IRC-Galleria

Aymee

Aymee

- Uunipallo, himpula ja parsaystävä

Blogi

- Vanhemmat »
Mun äiti teki tänään kirkkaanlilaa keittoa. Syynä kummalliseen väriin oli kuulema liika punakaali. Myönnettäköön ettei se näky oikein tuonut vettä kielelle. Sääli että kamera on rikki, oisin ikuistanut. Maku oli yhtä miellyttävä kuin värikin.

Kirjoitin aina pienenä yhden kirjaimen runoja kun mulla oli tylsää. Tokkopa takoisin tällaista tekstiä toisessa tapauksessa, tyhmäähän tämä.

En muuten tiedä mikä luku MMXCVII on. Google auttaa.



[Post script, se on 2097]

Kun kaikki muutkin niin miksen minäkin?Perjantai 03.02.2006 02:38

Tehtävänanto:

"Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat (muutamat) ihmiset, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."


Vannon että kummempiakin tapoja löytyy. Mutta:

I. Laulan mitä kummallisimmissa paikoissa. Suihkussa, kaupassa, kävellessäni kotiin bussipysäkiltä, keskellä Helsingin keskustaa. Kummallisinta tässä on se, etten välttämättä ees huomaa laulavani ennekuin joku muu huomauttaa asiasta.

II. Puhun tavaroilleni. Jos pölynimuri on rikki huudan sille. Jos tietokone sekoaa hoputan sitä, jos vaate (jonka pitäisi olla kuiva) on märkä ärhentelen sille ja jos jääkaapissa ei ole ruokaa haukun sitä. Jos itselleen puhuminen on hulluuden ensimmäinen aste, en ees haluu tietää monesko toi ois.

III. Kuvittelen usein kävellessäni ja kuunnellessani musiikkia, että mua kuvataan kyseisen laulun musiikkivideoon, ja pompin, riehun ja astelen sen takia sopivasti musiikin tahdissa. Myönnän että yhdistettynä ykköseen se saattaa olla jo aika pelottava näky.

IV. Jos ohitseni kävelee ihminen jolla on mielestäni kummallinen ilme, matkin usein sitä. Vaikka olisin yksin. Ja tietenkin liioitellusti. En ollakseni ilkeä, vaan vanhasta tavasta vaan. Voin kuvitella vastaankulkijoiden mietteet sen jälkeen kun mä olen kukenut heidän ohitseen.

V. Aivastan aina kummallisesti ja monta kertaa peräkkäin. Ennätys about 15 kertaa. Enkä ees osaa aivastaa äänettömästi. Kaikki aina kysyy että oonko kunnossa kun yskin kuin hullu. Pöh.


Annan hyvän kiertää:

Corazon^
_iia_
Sof-Sof
Amöba

(Pho3nix, Putzq ja Fieldyykin saa tehä, tosin arvaan ettei pahemmin kiinnosta). :>

Bumtsibum.Maanantai 23.01.2006 02:59

Popsi popsi porkkanaa
Napsi napsi nakkaraa

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.01.2006 04:44


Jos etsit miestä pelkään, että tulet pettymään.

Clinophobia- the fear of going to bed.Keskiviikko 26.10.2005 05:17


Well, well, well. What do we have here?

Voisi aloittaa jollain nasevalla - lyhyellä ja ytimekkäällä. Vaikkapa kommentoimalla että olen imbesilli. Kello on yli kaksi, IIK, koulu alkaa kahdeksalta ja olen vielä koneella. Aijai, ei kiltit tytöt näin käyttäydy. Well, no can do, join kai liikaa pepsiä. Ja miksi nukkua kun voi angstata tai pelata #triviaa?

Yllä olevista lauseista voimme siis maalaisjärjen avulla päätellä että olen kauniimman sukupuolen edustaja (kutakuinkin normi ja kiltihkö sellainen, or at least that's what I tell myself), joka kuitenkin valitettavasti kärsii sekä kofeiini- että tietokoneaddiktiosta ja potee sen lisäksi unettomuutta. Olen kuullut että tämä on suhteellisen tavallista, en siis ole ainoa laatuani? As they say - "We all want to be unique - just like everyone else."

Koska en usko kenenkään oikeasti lukevan näitä merkintöjä, on tämäkin yöllinen kirjoitussessio luultavasti paras jättää kohtalaisen tyngäksi - etten vain haaskaa erittäin kallisarvoista energiaani tai aikaani aivan turhaan.

Over and out .o/
- Vanhemmat »