IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Kiitti MietekTiistai 09.05.2006 01:16

Nonii.. Nyt sitten pelkään koko ajan että milloin RHCP hajoaa.. Tai siis tiedän ettei vielä ihan mutta silti menetän yöuneni.

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.05.2006 01:10

"Kokkaan teille maukasta ja terveellistä ruokaa!" huudahtaa John muille bändin rättiväsyneille jäsenille. Muut nyökyttelevät hyväksyvästi. Kohta John tulee ilmoittamaan ruoan olevan valmista. Kaikki käyvät pöytään ja John tuo sapuskat pöytään. Hän annostelee kaikkien lautaselle suunnilleen saman määrän liejumaista ruokaa kehuen samalla, kuinka halvaksi se tuli. "No mitä tässä sitte on?" kysyy Chad malttamattomana kunnes saisi aloittaa syömisen. Hän meinaa ottaa ruokaa salaa lusikallaan, mutta John huomaa tämän ja huudahtaa "Soo soo poika! Ensin lausutaan ruokarukous." Chad ottaa lusikkansa lautaselta vähän nolostuneena kun Anthony ja Flea katsovat häneen paheksuvasti. Nelikko lausuu ruokarukouksen "...ole aina luonamme, aamen"
-Tässä on kusta ja paskaa sekä hieman vaikkua, kertoo John ruoan salaisista raaka-aineista.

[Ei aihetta]Lauantai 06.05.2006 23:57

Ärsyttää sellaset ketkä aina neuvoo just sellai mikä on ihan itsestään selvää, esimerkiksi jos sanoo jonkin tavaran hävinneen, heti sanotaan "Oletko kattonu sängyn alta ja kaikki kaapit" Joo ei tulis mieleenikään katsoa sängyn alta!!!! Mutta eikai nyt kaikkia kaappeja kukaan jaksa kattoa... Tai sitte jos sanoo jostain sairaudesta tai selkäkivusta tai mistä tahansa..niin että siihen aina kysytään "Oletko käynyt lääkärissä"

saaristomeri selkämeriLauantai 06.05.2006 03:44

Minne kaikki paikat katoaa (esim. mökki tai joku paikka missä pidetään kesällä leirejä) kun on vaikea kuvitella, että jos en itse ole jossain, että koko paikkaa olisi silloin olemassa. Onneksi Frusciante tietää totuuden.. No kerropa se meille, pikku-John..

- Places are gone when there's no one to see 'em

Hyvä!!!!!!!! Aivan oikein, John! Testify testify kick a hole in the sky!

HELVETTI!Lauantai 06.05.2006 01:41

Red Hot Chili Peppershän matkii Foo Fightersiä oikein olan takaa! Kappaleessa If matkitaan ihan selvästi niitä!!!!!!!!! Mut on se ihan oikeutettua tavallaan kun FF otti sen ihme eläimen niiden siihen tuplalevyyn vaikka sellanen samanlainen oli RHCP:llä Slane Castlessa kun ne soitti can't stopin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Mutta nehän matki taas Foo Fightersia tekemällä tuplalevyn ja nyt vielä tämä..Nyt Foo Fighters taas sitten matkii kohta niitä ja ne joutuu pahaan matkintaoravanpörään!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

OK!!

Punkkarit ovat sittenkin kusipäitäLauantai 06.05.2006 01:32

Se pyörii sittenkin!

fields of space kidLauantai 06.05.2006 01:21

The stadium arcadium
A mirror to the moon

[Ei aihetta]Lauantai 06.05.2006 01:18

hittolainen! Dani Californiahan kuulostaa paljon paremmalta levyllä!

Tää on ihan :DKeskiviikko 03.05.2006 21:39

Tää on ihan!
Tää on ihan!
Tää on ihan!

[Ei aihetta]Lauantai 29.04.2006 20:09

Listaa kymmenen laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden kymmenen laulun kanssa. haasta sitten seuraavat henkilöt nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

1. RHCP: Rolling Sly Stone
2. John Frusciante: My Smile Is a Rifle

een ehtiny kirjottaa enempää