IRC-Galleria

DarkSorrow

DarkSorrow

i love u honey ♥
5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksi
käytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua
mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität

[Ei aihetta]Tiistai 06.07.2010 23:58

∆ KÄNNYKÄSTÄSI ∆
∆ Merkki ja malli? - Samsung GT-S5600
∆ Väri? - musta
∆ Kameran megapixelit? - 3.2
∆ Mikä liittymä + saldoraja? - Sonera
∆ Paljonko muistia? - taitaa olla 2G?
∆ Taustakuvasi? - tommonen meritausta
∆ Hinta? - kytkynä "ostettu"
∆ Onko hajoillut tai vikoja? - ei ole
∆ Mitä teet puhelimellasi yleensä? - kuuntelen musiikkia, otan kuvia, soittelen kavereille jnejne :D
∆ Haluaisitko jonkun muun puhelimen? - no en oikeestaa :)

♫ MUSIIKKIMAUSTASI ♫
♫ Paljonko kuuntelet musiikkia päivässä? - almoust 24/7 XD :D
♫ Tykkäätkö popittaa? - juuh
♫ Millaista musiikkia kuuntelet? - aika laaja, mut enimmäkseen pop/rock, rap
♫ Mitä musiikkia et voi sietää? - jotai vanhaa, humppaa :D
♫ Pitävätkö ystäväsi/perheenjäsenesi musiikkimaustasi? - jotkut joo :)
♫ Kuunteletko musiikkia kännykällä/tietokoneella/mp3-soittimella/auton soittimella vai millä? - kännykällä, tietokoneella
♫ Mitä musiikkia kuuntelit 5 vuotta sitten? - varmaa ihan samanlaista ko nykyää? :D
♫ Entä 10 vuotta sitten? - lastenlauluja enimmäksee varmaa XD :D

☼ KAVERI/SEURUSTELUSUHTEISTASI ☼
☼ Onko sinulla parasta kaveria? - moniaki :)
☼ Onko sinulla enemmän kavereita vai ystäviä? - yhtäpaljon :)
☼ Seurusteletko? - kyl ♥
☼ Missä paras kaverisi asuu? - sano kuka heistä? :D
☼ Onko kavereiden iällä väliä? - eole :)
☼ Mitä mieltä olet kaukosuhteista? - kyllä käy, jos toiselleki on ok :)
☼ Mitä teet yleensä kavereidesi kanssa? - puhutaa paskaa, nauretaa, katotaan leffoja, kuunnellaan musiikkia

░ PERHEESTÄSI/SUVUSTASI ░
░ Onko sinulla sisaruksia? - on
░ Keitä perheeseesi kuuluu? - iskä, äiti, piia, irja, juho-matti ja kalle
░ Onko perheelläsi lemmikkejä? - koira ja kissa :)
░ Ovatko vanhempasi yhdessä? - onon
░ Onko sinulla lapsia/haluaisitko, monta? - ei ole lapsia, 2 olis hyvä :)
░ Tunnetko sukusi hyvin? - suurimmaksi osaksi joo, kai :D
░ Ovatko serkkusi mukavia? - kylhän non :)
░ Pidättekö koskaan sukujuhlia? - ei kai? :D
░ Viihdytkö mummolassa? - ei ole mummolaa, ko ainut mummoki asuu meidän taloon tehdyssä jatkeessa
░ Onko suvussasi julkkiksia? - ei kai? :D

҂ TYYLISTÄSI/VAATTEISTASI ҂
҂ Minkä tyylinen olet (tavis, pissis, räppäri jne.)? - kai mie tavis? :D
҂ Mistä ostat vaatteesi? - seppälä, kappahl, lindex, kirppareilta
҂ Paljonko käytät rahaa vaatteisiin vuodessa? - en mie osaa sanoa :D
҂ Omistatko paljon vaatteita? - kyl kai niitä on, mut enemmän sais olla :D
҂ Mitä asusteita käytät? - farkku-toppi asuste, minihame-toppi asuste
҂ Monetko kengät omistat? - aika monet :D mut enemmä sais olla XD
҂ Kallein vaatteesi ja paljonko maksoi? - ööö... oisko jotkut farkut, yli 40 euroo? :D
҂ Onko sinulla merkkivaatteita? - on
҂ Mitä mieltä olet 'räppicapeista'? - sopiisopii ;)

√ KOULUNKÄYNNISTÄ √
√ Viimeisin keskiarvosi? - ööö, en tiiä :D
√ Suosikkiaineesi koulussa? - välitunti XD :D
√ Entä inhokkiaine? - historia
√ Viihdytkö koulussa? - ei ole mun juttu kyl yhtää :D
√ Mitä teet välitunneilla? - juttelen kavereiden kans
√ Onko sinulla kavereita koulussa? - jokunen
√ Luetko kokeisiin? - ahahahaaa! XD kyl mie luen, jos kiinnostaa ja innostaa :D
√ Miten käyttäydyt koulussa? - hyvin kai? :D
√ Koulu vai loma? - LOMALOMALOMALOMALOMALOMA!
√ Monessako jälki-istunnossa tai puhuttelussa olet ollut? - yhdes jälki-istunnos :D

‡ KODISTASI ‡
‡ Missä kaupungissa asut? - en asu kaupungissa :D
‡ Asutko keskustassa? - en
‡ Millainen talo (omakotitalo, kerrostalo jne.)? - omakotitalo
‡ Kotisi rakennusvuosi? - en mie tiiä :D
‡ Onko sinulla oma huone? - on
‡ Ketä muita kotonasi asuu? - äiti, iskä, 2 pikkusiskoo ja 2 pikkuveljee
‡ Oletko tyytyväinen kotiisi? - kyl kai mie :D
‡ Mitä teet yleensä kotona? - koneella, ulkona hyvässä säässä, lenkkeilen
‡ Onko teillä iso piha? - iha tarpeeks iso
‡ Onko teillä autotalli? - on

RakastuneenaPerjantai 02.07.2010 23:50

» Et voi olla hänelle vihainen enempää kuin minuutin tai kaksi.
» Luet hänen viestinsä uudelleen ja uudelleen.
» Kävelet todella, todella hitaasti ollessasi hänen kanssaan.
» Tunnet itsesi ujoksi kun olet hänen kanssaan.
» Ajatellessasi häntä sydämesi hakkaa lujemmin ja lujemmin.
» Kuunnellessasi hänen ääntään hymyilet ilman syytä.
» Katsellessasi häntä, et näe muita ihmisiä ympärilläsi - näet vain hänet.
» Alat kuunnella hitaita biisejä.
» Hänestä tulee melkeen kaikki mitä ajattelet.
» Pääset pilveen ihan vain haistaessasi hänen tuoksunsa.
» Huomaat hymyileväsi aina kun ajattelet häntä.
» Teet kaiken hänen vuokseen.
» Lukiessasi tätä, ajatuksissasi on vain yksi ihminen koko ajan.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.06.2010 23:30

Tiedät hänestä:
[x] nimen
[x] iän
[] koulun
[] musamaun
[x] perheen jäsenet
[] bestiksen
[x] harrastukset
[x] mesen
[] puhelinnumeron
[] vaatetyylin
[x] lempinimen
[] lemmikit
[] taustat
[x] miltä hänen huoneessaan näyttää

Olen nähnyt kun hän..
[x] syö
[x] nukkuu
[x] juo
[x] juoksee
[x] pyöräilee
[x] nauraa
[x] nauraa omalle jutulleen
[x] ostaa ruokaa/ juomaa
[x] ostaa vaatteen/ vaatteita
[x] hyppii
[] varastaa
[x] kaatuu
[] ottaa kuvia
[x] on tietokoneella
[x] puhuu puhelimeen
[x] tekstailee
[] riehuu
[x] katsoo televisiota
[] meikkaa
[] laittaa hiuksia
[] rikkoo jotain
[x] syö jätskiä
[] mökkeilee
[] kertoo sinulle salaisuuden
[x] yskii
[] itkee
[x] kirjoittaa
[x] halaa sinua
[] halaa jotain muuta kun sinua
[x] juttelee jonkun pojan kanssa mesessä
[] vittuilee sinulle
[] vittuilee jollekkin muulle kun sinulle
[] suuttuu
[] huutaa
[] kiljuu
[] laulaa
[x] pelaa jotakin
[x] leikkaa jotain
[] leipoo
[] peilailee
[] pesee meikit
[] telttailee
[] ulkoiluttaa koiran/ kissan
[] istuu bussissa
[x] istuu taksissa
[x] pelaa korttia
[] piirtää
[] leikkaa hiuksia/ on kampaajalla
[x] katsoo elokuvaa/ohjelmaa

Kokemukset:
[x] Oletteko olleet elokuvissa yhdessä
[] Oletteko olleet discossa yhdessä
[] Oletteko olleet stadissa yhdessä
[] Oletteko olleet shoppailemassa yhdessä
[x] Oletteko olleet saunassa yhdessä
[x] Oletteko olleet kylvyssä/suihkussa yhdessä
[] Oletteko datanneet yhdessä
[x] Oletteko nukkuneet samassa sängyssä
[x] Oletteko halanneet
[x] Oletteko pussanneet
[x] Oletteko nauraneet niin paljon että vatsa on tullut kipeäksi
[x] Oletteko koskaan käyneet hesessä syömässä
[] Oletteko tunteneet yli 5 vuotta

Kyllä vai ei:
Kerrotko hänelle jotain, mitä et välttämättä kertoisi muille
kyllä [x] ei []
Kuunteleeko hän murheitasi
kyllä [x] ei []
Oletko koskaan ollut hänelle kateellinen
kyllä [x] ei []
Tiedätkö hänen perheen jäsentensä nimet
kyllä [x] ei []
Onko teillä yhteisiä harrastuksia
kyllä [/] ei [/]
Oletteko samalla luokalla
kyllä [] ei [x]
Soitteletteko vaikka ei olisi mitään asiaa
kyllä [x] ei []
Onko hän nähnyt sinun itkevän
kyllä [x] ei []
Oletteko lohduttaneet toisianne
kyllä [x] ei []

[Ei aihetta]Tiistai 29.06.2010 20:40

Tee tämä tai rakkauselämäsi 2010 kusee !

Rehellisesti, mikä on mielessäsi? - torstai Lintsil ja yks ihana ^^ ♥
Rehellisesti, oletko tehnyt jotain pahaa tänään? - en pahaa, mut tuhmaa ;D
Rehellisesti, haluatko nähdä jonkun juuri nyt? - haluan ♥
Rehellisesti, oletko saanut jonkun itkemään? - olen mie varmaa.. :/
Rehellisesti, oletko onnellinen tällä hetkellä? - olen ♥
Rehellisesti, haluatko lapsia? - joskus kyllä :)
Rehellisesti, oletko ihastunut - olen enemmänkin ;) ♥
Rehellisesti, uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä? - uskon :)
Rehellisesti, voisitko lyödä jotakuta ihmistä juuri nyt? - en kai? ;o
Rehellisesti, mitä teit viimeyönä? - nukuin
Rehellisesti, mikä on suosikki aineesi koulussa? - välitunti XD
Rehellisesti, onko kukaan poika saanut sinut itkemään? - on..

MUUTA:
• Viimeisin alkoholillinen juoma? - siideri
• Oletko mustasukkainen? - vähänjoo :S
• Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi? - silloin ko on tarvis
• Mainitse yksi asia, jota odotat innolla? - to Lintsillä! :P
• Oletko ikinä kävellyt seinää päin? - olen :D
• Ajattelet jotakuta, etkö niin? - KYL ♥
• Mikä on viimeinen alkoholiton juoma, jonka nautit? - mehu
• Onko vanhempasi suojelevaisia sinua kohtaan? - vähän turhanki suojelevia -.-'
• Tykkäätkö saada isoja haleja? - TYKKÄÄN ^^ ♥
• Pidätkö jäätelökakusta? - riippuu minkälaista
• Asia jota tykkäät tehdä milloin vain? - nähdä ystäviä! ^^ ♥
• Nauratko paljon? - nauran, tsihihihi ^^

[Ei aihetta]Tiistai 29.06.2010 20:32

NAISELLISUUSTESTI
0-5 = sä oot kuule tosimies!
6-11 = oot yhtä naisellinen ku marilyn manson
12-17 = pojat ei mitenkää jumaloi sua...
18-22 = normi nainen
23-28 = aika diiva
29-34 = oot tosi naisellinen
35-40 = sä oot yhtä naisellinen ku madonna!

1. En juo kahvia (1)
2. Meikkaan lähes joka päivä ()
3. Tykkään pitää hiuksia kiinni (2)
4. Pidän kropastani ()
5. Minulla on hyvä kroppa ()
6. Pidän hameita (3)
7. Osaan trampoliinilla voltin ja pääsen siitä helposti jaloilleen ()
8. Tykkään lauluista, joissa kerrotaan rakkaudesta (4)
9. Kuuntelen poppia (5)
10. Kuuntelen klassista ()
11. Olen seurustellut yli kolme kertaa ()
12. Olen seurustellut itseäni vuotta vanhemman kanssa ()
13. Olen suudellut poikaa kunnolla (6)
14. Hihitän (7)
15. Pidän kasvoistani (7½)
16. Minulla on kauniit kasvot ()
17. En koske mielelläni likaisiin asioihin ()
18. Hiukset ovat ikuinen ongelma ()
19. Inhoan sadetta ()
20. Minua harmittaa,jos sotken vaatteeni (8)
21. Kiljahdan, jos säikähdän kunnolla (9)
22. Pojat on kivoja ()
23. Tiedän, että ainakin viisi kundia on kiinnostunut minusta ()
24. Matkustan kaikki kilometriä pidemmät matkat autolla ()
25. Ihastun helposti (10)
26. Mutta ihastukset menevät myös helposti ohi ()
27. Pidän kilteistä pojista enemmän kuin koviksista ()
28. Pelkään pimeää (11)
29. Pelkään korkeita paikkoja (11½)
30. Pelkään hämähäkkejä ()
31. Siideri on hyvää (12)
32. En röyhtäile julkisesti ()
33. Rakastan shoppailua (13)
34. Ja minulla on varaa kunnon tuhlaukseen ()
35. Vaaleanpunainenkin on ihan kiva ()
36. En osaa puolustautua, jos kimppuuni hyökkäisi mies (14)
37. Pysyn hyvin pystyssä korkkareilla, joissa on 7 cm korko (15)
38. Syön terveellisesti ()
39. Minulla on monta läheistä tyttökaveria (16)

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.06.2010 19:49

Ota eka kyseisellä kirjaimella alkava henkilö kännykkäsi
nimilistasta ja vastaa kysymyksiin.

L: mikä oli ensivaikutelmasi hänestä?
- ihajees
A: milloin näit hänet viimeksi?
- toissapäivänä.
J: voisitko kuvitella hänet lapsesi kummiksi?
- voisin :)
M: lähtisitkö hänen kanssaan ulkomaille?
- khyl :)
H: milloin uskot näkeväsi hänet seuraavan kerran?
- no viimistään syksyl <3
T: Tiedätkö missä hän asuu?
- juuh :)
K: Voisitko koskaan yöpyä hänen luonaan?
- voisin :)
E: Kauan olet tuntenut hänet?
- koko ikäni oikeestaan :)
R: onko hänellä lemmikkieläimiä?
- kyl kai häl on :)
I: Onko teillä yhteisiä salaisuuksia?
- on
S: Oletteko koskaan riidelleet?
- eiolla

[Ei aihetta]Torstai 17.06.2010 03:02

JOS LUIT TÄMÄN SINUN ON TEHTÄVÄ TAI MUUTEN ELÄMÄSTÄSI TULEE TÄYTTÄ HELVETTIÄ !

ULKONÄKÖ
[] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[x] Minulla on siniset silmät
[x] Minulla on mustat hiukset
[] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[x] Minulla on useita korvalävistyksiä
[x] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[/] Minulla on pitkät etuhiukset
[] Minulla on leveät hartiat
[] Minulla on paljon arpia käsissä
[] Muiden mielestä olen söpö
[] Oikea hiusvärini on blondi
4½

LUONNE
[/] Olen ailahtelevainen
[/] Olen aamuisin yleensä äreä
[x] Olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
[/] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[x] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[x] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin
8½

VIHANKOHTEET
[] Wannabe-ihmiset
[x] Pissikset
[] Liian pirteät
[x] Urputtavat ihmiset
[x] Aamuherätykset
3

TUNNUSTAN ETTÄ OLEN
[] luntannut kokeessa
[] ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[] saanut arestia
[x] kävellyt päin seinää
[] kiusannut tarkoituksella
[x (itikan)] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[x] vittuillut
[] nukahtanut kirkossa
[x (meinannut)] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta
[x] polttanut tupakkaa
10

SURU & HENKINEN TUSKA
Olen..
[x] Itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
[x] Itkenyt silmäsi turvoksiin
[x] Itkenyt pääsi kipeäksi
[x] Halunnut vahingoittaa itseäsi
[x] Tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
[x] Itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
[] Itkenyt viikon putkeen (samalla periaatteella kuin edellinenkin)
[x] Kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon
7

VIHA
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Vihannut jotakuta
[] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[x] Haukkunut jotain päin naamaa
[] Hakannut jonkun sairaalakuntoon
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen
[] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[x] Halunnut kostaa
[] Itkenyt vihasta
5

RAKKAUS
[x] Olen itkenyt sateessa
[] Olen käynyt lempibändini keikalla
[x] Piilottelen usein ihastumistani
[] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[x] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä
[x] Rakastanut jotain koko sydämestäsi
[x] Rakastanut eläintä
[x] Itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
[x] Menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
[x] Kokenut pieniä sydänsuruja
[x] Kokenut isoja ja kamalia sydänsuruja
[x] Ja itkenyt niiden takia
[x] Ajatellut, ettet pääse ikinä jonkun henkilön yli
[x] Mutta pääsit
12

:))Keskiviikko 16.06.2010 15:23

Ensimmäinen joka kommentoi tähän ''HALI''
saa minulta halin viimeistää kesäloman loputtua.

[Ei aihetta]Perjantai 04.06.2010 06:38

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?

Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta