IRC-Galleria

Chippendale

Chippendale

Selvinpäin ei saa ja kännissä ei pysty.

[Ei aihetta]Lauantai 15.11.2008 01:41

viikon aika on päässäni ollut monia asioita ja mielipiteitä mitkä olen halunnut tuoda esille tietenkin maailman parhaassa esiintulo paikassa jossa kaikki maailman ihmiset näkevät mielipiteeni ja voivat joko yhtyä tai olla erimieltä yleensä te kaikki olette kuitenkin samaa mieltä. eli galsun päiväkirja osiossa. nyt en avaudi mistään mutta kerron muutaman itsenä tällä viikolla suunattomasi ärsyttäneitä asioita.

- johanna tukiainen
- käsiaseiden totaalikielto
- ihmiset jotka eivät vastaa puhelimeensa


ja sana rakkaus nyt olen keksinyt miksi en halua sitä sanoa enkä halua kuulla sitä sanaa keneenkään sanovan kenellekkään.

SYY: rakkaus sana on menettänyt merkityksensä
SYY: sitä viljellään joka paikassa ja joka väliin



ei toiselle tarvi viestillä lähettää koko ajan et RS=rakastan sua
ei puhelun päätteksi tarvi sanoo RS
ei RS sanaa tarvi sanoo vaan sen takia toiselle et kaikki muut kuulis et hei toihan rakastaa tota

jos joku ruoka on erityisen hyvää mutta jos sitä syö koko ajan se on silti hyvää mutta siitä lähtee tietynlainen "herkuttelu" ominaisuus

eli nyt jotka haluatte nähdä partnerinne kasvoilla vilpittömän hymyn ja saada äärettömän ihanalta tuntuvan suudelman suullenne niin nyt tulee se neuvo

älkää sanoko hänelle RS:ää moneen päivään viikkokin on hyvä. sillon RS saa takaisin sitä ominaisuutta mitä siinä oli silloin kun kuulit sen ensimmäistä kertaa sen hänen huuliltaa.



onkohan musta tulossa homo kun lässytin tommosta enkä haukkunu ketään??
no joo ei musta homoo tuu ja te kaikki ootte perseestä!:P

[Ei aihetta]Perjantai 07.11.2008 18:47

lähdin tyhjästä ja silti on vielä puolet jäljellä...

ite ootMaanantai 03.11.2008 18:22

en ole apina vaikka jotkut väittävät tykkään kyllä apinoida ja pidän banaaneista mutta ei. en ole homo vaikka sellaiseksikin on nimitelty sillä tykkään vain tytöistä. jos keksit lisää haukkuma nimiä niin laita ihmeessä niin kumoan väitteesi... en ole siirto työläinen koska jos ranskassa ei ole ammattia taito niin sitä tarvitaan muualta... enkä ole epäisänmaallinen ne*kerit on perseestä

6 aistiTiistai 14.10.2008 19:12

herätessäni aamulla tunsin että jotain on tapahtunut. mietin koko työpäivän että koska saan selville mitä on tapahtunut. tunne jatkui vatsanpohjalla kun ajoin kotiin päin. pääsin koti sohvalle ja mietin että tunne taisi olla väärä. mutta touhutessani kotonani huomasin mitä oli tapahtunut....
kivekseni oli tuottanut taas suuren määrän siemen nestettä.

[Ei aihetta]Torstai 09.10.2008 01:58

olen iloinen ja ratkiriemukas veikko. osaan nauttia elämän pikku asioista enkä ole pahalla tuulella usein. vietän aikaani paljon kavereiden kanssa mutta nautin myös yksin olemisesta. aikaa minulla on rutkasti tehdä mitä itse halua. eli olen poikamies...

rakkaudellaTorstai 02.10.2008 22:46

voisimme itke ja nauraa yhdessä. antaisimme vaatteemme ja rahamme köyhille . halailisimme toisiamme ja puita päivät pitkät. tekisimme kaikkemme että kaikilla olisi hyvä olla. järjestäisimme hautajiset auton ollee jääneelle jänikselle unohtamatta 2500€ hauta kiveä ja pappi puhumaan jumalasta johon me kaikki uskomme. leipoisimme pipareita ja huutaisimme ihanaa aina nähdessämme toisemme. emme olisi koskaan pahalla päällä ja kulkisimme kaikki maailman ihmiset käsi kädessä auringon laskuun...

TÄLLÄSTÄKÖ PASKAA TE HALUATTE LUKEA???

jumalaKeskiviikko 01.10.2008 01:00

jumala tuo armollinen ihmisen luoja...


ihminen on aina paremminkin itse luonut jumalan kuin että hänen jumalansa ihmisen. joillekkin ihmisille jumala on hyvyys toisille kauhistus. meille tietyille jumala tai miksi ikinä kutsutaankin "jos millään" näkyy tasapainoittavana tekijänä luonnossa eikä liity millään tapaa liity kärsimykseen. kaikki jotka pitävät saatanaa pahana pitäisi miettiä ihmisiä ja eläimiä jotka ovat kuolleet "jumalan tahdosta".
varmastikkin omaistaan sureva henkilö olisi pitänyt läheisensä mielummin luonaan. mutta pappi lohduttaa kolehti rahat mielessä että "se oli jumalan tahto" tai "hän on jumalan käsissä". jos jumala on niin hyvä ja kaikki valtias miksi hän antaa näiden asioiden tapahtua. liian kauan ovat uskovaiset turvautuneet raamattuunsa ja sääntökirjoihinsa todistaakseen tai kumotakseen, oikeuttaakseen, tuomitakseen tai tulkitakseen. me taas ymmärrämme että ihminen ja maailmankaikkeuden toiminta ja reaktiot ovat vastuussa kaikesta eikä johda itseään harhaan että joku välittää. usein huomaa uskovaisten rukoilemassa tilanteessa joka tulisi paljon nopeemmin hoidetuksi itse.
kaikki uskonnot ovat ihmisen keksimiä ja vain koska ihmisellä on ego eikä hän voi sitä hyväksyä hänen on tarvinnut ulkoistaa se johonkin hengelliseen aparaattiin jota hän kutsuu jumalaksi. jumala voi tehdä kaikkea sitä mikä on ihmiseltä kiellettyä kuten: tappaa, tehdä ihmeitä tahtonsa tyydyttämiseksi ja hallita ilman näkyvää vastuuta jne.
KATEUS ja AHNEUS ovat kunnian himoon motivoiva voima ja ilma kunnian himoa voidaan saada aikaan vain hyvin vähän mitään tärkeää. kun YLENSYÖ lihomiseen asti toinen synti eli YLPEYS motivoi saavuttamaan sellaisen ulkmomuodon joka palauttaa itse kunnioituksen.
jokainen joka ostaa vaatekappaleen muusta syystä kuin peittääkseen kehoa ja suojatakseen sitä syylistyy ylpeyteen. vastahakoisuus aamulla heräämiseen johtaa syyllistymiseen LAISKUUTEEN ja jos jää makaamaan tarpeeksi kauaksi aikaa syyllistyy HIMOON. voimakkain vaisto jokaisessa elävässä olenossa on itse suojelu vaisto joka tuo meidät viimeiseen kuoleman syntiin VIHAAN. eikö meidän itse suojelu vaisto olekkin se jos joku vahingoittaa meitä riittävän paljon että tulemme vihaisiksi suojellaksemme itseämme enemmiltä hyökkäyksiltä?

koska ihmisen luontaiset vaistot johdattavat hänet syntiin niin kaikki ihmiset ovat syntisiä, ja kaikki menevät helvettiin ja silloin siellä näkee kaikki ystävänsä. taivaan täytyy olla kansoitetty perin erikoisista tyypeistä jos he elivät päästäkseen räpyttämään harppua iänkaikkisesti.


[Ei aihetta]Sunnuntai 28.09.2008 02:04

I AM
1. Itsepäinen: juu
2. Ilkeä: pitää olla jo meinaa paksit kääntää
3. Viisas: en tiä mut ainakin muita älykkäämpi
4. Pervo: juu
5. Hyvä koulussa: en
6. Hyvä soutamaan: kyllä mut ei tarvi paljoo soutaa kun late hoitaa sen
7. Satuttanut itseäsi: juu
8. Huutanut jollekkin frendillesi: kyl eihän pari suhdekkaan toimi ilman riitoja
9. Satuttanut ystävääsi: en

SUOSIKKIEN KUUMALISTA
1. Alkoholijuoma?: olvi ja vodka kola
2. Karkki: vaikee sanoo kun en syö kauheesti
3. Sarjakuva / piirroselokuva: aku ankka
4. Purukumi: joku
5. Väri: musta
6. Kynsilakan väri: huoran punanen
7. Viikonpäivä: perrjantai ja lauantai
8. Inhokkipäiväsi: keskiviikko
9. Kukka: ruusu
10. Koru: kulta kettinki eikä mikään vitun rippi ristu ketju
11. Vuodenaika: talvi
12. Norja / Ruotsi?: homoja molemmat
13. Trampoliini vai uima-allas?: uima-allas

VARMAT RASTIT / TYHMÄT KYSYMYKSET
1. [x] Minulla on kuvia IRC-galleriassa
2. [x] Minä käytän gallerian päiväkirjaa
3. [x] Teen tätä tehtävää
4. [x] En varmasti ole ainoa, joka tekee tämän
5. [x] Laitoin rastin kaikkiin neljään edelliseen kohtaan
6. [x] Osaan ainakin yhden sanan suomea
7. [x] Olen alle 100-vuotias
8. [x] Olin nopein siittiö
9. [x] Hengitän
10. [x] Kohdan nimi on Varmat rastit ja se pitää paikkaansa


JOKO TAI
Rakkaus vai raha: raha sillä saa rakkautta vaikka kaikki sen kieltää
Yhden yönjuttu vai suhde: yhen yön pano
TV vai Internet: netti
Pepsi vai Coca-Cola: vodka kola
Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: himas
Värilliset vai musta-valkokuvat: värilliset
Puhelimitse vai kasvotusten: kasvotusten
Messenger vai sähköposti: mese
Kengät vai ilman: ilma

MUSIIKKI
1. Mielipiteesi Euroviisuista ?: purkkapopin juhlaa
2. Kuinka paljon tilaa on mp3:ssasi jos sellaista on ?: 2GB ja 4GB
3. Miltä vuosiluvulta on lempibändisi ?: 1982
4. Mikä se on?: helloween
5. Paras kappale?: ehkäpä king for the 1000 years
6. Pidätkö musikaaleista?: en
7. Entä oopperasta?: en
8. Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin ?: juu
9. Kuinka usein kuuntelet musiikkia?: aina jos en oo mettällä
10. Harrastatko musiikkia?:juu

ENSIMMÄINEN...
1. Paras ystävä: aku mut ei enää:P
2. Suudelma: joku kylän oma bibo
3. Lemmikki: muffe
4. Harrastus: JÄÄKIEKKO


KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan: 15min
2. Joit alkoholia: koko ajan
3. Ajoit autolla: päivällä
4. Soitit: 45min
5. Nauroit: aina
6. Kuuntelit musiikkia: koko ajan
7. Itkit: en muista varmaan kun erosin viimeisimmästä eukostani kun selvis et se köyrii naapurin villee:P

OLETKO KOSKAAN...
1. Deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi?: jojjoo
2. Ollut pidätettynä?: e
3. Uinut alastomana?: joo joo
4. Ollut TV:ssä?: e
5. Harkinnut itsemurhaa?: juu
6. Suudellut jotakuta ja katunut sitä?: juu
7. Pelännyt?: kakarana mut en enää

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset?: kaikkee mistä saa paksia niin vitusti
2. sinulla on päälläsi?: alasti

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...
1. runkannut
2. lähennellyt miestä
3. lähennellyt naista
4. juonu
5. koittanut riistää henkiä metsässä

TYHMYYS
[ ] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[ ] Olen melkein tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[ ] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[ ] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta.
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[ ] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[ ] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[ ] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[ ] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5€:sta tai vähemmästä.
[ ] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen.
[x] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengasta päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[ ] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[ ] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[ ] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[ ] Olen tippunut tuoliltani.
[ ] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstej


heikot ihmiset menkää kotiinneeeLauantai 27.09.2008 03:06

1. miksi surra tuntemattomien surusta
2. miksi puhua viikko kaupalla asiasta mikä ei itseään kosketa



oikeat vastaukset

1. olet heikko kun jo naapurin kaiman sisko veljen serkun pikkuserkun isän vaarin pojan jenkki tuttava sairastui nuhaan saa aikaan suurta tunne elämän sekoamista ja ollaan niin järkyttyneitä niin järkyttyneitä

2. sinulla ei ole omaa elämää ja haluat ottaa osaa asioihin mitkä sinulle itsellesi eivät edes kuulu!!!


itse en ole järkyttynyt/masentunut alkuviikolla tapahtuneesta . EN VÄITÄ ETTÄ SE OLISI MUKA OLLUT OIKEIN. mutta miksi vaivata päätään asialla joka ei oikesti missään mielessä kosketa itseäni. surraan si jos tulee omalle kohalle ja toivotaan että niin ei tule tapahtumaan. maailmassa on niin paljon muutakin mietittävää...

mutta te kaikki hipit jotaka sanotte että kaikki aseet pois ette ymmärrä sitä että suomessa on euroopan maissa eniten metsästäjiä. joten jos metsästys toiminta lopetetaan lisääntyy hirvikolarit ja useita lajeja saattaa kadota suomen maasta.

300 000 laillista käsiasetta ja niiden omistajista 2 sekoaa ja ampuu ihmisiä... lentokoneita. en tiedä luku määrää mutta kuinka paljon niitä tipuu. eli pitäisikö ne kieltää lailla??? entä autot ne tuottavat paljon kuolemaa pitäisikö nekin kieltää lailla??? tai entä junat`???

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.09.2008 22:59

olen eteisen lattialla, en voi seisoa pimeässä enää.
sytytän kynttilöitä kaikkialle.
vain siten voi pitää pimeyden poissa.

pääni sisällä painajaiset ovat muuttuneet todeksi.
en voi kontroilloida ajatuksiani.

olen nyt toisessa tasossa, en voi seistä pimeässä.
yritän sytyttää kynttilöitä kaikkialle.
yritän pysyä hereillä ja pitää poissa pelon.

pääni sisällä painajaiset ovat muuttuneet todeksi.
en voi kontroilloida ajatuksiani...

...tai mitä todella tunnen.
kaikki kuvat päässäni näkyvät punaisina.
mitenkä voin uskoa kaiken mitä näen.
kun näen pään tarkkailemassa minua.

pää on kadonnut, annoin kasvoilleni vettä.
käännyin kohti peiliä.
pieni allas täyttyy, vesi on kylmää

pääni sisällä painajaiset ovat muuttuneet todeksi.
en voi kontroilloida ajatuksiani...

... tai mitä todella tunnen.
minun takana on kuolleen naisen ryppyinen pää.
ei vartaloa vain pää, vahvat kädet tarttuvat kaulaani.
pakottavat minut veden alle, olen hukkumaisillani.

ah... ah... ah... en pysty hengittämään.
ah... ah... ah... on päästävä pois.

pääni sisällä painajaiset ovat muuttuneet todeksi.
en voi kontroilloida ajatuksiani...

...tai mitä todella tunnen.
kaikki kuvat päässäni näkyvät punaisina.
mitenkä voin uskoa kaiken mitä näen.
kun näen pään tarkkailemassa minua.

TE KAIKKI OOTTE PERSEESTÄ...