IRC-Galleria

BtwPerjantai 06.11.2009 23:30

Letti on sitten musta ny. Aattelin pitää jonki aikaa kans.
En pitkää, mut jonki aikaa.

~Keskiviikko 04.11.2009 23:52

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.
Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.
Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.
> 'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään.'<

Ihana aamu taas.Maanantai 02.11.2009 11:24

Ä:"Mie en usko siihen ettei sitä todistusta löydy. Se löytyy jos sie sen haluut löytää. Ja jos ei numerot ala nousee nyt ennen joulua, voi unohtaa kaikki rahat."

Mun yrittämiset ei koskaan riitä.

plöh. ei iha. owoMaanantai 02.11.2009 09:40

JOS SAAT 35 TAI ENEMMÄN,OLET HEMMOTELTU KAKARA!
[ ] Omistat auton
[1] Kännykkä
[2] Oma puhelin liittymä
[ ] Poikakaveri/tyttökaveri
[ ] Oma pesuhuone
[3] Oma huone
[ ] nukkekoti
[ ] Uima-allas
[ ] Vierashuone
[ ] Pelihuone
[4] Tv huoneessasi
[ ] Parisänky
[ ] Enemmän kuin 20 paria kenkiä
[ ] 10 suunnittelijan tekemiä huonekaluja
[ ] louis vuitton laukku
[5] iPod
[ ] XBOX
[6] PS2(PS3)
[7] Mp3 soitin
[ ] Mercedes Benz
[ ] BMW
[ ] Koripallo kotona
[ ] Jääkiekko peli
[ ] Biljardipöytä
[ ] Ping pong pöytä
[ ] Trampoliini
[ ] Järvimaisema
[8] Omat sukset
[ ] Omat lumilautailu välineet
[ ] Omistat veneen
[ ] Omistat laskuvarjon
[9] Rantamökki
[ ] Ainut lapsi
[10] Stereot makuuhuoneessa
[11] DVD soitin makuuhuoneessa
[ ] 100 dvd
[12] Saat rahaa 50euroa joka kuukausi ylimääräistä
[ ] Menet shoppailemaan joka kuukausi...tai joka viikko
[ ] Talviaikaan- menet laskettelemaan joka viikonloppu
[13] Meikkaat
[14] Käytät hajusteita/hajuvettä
[ ] AIM
[15] MSN
[16riikkiii] Omistat kameran
[ ] Vaatehuone
[ ] Skootteri
[ ] Monttupyörä
[ ] Kuorma-auto
[ ] Kitara/rummut
[ ] Riippumatto
[17] Matkustellut ulkomailla
[ ] Kuntosali
[ ] Oma personal trainer
[18] kalliita koruja
[ ] Tavannut julkkiksia
[19] Suoristus/ kiharrin rauta
[20] Käyny kampaajalla/kynnet laittamassa/kylpylässä
[21] Olit oppilaskunnassa koulussa
[ ] Oma tappelukehä
[ ] 100 euroa lompakossa nyt
[22] Maksettu käyttäjätili netissä
[ ] 1 paras ystävä
[ ] Ollut karibian saarilla
[ ] Ollut ranskassa
[ ] Ollut havajilla
[ ] Ollut New Yorkissa
[ ] Shoppaillut laivalla
[ ] Syönyt laivalla tilauspöydällä
[ ] Ollut Eifel tornissa Pariisissa
[ ] Ollut Vapauden patsaassa New Yorkissa
[ ] Kaksikerroksinen talo
[ ] Mennyt matkalle kun täyttänyt 16
[ ] Ajokortti
[23] Muuttanut 3 kertaa
[ ] Urheiluauto
[ ] Pore-allas kotona
[24] Lemmikki
[ ] Terassi
[25] Olet saanut Stipendin
[26] Tietokone skanneri/kopiokone
[27] Ollut 5 paikkakunnalla ulkomailla
[28] 100 Kaveria messengerissä
[29] Herätyskello
[30] Kotiruokaa joka päivä
[ ] Syöt ulkona joka päivä
[ ] Ollut limusiinissä
[ ] Omistaa videokameran
[31] Oma läppäri

Bedhair day.Sunnuntai 01.11.2009 00:38

Ehdotuksia millasiks värjään _ennen_ ku pistän pään mustaks. Back to pink? Mebbe.

tsukutsukuTorstai 29.10.2009 11:47

Huomenna on minun h-hetkeni. *---* pitää valmistautua, tehää tänää minnan kaa noi jutut valmiiks.

Teijän meikit on paperilla boeeesh.

Tsk.Tiistai 27.10.2009 17:41

ANOREXIA

[x] you have dry skin.
[½] you eat 1 meal.
[ ] you're very weak.
[x] you hate your body.
[ ] you starve yourself.
[x] you have low self esteem.
[ ] you use laxatives.
[x] you need to be more skinny.
[ ] people always say you're skinny, but you think fat.
[ ] people think you are too skinny.
Total: 4½

ADHD (ATTENTION DEFICIT/HYPERACTIVITY DISORDER)
[x] your mind is all over the place.
[x] you are hyper most of the time.
[x] you barely pay attention to anything.
[ ] you cannot cooperate with people well.
[ ] you seem to never sit still.
[ ] you talk all the time.
[½] you need attention 24/7.
Total: 3½

BIPOLAR DISORDER
[x] you can act wild at times then the next day you are depressed.
[x] you are very irritable.
[x] you barely get any or no sleep.
[ ] you are anti-social.
[x] you have very high self esteem at times.
[ ] you are abusing alcohol, drugs, or sex.
[x] you have thought of/attempted suicide.
Total: 5

BULIMA NERVOSA
[ ] you throw up all of your food.
[ ] you throw it up even when you don't feel sick.
[ ] you have no control over how you eat.
[ ] you use laxatives.
[x] you have overly exercised to where you almost fainted/passed out.
[ ] you always say you are fat, when you aren't.
[ ] people think you are way too skinny.
Total: 1

CONDUCT DISORDER
[ ] you are a bully.
[½] you threaten other people.
[ ] you often find yourself in fights.
[x] you have used a weapon that could cause injury to others.
[½] you are cruel to humans and/or animals.
[ ] you have raped/molested someone.
[ ] you destroy property on purpose.
[ ] you always lie.
[ ] you stay out all night.
[ ] you have ran away from home.
Total: 2

DEPRESSION
[ ] you are always sad.
[x] you find no hope in your future.
[x] you find no longer excitement over the activities you used to love.
[ ] you always find yourself around the house or in bed all day.
[ ] you can be/are anti-social.
[x] you have low self esteem.
[½] everything bad that happens is always your fault.
[ ] you always seem to be weak or have physical features hurt.
[x] you are failing school.
[x] you have thought of/attempted suicide.
[ ] you have ran away from home.
[x] hope is no longer there for you.
Total: 6½

OCD (OBSESSIVE COMPULSIVE DISORDER)
[x] you have daily rituals.
[x] you have disturbing thoughts or thoughts you hate.
[x] you have to do a certain thing until it feels right.
[ ] you have to keep things in a certain order.
[x] you have harmed yourself.
[ ] you are afraid you will get an STD, AIDS, or any kind of germs.
[x] you have to check some stuff over again.
Total: 5

PTSD (POST-TRAUMATIC STRESS DISORDER)
[x] you repeatedly have flashbacks of horrible moments/memories in your life.
[x] you repeatedly have dreams of horrible moments/memories in your life.
[x] you sometimes think the event will happen again.
[x] you feel highly uncomfortable when remembered/remembering the event.
[ ] you can be/are anti-social.
[x] you have lost interest in the things you used to love.
[x] you have not had a lot of sleep lately.
[ ] you worry about dying at an early age or dying at all.
[ ] you can have angry outbursts.
[½] you act younger than your age.
Total: 6½

SCHIZOPHRENIA
[x] you often have hallucinations
[x] you have strange, unusual dreams or thoughts.
[x] you can be confused about reality and fantasy.
[x] you think people are always staring or talking about you.
[x] you have extreme anxiety or fearfulness.
[½] you have difficulty with relationships with family, friends, and opposite sex.
[ ] you do not take care of your hygiene like you should.
[ ] you are very shy.
[x] you often talk to yourself
Total: 6½

By myself.Maanantai 26.10.2009 18:18

What do I do to ignore them behind me?
Do I follow my instincts blindly?
Do I hide my pride from these bad dreams?
And give in to sad thoughts that are maddening?
Do I sit here and try to stand it?
Or do I try to catch them red-handed?
Do I trust some and get fooled by phoniness,
Or do I trust nobody and live in loneliness?
Because I can't hold on when I'm stretched so thin
I make the right moves but I'm lost within
I put on my daily facade but then
I just end up getting hurt again
By myself [myself]

[x2]
I ask why, but in my mind
I find I canÂ’t rely on myself

[Chorus:]
I canÂ’t hold on
To what I want when IÂ’m stretched so thin
ItÂ’s all too much to take in
I canÂ’t hold on
To anything watching everything spin
With thoughts of failure sinking in

If I
Turn my back IÂ’m defenseless
And to go blindly seems senseless
If I hide my pride and let it all go on then theyÂ’ll
Take from me ‘till everything is gone
If I let them go IÂ’ll be outdone
But if I try to catch them IÂ’ll be outrun
If IÂ’m killed by the questions like a cancer
Then IÂ’ll be buried in the silence of the answer
by myself [myself]

[x2]
I ask why, but in my mind
I find I canÂ’t rely on myself

[Chorus]

How do you think IÂ’ve lost so much
I'm so afraid that I'm out of touch
How do you expect... I will know what to do
When all I know Is what you tell me to

[x2]
DonÂ’t you know
I canÂ’t tell you how to make it go
No matter what I do, how hard I try
I canÂ’t seem to convince myself why
IÂ’m stuck on the outside

[Chorus x2]




Jotku lyriikat vaan nii sopii mun fiilikseen~

Oliko edes tylsääPerjantai 16.10.2009 13:37

Hei, Miska ;)
Olen haukkunut sinua ja naapurin Kimmoa, tiedäthän sen? Toivon, että muistat ajaneesi polkupyörällä päin puuta, mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan röyhkeä ja selviytyvän tästä asiasta.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä sillan alle ja näyttäisin sinulle kotini. Toivon, ettet nauraisi minulle, sillä tämä on todella huomaamaton asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun oksensit päälleni.
Ai niin, muistin juuri, että jätin rintaliivini K-marketin tiskille, mutta olen silti varma, että voin korjata asian soittamalla pilapuhelun.
Rakkaudella, Raku
PS. Hyppää kaivoon

1. Syntymäkuukautesi
TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - suudellut
JOULUKUU - häiriköinyt
2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi
3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi
4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus
5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen
6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen
7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani
8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN - löisi minua
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan
9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava
10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreän sukkani
8-9 - oksensit päälleni
10 - löit pääsi lipputankoon
11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua
12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun
13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksen henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-12 - Aion syödä torakan

How familiar.Keskiviikko 14.10.2009 22:28

"Seven years old
Got his bat in his hand
He's looking for his father
And he doesn't understand
Cause dad's too busy
Got some deals on the way
His son sits alone as the children play

And he's eighteen
He couldn't wait to move out
His parents wonder what all the rush is about
They never bothered with his dreams
Only thinking of theirs
Wonders why he doesn't call
And why he doesn't care

But he's thirty-two and invincible
With everything he is based on principle
He never had a truly happy moment in his life
He didn't want the kids
And he didn't want his wife"