IRC-Galleria

Äske mulla oli nii paljo ajatuksia munm päässä.
On vaikee oikeasti sietää kaikkee. Sillonko yrittää ja antaa kaikkensa.
Mut entä sitte ko sei enää tunnu missää?
Entä sitten ko on tottunu olemaa loukkaantunu ja pettyny?
Entä sitten ku ei enää jaksa yrittää ja tekis mieli vaan päästää irti kaikesta?

Muistot on mulle ku kirosana.

Mulla on paljonn muistoja. Sellasia joita mä en halua jakaa monen ihmisen kans, sellasia joita mä en halua muistaakkaa, ja sellasia, jotka mä haluisin et ois nykyhetkessä mukana.
Nykyhetki.
Kaikki on nii muuttunu, ja mä haluisin vaan ne jotkut muistot takasin.
Ne jotka menee julkisille itkee ja kertoo et angst ko se kuoli, ja angst ko mun menneisyys on sellai ja sellai.
....
Sillon järki käteen hyvät ihmiset.
Mä oon ripotellu pieniä osia mun menneisyydestä eri luottohenkilöille.
Sellasille, joihin mä oikeesti luotan, tai oon luottanu.
Ei munkaa elämä oo ollu mikää walk in the park.
En vaan just sen takia haluu kertoo mun menneisyydestä paljoa muille.
Jotku sellaset kohat jotka ei merkkaa mulle mitää, ni saattaa lipsahdella aina joillai julkisil paikoil et näin kävi sillon ja sillon. Ja vähänkö oli sellanen ja sellanen fiilis.

Jos SULLA on ollu kakka menneisyys, ni ajattele siltä kantilta ette SINÄ ole AINOA jolla on kissakoiramummoukkivanhemmatkaikki kuollu. Mäkään en enää itke kuolleita, ainakin mä YRITÄN olla vahva kaikesta huolimatta, ja jatkaa eteepäi.
Koska suurimmaks osaks, kuolleet on kuolleita, ne ei tuu takas.
Senku oppii hyväksymään, ni kaikki näyttää kirkkaammalta.

Saatte mun puolesta huutaa asianne vaik ärrän eessä koko maailman kuullen ruuhka-aikaan, mut kuinka moni välittää oikeesti? Kui paljon muistot sulle merkitsee?

Arvokas salaisuus menettää arvonsa ku se paljastuu.

Hiekkaa aarrearkussa ku se avataan ihmisten nähtäväksi.