IRC-Galleria

DarkSorrow

DarkSorrow

i love u honey ♥
En usko, että saa yleistä hyväksyntää
Näkemykseni kieroonkasvaneet.
Voidaanko määritellä rajaa sellaista,
Kun hassusta tulee pelottavaa?

Ei saisi ajatella näin,
Mut se ei oo ainoo, mitä teen väärin.

Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan arvaamattomuudella.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.

Tahtoisin olla se, joka olin silloin,
Kun kuollakseni halusin
Tulla sellaiseksi, kuin nyt olen
Noin tuhat vuotta taaksepäin.

Vaikee on sietää kaiken paino,
Mut siihenkin voi kasvaa kiinni.

Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan pessimistisyydellä.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.

Joskus aion vielä kääntää
Kelkkani ja tehdä korjausliikkeen;
Aion parantaa kaikki tehdyt vauriot,
Melkein uskon itsekin.

Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan piittaamattomuudella.

Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan tyytymättömyydellä.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.

PASILATorstai 12.03.2009 11:37

KYÖSTI PÖYSTI
[] olen erittäin sitoutumiskammoinen
[x] sodassa, rakkaudessa ja yleisessä vitutuksessa kaikki on sallittua
[/] sorrun joskus rajuihinkin ylilyönteihin
[/] elämä ON hirveää, kun sen oikein oivaltaa
[] en kestä maailmanparantajia enkä natseja
[] olen neuroottinen ADHD-tapaus ja henkisesti 5-vuotias
[] välillä minulla on phil collins -darra
[x] en yleensä ajattele ennen kuin avaan suuni
[x] tykkään räiskintäpeleistä ja ammun myös hyvikset
[/] jos menet, syön sun herkkukorin
[x] vaikka olen yksinäinen, en roiku esimieheni huoneessa
[/] teen "herkkiä" biisejä
= 6

PEKKA ROUTALEMPI
[] nykyään melkein kaikki on jännää
[] ennen olin itse jännä ja maailma oli tylsä. nykyään toisinpäin
[] voin olla toisinaan hiukka naiivi
[/] myönnettäköön: en ole aikaansaavaa tyyppiä
[] haluan käydä porvoossa sillä porvoo on jännä
[x] olen yksinäinen joten hölisen paljon
[x] juttujani ei kuitenkaan koskaan kuuntele kukaan
[] juice oli syvällinen henkilö, elävässä elämässä kiinni
[] jännä toi aggressio
[/] olen kokenut luomisen tuskaa
[] en juo, mikä myöskin on jännä
[] anteeksi, eksyin taas jännän äärelle
= 3

RAUNO REPOMIES
[] jos lääkkeet söi kala, ratkaisu: syö kala
[] nykyään on huono maailma, terrorismi pauhaa
[x] olen niin sekaisin että enempää ei voi olla sekaisin
[/] pää on ihan dingdong, piripiri, tööttööt
[] kaikki lääkitys on ihan puhasta SCHEISSEA! JUMALAUTA!
[x] tykkään myös laulaa höpöjä
[] jos kaipaatte mielivaltaista johtajuutta, minä olen miehenne
[/] olen myös helvetin yksinäinen
[] mummo on lajitoveri
[x] selitän usein maailman omituisimpia juttuja
[] tantraseksi ja martti ahtisaaren nobel-palkinto inspiroivat minua
[X] kiivastun helposti ja huudan myös
= 5

TOMMI NEPONEN
[/] olen ainoa tolkun mies perheessäni/työpaikalla/missä sitten aikaani vietänkin
[/] ihailen syvästi ihmistä, joka ei useimpien mielestä juuri ihailua ansaitse
[/] kykenen elämään ja työskentelemään hullujen keskellä
[/] osaan pitää järjen kädessä...
[x] ...eli tajuan mm. että itsemurhalla uhkailevia ihmisiä ei kannata provosoida
[x] haluan ymmärtää. välillä se on vaan hankalaa
[] pelaan mielelläni hiipimis- ja väijymispelejä ilman, että ammun kaikki
[x] olen tavis, mutta ihan hyvällä tavalla
[x] kestän kavereiltani aika paljon
[] etunimen saisivat sentään muistaa
[] olen perheellinen ja arvoni ovat sen mukaiset
[x] huolehdin mielelläni muista ihmisistä
= 7

HELGA
[] olen aggressiivinen ja pienestä provosoituva
[] ja erittäin antifeministi! nainen on heikko
[/] toivoisin olevani vastakkaista sukupuolta
[x?] ...koska olin isälleni pettymys
[] on naisen oma syy, jos mies pettää
[] kestän tiukassakin paikassa
[/] inhoan munattomia miehiä
[/] mielipiteeni ovat aika jyrkkiä
[] vastustan naispappeutta
[] elämäni päätavoite on tehdä isä ylpeäksi
[] jenkit on hienoja ihmisiä
[x] kaverini pelkäävät minua välillä ja syytäkin löytyy
= 3½

JUHANI KONTIOVAARA
[] olen maailman epäilemättä ärsyttävin tyyppi
[] ai jumankekka
[] mr media, that's me
[] keksin omasta mielestäni nasevia juttuja, jotka ovat oikeasti ihan hirveitä
[] yövuorolaiset, hankkikaa parempi duuni. oikeesti
[] dallaspullan tuoksuinen ja -makuinen huomen on hyvä asia
[] olen objektiivinen rasittavuuteen asti
[] minulla ei ole kavereita, mutta väitän tiettyjä ihmisiä frendeikseni
[] jos käytätte sosiaalietuuksia väärin, paskaa huomenta
[/] puhun hyvin harvoin järkeä
[] tittelini vaihtelevat, olen tilanteesta riippuen mm. toimittaja, ihminen, tv-persoona
[/] oikeasti olen idiootti
= 1

TOMMI NEPONEN :D

;)Keskiviikko 11.03.2009 14:24

1. Halaisitko minua?
2. Nukkuisitko kanssani sängyssä, sohvalla vaiko lattialla?
3. Nukkuisitko päällä, alla, vieressä vai omas pedis?
4. Nukkuisimmeko yön vai valvoisimmeko?
5. Millä tavalla valvottaisit minua?
6. Jos minulla olisi kylmä niin saisitko minut lämpiämään?
7. Kerro paras ulkonäöllinen ja henkinen piirteeni?
8. Mistä pidät minussa?
9. Kuvaile minua kolmella sanalla.
10. Ootsä mun kaveri?
11. Haluaisitko tavata minut?
12. Jos niin miksi?
13. Pistätkö tämän omaan blogiisi, että voin vastata sinulle?

;)Keskiviikko 11.03.2009 11:21

Etsi ihminen;

Joka sanoo sinua kauniiksi, vaikka olisit juuri herännyt
Joka soittaa sinulle takaisin kun katkaiset puhelun.
Joka olisi hereillä vain siksi että näkisi sinun nukkuvan.
Joka pitäisi sinua kädestä, hänen kavereittensakkin edessä.
Joka kääntyy ja sanoo kavereilleen, ' Tuolla on mun tyttö '.
Joka vähän väliä muistuttaa sinua kuinka paljon välittää sinusta ja kuinka onnellinen hän on kanssasi.
Joka puhuisi asioista jotka kiinnostavat sinua, eikä asioista jotka ovat sinulle päivän selviä.
Joka ajattelisi sinua vähän useammin, kuin kerran päivässä
Joka todistaisi rakkautensa sinua kohtaan, eikä vain sanoilla.
<sydän>

[Ei aihetta]Maanantai 09.03.2009 17:38

Herkän hahmos kaukaa nään
sua ennen tuskin koskaan huomasin
Vaan nyt sua pois en koskaan päästäiskään
Mä voittajaani katselin.
Oot mun,
oon sun

Mun on helppo hengittää
Kun tunnen lähelläin sun olkapään
Oon niinkuin osa sua
ja sun elämää
<sydän>

TWILIGHT <3Lauantai 07.03.2009 23:59

Tuo oli aivan mahtava elokuva :)
katsoin tänään Hannun kans ja voin sanoa, että tuo tulee sit ostettua kohan se ilmestyy joskus kauppoihin.

Romanttinen ja samalla sellainen jännittäväkin :)

Ne jotka ei sitä ole katsoneet, niin katsokaa ihmeessä :)
Ihana elokuva <3

olen KUUNTELIJA :)Perjantai 06.03.2009 13:25

TUNTEELLINEN
(/) Minut saa helposti itkemään
(x) Saatan ottaa asiat liian raskaasti
(/) Itken heti, jos minulla on riitaa kumppanini kanssa
(x) Läheiset ihmiset ovat minulle tärkeitä
(x) Kerron usein muille, kuinka paljon heistä välitän
(x) Tunnen ihmisiä kohtaan joskus pientä sääliä
(x) Kirjoitan paljon tunteistani
(x) Puhun paljon tunteistani

KUUNTELIJA
(x) Kuuntelen mielummin kuin puhun
(x) Minulle kerrotaan paljon luottamuksellisia asioita
(x) Minusta ollaan sanottu, että olen hyvä kuuntelija
(x) Moni ihminen luottaa minuun
(x) En kauheasti puhu muista pahaa.
(x) Tuen ihmisiä
(x) Autan ja neuvon ihmisiä
(/) Olen usein huolissani ystävistäni

HILJAINEN / VETÄYTYVÄ
() Perussanasto:
(/) Olen yleensä aika vetäytyvä
(/) En tykkää puhua isossa porukassa
(x) Minusta ei välillä oikein saa mitään selkoa..
(x) En puhu ihmisille, jotka eivät minua kiinnosta
(x) Saatan olla ehkä hiukan ujo..
(/) Jännitän yleensä puhuessani tai kertoessani jotain asiaa.

VITTUUNTUNUT
(x) Minulla on usein huono päivä
() Vituttaa vielä rankemmin kuin eilen..
(x) Aamut ovat minulle hurjan vaikeita
(x) En keksi mitään järkevää syytä aikaisille kouluaamuille
() Olen hurjan negatiivinen
() En nää yleensä asioissa hyviä puolia
() En usko parempaan huomiseen
() Tää testiki pisti vituttamaan..

PAHIS
() Mitä teen, sen tekevät muut perässä
() Minua ollaan sanottu tunteettomaksi
() Maailma on kasvattanut minulle erittäin kovan kuoren
(/) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, jotka ovat minua kohdelleet väärin
() Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, joita en edes tunne
() En ole kamalan suvaitsevainen..
(/) Olen ehkä pikkuisen itsekäs


MASENTUNUT / ALAKULOINEN
(x) Minulla on todettu masennus
() Minulla on masennus, vaikkei sitä ole todettu
() Minulla on lukihäiriö tai jokin muu
(x) Olen usein surullinen
(x) Kuuntelen surullista musiikkia
(/) Menneisyydessäni on paljon ikäviä asioita
(x) Joku on satuttanut minua todella pahasti
(/) Masennukseni johtuu asiasta, mistä en ole kaikille muille edes uskaltanut puhua

POSITIIVINEN
(/) Olen hurjan positiivinen
(x) Ajattelen asioiden positiivisia puolia
() Muita ehkä jopa hiukan ärsyttää positiivisuus
() Kun ystävältäni kysytään millainen olen, he sanovat että positiivinen
() Vaikka maailma olisi väärinpäin, kaikki sodat käynnissä ja jotkin muut
asiat pielessä, yrittäsin ajatella positiivisesti
(/) Minusta negatiivisuus on yliarvostettua..
(x) Olen aina kamalan pahoillani asioista
(/) Yritän ehkä peittää positiivisuudellani jotain..


PERIAATETYYPPI / SUORAANSANOJA
() Minulla on paljon periaatteita
() En poikkea periaatteistani
() Minulla on ollut jo aika kauan samat periaatteet
(/) Anteeks, mut jonkun tarvii puhua suoraan..
(x) Inhoan ihmisiä, jotka eivät voi tulla sanomaan asioita päin naamaa
(x) Inhoan matkimista
() Minulla on vankat mielipiteet asiasta, enkä pelkää ilmaista niitä
(x) Yritän silti olla sovussa muiden kanssa ja sopia riidat

TEESKENTELIJÄ / VIHATTU
(/) Olen joskus valehdellut ystävälleni ja joudun kärsimään siitä vieläkin..
(/) Minusta puhutaan paljon pahaa
(/) Minua saatetaan hiukan kiusata
() Ihmiset katsovat minua usein ilkeästi
() Olen silti itsekin ilkeä ja juonitteleva
() Ihmiset luulevat etten ole herkkä, mutta minussa on oikeasti herkkä puoli
() En välitä, jos joku vihaa minua / puhuu pahaa minusta
() Satuta mua, saat tuplana takaisin.. Kosto elää.

Suoralinja - Sotilas <3Torstai 05.03.2009 00:31

One, two, three for few steps before you become us soldier
five, six, seven shooting harder makes you one day colder

Oon elämäni sotilas jatkan aina matkaa
Kivi hiertää kengässä pakko on jatkaa
Luoteja sataa, mutten periks anna
Taistelu viimeinen kuuluu huuto kaukaa
Kuoleman pelko ajatukset valtaa
Kädet ristis aijot viedä itses hautaan
Mikä syy säästää ihmis paran rakkaan
Viimeinen taistelu antakaa jo rauhaa
Kuolleita sotilaita, juoksee ohi kaukaa
Ajatukset elämästä jättäkää mut rauhaan
Yksin tietäs kuljet kukaan ei auta
Laukaukset kuuluu etsit suojapaikkaa
Askell ohi painuu luoti sua painaa
Kipu rinnas jatkat ilman suojapaikkaa
Tiedät kyllä sen, että maali viiva paistaa
Hyppäät ohi vallist pakko jäädä makaan

Kaveris näät kuolleen päästät vihan irti
Sotilashan oot pakko jatkaa silti
Kuinka paljon menetyksii jaksat, vielä lisää
Otat otteen aseest ammut, vaan lisää
Kuinka monta ihmistä tappaa, viel pitää
Hulluus valtaa mielen haluun vaan sitä
Ammun pään paskaks tuntuu se, niin hyvältä
Punkkeri vallotettu aijjon pysyy sisällä
Kaikki mitä oli, pois hävis käsistä
Aijjon voittaa taistelun keinoll millä hyvänsä
Hetki on tullut vastustaja hyökkää
Monta miestä kaatuu ja kaatuu, vielä lisää
Tiedän vihdoin sen etten tuu tätä voittaan
Aijon antaa itseni pelastaja voittaa
Askell kohti uutta kuolleena makaan
Sotani on ohi tapoin monta muuta

One, two, three for few steps before you become us soldier
five, six, seven shooting harder makes you one day colder

http://www.youtube.com/watch?v=_uA58YQxrGY

Vertikaali - Poika ja tyttö <3Tiistai 03.03.2009 20:15

kertosäe:
Vaikka rakastaa se ei välttämättä riitä
Poika ja tyttö ei se auttanu ees niitä
Se ei välttämättä riitä
Ei se auttanu ees niitä
(2x)

Toisen mahdollisuuden jos poika saisi
Nii ihan varmasti tapansa parantaisi
Poika teki väärin ja katuu enemmän
Ku voi uskookkaan, ei päästä menemään
Ku liian paljon yhdessä he ovat kokeneet
Ilman toisiansa eivät pärjää sen jo todenneet
Poika sanoo "ku sitä lämpöö en mä pysty tunteen ilman sua
Kylmyys ja suru yksinäisyydessä piinaa mua"
Liian helposti päästivät irti
Nyt tytölläki herää kysymys et miksi?
Ku jos tyttö oli maas ni poika kuunteli
Lohdutti, piti kädest kii ja tätä suuteli
Kaikki oli täydellist mut mikä meni pieleen
Ei tyttö enää halunukkaa tulla pojan viereen
Poika viilteli, veti lääkeit masennukseen
Ja toivo pääsevän ees tytön kanssa haave uneen

kertosäe (2x)

Poika törmäs tyttöön sattumalta vuoden jälkeen
Kysy "miten menee", samal peitti ranteest viilto jäljet
Tyttö vastas "hyvin", vaikka todellisuudes valehteli
Poika oli pala joka puuttu tytön palapelist
Sit poika empi mutta uskals pyytää kahville
Kuulumiset vaihtu, mutta minkä pystyy tahdille
Joka kulkee lujaa, nyt taas käsi kädes kulkivat
Kylki kyljes iltasin samaan aikaan silmät sulkivat
Ja hetken päästä poika pyys tyttöö kihloihin
Tyttö suostu mutta hetken vaan iloitsi
Ku ei kauaakaa nii poika oli baarissa
Halas jotai tyttöö ja sit taas oltiin haavissa
Tyttö kuuli jostain ja hajos kokonaan
Poika etti tyttöö mut löys sormuksen kotoaan
Ja lappu vieres jossa luki että "hyvästi"
Poika myöhästy, tyttö sillalt' hyppäsi

kertosäe (2x)
Herkän hahmos kaukaa nään
sua ennen tuskin koskaan huomasin
Vaan nyt sua pois en koskaan päästäiskään
Mä voittajaani katselin, oot mun, oon sun

kertosäe:
Tänä yönä viimeinkin rakastuin mä luuseriin
joka aito on ja vielä enemmän
Olin heikko tarrauduin
mä pelkästään vain voittajiin
kunnes susta löysin oikeen ystävän

Mun on helppo hengittää
Kun tunnen lähelläin sun olkapään
Oon niinkuin osa sua ja sun elämää
et fuulaa ystävää, sä oot vain mun
oon sun

kertosäe

Viimeinkin rakastuin mä luuseriin
joka aito on ja vielä enemmän
Olin heikko tarrauduin
mä pelkästään vain voittajiin
kunnes susta löysin oikeen ystävän (3x)