IRC-Galleria

Bro

Bro

ei ole enää Galtsun ylläpitäjä, http://irc-galleria.net/feedback auttaa ongelmissa. :)

Mullon jano tiedonlähteesi vettäKeskiviikko 30.11.2005 15:47

Nykyihmisen menestykseen maailmassa on vaikuttanut monia asioita. Niistä yksi tärkeimpiä on ihmisen tahto oppia ja keksiä uusia asioita. Jos se karvainen esi-isämme ei olisi aikoinaan kiinnostunut siitä, että mitä muuta sillä palavalla puunoksalla voi tehdä kuin polttaa kätensä niin popsittais kaikki vieläkin lihanpaloja suoraan villilehmien kyljestä.

En tiedä miten historiassa on ollut, mutta musta tuntuu että nykyään ihmisten tiedonjano on pienentynyt. Monet ovat vain tyytyväisiä elämään valmiiksi suunniteltua elämää kiltisti työmuurahaisina.

Käsittelin tuossa aiemmin horoskooppijuttuja ja totesin, että olen aika tyypillinen neitsyt. Tämä näkyy myös siinä, että mulla on sammumaton tiedonjano melkein kaiken suhteen. Tämä ei siis rajoitu mihinkään tieteen opiskeluihin tai sellaiseen, vaan mä en yksinkertaisesti pysty hyväksymään pieniäkään asioita tietämättä niiden tarkoitusta.

Mulle ei riitä se, kun reseptikirjassa lukee, että riisit pitää laittaa vasta kiehuvaan veteen tai se, että risotossa riisejä pitää vatkata kovasti. Haluan tietää miksi. Syy näihin on tietenkin se, että jos riisit laittaa kylmään veteen niin niistä tursuaa tärkkelykset pihalle. Risotosta taas halutaan semmoista vetelää velliä niin ne tärkkelykset oikein kiukulla vispataan sieltä ulos.

Ja mokkapalojen päällykseen pitää laittaa voita tai margariinia. Miksi öljy ei kelpaa? No tietenkin siksi, että se rasva kovettuu jäähtyessään ja jähmettää sen päällisen.

Tästä tiedonjanosta tulee kuitenkin välissä ongelmia. Menee aikaa turhaan ihmettelyyn ja tulee mieliharmia itselle kun yrittää aina analysoida kaikkia asioita ja ihmisiä liian tarkkaan.

Tämä kyllä johtaa osakseen mun lapsuudestanikin. Olin pienenä tosi paljon yksin, kun asuttiin niin syrjässä eikä päässyt oikein kulkemaan missään kun ainoa kulkureitti oli Nelostie ilman pyöräteitä. Isovelipuolenikin oli mua 9 vuotta vanhempi niin siitä ei hirveästi seuraa herunut. Toisaalta se vähä mitä olin Velskun ja sen kavereiden seurassa vaikutti varmaan osaltaan mun ajattelun kehittymiseen. Pohdiskelin siis jo pienenä paljon asioita, kun sitä ylimääräistä aikaa oli.

Jos joku on lukenut mun kotisivuiltani löytyviä vanhoja blogeja niin tietää, että mulla oli/on tämä perinteinen tiedeajattelijan ongelma, kun en pystynyt hyväksymään mitään olemassaolevaa selitystä maailmankaikkeuden syntymiselle. Se kysymys on mulle vieläkin vähän auki, vaikka olen kyllä edennyt entropian avulla siinä jo hieman. Ehkä kirjoitan siitäki vielä joskus aloittamani blogauksen loppuun ja kerron lopullisen totuuden maailmankaikkeudesta.

Mutta enivei, joskus vaan tuntuu siltä, että elämä ois NIIN paljon helpompaa, jos vaan voisi painaa jotain liukuhihnatyötä suurempia ajattelematta. Toisaalta, helpot asiat ei yleensä ole kiinnostavia. Elämässä pitää ottaa vastaan haasteita ja riskejä, jotta saa niitä kivojakin asioita silloin tällöin.

FC NörtitPerjantai 11.11.2005 23:36

Olipas aika epätodellinen päivä eilen. SubTV julkisti eilen kevään ohjelmistonsa lehdistölle ja mainostajille. Ja kuten uusista kuvista näkyy niin mäkin olen nyt ihan julkisesti yksi FC Nörtit-joukkueen jäsenistä. Sunnuntaina 19.2.2006 klo 22:00 alkaa tiukka kahdeksan jakson paketti, josta muiden muassa meikäläistä voi katsella. Kukaan ei mua tällä kertaa innostunut haastattelemaan, mutta pressitilaisuuden jatkoilla oli sitten äksöniä sitäkin enemmän ja oli sikahauskaa. Mutta varsinainen menohan alkaa vasta keväällä, saa nähdä mitä hullunmyllyä sitten tulee.

Pohdin tuossa jossain aiemmassa blogissa sitä, että pitäiskö tähän mahdollisuuteen julkisuuteen suhtautua avoimesti vai salaillen. Eilisen jälkeen huomasin, että täysin avoin ei voi kaikista asioista olla, koska ne ei aina pelkästään koske itseä, vaan myös muita ihmisiä, joista esimerkiksi paskalehdet voivat olla kiinnostuneita. Joudunpa siis pidättäytymään kertomasta kaikkea kivaa jo tässä.

Mihinkähän sitä onkaan päänsä pistänyt.. se selvinnee muutaman kuukauden päästä. =)

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.11.2005 17:52

Olen tässä viime päivinä taas seurannut uutisia vähän enemmän kuin pariin viikkoon aiemmin. Aiemminkin on tullut hajoiltua iltapäivälehdistön uutisoinnin huonoa tasoa, mutta ei näköjään kovin vahvasti osaa muutkaan. Olen tässä lueskellut noita uutisia Ranskan mellakoista, enkä vieläkään tiedä kunnolla syytä sille, että miksi siellä mellakoidaan. Noh, ehkä vois sen verran panostaa, että kävis lukemassa vanhemmista uutisista mikä meininki siellä on.

Monet varmaan kauhistelee, että miten ne silleen siellä saavat ja viitsivät mellastaa. Itse olen aiemminkin tullut ihmetelleeksi sitä, että miten ihmiset pysyy niin hyvin kurissa. Tuossahan on nyt hyvä merkki siitä, että kun pienikin ihmisryhmä päättää alkaa riehumaan niin ei muilla ole mitään yksinkertaisia keinoja sen pysäyttämiseen. Varmasti nimittäin osa noista mellakoijista on mukana ihan vaan sen hyvän pössiksen takia, että voi vapaasti tehdä kiellettyjä asioita joutumatta edesvastuuseen, kun muutkin niitä tekevät.

Ehkäpä se on juuri se faktori, mikä tekee ihmisistä ihmisiä, että totellaan yhteiskunnan sääntöjä. Tai sitten isoveli on vaan niin taitava pelottelemaan meitä. Poliitikot kautta maailman on nyt varmaan kauhuissaan tuon Ranskan tilanteen takia, koska nyt on se vaara, että ihmiset muuallakin huomaavat ettei yhteiskunnan rakenne pysy pystyssä ilman meidän pienten ihmisten yhteistyötä ja tottelemista. Siinähän voisi käydä niin, että päättäjät joutuisivat alkaa kuuntelemaan kansaa.

Noh, ei sentään, sehän vaatisi itsenäistä ajattelua ihmisiltä.

Itse itseäni kurissa pitäenKeskiviikko 09.11.2005 00:05

Mulle yks suurimpia ongelmia kautta elämäni on ollut itsekuri. Eli siis se, että tekee päätöksiä, joita ei pysty sitten loppujen lopuksi pitämään. Ongelmia tahtoo olla vähän kaiken kanssa. Aina lukuvuoden aluksi päättää, että tänä vuonna mä käyn kaikilla luennoilla ja teen laskarit ahkerasti. Sitten pikkuhiljaa sitä alkaa jättämään luentoja väliin ja loppujen lopuksi joutuu vetämään hirveet hätälukemiset ennen koetta tai jopa skippaa koko kokeen.

Duunihommissa on sama. Semmoisia puolen tunnin hommia pitää venyttää monta viikkoa ja sitten tehdä ihan viime tingassa. Illalla sitä aina päättää, että huomenna teen sen ja sen homman ja sitten seuraavana päivänä keksiikin jotain ihan muuta viihdettä. Irkki on kyllä siitä paha, että sinne jumittuu aina liikaa.

Jos rahat on vähissä niin ihan turha päättää, että nyt ei sovi ostaa mitään turhaa. Heräteostoksiin sortuu aina. Ruoka ja syöminen oli kans ennen paha, tuli syötyä vähän mitä sattuu vaikka kuinka päätti elää terveellisesti.

Ruokapuoleen tuli kuitenkin muutos tuossa elokuun alussa ja sen takia olen erityisen ylpeä itsestäni. Jätin turhan rasvan ja sokerin pois ruokavaliostani ja se ei ollut ihan helppo muutos, kun oli tottunut leipomaan kerran parissa viikossa kaikkea kivaa. Viimeisimpänä jätin margariinin käytön leivän päällä pois tuossa muutama viikko sitten.

Kun elo- ja syyskuun ajan tuli myös urheiltua säännöllisesti niin rasvaa alkoi kadota oikein urakalla. Nyt olen laihimmassa kunnossa mitä olen ollut sitten sen jälkeen, kun intissä paino nousi 65 kilosta 75 kiloon. Parhaimmillaan painoin tuossa vuosi sitten noin 83 kiloa. Nyt en ole hetkeen käynyt puntarilla, mutta veikkaisin että tavoite vakiinnuttaa paino johonkin 70 kilon tuntumaan alkaa olla täyttynyt.

Tämä elämänmuutos tulee kyllä kalliiksi. Kaikki housut ja osa paidoista on nyt koon tai pari liian isoja ja joutuu tässä shoppaileen kovasti uusia vaatteita kunhan saa rahatilanteen kuntoon.
Sain eilen Jumalalta myöntävän vahvistuksen netissä tehtyyn pyyntöön uskonnollisesta yhdyskunnasta eroamisesta. Nyt olen siis ihan virallisesti pakana.

Mun on ollut tarkoitus erota kirkosta jo monta vuotta, mutta aina se on jäänyt väliin. En ole enää pitkään aikaan uskonut kristinuskon oppeihin, mutta ei ole kyllä tähän asti ahistanutkaan pahemmin tuo kirkkoon kuuluminen. Nyt kun sain uuden verolapun tuossa niin sieltä bongasin, että olen taas maksanut vuoden aikana yli 70 euroa vapaaehtoista veroa yhteisölle, jonka tarjoamia palveluja en käytä.

Suuntasinpa siis nettiin osoitteeseen http://www.eroakirkosta.fi/ ja lähetin eroanomuksen Jumalalle. Se olikin kaiken lisäksi yllättävän helppoa. Kaavakkeeseen tarvittiin vain oma nimi, henkilötunnus ja asuinpaikka. On se netissä asiointi joskus näköjään helppoakin.

No niin, tässäpä lienee hyvä paikka hieman julistaa omaa elämänfilosofiaani sitten, kun valtion tarjoama oletususkonto ei kelvannut.

Kotona meillä ei koskaan oikeestaan puhuttu uskontoasioista, mutta koulussahan pakkosyötettiin uskontoa heti pienestä pitäen. En tarkkaan muista uskoinko lapsena siihen mitä koulussa opetettiin uskonnon tunneilla. Enemmän ne opetukset oli kuitenkin semmoisia vaativia satuja, joista ei oikein tiennyt, että pitäisikö niitä uskoa vai ei. Osaltaan varmaan vaikutti juuri se, ettei niistä ollut koskaan aiemmin kuullut kotona mitään niin ei osannut silleen suhtautua. Muutenkin kaikki uskonnonkirjojen tarinat kertoi aina jostain tuhansia vuosia sitten eläneistä tyypeistä, joita ei oikein osannut ottaa tosissaan. Lisäksi kirjojen kuvitus oli niin värikästä, että ei ne oikein vakavamielisestä luettavasta käyneet. Muistan kuitenkin kerran lapsena rukoilleeni Jumalaa, kun mua yhtenä yönä sängyssä alko pelottaan, että meidän talo palaa joku yö ja joudutaan kodittomiksi.

Noh, peruskoulu meni varmaan silleen suhteellisen neutraalisti uskonnon suhteen. Kävin kuitenkin kiltisti uskonnon tunneilla, ei silleen penskana tullut mieleenkään valita jotain elämänkatsomustietoa, joka kuulosti jopa vielä tylsemmältä. Silloin 90-luvun taitteen molemmin puolin ei ollut nuorten keskuudessa vielä niin suurta vastustusta uskontoa vastaan kuin nyt, joten asia ei ollut silleen pinnassa. Lisäksi Kempeleessä oli aika paljon lestadiolaisia, joten uskonnollinen ilmapiiri oli aika vahva. En kuitenkaan muista, että kavereiden kanssa ois koskaan ollut mitään ihmeempiä uskontoon liittyviä keskusteluja.

Jossain ala-asteen lopulla ja enemmän sitten yläasteella aloin kiinnostumaan tieteistä. Meille tuli kotiin Tieteen kuvalehti, jota aloin lukemaan antaumuksella ja lisäksi kävin kirjastossa toisinaan lueskelemassa lisää tiedekamaa. Siinä sitä varmaan samalla sitten huomasi, että näissä julkaisuissa puhuttiin paljon viisaista asioista, mutta harvemmin uskonnosta mitään ja sekin vähän yleensä aika analyyttisesti.

Pikkuhiljaa sitten yläasteen aikana hylkäsin kristinuskon opit kokonaan ja aloin luottamaan siihen, mitä tieteen keinoin voidaan mitata ja todistaa. Nykyään en kuitenkaan ihan sokeasti usko pelkkään tieteeseen. Vaikka tuossa aiemmin vähän lupailinkin, niin mulla ei oikeestaan ole mitään erityisen vahvaa elämänkatsomusta. Uskon, että tieteen avulla voidaan selittää maailmaa luotettavimmin, mutta tieteitä harjottaa ihmiset, joten tieteelliset tuloksetkin voivat olla vääriä. Toisaalta tiede ei pysty vielä selvittämään lähellekään kaikkea maailmasta, joten en sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että kaiken takana onkin jonkinlaisia suurempia voimia, oli ne sitten tietoisia ns. jumalia tai ei.

Oli miten oli, en enää hyväksy kristinuskon enkä muidenkaan valmiiden uskontojen oppeja sellaisinaan. Elämän pohjaksi ja periaatteeksi olen ottanut oman onnellisuuden tavoittelun. En ota elämästä mitään suorituspaineita, en koe pakottavaa tarvetta perustaa perhettä ja kahmia maallista mammonaa, vaan elän mieluummin sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. En kuitenkaan pelkästään sorra muita ihmisiä, sillä se vaikuttaisi kyllä myös omaan onnellisuuteeni. Olen kuitenkin oppinut elämän aikana, että itsestään täytyy pitää ensimmäisenä huolta, muut ei sitä tee. Muut ihmiset voi myös mun puolesta uskoa mihin haluavat, jos se vaan tekee ne onnellisiksi, kunhan eivät mulle tule tyrkyttämään omia ajatuksiaan liian hanakasti.

Joka tapauksessa olen varsin onnellinen ja tyytyväinen elämääni, vaikka joskus vähän ahistaakin.
Näkö on ihmisen tärkein aisti. Näöllä havainnoidaan ympäristöä ja muita ihmisiä erityisesti kanssakäymisessä. Silmiä ympäröivät lihakset on tärkeässä osassa ilmeilyssä ja silmien käyttäytyminen kertoo myös paljon ihmisen tilasta. Hermostuneen silmät on levottomat ja suuret pupillit kertovat laajentuneesta tajunnasta. Toisaalta suuria pupilleja pidetään rauhoittavina ja kauniina.

Vastoin yleistä uskomusta, ihmisellä on kaksi näköaistia. Suurin osa (~95%) ihmisen silmien valoaistinsoluista on sauvasoluja, jotka reagoivat vähäiseenkin valoon. Näiden avulla ihminen tuottaa kaikki näköhavaintonsa. Sauvasolut kuitenkin reagoivat vain valon määrään, eivät juurikaan sen väriin. Loput solut on sitten tappisoluja, jotka ovat väriherkkiä ja tuottavat näköaistimuksen värit. Tappisolut taas eivät reagoi vähäiseen valoon, joten siksi hämärällä kaikki näyttää harmaan sävyiltä ja värit ilmestyy vasta kirkkaamassa valossa.

No niin, menipäs tieteelliseksi. Mä olin ala-asteella aika keskitason oppilas. En juurikaan osallistunut opetukseen ja keskiarvo oli koko ajan suunnilleen kasin pinnassa parin kymmenyksen heitoilla suuntaan jos toiseen. Olin vielä kaiken lisäksi ujo, joten opettajat ja vanhemmat ei mun koulumenestykseen koskaan kiinnittäneet mitään huomiota, mullahan meni suhteellisen hyvin kuitenkin.

Kuudennen luokan terveystarkastuksessa kuitenkin tein jotain täysin odottamatonta. Tarkastuksen lopuksi terveydenhoitaja kysyi, että onko mulla mitään valitettavaa tai kysyttävää. Normaalin patternin mukaan mun ois pitäny vaan sanoa, että eipä tässä, kun olin niin hiljainen ja ujo. Mutta ihan yllättäen sanoinkin, että musta tuntuu, että mulla on huono näkö. En muista puhuneeni siitä aiemmin kenenkään kanssa, enkä muutenkaan pohdiskelleeni sitä. Siinä tilanteessa se vain jostain tulla tupsahti ulos.

Noh, terveydenhoitajatäti siinä sitten tarkasti mun näön ja ilmenikin, että enhän mä mitään näe. Sain lähetteen optikolle ja siellä mulle tehtiin kunnon näöntarkastus ja määrättiin lasit. En muista kuinka kauan niiden lasien saamisessa tarkalleen meni, mutta musta tuntuu, että se kesti tosi kauan, niinku viikkoja jossei jopa kuukausia. Jotenkin muistelen kans, että oisin saanu ne lasit vasta seiskaluokan alussa, mutta voi olla että muistan väärin.

Noh, silmälasien saamisen jälkeen alkoi opiskelut kulkea ihan eri tahtiin, kun näki vihdoin taululle asti kuluttamatta siihen kaikkea energiaa. Keskiarvo pomppas heti seiskan syksyllä ysin pintaan ja pysyi siellä koko lopun peruskoulun ajan.

Silmälaseilla oli siis aika suuri vaikutus mun elämään ja itseeni ihmisenä. Oisin varmaan aika erilainen nykyään, jossen olisi sillon kuudennella möläyttänyt terveydenhoitajalle tuota.

Nyt 12 vuoden jälkeen olen kuitenkin kyllästynyt silmälaseihin. Ne on niin vaikeat, aina tiellä ja talvella huurussa. Kaiken lisäksi nuo mun nykyiset lasit on niin vanhat ja kulahtaneet, ettei ne oo visuaalisestikaan kovin mielekkäät. Tarkoitus oli tänä vuonna käydä laserissa leikkauttamassa silmät kuntoon, mutta taloudellinen tilanne ei olekaan sitten ollut ihan niin positiivinen kuin viime talvena oletin. Ja samasta syystä ei ole uusia lasejakaan tai piilolinssejä tullut hankittua.

Kuten mun uudemmista galleriakuvista näkyykin, niin olen viime aikoina yrittänyt vieroittaa itseäni silmälaseista. En oikeastaan tarvi laseja normaalielämässä. Telkkarin tekstitykset on vähän työläitä lukea ilman laseja ja ajokortissa on täppä, että autolla ajaessa niitä täytyy pitää.

Tosin näön puolesta en kyllä olisi tarvinnut sitä ruksia sinne. Sovin vaan sillon ajokorttia hankkiessa terveydenhoitajan kanssa, että se ruksi pistetään, kun mun näkö kuitenkin vielä huononee siitä mitä se silloin oli. Mun näkö on kuitenkin vaan parantunut, kun aikuistumisen myötä on silmän ympäriltä vähentynyt paineita niin taittovirhe on pienentynyt. En kyllä siltikään ajaisi ilman silmälaseja autoja, vaikka päivän valossa kyllä ehtisinkin havainnoida kaiken oleellisen.

Noh, ehkä tässä hamassa tulevaisuudessa on sitten niin iso ja rikas, että on varaa käydä leikkauksessa. Parilla tonnillahan siitä loppujen lopuksi selviää.

Tulipas taas pitkä tarina, tällä kertaa silmälaseista. =)

Tyypillinen neitsytTiistai 25.10.2005 20:15

En oo koskaan pahemmin perustanu horoskoopeista. Onhan niitä ihan kiva lukea, jos vastaan sattuu tulemaan, mutta ne ennustukset on yleensä niin yleispätevää tuubaa. Noi horoskooppimerkkien kuvaukset on kuitenkin osunu aika hyvin mun luonteenpiirteisiin aina.

Lueskelin tuossa eilen illalla taas yhden luonneanalyysin (http://www.vaahtokylpy.net/horoskooppi/neitsyt/luonne.shtml ja http://www.vaahtokylpy.net/horoskooppi/rakkaus/neitsyt_mies.shtml). Huomasin, että aika pitkälti suurin osa noistakin tarinoista pitää paikkaansa.

Neitsyet kuvataan yleensä pikkutarkoiksi ja rationaalisiksi ajattelijoiksi, jotka pitävät siisteyttä arvossa. Lisäksi ominaisia neitsyen luonteenpiirteitä on loppumaton tiedonjano ja tarve puuttua asioiden epäkohtiin ja parantaa niitä. Kuten näistä blogauksistakin varmaan ilmenee niin mä olen aika parantumaton turhien asioiden ylianalysoija. Toisaalta ihmissuhteita ja muita huonosti määriteltyjä asioita taas en tykkää liikaa pohtia, kun niitä on mahdoton järkeillä.

Yleensäkin mulla on tapana pohtia asiat ja tilanteet valmiiksi etukäteen. Siksipä mulle ei yleensä elämässä tule mitään suurempia yllätyksiä eteen, kun olen analysoinut suurimman osan mahdollisista vaihtoehdoista etukäteen. Toisinaan se kyllä käy tylsäksi, kun on pakko ajatella kaikkea koko ajan.

Tein tuossa eilen samaten SETAn sukupuolitestin (http://www.seta.fi/transtukipiste/pelit/ttp0902.php) taas kerran. Tulos oli jälleen se, että olen henkisesti androgyyni, joskin tällä kertaa sain enemmän miehekkyyspisteitä (20) kuin naisellisuuspisteitä (10) vaikka aiemmin on mennyt toisin päin.

Tuo tulos on kyllä oman analyysini mukaan ihan oikea. Mulla on aika paljon tyttömäisiä piirteitä vaikka loppujen lopuksi olenkin varsin varma sukupuolestani ja seksuaalisuudestani enkä siten pelkää ihkuttaa poikiakaan.

--

Okei, ei oo nää munkaan kirjoitukset aina ihan pelkkää asiaa, mutta alkaa näyttää aika huolestuttavalta tuo uusimmat päiväkirjat listaava sivu täällä galtsussa. Onhan se tietenkin vielä testikäytössä ja kaikkea, mutta saapa nähdä paraneeko se tuosta tulevaisuudessakaan.

Onhan tuo jo nähty päivän kuvan ja gallupien kommenteissa, että jos ihmisillä on mahdollisuus sanoa jotain, niin ne kyllä väkisinkin spammaavat jotain vaikkei mitään asiaa olisikaan. Eilen taisikin tulla sellainen uusi jekku, että alle 18-vuotiaat eivät saa kommentoida päivän kuvaa. Ihan hyvä idea sellaisenaan, mutta kuten aiemmassa blogissa kirjoitinkin niin en ole ihan täysin itse minkään kiinteiden ikärajojen kannalla. Tosin onhan ne helpoin tapa vähän hillitä menoa näinkin suuressa yhteisössä.

IRC-Login nimi muutettiin tuossa vasta Päiväkirjaksi. Uusi nimi on ainakin kuvaavampi ja sopivampi kuin tuo alkuperäinen kehitysnimi. IRC-logit on kuitenkin perinteisesti ihan jotain muuta. Ei kuitenkaan liene yllätys kenellekään, että jotkut lippisamikset on ihan kauhuissaan uudesta nimestä ku PÄIVÄKIRJAHAN ON IHAN TYTTÖJEN JUTTU! xI Itsehän nimesin tämän jo Ihkutuubaksi. ^.^
Näinpä taas suhteellisen omituista unta. Tää uni oli aika pitkä enkä alusta muista kaikkea, mutta muistan siitä lähtien, kun ajettiin autolla jonkun kaverin kanssa johonkin satamaan tai rannassa olevalle torille. Oon nähny siitä satamasta ennenkin semmoista unta, missä oon ollu isäni kanssa siellä. Sanoinkin siinä unessa sille kaverille, kun tuli semmoinen hassu kahden mutkan yhdistelmäristeys, että meidän isä ei ainakaan tässä pahemmin pysähdelly et kai tästä voi ajella läpi.

Ku päästiin sinne sataman parkkiin niin se kaveri lähti johonki omille teilleen ja mä jatkoin jonku semmoisen pienen baarin sisään. Siitä parkkipaikasta muistan kans nähneeni aiemmin unta, meillä oli muistaakseni jotain ihmesäätöä auton kanssa siellä siinä unessa, missä mun isäki oli mukana.

Noh, sinne baariin kun pääsin, niin yhtäkkiä hypo (http://irc.fi/hypo) hyökkäs jostain takahuoneesta mikki kädessä ja trikoot päällä siihen tanssilattialle, mikä oli heti ulko-oven ja baaritiskin vieressä. Se oli ilmeisesti mukana jossain showssa siellä ja testaili ääniä. Tosin ensin luulin, että se show alkoi jo ja menin vähän syrjempään seisoskeleen etten ollut tiellä.

Sitten Biini (http://irc.fi/MrBeanGm) tuli toiselta puolen sitä baaria, kun se oli huomannu mut kun tulin sisään. Biinillä oli kamera mukana ja se oli vissiin kuvaamassa sitä hypon showta. Juteltiin jotain siinä ja sit menin baaritiskille istumaan ja tilasin juotavaa. Mä jostain syystä tilasin ihan sikana erilaisia limsoja ja mehuja, varmaan joku seitsemän eri pulloa ja lasia oli siinä tiskillä. Lisäksi onnistuin jostain kehittään irtokarkkeja, mutta mun ei oikeestaan tehny mieli syödä niitä.

Noh, siemailin aikani siinä tiskillä niitä mehujani ja kävin välissä ulkona ilmeisesti puhumassa kännykkään. Huomasin samalla, että jätin lompakkoni sinne tiskille juomien viereen, mutta se ei hävinny mihinkään. Ilmeisesti siinä vaiheessa, kun tulin takaisin sisälle, se baari muuttui semmoiseksi isommaksi kasinoksi tai kasinolaivaksi. Ainakin muistelen, että oli semmonen laivatunnelma et sieltä ei päässy mihinkään karkuun, jos ois halunnu.

Siihen baaritiskille tuli joku prinsessa (siis ihan oikeasti jonku maan prinsessa) jutteleen mulle. Ilmeisesti me tunnettiin entuudestaan aika hyvin ja oli vonkailtu toisiamme, koska siihen ilmestyi myös sen vanhemmat, eli kuningas ja kuningatar. Se kuningas kysy multa aluksi jotain, en muista mitä, mutta se kyllästy aika äkkiä ristikuulusteleen mua. Kuningatar kuitenki alko tinkaamaan mun kaulassa roikkuvasta rististä (mulla on yleensä kelttiristi tai tuommoinen vähän samantyylinen tasasivuinen risti kaulassa), että mikä mun uskonto on.

Aloin sitten selittämään siinä, että en usko mihinkään perinteiseen uskontoon, mutta en myöskään kiellä sitä mahdollisuutta, että maailmassa on jotain meille toistaiseksi tuntemattomia voimia. Enkä sitten tiedä onko ne voimat ihmisen sisällä, jokin ulkopuolinen älyllinen olento vai kenties SW-tyylinen kaiken ympäröivä voima. Tää kuningatar jossain vaiheessa sitä selitystä kommentoi, että kyllä se Ohto uskoo Jumalaan. Ohto oli ilmeisesti tälle prinsessalle suunniteltu poika, josta sain semmosen kuvan, että se on aika nuori eikä kiinnostanu sitä prinsessaa juurikaan.

No, ilmeisesti mun elämänkatsomus ei hirveästi kiinnostanut kuningatarta, koska se hävisi johonkin ja prinsessakin lähti käveleen semmoiselle kasinokassalle ja mä seurasin perässä ja selitin samalla loppuun asiaani. Sit se prinsessa aika tylysti vaan jatkoi johonkin toiselle puolen sitä kasinoa pelimerkkiensä kanssa sanomatta mulle mitään. Meninkin vittuuntuneena takaisin sinne baaritiskille hörppimään mehujani.

Hetken päästä joku mun kaveri, en nyt muista kuka se oli, mutta joku tuttu se oli, tuli sanomaan, että mua kaivataan siellä prinsessan pöydässä. Sanoin sille, että voi välittää semmoisen viestin etten ole tulossa ennen kuin se pyytää anteeksi aiempaa käytöstään. Sit mökötin siinä baaritiskillä ja mietin, että kuulikohan se mun kaveri varmasti sen ja miten voisin hienovaraisesti välittää sille prinsessalle tuon viestin. Niillä paikkeilla sitten heräsinkin.

Enpä taida lähtä analysoimaan tätä unta sen kummemmin, oli niin hämärä meininki. Irtokarkit tuli kuitenkin siitä, että ostin niitä tuonne leffailtaan ja niistä jäi sitten puolet syömättä, kun mulle ei oikein enää maistu karkki. Hypo tuli mukaan siitä, että se lisäs eilen uusia kuvia, jotka tarkistin ja Biini soitteli tuossa viikonloppuna muuten vaan.

Edit:
Ohton nimi oli tässä kirjoituksessa aluksi Otso, koska mulla oli koko ajan mielessä tuo Ohto, mutta ajattelin aluksi ettei se ole oikea nimi eikä se siten voi olla se. Nyt muistinkin, että näin eilen Kaunotar ja nörtti -sarjassa kaverin nimeltä Ohto ja dissasin sitä, että onpa hassu nimi, se on kuitenkin lyhennys jostain "Ohjelmistotekniikan opiskelijasta" tai vastaavasta, kun se kuulostaa ihan joltain meidän koulun kurssin lyhenteeltä.

Älä itke Ritke Vorresteri!Maanantai 24.10.2005 04:42

Joo-o, itkenpä tännekin siitä, kun sain vähän ikiomaa Kauniit ja rohkeat -actionia tänä viikonloppuna. Jätetään nyt yksityiskohdat kertomatta, jos jotain kiinnostaa, niin voi kysyä irkissä. Mutta ilmeisesti joillain ihmisillä on niin vähän elämää, ettei ne enää erota irkin ja oikean elämän eroa. Toisaalta pitää ollakin varsin vähäelämäinen, että vaivautuu juoruamaan musta, kun oon niin nolife itsekin. Mut sen kai siitä saa, kun kerrankin yrittää vähän lifettää.

Olihan tämä ihan hyvä oppitunti siitä, mitä keväällä voi pahimmillaan odottaa vastaavilta kukkahattutädeiltä ja paskamedialta. Tästä herääkin kysymys, että miten näihin juttuihin pitäisi suhtautua.

Mä olen oppinut olemaan elämässäni varsin avoin. En pelkää kertoa henkilökohtaisiakaan juttuja suhteellisen vieraille ihmisille. Ilmoitan myös omat mielipiteeni muille mikäli ne mielipiteet sattuvat olemaan erityisen vahvoja. Siksipä en kykenekään ymmärtämään ihmisiä, jotka mieluummin puhuvat paskaa selän takana. Varsinkin töissä on tullut vastaan tapauksia, missä aikuiset ihmiset kiukuttelevat kuin pikkupenskat ja ottavat työasioita ihan liian henkilökohtaisesti. Pyrin myös siihen, ettei tällaiset paskapuheet vaikuta muhun. Muodostan mieluummin mielipiteeni ihmisistä ja asioista omien kokemusten pohjalta kuin muiden tarinoista.

Nykyisen olemassaoloni mukainen lähestymistapa aiheeseen olisi siis jatkaa avoimena. Eli Seiskan jutulta "Mika nähtiin hame päällä Oulun yössä" katoaa uutispohja aika vahvasti sillä, että kuva musta kiltti päällä on ollu galtsussa jo pitkään. Toisaalta uutisarvo ei ole tähänkään asti ollut mikään vaatimus paskamedialle.

Toinen vaihtoehto olisikin siis muuttaa tapojaan ja vetäytyä asioilta piiloon. Tokihan asioista voisi puhua jonkin luotetun sisäpiirin kanssa, mutta tuo ei kyllä jotenkin vaan sovi mun karismaan.

Noh, mikäli hyvin käy niin tämmöisiä ongelmia ei edes tule vastaan. Ja uskoisinpa selvittäväni ne joka tapauksessa varsin hyvin. Olen ollut pienestä asti aika riippumaton kanssaihmisistä enkä anna suuresti arvoa muiden mielipiteille musta. Tärkeintä on se, että itse pidän itsestäni. Toki heikkoina hetkinä tarvii kavereitakin, mutta onneksi kivaksiakin löytyy. =)

Boogeyman!Sunnuntai 23.10.2005 03:44

Eipä oo ihan hetkeen tullut katsottua niin heikkoa leffaa ku tänään. Leffaillan vierailevana tähtenä oli nimittäin Makuunista hetken mielijohteesta poimittu Boogeyman, joka toimi loppuunvuokratun Tulkki-elokuvan sijaisena. Olen käsittänyt, että mikäli repeää ääneen joka kerta kun kauhuelokuvassa näytetään pahista, niin silloin on jotain vialla.

Alotetaan dissaus vaikka juonesta. Koko leffan ideana oli siis, että Boogeyman, eli suomeksi MÖRKÖ saa voimia lasten peloista ja sieppailee lapsia ja välissä aikuisiakin vaikka vaatekaappiin. Itse mörön olemassaolon perimmäiseen syyhyn ei otettu kantaa, se vaan oli olemassa. Juonessa ei ollut mitään mielenkiintoista, ei mitään käänteitä vaan samaa tappavan tasaista kuljetusta loppuun asti. Itse olisin lähtenyt vähän hakeen lisää kamaa niistä sen sedän mielenhäiriöepäilyistä vaikka ne olikin sitten höpöhöpöä.

Elokuvan ohjauksessakaan ei ollut paljoa kehumista. Muutama ihan käsittämätön kohta oli koko leffassa, mm. täysin mihinkään liittymätön zoomi lukon sisälle siitä kun avain työnnetään ulko-oven lukkoon. Lisäksi loppuvaiheessa leffaa alettiin jostain syystä käyttää katosta ja väärin päin olevalla kameralla kuvattua kuvaa. Ainoat jännittävät kohdat elokuvaan oli tuotettu perinteisellä säikyttelytekniikalla, eli välähtävä kuva ja korkea ääni. Ja kuten aiemmin tuli todettua niin leffan erikoistehosteet oli jotain niin järkyttävää.. varsinkin itse Boogeyman oli aika surkuhupaisa ilmestys. xI

Ainoa hyvä asia tässä paskassa oli, että se oli niin tiiviissä paketissa eikä kärsimystä tarvinnut kestää 1,5 tuntia enempää. Makuunin kantaan läväytin arvosanaksi 2/10 siksi, että miespääosan näyttelijä oli ihan hyvä.

Mä en oikeestaan koskaan pienenä pelännyt pimeää tai mörköjä. Mulla oli enemmän semmoset realistisemmat pelot, kuten pelkäsin että talo syttyy tuleen keskellä yötä ja meidän koti palaa tai että kaverit jää auton alle. Lisäksi pelkäsin hiiriä kovasti, kun niitä juoksenteli vanhassa puutalossa aika runsaasti. Ehkä tän leffan arvostamiseen ois tarvittu niitä omia pelkoja lapsuudesta.