IRC-Galleria

CHarTT

CHarTT

live the life you love, love the life you live

ÄÄÄÄÄÄSunnuntai 29.08.2010 21:03

Kerrostalossa jossa nykyään asun, pyörii tarina tytöstä, joka asui yhdessä asunnoista. Hän asui seitsemännessä kerroksessa ja hänellä oli tapana tulla kotiin myöhään, sillä hän työskenteli gradunsa kanssa ja hänen koulunsa oli melko kaukana hänen kämpästään. Joka kerta kun hän meni hissiin, se pysähtyi neljännessä kerroksessa. Ovet eivät auenneet tai mitään, mutta hänelle tuli silti tämä tunne siitä, että joku tulisi sisään hänen seurakseen. Tiedättekö sen tunteen kun joku seisoo vieressänne ja tuijottaa teitä, vaikkette edes näkisi häntä? Joka tapauksessa, tämä tapahtui hänelle jok'ikinen kerta. Itse asiassa se äityi niin pahaksi, että eräänä tiettynä iltana hän pyysi äitiänsä odottamaan häntä aulassa, jotta tämä voisi pitää tytölle seuraa hissimatkan ajan. Äiti totta kai myöntyi.
Tuona yönä tyttö saapui kotiin myöhemmin kuin yleensä, noin kello 3 yöllä. Onneksi hänen äitinsä oli silti vielä odottamassa aulassa, niin kuin lupasi. He menivät hissiin yhdessä, ja kun hissi pysähtyi neljännessä kerroksessa, tyttö katsoi äitiään ja sanoi "Tajuatko nyt mitä tarkoitan? Näin tässä aina käy!". Vanhempi nainen, tarkoituksenaan helpottaa tyttärensä oloa, laski kätensä hänen olkapäälleen ja nojasi häntä vasten, juuri ennen kuin kuiskasi "Näytänkö todella äidiltäsi?"
Tyttö löydettiin seuraavana päivänä hissistä, yksin. Hän oli kuollut, eikä hänen ruumiissaan ollut merkkejä väkivallasta. Ainoa asia mikä kiinnitti tutkijoiden huomion, oli hänen kasvonsa, jossa näkyi puhdas kauhu.
Lisää tämä blogiisi tai hissi pysähtyy sinulla aina kesken ja tappaja vaanii sinua.

wtf :DSunnuntai 29.08.2010 21:02

FRUITTARI
[1] paljon omistuksia ihkuille tytöille
[ ] harrastan jääkiekkoa/jalkapalloa
[ ] muija vaihtuu vähintään kerran kuussa
[ ] kokoajan on joku kierroksissa
[ ] minulla on puolipitkät hiukset jotka ovat "söpösti sekaisin"
[2] tytöt tekstaavat minulle paljon
[tuskinemt:D] olen suosittu
[ ] aina treeneissä
[ ] farkut sukissa
[3] adidas, puma, wesc
[ ] kuuntelen teknoa tai räppiä
[ ] NY:n lippis
total: 3

HEVARI
[1] \,,/
[ ] ketjut roikkuvat housuista
[2] pitkät hiukset
[ ] ...joita en pese melkein ikinä
[eienää=(] maastohousut löytyy
[ ] ...ja pitkä nahkatakki
[ ] soittakaa paranoid!
[3noemmänyttiiäkuitenkaa:D] Alexi Laiho on maailman paras kitaristi!
[4] Children of Bodom, Iron Maiden, Metallica, Hammerfall, Disturbed ym.
[ ] musiikki ei ole mitään ilman kunnon karjumista
[5] soitan kitaraa
[ ] ...tai rumpuja
total: 5


HIPPI
[1]peace!
[ ] ihmisten pitäisi käyttää kangaskasseja!
[ ] ruutukuviot, maanläheiset värit ja villa ovat vaatteissa ihana juttu!
[ ] kesämekot ja villasukat <3
[ ] kirpparivaatteet
[ ] olen kasvissyöjä!
[2] turkistarhaus on väärin
[3] eläimiä pitäisi kohdella paremmin
[ ] puut ovat ihania, ei niitä saa kaataa!
[4] pysäyttäkää ilmastonmuutos!
[ ] minulla on rastat
[5] pidän koruista.
total: 5

ERNU
[ ] haluan japaniin!
[ ] etuhiukseni ovat keskeltä pidemmät
[1] haluaisin olla söpö
[ ] An Cafe, Miyavi, Big Bang ym...
[ ] Hello Kitty on ihana merkki!
[ ] minulla on kigurumi
[ ] puhelimeni on koristeltu söpösti
[ ] erivärisiä pinnejä hiuksissa
[ ] näytän peace-merkkiä joka väliin
[2] tykkään vaaleanpunaisesta!
[3] ja ruseteista
[4] hoen paljon "awwww"
total: 4

LISSU
[ ] blurraan paljon
[ ] omistelen paljon ja spessuille huuliin
[ ] legginsit ja iso paita sekä iso nahkalaukku
[ ] hiustenpidennykset
[1] pappa betalar esim kaiken
[ ] muokkaan kuviin "viivat" photofiltrellä
[ ] poseeraan huulet mutrulla ja ihmeellisissä asennoissa
[ ] "viivalasit" tai isot kehykset/lasit
[ ] meikkaan paljon
[1½] juonalkoholia paljon ja humalahakuisesti
[ ] ja joka ryyppyreissun jälkeen ainakin yksi fritsu kaulassa
[2½] tupakoin
total: 2½

MASSATEINI
[ ] kuuntelen kaikkea mitä tulee radiosta
[ ] H&M, Gina Tricot, Oneway ym.
[ ] en koskaan voisi kuvitella käyttäväni kirpparilta ostettua paitaa
[ ] olen aina samaa mieltä kaikkien kanssa
[1] hiukseni ovat yli olkapäiden
[2] ...ja ruskeat tai blondit
[ ] kuljen massan mukana
[3] ostan mitä milloinkin satun vaatekaupasta löytämään
[4] omistelen kuvia
[ ] olen mitäänsanomattoman näköinen
[5] minulla on paras kaveri
total: 5

PUNKKARI
[ ] anarkiaa!
[ ] yhteiskunta on perseestä
[ ] olen tunkenut hakaneuloja joka paikkaan
[ ] Tiedän kuka on Sid Vicious
[ ] Sex Pistols, Ramones, Tehosekoitin, Pelle Miljoona ym...
[ ] minulla on keesi
[ ] ...joka on värjätty jollain shokkivärillä
[ ] tiedän miltä aikakaudelta punk on lähtöisin
[ ] venytys korvassa
[ ] yli kaksi lävistystä
[1] teen kaikkea typerää
[2:P:D] käyn festareilla/keikoilla riehumassa
total: 2

ROKKARI
[ ] Mötley Crüe, Hanoi Rocks, Guns N' Roses ym...
[ ] kirpparilta ostettu nahkatakki
[ ] tupeeratut hiukset
[ ]...joko blondit tai mustat
[ ] Michael Monroe on idolini
[1]minulla on vähintään kolme bändipaitaa
[2] pillifarkut ja tennarit
[ ] Sex, Drugs and Rock 'n' Roll!
[3] riehun
[4] rock on asenne!
total: 4

RÄPPÄRI
[ ] Mc Mane ei oo oikeeta räppiä
[1] Eminem, Snoop Dogg, Asa ym.
[2] liian isot vaatteet
[ ] vitust blingii
[ ] y0 oon kovis
[tod<33<3] paljon naisii löytyy
[3] juon alkoholia
[4] ja poltan tupakkaa
[ ] räppään itsekin
[ ] kaikki muut on pellejä
[5] koulu ei kiinnosta
[ ] teen omia sanoituksia
total: 5


SCENE
[ ] Metro Station, 3OH!3, Alesana, Bring Me the Horizon, Marilyn Manson ym.
[ ] hiustenpidennykset
[ ] hiuksissani on jotain shokkiväriä
[ ] paljon meikkiä
[ ] tähdet on kivoja ja leopardikuoseja löytyy
[onneki=)] emopojat on ihania
[ ] Ghetto Blaster - laukku löytyy
[ ] tyypit joiden kanssa hengaan on pitkälti mustahiuksisia
[1] keikkailu on kivaa. keikoilla näkee tuttuja!
[2] mul on paljon nettikavereita
[3] ...ja paljon omistuksia kuvissa
[3½] ...kirjoitan niihin "ily♥ /♥/ i rawwr u"
total: 3½

SKEITTARI
[ ] skeittaan
[ ] kuuntelen reggaeta ja räppiä
[1] tiedän mikä on dekki
[ ] ja miten tehdään ollie
[ ]käyn skeittaamassa kavereiden kanssa
[2] omistan skeittikengät
[ ]kuvaillaan kavereiden kanssa kun skeitataan
[ ] Jukka Poika, Bob Marley, Raappana ym.
[3] isot hupparit ja pipot
[ ] minulla on rastat
[ ]minulla on oma lauta
[ ] olen hajoittanut pari skeittilautaa
total: 3

[Ei aihetta]Perjantai 27.08.2010 02:41

Internet lakkautetaan.
[x] Voi paska!
[ ] o_____o
[ ] Ihan sama, muutaki tekemistä.
[x] Siispä dataan varastoon.
[ ] Hyvä, se aiheuttaa nuorille riippuvuutta, ja silmät menee ja aivotoiminta heikkenee.

Iso vaaleanpunainen elefantti seisoo ovellasi.
[x] Öh joo, mitäköhä ne juotti mul eile :O
[x] Voiku söötti!! <3
[x] VELI HOI! Sun kamu tuli käymää
[ ] Untahan tääki on kai ...

Äitisi kertoo että sinut lähetetään Afrikkaan, koska he eivät jaksa sinua enää.
[x] Wtf mä minnekkää lähde.
[ ] Wohoo leijonia! Norsuja! Leijonia ja norsuja!
[x] Pidä sä kuule Afrikkas.
[x] Mut en mä haluuuuuuuu äitiiiiii! ;
;
[ ] kuhan saan ottaa mun rakkaan mukaan ;>

Tarja Halonen on ovellasi ja pyytää sinulta sokeria.
[x] *avaa oven* "Moi. Mitäs sulle?"
[ ] Normi päivä.
[ ] Sori mä dataan nyt.
[x] Okei. Tossa. *ojentaa sokerin*
[ ] Ala vetää! mee säätää nii paskoi lakejas

Patsaat heräävät henkiin.
[x] Okei?
[ ] Vähä niinku Night at the museum!
[x] Nukkumaan ...
[x] Pysäytän ne omavalmisteisella lokinlannalla toimivalla sementtihajottimellani.
[ ] Perus.

An Cafen Miku ja Kanon nussivat olohuoneesi sohvalla.
[ ] O_________________O
[ ] Ovi on tuollapäin!
[ ] Pääseeks mukaan?
[ ] Hihihihihihihii tiesin!
[x] Siis ketkä? o,ö

Kuolet autokolarissa ja tapaat Jeesuksen
[ ] Öh, Kivaa... Jee...
[x] Eikös mun sinne alas pitänykkää päätyy?
[x] Joku kusettaa nyt pahasti,,,,
[ ] IIK! Annax nimmarin?? OOT MUN IDOLI
[x] Jos et nyt palauta mua maan päälle, niin alkaa lätty lätisemään...

Luokan ällöin tyttö haluaisi suudella sinua
[ ] Aawww, mmmmuuuiskis muru
[x] HYI HITTO, MEE KAUAS MUSTA!!!
[x] Fuuuuks yyyy, en varmana
[ ] Siirrytään saman tien makuuhuoneesee ...

Poliisi tulee luoksesi ja sanoo että olet syytetty.
[metehtiiseyhesxDD] Öh, mite nii? Se oli kyllä toi TONI ... *virnistää*
[x] Eihä mun pitäny jäädä kii?
[x] Äitiiii ... Mis sun kaulin oli?
[ ] Herra isä, en mää ikuna tekis semmosii!!

Moi!
[x] Moi?
[x] Terrrrrrrve!
[x] Tunnetaanks me?
[ ] Häivy.
[x] Okei.

Maailmaan tulee uusi jääkausi.
[x] Ou nou.
[ ] Jes, pääsen hiihtää ja luistelee ja ja ja ...
[ ] Tappakaa mut vaa heti, kuolen kuiteski.
[x] Kai netti toimii sillonki?
[ ] Aha

noniin =)Perjantai 27.08.2010 00:07

Kaikki antaa nyt mesensä =)))) jaja puhelinnumerot =))<3

KAIKKI vastaa =)<3Perjantai 27.08.2010 00:00

jos parisuhdetilani näyttäisi "parisuhteessa" , kenen kanssa luulisit
seurustelevani ?


kopioi tämä sitten itsellesi ja katso ketä muut
epäilisivät :)

[Ei aihetta]Torstai 26.08.2010 23:59

YOUR LOOK
Kuinka pitkä olet? : 173 cm
Minkälaiset hiukset sinulla? : pitkät
Minkä väriset silmät? : siniharmaat?
Käytätkö kynsilakkaa? : jjep
Käytätkö hiuksiin hoitoainetta tai hiusnaamiota? : hoitoaine
Mitä meikkejä käytät? : kaikkee
Näytätkö kauniimmalta meikattuna? : yyh
Käytätkö talvisin pipoa? :en
Onko ulkonäköäsi kehuttu? : juu
Mitä hajuvesiä käytät? : aina löytyy uusii, mut täl hetkel se on 'my love'
Minkä puhelimen omistat? : samsung
Onko sinulla saldorajaa? : eij
Kuinka monta numeroa puhelinluettelostasi löytyy? : monta
Mikä on taustakuvasi? : kala (TIKKUUUU<3<3)
Pystyykö puhelimellasi kuuntelemaan musiikkia? : kylläh
Entä ottamaan kuvia? : juu
Hajotatko tai hävitätkö usein puhelimesi? : hajotan aina, siks on olemas 3 varapuhelinta (paskoja toki, mut juu parempi ku ilman)
Kumpaa teet enemmän, soitat vai tekstaat? : soitan
Viimeisin puhelu? : henna?
Viimeisin tekstiviesti? : öö henna?
Onko puhelimessasi käytössä netti? : jjoo
Oletko osallistunut puhelimellasi chattiin, BB/Idols-äänestykseen?: e

RELATIONS
Seurusteletko vai oletko sinkku? : sinkku
Mikä on tärkeää seurustelusuhteessa? : moniki asia
Onko ikä vaan numeroita, vai vaikuttaako se suhteeseen? : numeroita
Haluaisitko joskus naimisiin, tai oletko naimisissa? : haluun
Haluatko joskus lapsia, tai onko sinulla lapsia? : haluun
Onko tunteillasi leikitty? : kjyllä

FRIENDS
Onko sinulla oma kaveriporukka? : juu, ja se suurenee all the time :DD
Onko sinulla parasta ystävää? : on
Mitä yleensä teet heidän kanssaan? : kaikkee jännääää
Onko sinua sanottu hyväksi ystäväksi? : jeps
Mikä on tärkeintä ystävyyssuhteessa? : luottamus jaja kaikki
Oletko satuttanut joskus jotakin ystävääsi? : en tarkotuksel
Onko sinulla kavereita töissä tai koulussa? : juu

DRUGS
Poltatko? : juu
Juotko? Jos juot, mitä juot? : juon ja mitä ny etee tulee :D
Kaatunut humalassa? : kyllä
Kokeillut huumeita? : mh
Mikä on lempialkoholijuomasi? : öäw
Tykkäätkö tanssia tai laulaa humalassa? : toki :D
Oletko joutunut tekemisiin poliisien kanssa humalassa: kjylläh :D

AND COMPUTER

Onko sinulla oma tietokone? : nou
Onko se kannettava vai tavallinen tietokone? :
Mikä on tietokoneesi taustakuva? : Allu<3
Millä nettisivuilla yleensä käyt? : galleria, fb
Onko sinulla tunnukset Facebookissa?: o
Messenger? : o
Kehtaisitko näyttää omat kuvasi netissä vanhemmillesi? : toki, pari kuvaa veks :D
Jos et käytä nettiä, mitä teet tietokoneella? : Simssiiiii
Onko sinusta tehty feikkinickejä? : eijkai
Kuinka monta näkyvillä olevaa kuvaa sinulla on? : 51
Entä piilossa olevaa kuvaa? : 22

[Ei aihetta]Torstai 26.08.2010 21:18

Suomalaisuustesti
[1] Molemmat vanhempasi ovat suomalaisia.
[2] Olet syntynyt Suomessa.
[ ] Sukunimesi päättyy -nen tai -la/-lä.
[3] Tunnet vähintään viisi ihmistä, joiden nimi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Sinun nimesi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Olet alkoholisti.
[4] Olet (ollut) masentunut tai tunnet vähintään viisi ihmistä, jotka ovat (olleet) masentuneita.
[5] On suuri mediatapahtuma, kun joku ulkomaalainen B-julkkis mainitsee kotimaasi.
[6] Sinulle "rusketus" tarkoittaa sitä, että erottuu lumihangesta.
[7] Olet äärettömän kiinnostunut ulkomaalaisten ajatuksista kotimaastasi.
[8] Pidät hernekeitosta ja tiedät, mihin viikonpäivään ja jälkiruokaan se kuuluu yhdistää.
[9] Rakastat suklaata ja/tai salmiakkia.
[10] Rakastat ruisleipää.
[11] Olet ostanut nakkikioskilta makkaraperunat.
[12] Olet tapellut nakkikioskin jonossa.
[ ] Juot kahvia useamman kupin päivittäin.
[13] Syöt perunaa melkein joka päivä.
[ ] Itsenäisyyspäivää kuuluu viettää sytyttämällä kaksi kynttilää ja katsomalla, kuinka presidentti kättelee julkkiksia kaksi tuntia.
[ ] muistelet vieläkin vuoden 1995 jääkiekonmaailmanmestaruutta.
[ ] Muistelet vieläkin, kuinka Aino Acktén lausuma "aja hiljaa sillalla" valittiin kauneimmaksi lauseeksi Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.
[ ] Sauvakävelet.
[14] Kuuntelet raskasta musiikkia.
[ ] Seuraat formula 1:tä ja/tai mäkihyppyä.
[15] Marjastat ja/tai sienestät
[16] Sinulla ja perheelläsi on kesämökki.
[17] Juhlit juhannusta.
[ ] Saunot säännöllisesti.
[ ] Halaaminen on mielestäsi rakastavaisten puuhaa.
[18] Puhut ulkomaalaisille väkisin englantia vaikka tiedät tämän ymmärtävän suomen. toisaalta puhut ulkomaalaiselle suomea, vaikka tiedät ettei tämä ymmärrä.
[häh] Sinusta suurin osa lauluista, jotka eivät ole mollissa ovat huonoja.
[19] Sinulla on jotain Marimekon valmistamaa.
[20] Sinulla on jokin tuote, jossa on Marimekon Unikko-kuosi.
[21] Sinulla on Iittalan/Arabian/Hackmanin astioita/keittiötarvikkeita.
[22] Luet Aku Ankka -lehteä.
[23] Rakastat Muumeja.
[ ] Tasavallan presidentistä puhuttaessa puhutaan "siitä," lemmikkimarsusta puhuttaessa puhutaan "hänestä."
[häh] Sinusta järvet eivät ole eksoottisia.
[24] Tiedät, että aamulla ei kuulu puhua.
[ ] Odotat että vihreä valo vaihtuu, vaikka kadulla ei olisi yhtään autoa.
[25] Sinusta on ihan tavallista, ettet kävelyllä törmää yhteenkään ihmiseen.
[26]Sisällä on liian kylmä, jollei ole vähintään 20°C.
[ ] Ulkona 20°C on liian kuuma.
[27] Alle 65°C sauna on kylmä.
[28] Ulkona voi olla ilman pipoa pakkasella.
[29] Tiedät ainakin viisi eri tyyppistä lunta tarkoittavaa sanaa.
[ ] Jos muukalainen hymyilee sinulle, oletat hänen olevan humalassa tai ulkomaalainen.
[ ] Sinulle "eurooppalainen" tarkoittaa ihmistä, joka on Länsi-Euroopasta, muttei Pohjoismaista.
[30] Hiljaisuudet keskustelun lomassa kuuluvat asiaan, eivätkä häiritse sinua yhtään.
[31] Pyydät anteeksi, jos olet minuutinkin myöhässä.
[32]Ymmärrät, että "m" tarkoittaa "kyllä," "nngg" tarkoittaa "ei" ja "mnt" tarkoittaa "huomenta."
Kokonaistulos: 32

Kerro kokonaistulos kahdella, niin saat suomalaisuusprosenttisi:
64 %

liittyis jo<3<3Torstai 26.08.2010 02:59


Oletko lähiaikoina ollut onnellisempi kuin koskaan? - joo, mut en kuitenkaa
Nukutko vähintään 8 tuntia yössä? - en
Jos joku tulisi kotiisi kun olet viettämässä "laiskaa'' päivää, mitä luultavimmin olisit tekemässä? - kattoisin leffaa tai jtn, dataisin..
Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä? - semi
Kannatko kenenkään kuvaa lompakossasi? Jos kannat, kenen? - en, mut sit taas ku koulukuvat tulee<3
Onko sinulle tunnustettu ihastusta viimeisen kuukauden aikana? - Moniki itseasias O.O ja viimevuon kukaa tuskin ees katto muhun päin :D
Mistä herkusta sinun on lähes mahdoton luopua? - suklaasta ;(
Kutsutko kavereitasi lempinimillä vai heidän oikeilla nimillään? - kumpiki<3
Oletko tyytyväinen syntymäkuukauteesi? Jos et, milloin olisit halunnut syntyä? - enh, oisin halunnu sillei enemmä alkuvuodesta syntyy
Jos saisit kuulla ystäväsi kumppanin pettävän häntä, kertoisitko asiasta ystävällesi? - joo tod
Milloin viimeksi kuulit seksivalistusta? - tossa pari kuukautta sitte :D
Ovatko pojat mielestäsi parempia ystäviä kuin tytöt? Miksi? - VITTU EN TIEDÄ KUMMAT OVAT PARAMPIA!! kummissaki omat hyvät puolensa =) poikien kaa on kivempi hengaa :D tai siis sillee jos pitäis valita et kumpien kaa halun viettää aikaa nii poikien =)
Inhoatko verikokeita? - en
Oletko kokeillut nuuskaa? - jjuu
Onko kaikki isovanhempasi elossa? - ei
Mitä teet huomenna? - kouluu <3<33 -.- ja KORSOOOOO<3
Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi? - joo =))))))<33<33<333
Onko nyt aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä? - ei tod
Mitä odotat tällä hetkellä? - huomist =))
Kaipaatko menneisyyttäsi? - vähä, mut en kuitenkaa haluis takas =)
Ketä halaisit nyt jos saisit halata ketä vaan? - öö emt
Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi pestä hampaita pää alas päin? - joo, sillo ku luin tällasen kysymyksen ekan kerran :D
Onko kukaan muu koskaan sanonut, että olet outo/hölmö? - siis ei koskaa.. HEHEHAHAH joo on :'D
Tuntuuko sinusta koskaan, että elämäsi on aina samaa kaavaa? - khyl
Tahtoisitko olla jossain muualla nyt? - joo-o
Milloin viimeksi olit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan halunnut lähteä pois? - öäää torstaina??????? vai olikse perjantai?
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle henkilölle? - tänää
Oletko hiljainen vai äänekäs? - äänekäs sillon ku on normaali päivä :D
Oletko ihastunut? - öööö joo, mut siis en? ÄÄÄÄ
Onko keilaaminen kivaa? - khyl :DDD ainaki oikees seuras :D<3
Mitä kolmannessa viestissä kännykässäsi lukee? - ''ook hereil'' ja tämä siis mikiltä kello 12. 12 !!! tsiisus, NO EN OLLUT HEREILLÄ :D SE SOITTI MULLE TON JÄLKEEEE!!!! Argh, oisin voinu nirhaa sen :DD noei :D<3 ja siis toi on aika vanha ku jouduin vaihteeks vaihtaa puhelinta :D
Viimeisin biisi, jonka kuuntelit? - Children of Bodom - Lake Bodom
Minkä lehden luit viimeksi? - öö
Harjaatko hiuksesi, joka päivä? - nojoo, paitsi ku oon kipee
Kuka soitti sinulle viimeksi? - öö äiti?
Mitä teit 5 tuntia sitten? - öö emt katoin telkkarii?
Onko sinulla outoa tapaa? - ei?
Mitä kieltä haluaisit oppia? - enkkuu vieeeeeel paremmin
Montako tyynyä sinulla on nukkuessasi? - 2 viimeyön
Oletko koskaan nähnyt saman unen toistuvasti? Millainen se on? - joo , ei jaksa selittää
Mitä on tietokoneesi vieressä? - lasi ja öö toi kaiutin
Kuka on paras laulaja? - öö
Pelottaako sinua tällä hetkellä jokin asia? - joo
Oletko koskaan sanonut jotain joka on hävettänyt sinua sen jälkeen todella kauan? - joo
Ärsyttääkö sinua, jos joku rupeaa neuvomaan sinua? - joo
Mitä joit viimeksi? - pepsii
Minkä näköinen olit 4 vuotiaana? - laiha ja öö sellanen
Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi? - en -.-
Minkä värinen on lempi hupparisi? - öö valkonen
Miltä sinusta tuntuu JUURI nyt? - gflh,lögf,lj,lsf
Mitä himoitset juuri nyt? - =))))
Oletko tunteellinen? - kyllä
Pureskeletko vai nuoletko jäätelöä? - nuolen, kai
Vuokraatko leffoja usein? - en
Onko huoneessa, jossa olet, jotain säkenöivää? - no MINÄ?! noei, ei kai?
Käytätkö huulirasvaa? - sit ku löäydän :D
Oletko anteeksiantava? - joo
Suosikki vuodenaikasi? - kesä
Tatuointeja? - ei oo, mut haluun =))
Voisitko antaa anteeksi pettämisen? -tuskimpa
Pidätkö elämästäsi juuri nyt? - vois huonomminki mennä
Onko olemassa yli kolme ihmistä, joita vihaat, tai joista et pidä? - joo