IRC-Galleria

DINOSAUR

DINOSAUR

there is a light that never goes out

KylläMaanantai 19.04.2010 00:13

KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN
1. Selkärangattomuus
2. Sitä, ettei toffeeta myydä melkeen missään muodossa ruokakaupoissa, paitsi jouluna
3. Odottaminen
4. Ihan älyttömiä ennakkoluuloja tuntemattomia ihmisiä kohtaan
5. Jatkuvaa turhaa negatiivisuutta
6. Jos snoukkaamassa sataa paljon lunta
7. Lukion koeviikot
8. Mun puhelimella on tapa hajoilla ja siitä on irronnut semmonen kiva nappi
9. Sitä kun keväällä maa on mutavelliä ja kengät likaantuu
10. Aamut, ihan kaikki aamut

YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI
1. Puhun todella paljon
2. En tykkää olla yksin pitkiä aikoja, koska alan ajatella liikaa
3. Huono keskittymiskyky
4. Logiikka, jonka ymmärtämisessä toisilla on usein vaikeuksia
5. Yleinen levottomuus
6. Olen kiinnostunut vähän kaikesta
7. Perfektionismi
8. Aamukoomaus
9. Seiniin tuijottelu, kun unohdun pääni sisään

KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI
1. On oma itsensä
2. On oikeasti kiinnostunut minun asioista, silloinkin, kun ei ole edes tärkeä juttu
3. Laulaa minulle
4. Olemalla herrasmies (tarjoutuu kantamaan painavat tavarat ja silleen)
5. Ei ainakaan kamalasti peittele tunteitaan
6. Huomioi minut
7. Toki ulkonäköseikatkin vaikuttaa
8. On semmonen sulonen

SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ
1. Ettei särkisi päätä
2. Toisen kesätyöpaikan saamista
3. Lisää rahaa
4. Tulisi kesä ja lämmin, kun ei snoukkaamaan kuitenkaan enää pääse
5. Että joku tekisi minun läksyt
6. Menisi kouluviikot nopeasti kun viikonloppusin on kaikki hyvät jutut!
7. Lumisade pois

KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT
1. Menen suihkuun
2. Puen vaatteet
3. Juon aamukahvin ja jugurtin
4. Meikkaan, ainakin piirrän kulmat
5. Laitan hiukset
6. Harjaan hampaat

VIISI IHMISTÄ KETKÄ TIETÄVÄT ENITEN MURHEITASI
1. Hanna
2. Roope
3. Jones
4. Iida
5. Tarja
ei ole järjestyksessä nämä

NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN
1. Ihmisistä
2. Kahvista, etenkin aamu
3. Puhelimesta, ahdistaa jos akku loppuu eikä voi ladata
4. Musiikista

KOLME ASIAA, JOTKA SINUN PITÄISI TEHDÄ
1. Läksyt, matikka nyt ainakin
2. Siivota
3. Syödä kohta

KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN
1. Lääkärit, sairaalat, kaikki sellanen
2. Yksinäisyyttä

YKSI TUNNUSTUS
1. Oon kuunnellut melkeen koko päivän Puolikuu - Nyt Loppuu Todellisuus

Thanks, you're the best.Tiistai 09.02.2010 23:41

9 ASIAA JOTA TEIT EILEN:
01. ...opiskelin?
02. tanssin mm. tangoa
03. kerroin miten paljon tämä jakso ottaa päähän
04. Roopen kanssa katsoin Big Fishin
05. keitin kahvit
06. kävin suihkusssa
07. ahdistuin, koska akku loppui ennen puoltapäivää ja koulua oli neljään
08. sain kuulla että ihmisen DNA on sama kun simpanssin, tai jotain sellaista
09. söin jugurttia ja mysliä

8 ASIAA JOTA TEIT TÄNÄÄN
01. lukioo
02. askarreltiin ryhmäläisten kanssa kivasti viiteen
03. nukuin päiväunet
04. piirtelin kissankokosia kirjaimia, leikkasin ja folioin
05. söin
06. keitin kahvit
07. avauduin mamalle seiskaviikosta ja ratkasin kyytiongelmat
08. siirsin matikanvihon pöydälle niinku aikoisin tehdä läksyt mutta se jäi sit siihen

7 ASIAA JOTA ODOTAN

01. seiskaviikkoa!
02. hiihtolomaa
03. että joku tytöistä saa ajokortin
04. torstaita ja perjantaita ja viikonloppua
05. pääsis snoukkaa
06. ruissia!
07. huomista hiustenvärjäystä

6 TÄRKEINTÄ TAVARAANI

01. puhelin
02. kone, koska siellä on esim. paljon kuvia
03. muutamat laatikot sisältöineen ja erilliset tunnearvoiset asiat
04. piirroslehtiö
05. levyt
06. lompakko

5 ASIAA JOITA KOSKETAN JOKA PÄIVÄ
01. puhelin
02. huulikoru
03. kahvimuki
04. ruoka
05. vaatteet

4 PAIKKAA JOISTA MINUT LÖYTÄÄ
01. kotoa tai toisesta kotoa
02. kavereitten luota
03. Roopelta
04. lukiolta

3 ASIAA JOTKA SINUN PITÄISI HANKKIA
01. kengät, dammit
02. vielä vähän rahaa ruissiin, working on it!
03. kampaaja-aika tanssien jälkeen

2 ASIAA JOTA IKÄVÖIT
01. kesää vähän, tai kevättä, tai sitä että on lämmin
02. rentoja lukiojaksoja

1 TÄRKEÄ PÄIVÄMÄÄRÄ
01. 19.10.2009 ♥ :)

Koska mantsa on jännää.Perjantai 22.01.2010 17:59

Tarja on suorittanu mantsan kolmoskurssia itsenäisesti ja tuli tänään meidän tunnille.

Tarja: Missä kappaleessa te ootte menossa?
Iida: ... älä kysy noin vaikeita!

Iida: Hei kato Sanna millanen takakansi tässä kirjassa on!


Niin että ensviikon perjantaina alkaa koeviikko ja kirjan kannetkin on tullu jo melkeen tutuksi! :) Tästä kokeesta ei voi tulla muuta ku menestys.

Fuck yay.Tiistai 08.12.2009 11:22

Rokote eilen, eihän se sattunu mutta nyt oksettaa ja alilämpöä. Oon heikko. :)
Jos tämä nyt on tuosta rokotteesta mutta luulempa että on.


Ääää tyhmää.

Viimeviikolla oltiin Tarjalla :)Tiistai 27.10.2009 23:28

Ne tulevat,syövät ja lähtevät

27.10.2009 19:49 <ttarja> ^ ne tulevat, syövät (hapankorppusi) , laulavat, dataavat,
nukkuvat, rikkovat sänkysi, syövät lisää...

27.10.2009 21:19 <DINOSAUR> joo mäkin meitä <3

Nostalgia!Lauantai 10.10.2009 01:45

you've got the spark i've been looking for


maaliskuu 2008!

(tähtipoika galtsust omfg<4672)

-


I've got a sickness, you've got the cure,
you've got the spark I've been lookin' for.


Do you know you're unlike any other?
You'll always be my thunder.


remember?

PikkusannaLauantai 10.10.2009 01:03


Ysiluokka, näytän ihan samalta vieläkin! :D

OwwTorstai 08.10.2009 20:24

Tuntuu että olisin saanu turpaan kun on joku haava suussa ja huuli on tosta sisäpuolelta sillee hassusti turvonnu vähän. =)==)=))===)=
Oon kyllä saattanu vaan haukkasta siitä. Aika todennäköistä.

[Ei aihetta]Lauantai 03.10.2009 17:07

Perjantain saldo: oikea polvi ja vasen olkapää kipeenä ja mm. jonkinmoinen kuhmu otsassa.

Oli hauskaa thanks!
Nyt kyllä meinais olla vähän väsy.

SAOSINLauantai 26.09.2009 00:34



In Search Of Solid Ground, olihan tätä jo odotettukin!
;_____; <3


Tell me why you wanted to change.
Tell me why you're so nervous to say
what you're really thinking.
The feeling of sinking is setting in,
you used to being so much happier.


Don't tell me you're useless.