, joka on kohdellut sinua huonosti? - oon
Kenet haluaisit nähdä tällä hetkellä? - pappa ois kiva nähä ja yks toinenki :)
Hyväksytko plastiikkakirurgian? - no jos esim jonku onnettomuuden takia on pakko ni sit joo,mut en nyt varmaa sellai muute : D
Mitä teet kun kukaan ei näe? -samaa mitä yleensäki : D

KUOLEMASTA
Pelkäätkö kuolemaa? - joo :s
Onko kukaan läheisesi kuollut? - on ;(
Jos katseella voisit tappaa, moniko olisi jo kuollut? - muutama ^^
Monenko ihmisen puolesta olisit itse valmis kuolemaan?- muutaman
Entä monenko ihmisen käsiin uskoisit henkesi? - muutaman

MILLOIN VIIMEKSI
Kävelit kouluun? - yläasteella,ku en mä ny amiksessa oo viittiny 50km kävellä : D
Söit suklaata? - perjantaina kait
Laitoit ruokaa? - en muista enää : D
Kävit suihkussa? - tänää
Nautit yksinäisyydestä? - aamulla
Nauroit? - tänää
Milloin näit viimeksi itsellesi tärkeän henkilön? - tänää

NYKYHETKI
Oletko onnellinen? - jep
Paras ystävä? - Amanda
Väsyttääkö? - ei :s
Asia, johon et ole tyytyväinen tällä hetkellä? - onha niitä muutamia :s
Asia, joka tekee sinut iloiseksi tällä hetkellä? - hmm,se et työt loppuu 4 päivän päästä! : D
Kenelle viimeksi lähetit viestin? - Lealle
Tämänhetkinen sijaintisi? - kotona

TULEVAISUUS
Asua omakotitalossa? - ois iha kiva!
Paljon rahaa? - seki ois kiva 8)
Rakkautta? -tarvitaan aina!<3
Mikä on haaveammattisi isona? - lastenohjaaja
Ratkaiseeko raha? - joitaki juttui joo
Mikä pelottaa tulevaisuudessa? - hmm..
Mitä teet ensi viikonloppuna? - suunnitelmat on viel vähä auki :s