IRC-Galleria

Oli iha normi keskiviikko päivä ja koulupäivä minun osalta loppui jo ennen ruokailua. Olisin siis voinut lähteä ennen safkaa, mutta meninkin Juha Honkavirran kanssa syömään jotain lasagnen tapaista. Syötyä menin sitten Juhan kanssa lukiolaisten tilaan hetkeksi. Juuri kun olin lähtenyt näin äidinkielen opettajan juoksevan hätaantyneesti minusta ohi ruokalan suuntaan ja kysyin, että mikä hätänä. Hän mumisi jotain, josta en saanut selvää. Sitten näin englannin opettajan, Grömbergin (vai kuinkas se nyt kirjoitetaan) ja huutavan hädissään "Herranjumala siellähän ammutaan!!" Pälästyin hiukan ja ajattelin että jollekkin oli sattunut vahinko tai jotain. Hetken siinä mietin mitä oli tapahtunut, mutta sitten biologian ja maantiedon opettaja huusi minulle ja takanani lukiolaistentilassa olleille opiskelioille, että kaikki ulos. Sitten minä muiden muassa tajusin että oli tosi kyseesä. Juoksinkin sitten ulos etupihalle ja pyörin siellä hetken ympäriinsä muiden kävellessä minne sattuu. Pian sen jälkeen käskettiinkin sisään ja meninkin sisään muiden mukana. Osa oli ehtinyt jo häipyä autoillaan. Minä ja noin 30 muuta oppilasta menimme kaikki bilsan luokkaan. Osa itki ja tärisi hysteerisesti. Olin omasta mielestäni melko rauhallinen tilanteeseen vaikka tiesin että tilanne oli paha. Tai sitten en vain tajunnut vielä kunnolla. Tottakai pulssi oli melkoisen korkealla. Noo, hetken siellä luokassa ollessamme poliisi käski sulkea ovat lukkoon, sulkea valot ja olla ihan hiljaa. Hetken päästä luokkaan sisään ryntäsi kaksi tai kolme (muistaakseni kaksi) vanhempaa oppilasta tai valmistautunutta yli-oppilasta sanoen että "se tulee tänne päin". Paniikkihan siitä syntyi eikä ollut muuta vaihtoehtoa muuta kuin rikkoa ikkuna tuolilla ja ulos. En ole ollut koskaan eläissäni niin peloissani. Päästyäni ulos ikkunasta juoksin melkoosen rivakkaa vauhtia muiden muassa Ville Helander ja Jusa (en muista sukunimeä). Juoksin kunnes pysähdyin paloaseman kohdalla ja soitinkin hyvälle ystävälleni Joni Aaltoselle. Noin kaksi sekuntia ja Joni vastaa. Ne kaksi sekuntia tuntuivat tunneilta ja olin erittäin helpottunut kullessani Jonin äänen. Hän sanoi olevansa kunnossa ja että oli nähnyt ampujan ja että ampuja oli ollut Pekka. Kysyin häneltä, että "missä Kotsa on?" (Niko Kotilainen) Joni ei tiennyt. Puhelun jälkeen meidät komennettiin kirkolle. Minä ja Helanderin Ville olimme ensimmäisiä kirkolla eikä aikaanaan kun muita ihmisiä ilmaantui paikalle. Myös Niko "Kotsa" Kotilainen saapui paikelle. Helpotuin nähdessäni hänet. Ihmisiä kerääntyi lisää. Itkeviä ja järkyttyneitä kasvoja kaikkialla. Vietin kirkossa ainakin kaksi tuntia. En kylläkään tajunnut ajan kulkua missään vaiheessa, mutta siltä se ainakin tuntui. Pääsinkin lopulta Kotsan mukana autokyydillä Kotsalle. Katsottiin telkkarista uutiset, jossa selvisi että ainakin kolme kuollutta. Se syvensi tunnelmaani. Koti matkalla fiilikset olivat sekavat. Illalla kotona selvisi että kaksi tuntemaani hyvää typpiä on saanut surmansa. Kyllähän siitä tippa linssiin tuli, mutta jostain syystä en itkenyt paljoa.
Tunsin tämän Pekka-Eric Auvisen vain ulkonäöltä. En koskaan puhunut hänelle, mutta tiesin hänen olevan hiljainen ja että hän oli mieluummin omissa olissaan. En kyllä osannut aavistaa että hänestä tulisi sellainen sekopää.

R.I.P. kaikki Jokelan verilöylyn uhrit ja voimia omaisille sekä ystäville.