IRC-Galleria

ChiChicken

ChiChicken

Well I want a better place, or just a better way to fall.

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.04.2009 01:13

SONY VEGAS 30 PÄIVÄKSI<3

Oi epäatleettiset sielut Tiistai 28.04.2009 15:28

Yritinpä prtosku-kuurin kunniaksi lähteä hikeänostavalle juoksulenkille, lämmintäkin on kuitenkin. Jo matkalla satamaan ipodista loppuu sopivasti akku. Jaksan hölkkäillä & kävellä ripeähkösti satamaan asti, siellä vanha puoliksi-lahonnut laituri jo kutsuukin.
Ah, se ääni joka kuuluu kun aallot lyö ohueeseen jäälauttaan. Hetkeen ei mikään ahdistanut.

Otin sitten itseäni hetkellisesti niskasta kiinni ja lähdin satamasta koulun kautta rantatielle. Tällä kertaa metsä houkutteli. Ja loppulenkki menikin samoillessa ja tutkiskellessa jotain harakansulkia kuusien alla. Jossain vaiheessa loikkasin sitten tielle (pienen eksyilyn jälkeen, tietty), onneksi kukaan ei nähnyt, olisi voinut vaikka säikähtää.

Urheilu ei vaan sovi mulle. Harmillista. Samoillessa ei kalorit kulu D:

Nyt Modest Mousea, maalausta ja VAKAVA-aineistoa.

[Ei aihetta]Maanantai 27.04.2009 02:32

Minusta riittää pala kaikille
Ole urhea ja maista

Kitkerää mutta eksoottista
Jälkimaku voi tosin hämätä.

myötätuntoaTorstai 23.04.2009 19:48



Vuonna 2002 amerikkaan muuttanut nuori suomalaistyttö murhattiin raa'asti hänen taloonsa tunkeutuneen murtovarkaan toimesta, kun tyttö oli menossa hakemaan jäätelöä pakastimesta. Murtovaras löi tyttöä muovisella joulupukilla, tunki croissantin tämän korvaan, raiskasi tytön ja laittoi lopulta kuolleeksi luulleensa tytön talon pakastimeen, mutisten hiljaa sanoja "holy *** santa claus".
Aamulla tytön vanhemmat löysivät kuolleeksi jäätyneen tyttärensä pakastimesta. Pakastimen kannen sisäpuolella oli raapimajälkiä tytön epätoivoisista yrityksistä päästä ulos pakastimesta. Hän oli myös kirjoittanut kanteen sanat "i *** santa claus"

Nyt kun olet nähnyt, ja toistanut mielessä tytön viimeiset sanat, tulet tapaaman tämän murhatun tytön. Ensi yönä, juuri kun olet nukahtanut, tulet herämään pakastimen hurinaan ja huomaat että huoneessasi oleva peili on täysin huurussa. Kun menet katsomaan peiliä lähempää (älä yritä, teet niin kuitenkin ) huomaat että siihen on kirjoitettu sanat "i *** holy santa claus" ja näet tytön peilissä. Tämän jälkeen huoneesi lämpötilä laskee miinuksen puolelle, ja kuolet hypotermiaan, kuten tämä pieni tyttö.

Jos kopioit tämän tarinan omaan päiväkirjaasi, tyttö jättää sinut rauhaan, ja pelastut.


Kannattaa ottaa tämä tarina tosissaan.
Tämä pieni tyttö on ollut todellinen uhka internetin käyttäjille jo vuodesta 2002!
Tuhannet meediot ovat ajan saatossa todenneet tämän viestin sisältävän yliluonnollisia voimia

[Ei aihetta]Lauantai 18.04.2009 02:16

KERRO:
1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen?
2. Väri, joka minua muistuttaa?
3. Kappale, joka muistuttaa minusta?
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa on parasta?
7. Mitä mieltä olet luonteestani?
8. Mitä sanoisit, jos sanoisin että rakastan sinua?
9. Mikä on paras yhteinen muistomme?
10. Kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan
Unessa olivat vampyyrit valloittaneet melkein koko maailman, pieni osa ihmisiä eli vielä ihmisinä ja pakoilivat vampyyreita. Itse olin vielä ihminen ja pakenin vampyyreja korkeaan rappukäytävään johonkin kerrostaloon. Perässä tuli lapsijoukko (ihmisiä), jotka olivat onnessaan että saisivat pian muuttua vampyyreiksi. Niitä ohjasi tää äänekoskelainen paikallinen taiteilija Ari Liimatainen, katselin sen alakuloista hymyä ja kysyin tahtoiko se muka oikeasti vampyyriksi, se myönsi ettei tahtonut.

Mentiin johonkin asuntoon ja jostain ilmestyi mein luokan Niko. Juteltiin niitä näitä, ja yhtäkkiä se kysyi että miten mä voin tällaisesta keskustelusta eteenpäin yrittää mitään läheisempää samaa sukupuolta olevan kanssa, itse se ei osaisi kuvitella asiaa vaikka juuri yritti :'D ?

Pakenin vampyyreja vielä maalle mummin ja papan uuteen asuntoon, vanhaan rämään mökkiin. Mökissä oli hämärää, Emmi katsoi piirettyjä sohvalla ja sille oli ostettu mahdollisimman halpoja karkkeja.

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.04.2009 02:04

Vois lähtee lauantaina opiskeleen vähän niiq Hesaan, ja käydä tsekkaa se käyttäytymistieteellinen laitos<3 ja mekkoa täytyy kans etsiä!
IÂ’ll cry about this
And hide my cuckold eyes
As you come off all concerned
IÂ’ll find no solace
In your poor apology
In your regret that sounds absurd
And keep singing

IÂ’ll wait my turn
To tear inside you
Watch you burn
And IÂ’ll wait my turn
To terrorize you
Watch you burn
And IÂ’ll wait my turn
IÂ’ll wait my turn

And this is a promise
Promise is a promise
Promise is a promise
Promise is a promise

(c) Placebo

[Ei aihetta]Torstai 09.04.2009 00:27

Eclipse you all, (PLAY YOU, CUT YOU AWAY. BLEED YOU, STRIP YOU.) of your states of ain soph aur

Eclipse you all, (PLAY YOU, CUT YOU AWAY. SPIT UP ON MY PLATE, PUSH EVERYTHING AWAY, FROM ME.)
NO RETURN

Do You still know how it was
The wonderful time of childhood
A pretty and colourful world
Until You realize one day
That not every goodbye also is meaning
there will be a reunion, too

Always ahead - step by step
There is no way back
This, what there is now, never will be undone
The time is running away
What is done, that's done
What is now, never will happen in the same way again

Only one word too much You said in anger
Only one step too much You dared forward
And all is over
Whatever is done
This, what I said, is said
And what seemed to be eternal, already is yesterday

Oh, could I
Only for one time
Turn back the time
'cause so much of this,
what I'm knowing today
I wished never have seen

Your life is going round in circles
So much of wasted time
Your dreams You shelve without an end
You want to live anytime
But if not today - when?
'cause anytime also a dream is too long ago

http://www.youtube.com/watch?v=QNrpkuJl1f8&feature=channel_page