IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 19:57

Katsoin juuri Factory Girl elokuvan. Elokuva kertoi Andy Warholin yhdestä "supertähdestä" Edie Sedgwickistä. Leffa oli taas kovin haikea ja haikeaksi sen varmaan teki se, että se kertoi oikeasta ihmisestä. Elämänkerralliset tarinat ovat minusta aina vain vaikkuttavimpia ja varsinkin jos ne sijoittuu tuonne 60-lukuun. Jotenkin sitä aikaa pidetään niin erilaisena ja sen ajan ihmiset ylistävätkin sitä aikaa, vaikka kuitenkin moni vaikkuttava nuori kuoli jo 27 vuoden ikäisenä. Itsekkin ihannoin tuota aikaa, pistää vaan jotenkin miettimään...Kuvassa ylhäällä Sienna Miller Edice Sedgwickinä ja alhaalla oikea Edie

Joskus on vähän oltava niinkinSunnuntai 26.10.2008 05:13

Minun Pienen olisi pitännyt lähteä hyisenä kylmänä sateisena yönä, Oulun katuja yksin tallaamaan kotiin, ystäväni luota, kun eräät eivät meinaneet saada housujaan jalkoihinsa minun takia. Onneksi olen kuitenkin ihana kaksonen (horoskoopiltani) ja osaan taivuttella ihmiset tekemään tahtoni mukaan asioita, esim uhitella "koskaan ette saa katsoa telsuani jos ette hae minua kotiini mur!" (mitä minulla siis oikeasti ei ole siis jos joku tv-lupatarkastaja lukee tätä,). Pääsin sitten kotiini hyvässä kyydissä, toinen hiukka pahantuulisena ajelehti ja olisi perutaannut päälleni, mutta kun olen niin söpö ja mukava ei mun päälle voi ajaa, toinen tietenkin oli virne päällä koko ajan koska vaan tykkää minun seurastani niin paljon ettei voi olla hymyilemättä mulle. Tähän asiaan ei vaikuta se, että hän oli vasta saannut.
Olen vähän pottu nykyään kun pottuilen vaan menemään, mutta syksyn pimeys ei sovi valon lapselle, joka kuitenkin nauttii kävelyistään silloin kun lehdet ovat vasta putoilemassa ja aurinko paistaa tietyltä kantilta puistossa tai metsässä. Tiedätte mistä puhun tähän aikaan en vaan saa tunnelmaa irtoamaan mihinkään suuntaan....
Mutta tänään katsoin Capoten, jota en ollut aikaisemmin saannut katsottua, tykkäsin leffasta vaikka siitä huokui koko elokuvan ajan tietynlainen haikeus, ja kyllä Phillipi osaa näytellä ja tässä elokuvassa hän oli loistava, vaikka Se hänen ääni ärsytti yli kaiken mutta minkäs teet!!! Saihan se siitä Oscarincin,,, samana vuonna muuten Heath Ledger oli ehdokkaana myöskin Brokeback Mountainin roolistaan... voi sentään.

[Ei aihetta]Torstai 23.10.2008 22:23

Päivän aihe nänni.

[Ei aihetta]Torstai 23.10.2008 03:31

hämmennän sielusi
oksennan sisimpääsi
kovetan luusi ja hajoitan ne
Rakastan sinut riekaleiksi

[Ei aihetta]Torstai 23.10.2008 03:18

Minä ja tyhjyys olemme nyt yhtä.

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 18:05

Mielenkiintoista on syksy tää...

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 02:53

Yhtä-äkki maailma sekosi, ja sanat saivat uuden merkityksen ja kukaan ei ymmärtännyt toisiaan, piti vaan aistia kaikki toisen ajatukset, palautuminen aikaa jota ei koskaan ollutkaan

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 02:30

Kaikki hohtaa kultaa tänään. sisältä ja ulkoa;) on onnen päivä;)

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.10.2008 17:43

Noh niin noh. Eipä ole paljon sanottavaa. tänään.

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.10.2008 01:38

Miks Miks Miks en saaa... kun tahtooo niin kovasti!!!! :)