IRC-Galleria

Tuistai.Tiistai 27.01.2009 17:59

Tiistai parempi, oli yhdeksäsluokkalaisia tutututstsumassa kouluumme. Minä ja Ihana-Pete pääsimme puhumaankin heille, tai siis olemaan vaivaantuneina ja hiljaa heidän edessään. Kutakuinkin. Ja tulivat vähän katselemaan halliinkin mitä myö puuhataan. Yks niistä tais kähveltää jotain. Ehkä toinenkin. Prhana.

Kävin tänään Lellarissa ostamatta tai tilaamatta YHTÄÄN MITÄÄN. Hyvin outoa. Ehkä toinen tai kolmas kerta kun näin tapahtuu. Siitä tosin ole kuin kaks viikkoo kun ostin sieltä Esotericin Metamorphogenesiksen, mutta silti. Aina jotain halunnut viimeistään siinä vaiheessa kun on sinne sisälle astunut. Sekin saattoi vaikuttaa ostamattomuuteeni että lainasin eilen kirjastosta Oopperan Kummitus -musikaalin elokuvaversion soundtrackin ja Queenin A Night At The Operan. Molemmat taitavat vielä päätyä joskus levyhyllyynikin, Oopperan Kummitus on niin awh<3 Ja kovasti oli Queen 70-luvulla erilaista kuin 80-luvulla, ilman syntikoita ja rokimpaa. Ja sitten on tietysti Bohemian Rhapsody. Omituinen biisi sekin.

Perhana, kitaratunti taas tunnin päästä. Aika riitä ihmisellä. Ja jotkut viel käy iltatöissä? Ei herrajjestas.

[Ei aihetta]Maanantai 26.01.2009 21:51

Ääh, maanantaiden täytyykin olla niin angstikskiksiä >.<

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.01.2009 21:07

Muahhahhahhaa, Mozart Music Processor, ah mikä ohjelma :D

[Ei aihetta]Tiistai 20.01.2009 21:03

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat viisi henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

1. Esoteric - Dissident
\\Uusimmalta levyhankinnaltani Metamorphogenesikseltä, ahh, niin mahtava! Kolme biisiä, 44 minuuttia, ja minä pidän joka hetkestä. Ei liian karua, tavallaan melko kaunista syntikoineen ja sämpleineen, mutta silti pulppuaa jostain syövereistä.\\

2. Queen - I´m Going Slightly Mad
\\Ja vielä jos katsoo musiikkivideona. Banaanipuu!\\

3. The Clash - Rudie Can´t Fail
\\Niin suloisen sympaattinen vaikkei erityisen iloinen olisikaan.\\

4. Juice Leskinen Slam - Alabama, Arizona, Alaska ja Utah
\\Juicen lyriikoita on hankala olla rakastamatta ^_^ Hyvin lystiä kuunneltavaa.\\

5. The Cure - In Your House
\\Suosikkini Seventeen Secondsilta. Rauhallinen ja hiljainen, apaattinen. Vetoaa minuun.\\

6. Wolfgang Amadeus Mozart - 40. sinfonia
\\Sen on pakko jäädä päähän soimaan. Tiditi-tiditi-tiditi-tii, tädädä-tädädä-tädädä-dää.\\

7. Pekka Pohjola - Ensimmäinen aamu
\\Biisi toistaa paljolti samaa, mutta piru kun on vinkeä, korvani vuotavat marmeladia tuota biisiä kuunnellessa.\\

nakittakaa itte ittenne.

[Ei aihetta]Lauantai 17.01.2009 21:37

vastauksia T-kirjaimella.

Olen: Tumpseli
Haluan: turvaseksiä
Minulla on: tyttöystävä<3
Vihaan: tappelemista
Pelkään: Tarzania
Kuuntelen: tappoheviä
Pohdin: turnipseja
Rakastan: turin massua
Minua ottaa sydämestä: työuupumus
Minä aina: tumputan! :D
Minä en ole: tuhma ^_^
Laulan: tuskin
Itken: tuskissani
En ole aina: täydellinen (Marilta tuli vastalause)

Jättemycket koulua.Tiistai 13.01.2009 22:35

Tänään oli sitten ihanasti koulupäivä klo 10-20. Neljä tuntia ylimäärästä piti nyt olla kun ysiluokkalaisten vanhempia tuli tutustuun meidän toimintaan. Jos ois normaalina tiistaina ollu 8-16, olisi koulua tänään ollut 8-20. Onneksi meillä oli vain 8-14, joten saimme kaksi tuntia kevennystä aamusta. Kyl meist sentään huolta pidettiin, lounaan lisäksi oli päivällinen kello 16 ja iltapalan (banaani, pillimehu, muffinssi) sai silloin sitten osastolle mukaan ja se syötiin sitten omaan tahtiin hallissa, mie ja Piia-Stiina vedettiin ne huiviin seitsemältä kun mie sain pienet tappini valmiiksi. Mutta nyt on sitten helatorstain jälkeinen perjantai vapaa.
Aika kokemus olla koulussa neljän jälkeen, etenkin kun alkaa väsyneenä nauraa kaikelle :D

murheenturskaus.Sunnuntai 11.01.2009 19:56

Se yksi pömpätti ei tänä viikonloppuna sovitusti tullut tänne min luo, mut... aina nää "ei nähä tona viikonloppuna"-päätökset kaduttaa, tulee ihan hirmu ikävä!<3 Tänä viikonloppuna se kyl ihan päätöksestä kiinni ollu, hänel oli apparikoulutus ens kesän Protu-leireille, mut mut... kun on niin riippuvainen siitä pienestä tylleröstä<3 Nyt jopa minä kirjotan tänne miten hänt kaipaan. Moderni mies on herkkä ja tunteellinen. Ja tykkää pienestä Mari-naaraasta<3

Ressustaa kun on niin monta asiaa mitä pitäis tehdä, ehkä suurimpana ongelmana AIKUISTUMINEN ja ITSENÄISTYMINEN. Pelottavaa, eikö vain?
ei näin hauraasta ihmistä voi tulla.

[Ei aihetta]Perjantai 09.01.2009 23:11

http://www.michaelpalinforpresident.com/
wanha, mutta niin ihana!<3

Michael Palin is also an expert in foreign policy and international diplomacy: "This is supposed to be a happy occasion. Let´s not bicker and argue about who killed who."

[Ei aihetta]Maanantai 29.12.2008 00:04

Kuukausi joka ei pääty -kuu?
-Keskiviikko.

[Ei aihetta]Perjantai 19.12.2008 16:46

http://www.youtube.com/watch?v=Qk_ylpgfNTg
<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3