IRC-Galleria

Annastinen

Annastinen

Forever isn't long enough in the company of you.

<3Tiistai 09.12.2008 03:48

Kun kasvamme, opimme, että se ihminen kenen ei koskaan pitänyt pettää meitä, luultavasti tekee sen. Tulet särkemään sydämesi luultavasti useammin kuin kerran ja se on rankempaa joka kerta. Tulet myös särkemään sydämiä, joten muista miltä tuntui kun omasi oli särkynyt. Tulet taistelemaan parhaiden ystäviesi kanssa ja syyttämään rakastasi asioista mitä entinen rakkaasi teki. Tulet itkemään koska aika menee liian nopeasti ja menetät jonkun ketä rakastat. Joten ota kuvia, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua ei olisi koskaan loukattu. Koska jokainen 60 sekuntia, jotka vietät vihaisena on minuutti onnellisuudesta pois jota et koskaan tule saamaan takaisin. Rakkaus on voiman antamista ärsyttääkseen sinua, mutta luottamaan siihen ettei hän tee sitä. Oikeilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, koska oikea rakkaustarina ei koskaan lopu. Tiedät olevasi rakastunut, kun vaikein asia on sanoa hyvästi. Älä koskaan anna kenellekään kaikkeasi, sillä kun hän on poissa, on sydämesi viety. Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotain, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään. Se satuttaa kun rakastat jotain, mutta et saa pitää häntä sylissäsi. Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea sydämellä. Älä koskaan riko sydäntä joka oikeasti rakastaa sinua. Mutta muista et tule olemaan rakkaasi ensimmäinen, viimeinen tai ainoa. Hän on rakastanut aiemmin ja tulee rakastamaan uudelleen. Mutta jos hän rakastaa sinua nyt, niin millä muulla on väliä. Hän ei ole täydellinen, mutta et ole sinäkään ja te ette tule olemaan koskaan täydellisiä. Mutta jos hän saa sinut nauramaan, koska joudut miettimään kaksi kertaa ollaksesi ihminen ja tekemään virheitä. Pidä hänestä kiinni ja anna hänelle osa itsestäsi. Hän ei tule ajattelemaan sinua joka hetki, mutta hän antaa sinulle osan itsestään, jonka tietää sinun pystyvän rikkomaan. Älä satuta häntä tai vaihda toiseen. Älä odota enempää kuin hän voi antaa. Hymyile kun hän tekee sinut onnelliseksi, huuda kun hän tekee sinut vihaiseksi ja kaipaa kun hän ei ole kanssasi.

[Ei aihetta]Maanantai 08.12.2008 04:04

tässä kaupungissa tuulee aina
mut tänään kylmemmin
taivas putoo niskaan ja
tuuli lyö mua kasvoihin
mut sekään ei tunnu niin pahalta
kuin se et sä oot poissa
mun elämässä tuulee aina
mut tänään kylmemmin

[Ei aihetta]Maanantai 08.12.2008 02:33

if you still care
don't ever let me know.

[Ei aihetta]Lauantai 06.12.2008 23:19

1. henkilö jota halasit viimeksi
+ onko hän sinulle rakas? - jep :>
+ tunnetko hänet hyvin? - iha sillai hyvi.
+ jutteletko paljon? - kyl me :>
+ oletko ollut heillä? - oon!

2. henkilö jolle suutuit viimeksi
+ onko hän tyttö vai poika? - poika
+ riitelettekö usein? - ei ennen tätä.
+ annoitko hänelle anteeksi? - kyl mä annoin mut se ei oo viel.
+ millaiset on välinne nykyään? - eipä oo nähty.

3. henkilö jota et näe useesti
+ onko hän kaverisi? - on <3
+ pystytkö puhumaan hänelle kaikesta? - kyllä.
+ Miksette näe useasti? - välimatka :(
+ onko hän koskaan pahoittanut mieltäsi? - eipä kai.

4. henkilö kenet haluaisit nähdä nyt
+ missä tutustuitte? - kaverin kautta (: varmaa baaris ekaa kertaa.
+ oletteko koskaan tavanneet? - öö joo?
+ kuvaile häntä yhdellä sanalla - halaus.
+ miksi haluaisit nähdä hänet? - ois kivaa.

5. henkilö kenen vieressä nukuit viimeksi
+ oliko hänen vieressään hyvä nukkua? - pelkäsin kokoaika et jyrään sen ;>
+ kerro joku yhteinen muisto - ensimmäinen tapaaminen naistenklinikalla huhtikuussa 2007 :>
+ onko hän sinulle tärkeä? - on<3
+ Mitä sanoisit hänelle nyt? - oot tärkeä.

6. henkilö kenen ystävä et enää ole
+ oliko teillä mukavaa yhdessä? - kyllä.
+ miksette ole enää ystäviä? - joskus se ei vaa toimi.
+ kauan tunsitte? - joku viis vuotta.
+ milloin näit hänet viimeksi? - on täst monta kuukautta.

7. henkilö jota sinulla on ikävä
+ miksi sinulla on häntä ikävä? - emmä tiiä :)
+ mitä teitte viimeksi kun näitte? - hengailtiin vaan.
+ oletko ollut ihastunut häneen? - en mä :)
+ mitä hänelle kuuluu? - varmaa iha ok.

8. henkilö keneen et enää luota
+ onko hän ystäväsi? - kyl.
+ kauan olette tunteneet? - monta monta vuotta.
+ mikset enää luota häneen? - kaksnaamasuutta on vaikee kestää.
+ oletteko koskaan riidelleet? - ollaan.

9. henkilö jota suutelit viimeksi
+ oletko ollut ihastunut/rakastunut häneen? - :o
+ oliko suudelma vahinko? - :o
+ oletteko väleissä? - :o

10. henkilö kenet olet nähnyt kerran
+ milloin näit hänet? - viime vkl:na pinkus.
+ miksette ole nähnyt useemmin ? - ei me oikei olla kavereit :D
+ milloin viimeksi puhuit hänen kanssaan? - en oo kauheesti kai puhellu.
+ onko sinulla hänen numero? - no eipä oo.

11. henkilö kenen kanssa naurat eniten
+ mille nauratte? - yhteisille jutuille.
+ kerro joku yhteinen vitsinne - "mega-ateria spritel ja kaks tuplajuustoo"
+ miksi juuri hän? - hengaan varmaa eniten tän kans.
+ millon viimeksi olette nauraneet yhdessä? - ööm. toissapäivänä?

[Ei aihetta]Lauantai 06.12.2008 22:30

joskus vaa tuntuu siltä, et on pissiny kaikkien aamumuroihi ;P

[Ei aihetta]Lauantai 06.12.2008 18:32

1. Etunimi: Anna.

2. Lempinimi: Anski on ehk yleisin.

3. Syntymävuosi: 1986

4. Syntymäpaikka: Helsinki

5. Horoskooppi: härkä

6. Mies vai nainen: nainen.

7. Tämänhetkinen koulu: elämän koulu ;>

8. Aiemmat koulut: länsi-pasilan ala-aste, orvokkitien ala-aste, keskuspuiston koulu, aok 10-luokka, varia koivukylän yksikkö.

9. Asema: esimies. ;D

10. Asuinpaikka: Vantaa, KORSO!

11. Nettinimet: Annastinen. :P

12. Hiusten väri: tumma.

13. Hiusten pituus: olkapäille.

14. Silmien väri: vihreet.

15. Parasta ulkonäössä: pisamat ja silmät. :>

16. Pituus: 177 ku viimeks on mitattu. must kyl tuntuu et oon alkanu kutistuu.

17. Näkyviä arpia: on ainaki yks.

18. Silmälasit: kylhä ne jossai kotona on pölyttymässä :D

19. Lävistyksiä: noup :<

20. Tatuointeja: yksi.

21. Oikea vai vasuri: oikee.

22. Ensimmäinen paras ystävä: enpä muista :D

23. Ensimmäinen palkinto/voitto: muistan ku voitettii mun tädin kans puoliks casino-arvast 1000 mk :D

24. Ensimmäinen liikuntamuoto: eka liikuntaharrastus oli varmaa säbä.

25. Ensimmäinen oma lemmikki: kai wilho-kissa. en kyl muista oliks eka wilu vai wilho :D

27. Ensimmäinen konsertti: jaa'a :D

28. Ensirakkautesi: :)

29. Paras elokuva: ainaki yks on sairaan kaunis maailma. sit on muitaki suomalaisii leffoi mm. pitkä kuuma kesä, helmiä ja sikoja jne :>

30. Paras TV-ohjelma: en seuraa mitää mut yks mielenkiintonen on sairaala :> houseki on hyvä!

31. Lempiväri: musta, valkonen, vihree, punanen.

32. Paras laulaja: david cook<3

33. Paras bändi: sonic syndicate, pmmp, paramore. esim.

34. Lempibiisi juuri nyt: paramore - misery business ja sonic syndicate - enclave

35. Paras ystävä: kaikki<3

36. Paras karkki: salmiakkiii<3

37. Paras urheilu: ööm. lätkä!

38. Paras ravintola: mäkki xD noei.

39. Lempivaatteesi: himahousut ja joku rento t-paita

40. Lempikauppa: h&m

41. Lempiaine koulussa: kaikki kentät.

42. Lempieläin: kalle<3

43. Paras kirja: yks on sellanen ku Lasilintu. en muista kirjottajaa mut se oli sairaan hyvä ja luin sen monta kertaa. sit torey haydenin kirjat on kans jees :>

44. Paras lehti: cosmo :D

45. Lempikengät: pumat<3


JUURI NYT:

46. Olosi: jumitus

47. Sinkku vai varattu: sinkku

49. Syöt: en mitää.

50. Juot: kokis<3

51. Fonttisi: ?

52. Online: facebook, galleria ja mese.

53. Kuuntelet: en mitää.

54. Ajattelet: en kai mitää :D

55. Haluat: jotain kivaa tekemistä.

56. Katsot: näyttöä.

57. Olet pukeutunut: yöpaita ja golleget.


TULEVAISUUDESSA:

58. Haluatko lapsia: juu :>

59. Haluatko naimisiin: en välttis.

60. Mille uralle menet: kaikki on vähä auki.

61. Missä haluaisit asua: täällä.

62. Auto: jaaaa.


PARASTA SUKUPUOLESSA JOHON OLET MIELTYNYT:

63. Hiusten väri: iha sama :>

64. Hiusten pituus: joku kevyt rokkitukka on jees :>

65. Silmien väri: vihreet on kivat :> mut ei kai toi silmien väri oo tärkein :D

66. Hoikka vai tukeva: samapa tuo. mielummi ei mikää sikalaiha ettei näytä vieres miltää sotanorsult.

67. Söpö vai seksikäs: söpö :>

68. Silmät vai huulet: silmät

69. Suukkoja vai haleja: kumpiikiii<3

70. Lyhyt vai pitkä: pitkä

71. Humoristinen vai vakava: hjuuumoriii.

72. Romanttinen vai neutraali: romanttine ;>

74. Herkkä vai äänekäs: herkkä.

75. Yhdenillanjuttu vai suhde: suhde.

77. Häirikkö vai kiltti: kumpaaki :D


OLETKO IKINÄ:

78. Suudellut tuntematonta: jep :D

79. Juonut alkoholia: en harrasta xD

80. Polttanut: joo.

81. Karannut kotoa: en..

82. Murtanut luita: en.

83. Särkenyt jonkun sydämen: enpä kai.

84. Lyönyt jotakuta: läpäl

85. Puhunut paskaa selän takana: kyl :/

86. Eronnut jostakusta: joo..

88. Itkenyt koulussa: kyl.


USKOTKO:

89. Jumalaan: kyl mä jotenki.

90. Ihmeisiin: kyl :>

91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: kokemuksii on mut ne on latistunu kyl yhtä nopeesti ku syttyny.

93. Ufoihin: sit ku nään.

94. Sielunkumppaneihin: kyl mä tietynlaisiin.

95. Taivaaseen: ehkä.

96. Helvettiin: ehkä.

98. Ensitreffeillä suuteluun: miks ei!

99. Horoskooppeihin: en mä, mut ne on aina pakko lukee :D


VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI:

100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: todennäköisesti.

memories<3Lauantai 06.12.2008 17:33

Viimesiä viedään vuodelta 2008, se on fakta. Joten olisi mukavaa jos sinä kertoisit parhaan muiston/hetken minun seurassani vuodelta 2008, tämän jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty miten paljon muistoja sinulla on vuodelta 2008.

;DLauantai 06.12.2008 17:23

Avaa vastaamatta jääneet puhelut, ja katso toinen soittaja.

01. Kuka hän on? - Hanski <:
02. Onko hän tylsä? - ei oo :) eilen taas oli kivaaa!
03. Miksi jätit vastaamatta? - no ku olin töis :<
04. Ostatko hänelle joululahjan? - pitää kattoo ;>
05. Onko hän käynyt kylässä teillä? - oha se :>

Katso vastattujen puheluiden viimeinen soittaja.

01. Mistä tunnet hänet? - duunikaveri :>
02. Muistatko hänet vielä haudassakin? - varmasti.
03. Toivoisitko, että hän soittaisi sinulle nyt? - oisha se kiva :>
04. Haluaisitko toivottaa hänelle hyvää uuttavuotta? - juuu<3
05. Voisitko tilata hänelle Demin? - :DD pikemminki tilaisin jonku vauvalehen tai jotai :D

Katso saapuneiden viestien kahdestoista viesti.

01. Oletko pussannut viestin lähettäjä? - een :o
02. Oletko iloinnut hänen kanssaan? - oon :>
03. Vietätkö hänen kanssa joulua? - en.
04. Toivoisitko, että voisit viettää hänen kanssaan joulua? - no enpä tiiä.
05. Haluaisitko hänet nyt viereesi? - oisha se kiva höpötellä :>

Katso osoitekirjan viidestoista nimi.

01. Onko hän mies vai nainen? - poika.
02. Haluaisiko seurustella hänen kanssaan? - en usko et siit tulis mtn :D
03. Toivotko, että hän suutelisi sinua huomenna? - jaa'a :D
04. Oletko nähnyt henkilön tänään? - een.
05. Haluaisitko elää hänen elämää? - oisha se kiva tuntee välil millasta ois olla maailman vahvin nalle.


Katso saapuneiden viestien kahdeskymmenes viesti.

01. Kuka viestin lähettäjä on? - hanski <:
02. Onko hän tärkeä? - on.
03. Onko hän kiusannut sinua? - läpäl. mut mä ehk sitä enemmä :DD
04. Vihaatko häntä? - enn :>
05. Rakastatko häntä? - ystävänä kyllä.

Katso vastattujen puheluiden yhdestoista henkilö.

Rastita väittämät, jotka pitävät henkilössä paikkaansa:

[x] rakas.
[ ] ujo.
[x] puhelias.
[ ] tyhmä.
[ ] rakkaampi, mitä kukaan muu.
[ ] täys impesilli.
[ ] VIHAAN!
[x] ei voi tehdä kenellekkään pahaa.
[x] positiivinen.
[x] nauravainen.
[ ] bestis.
[x] hyvä ystävä.
[ ] kamu.
[ ] luokkakaveri.
[ ] tuntematon.
[ ] ei siitä saa mitään selkoa.

= Hanzieee <3

<3Maanantai 01.12.2008 23:47

Kun katot mua silmiin
Näät vaan paljon iloo ja tuskaa
Mut jos katot tarkkaan näät vaan valkosta ja mustaa
Et must saa otet, en anna silmien kertoo kaikesta kaikkee
Ne vaan näyttää, et on ollu vaikeet
Ne on nähny mun kasvun pienestä suuremmaks
Maailma on saanu mun korvat näkee ja silmät kuulemaan
Niist näkee, mitä teki eilen, ja mitä tänään
Mut se on vaa pintaraapasuu, mitä niistä sä näät

Kato mua silmiin
Kato syvälle, syvälle sydämeeni
Niin löydät kaiken, mist löydän voimaa mun kynälleni
Voimaa mun hymyilyyn, mun tahtoon, mun elämään
Kato mua silmiin ja kerro mitä näät

Katon sua silmiin
Ja nään sussa haasteen
En haluu kattoo vaan pintaa vaan nähä senkin taakse
Ja kulkee sitä polkuu joka syvemmälle vie sus
Ja tutkii onks ne oikeesti peilit sun sielus
Nään niist ku hymyilet, nään kun ne täyttyy vedellä
Mut haluisin oppii näkee niist paljon, paljon enemmän
Oppii lukee sun maailmaa, sun kokemuksiis
Tukee sua maailmas, tutkii sun ajatuksii
Katon sun silmiin
Ja nään sun elämäs filmin
Miten haluut päästä karkuun ja haluut päästä irti
Peittelet epävarmuut, mut nään sen silti
Nään ku tavottelet unelmia, katot pilvii
Yks vilkasu kertoo, mitä sä ajattelet
Miten syö sua pelko, miten sä valehtelet
Miten ku oot masentunu, mun edessä vaikenet
Kato peilistä ittees, mieti mitä sä pakenet

JEE!!Maanantai 01.12.2008 22:15

Voitin ekaa kertaa elämässäni lotossa!
NELJÄ OIKEIN!! WUHUU! :DDD