IRC-Galleria

Asiaa ajateltuani.Perjantai 07.09.2007 21:28

Alan syvästi huolestua siitä, että tuonsorttinen ilonaihe riitti pyyhkimään kaiken ketutuksen.

Addiktio, vai?

Kruunu!Perjantai 07.09.2007 19:46

Ei enää harmita yhtään se, että eilen itketti, kiukutti ja kastuin kuin uitettu Piisamirotta. Ei harmita yhtään se, että olen kahden päivän sisällä käsitellyt yhteensä kuusitoista tuntia froteeta ja oppinut syvästi inhoamaan peflettejä. Ei harmita edes se, että pitää vielä kiskaista päiväunet, että jaksaa töissä.

Ja kaikki tämä onni vain siksi, että vihdoin oma, ikioma nettini toimii!
Min tur.

Mutta onpahan päässyt liikkeelle. Miksi tiskit ei tiskaannu itsestään?

Ja onpahan sekin aika friikkiä ehkä, että tämä ei saa unta surkutellessaan romaanihahmoa. Mutta minkäs teet, mualimani romahti pikkuisen! (Tämä luki siis vihoviimeisen Potterin.)

Postissa tulee kohta lisää näköä, mutta miksei tule kuvastoa? Pääsen leikkimään emäntää. Ja hus hiiteen kaikki typerät madot kylppäristä tai menen ja ostan Raidia. Ois ehkä käyttöä myös Mr. Muscle:lle.

Tahtoo kengät ja oman tietokoneaparaattiviritelmän!

Olisihan se pitänyt arvata.Sunnuntai 17.06.2007 23:21

Että siitä lähtien, kun jätin sormeni kaapin oven väliin, menee kaikki alamäkeä.

Noh, pääsinpähän testaamaan mekaanikon arkea.

[Ei aihetta]Torstai 14.06.2007 17:42

hukkaanheitettyjen hetkien
pelastajasankarit
puhuja ja kuuntelija
veli sisko jotka tietää
yksinäisyyden vuoren kirot
ja kiipeämisen vaikeuden
eivätkä halua yrittää
niin kauan kuin se mitä elämäksi
sanotaan heittää murusia käteen
vuosi vuodelta heikompaan
eihän tämän näin pitänyt
laulaa ikuista kertosäettään
kun ajan ikonit
syytävät lempeitä hymyjään
kunnes kasvot mätänee
kunnes muistat kaiken ulkoa
eikä tekoja enää tule

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.06.2007 15:46

"Katu viettää alla jalan, kaupungit niin suljetut
niin suljetut kuin silmät asukkaiden mielisokeiden

Niiden karkeuksia kuunneltu on hyvä tovi, ikuisuus
jos jossain on vielä kauneutta, se löydy ei ponnistelematta

Ei ole turhia päiviä, tai jos on on koko elämä
niin turhaa ettei sitä siedä ajatella tänään

Eikä liene rangaistus, jos käymme hetken yhtä matkaa
kun hirviöiksi paljastumme, onko hyvät päivät valhetta
sittenkään

Vihollinen sielun tietää mihin lyödä syvät haavat
jotka eivät parane kuin hitaasti, niin hitaasti
jos ollenkaan"

Petteri Punakuono.Tiistai 05.06.2007 02:27

On se kumma, kun tietyt joululaulut soi päässä heti ekojen helteiden aikaan. Ja tämäpä ei ole pelkkä punakuono, tämä on myös punaniska.

Rajat ne on pienetkin rajat.Maanantai 04.06.2007 00:55

Tuo keli ei ole lainkaan omiaan tenttiin luvulle, ehei.

En keksi (jaksa) muutakaan.Perjantai 13.04.2007 20:20

Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
Olen luullakseni 160 senttiä lyhyt. Plus ehkä puol senttiä aamuisin.

Omistatko asetta?
Jos ei keittiöveitsiarsenaalia lasketa, enpä kai.

Jos sinulla olisi henkinen sairaus mikä se olisi?
Ei oikein osaa kuvitella. Ehkä jokin dementiantapainen taantumus.

Pidätkö hotdogeista?
Ääh. En. Mut Prätkähiiret pitää!

Mikä on lempijoululaulusi?
Näteimmät on varmaan Sylvia, Varpunen jouluaamuna, Tonttu ja...ja... no melekeinpä ne kaikki.

Mitä juot mieluiten heti aamusta?
Jääkylmää vettä ja sit hyvää kahvia.

Teetkö punnerruksia?
Vaan jos varta vasten lähden lihaksia jumpalle rääkkäämään.

Pidätkö sateesta?
Pidän jos se on lämmin kesäsade eikä haittaa, että kastuu, tai sitten semmoinen hurja, ropiseva rankkasade, jota voi kuunnella sisällä.

Onko sinulla ADHD?
Ei diagnoosia toistaiseksi.

Kolme asiaa joita mietit juuri nyt:
Päänsärkyä, pyykkikonetta ja puusavottaa. Kolme kovaa peetä!

Kolme tänään ostamaasi asiaa?:
Tänään... Tän päivän puolelle meni ehkä yksi bisse ja narikkamaksu. Muuta en tänään ole tuhlannutkaan, vau!

Tämänhetkinen huoli?
Saamattomuus, tämä nahjustelu pitäisi hetimmiten lopettaa. Työt. Koulu.

Tämänhetkinen vihastus?
No ei mua tällä hetkellä erityisesti vihastuta mikään.

Lempipaikka?
Oma peti. Sohvannurkka. Mummila.

Minne haluaisit mennä?
Kuumaan saunaan, sohvannurkkaan. Tänään. Myöhemmin haluan mennä Eurooppaan.

Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
Taisin heittää roskiin ne Turkissa ryvettyneet reppanat, mutta sieltä ostetut varvassandaalit on.

Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
Rasvaan kädet, ajastan kellot, heitän lasit veks ja pyörin stressaantuneena asioita miettien ellen ole oikeasti ihan sippi raato.

Palatko vai rusketutko?
Ekana palan. Ja punaiseksi. Sitten kun iho saa siedätystä tarpeeksi, niin sitten saattaa ruveta jo olemaan kunnon päivetystä.

Ryhtyisitkö merirosvoksi?
Jos mä saan huudella kaikki käskyt, ja mulle lahjoitetaan syöstösaaliista kaikki kivat korut ja saan oman papukaijan, niin joo.

Milloin puhelimesi soi viimeksi?
Kahden aikaan. Kyyti tuli.

Mitä laulua laulat suihkussa?
En uskalla laulaa suihkussa. Pelkään, että kaikuu naapuriin. Muualla asunnossa hoilaan kyllä, mutta vaan yksinäni.

Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
Mörköä. Kamalasti. Että se tulee ikkunan taakse möllöttämään. Ja pimeyttä, pelkäsin, että olen tullut sokeaksi jos huone meni säkkipimeäksi.

Mitä on taskuissasi juuri nyt?
Hupparin taskussa on taiteltu paperinpala.

Viimeisin asia jolle nauroit?
Isän kanssa jotain taisin naureskella.

Parhaat lakanat jotka lapsena omistit?
Muumilakanat varmaan. Ne purjehti niissä.

Paljonko on ÄO:si?
Riittävästi tähän huikean mutkikkaaseen elämärähjääni, mutta toisinaan tuntuu, että kertakaikkiaan liian vähän.

Monta TV:tä talossasi on?
Tässä asunnossa kolme.

Kovaäänisin ystäväsi?
Hennaa tai Hannea veikkaisin.

Viimeisin laulu jonka kuulit?
Heeetkonen... Let's get rockin'.

Mitä teit keskiyöllä?
Tajusin, että viinaa on vielä ja kello on paljon eikä me olla vielä lähdetty liikkeelle. Kauniisti ilmaistuna.

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
Ei ole tilaaaa!

Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
Ikivanhoja ja sopimattomia suurin osa, käyttökelpoisia ehkä neljät.

Oletko mielestäsi notkea?
En mitään sen suuntaistakaan.

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
En ole tainnut leffassa käynnin jälkeen katsoa muita, eli Numero 23.

Oletko mielestäsi harhaluuloinen?
Aina ja jatkuvasti.

Minkä eläimen näit viimeksi?
Ampiaisen näköinen otus aikoi lentää ovesta sisään. Onko ampiaiset edes hereillä vielä?

Sahara vai etelänapa?
Mua palelee tällä hetkellä niin sanotaan Sahara.

Mitä sanoit viimeksi?
Varmaan jotain sen tyylistä kuin: "Joo, niin testattiin."

Milloin viimeksi suutuit?
Suutuskelen koko ajan. Itselleni lähinnä.

Käytätkö hymiöitä?
Jep. Ikävä kyllä turhaankin.

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
Levittäisin pyykit, lukisin Saisiota tai katsoisin nauhalta eilisen Idolsin.

Mersu vai Volvo?
Viime syksynä ajoin rämällä Mersulla vm. -88. Muttei silti kumpikaan. Jos autoista pitää valita niin Peugeot tai Renault.

Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
Työkaverin :D

Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
Enemmän niitä. Onneksi.

Mitä teit koulussa eilen?
Observoin Norssilla, toimin apuopena, haahuilin käytävillä ja ahdistuin aikatauluistani.

Mitä kanavaa katsoit viimeksi televisiosta?
Kolmosta. Sivusilmällä. Se Idols tuli eilen.

Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
Tämän hetkiset on vihreät kaikki.

Kengänkokosi?
Mallista riippuen väliltä 36-39. Useimmiten 37 ja 38.

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
Lähinnä naureskelin huvittuneesti ja päivittelin.

Montako laukkua omistat?
En äkkiä osaa hahmottaa, mutta kymmenkunta ainakin.

Millä tuulella olet nyt?
Ihan rauhallisella. Pääkipu hellittää.

Paras kesämuistosi?
Laiskat, lämpimät päivät, lapsuuden kesät, uimarannat, Turkkiyöt. Ei osaa eritellä yksittäisiä tapauksia, kesät on ihania kokonaisuudessaan.

Monetko korkokengät omistat?
Yhdet avokkaat, parit juhlakorkkarisandaalit ja yhdet hullut korkosaappaat, joita olen käyttänyt jopa kahdesti. Olen enemmän tennari-ihminen.

Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
Yleisvaikutelma. Paljon tekee ilme ja hiukset.

Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla!
Kakara.

Karkki vai jäätelö?
Jäätelö. Karkit vaan yleensä vanhenee minun hyppysissä.

Nukutko valot päällä?
En, ei sitä passaa kuluttaa vaikka yösähkö halvempaa onkin.

Suututko helposti?
Jos taidokkaasti ärsytetään, mutta suutun vain perheenjäsenille. En osaa suuttua kavereille. Itselleni suutun.

Oletko mustasukkainen ihminen?
Joo, piilomustis.

Montako sisarusta sinulla on?
Yksi nuita.

Kyllästytkö helposti?
En tiiä, mun kiinnostukset vaan hiipuu hitaasti.

Uskotko rakkauteen?
Rakkauteen jollain lailla, mut ensisilmäyksellä enpä tiiä.

Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
Oon ehkä maailman sinisilmäisin.

Kuinka usein kiroilet?
Liikaa liikaa. Kirosanoista on tullut lauseiden täydentäjiä. Mutta kuulemma kiroilen herttaisesti.

Mitä teit ennen kun tulit nettiin?
Pistin pyykit koneeseen ja arvioin solmioita.