IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 15.11.2008 16:13

Poika kysyi isältä:
"Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"

Isä istahti pojan viereen ja vastasi:
"No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:

Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.

Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, niin hän on hallitus.

Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.

Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.

Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."

Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.

Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen:
"Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."

Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."

Ja poika vastasi:
"Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa."

SAIRASTA!!Perjantai 14.11.2008 18:43



KOPIOIKAA JOKA IKINEN JA KÄYKÄÄ ALLEKIRJOITTAMASSA! LAITTAKAA ETEENPÄIN!

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi.
Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta?
http://www.youtube.com/watch?v=0cBBudN0_-E&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=3-jIP8i1djg&feature=re

Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin.
Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

Mene jommalle kummalle seuraavista sivuista:
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition-sign.html tai
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition.html
ja allekirjoita vetoomus "taideteoksen" pysäyttämiseksi. Lähetä tämä kirje kaikille tuntemillesi eläinihmisille. Ole kiltti. Allekirjoitus ei luonnollisestikaan maksa mitään ja aikaa siihen kuluu noin 30 sekuntia.

[Ei aihetta]Lauantai 01.11.2008 17:00

SEKSIN KALORITAULUKKO

Naisen riisuminen:
Hänen hyväksynnällään: 12 kaloria
Ilman hänen hyväksyntäänsä: 187 kaloria

Kondomin päälle laittaminen:
Kun on erektio: 6 kaloria
Ilman erektiota: 315 kaloria

Asennot:
Lähetyssaarnaaja: 12 kaloria
69 makuulla: 78 kaloria
69 seisten: 112 kaloria
Kottikärryt: 216 kaloria
Koiratyyli: 326 kaloria
Italialainen kristallikruunu: 912 kaloria

Orgasmi:
Oikea: 112 kaloria
Feikki: 315 kaloria

Orgasmin jälkeen:
Makoilu halaten toisia: 18 kaloria
Nousee heti ylös: 36 kaloria
Selittää miksi nousi heti ylös: 816 kaloria

Pukeminen jälkeenpäin:
Rauhallisesti: 32 kaloria
Kiireessä: 98 kaloria
Hänen isänsä kolkuttaa ovella: 1218 kaloria
Oma vaimo kolkuttaa ovella: 3521 kaloria

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.10.2008 23:47

KUINKA TEHDÄ VAIKUTUS
NAISEEN??

- kehu häntä
- halaa häntä
- suutele häntä
- pidä häntä hyvänä
- rakasta häntä
- silitä häntä
- kiusoittele häntä
- tee hänen olonsa
mukavaksi
- suojele häntä
- pidä hänestä kiinni
- tuhlaa rahaa häneen
- vie hänet ulos syömään
- kuuntele häntä
- välitä hänestä
- seiso hänen rinnallaan
- tue häntä
- mene hänen vuokseen
maailman ääriin

KUINKA TEHDÄ VAIKUTUS
MIEHEEN??

- ole alasti
- tuo olutta

Nunna vai nymfo?Tiistai 21.10.2008 13:31

antamiesi vastausten perusteella olet
NAUTISKELIJA

Onneksi olkoon! Olet aikuinen nainen, joka tietää mitä tahtoo. Sinulla on seksuaalisesti hyvä itsetunto, ja siksi tuotat iloa myös kumppanillesi. Tunnet rajasi, mutta turvallisessa seurassa saatat joskus jopa kolkutella niitä. Ihanaa jatkoa seikkailuillesi salaisessa puutarhassa.

hehee,tiiäppä nyt sit pitääkö ihan paikkaansa :D

http://www.nelonen.fi/gpiste/nunnavainymfo.html

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.10.2008 14:07

Nordea Pankki asentaa uusia Drive-in
pankkiautomaatteja Helsingin seudulle:

Pitkällisen markkinointitutkimuksen jälkeen on päädytty erillisiin
käyttöohjeisiin autoilijan sukupuolen mukaan.

KÄYTTÖOHJE MIESAUTOILIJOILLE

1. Aja automaatin viereen.
2. Laske ikkuna alas.
3. Aseta kortti sille varattuun reikään ja näppäile tunnusluku.
4. Valitse nostettava summa.
5. Vastaanota kortti, kuitti ja käteinen.
6. Nosta ikkuna.
7. Jatka matkaa.

KÄYTTÖOHJE NAISILLE.

1. Aja automaatin viereen.
2. Vaihda peruutusvaihteelle ja peruuta tarvittava määrä osuaksesi kohdalle.
3. Kytke käsijarru ja laske ikkuna alas.
4. Etsi käsilaukku, kaada sisältö pelkääjän paikalle ja etsi kortti kasasta.
5. Kerro puhelimessa odottavalle ystävällesi, että sinun pitää lopettaa ja että soitat kohta takaisin.
6.Yritä asettaa kortti automaatissa olevaan oikeaan koloon.
7. Avaa auton ovi päästäksesi lähemmäksi automaattia johtuen automaatin liiallisesta etäisyydestä autoon nähden.
8. Aseta kortti.
9. Aseta kortti oikeinpäin.
10.Etsi tunnusluku käsilaukusta.
11. Näppäile tunnusluku.
12. Paina 'peruuta' ja näppäile oikea tunnusluku.
13. Valitse nostettava summa.
14. Tarkista hiukset ja meikki peilistä.
15. Vastaanota kuitti ja käteinen.
16. Tyhjennä käsilaukku uudelleen ja etsi lompakko, laita käteinen lompakkoon.
17.Tarkista kuitista nostamasi käteisen määrä.
18. Tarkista hiukset ja meikki peilistä uudelleen.
19. Aja eteenpäin 3 metriä.
20. Peruuta takaisin automaatille.
21. Ota kortti.
22. Tyhjennä käsilaukku uudelleen ja etsi lompakko, laita kortti lompakkoon.
23. Mulkaise takana odottavaa hermostunutta miesautoilijaa.
24. Käynnistä sammunut auto.
25. Soita ystävällesi takaisin.
26. Aja 5-6 kilometriä.
27. Vapauta käsijarru

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.09.2008 20:09

R.I.P

Kauhajoen koulussa kuolleiden muistolle

Se hiljainen hetki pidetään myöhemmin, mutta tiedossa on jo kuolleita. Ota osaa suureen suruun, kopioimalla tämä omaan päiväkirjaasi ja lisäämällä mukaan oman nimesi/nimimerkkisi.

Suremme liian aikaista pois menoanne: jarsta^,ebllla`, Eetu] , jasmiina`, pjauliina , pinjäu , sofiaö jänina, nettajAu`, answ`, SaneGee, Laurää, wau, `saanas , -jjennamoi , MikkijAu, jAnskusii, groda,pimu89,^ritsu,booster^^,
NiceRepair&Tuningin tytsyt osastolla 14! ;D

[Ei aihetta]Maanantai 18.08.2008 12:59

MIKSI ON HIENOA OLLA MIES:

Perseesi ei ole arvosteluperuste
työhönottohaastattelussa.

Orgasmisi ovat aitoja. Aina.

Autotalli on kokonaan sinun.

Kukaan ei salassa mieti, nieletkö?

Häävalmistelut hoitavat itse itsensä.

Voit pitää valkoista paitaa vesipuistossa.

Automekaanikot kertovat sinulle totuuden.

Et välitä hevon helvettiä, vaikka joku huomaisikin uuden
hiustyylisi.

Sama työ... enemmän palkkaa.

Ryppysi lisäävät charmia.

Ihmiset eivät tuijota rinnuksiisi, kun puhut heille.

Uudet kengät eivät katko jalkojasi.

Pornoleffat on suunniteltu sinua silmällä pitäen.

Voit harrastaa huippuseksiä, vaikket pitäisikään
naisesta.

Kaverisi eivät koskaan kysy sinulta: "No, huomaatko
mitään uutta?"

Olet aina samalla tuulella.

Kännissä saat koheltaa.

Saat olla aina oikean kokoinen, näköinen ja etenkin painoinen.

Sinun ei tarvitse ikinä hävetä itseäsi uimarannalla.

Vaatteesi ovat aina sopivia, istuvia ja muodikkaita.

MUTTA ON NIIN PALJON KIVEMPAA OLLA NAINEN...

Voit säikytellä miespuolisia työkavereita selittämällä poissaolot
mystisillä gynekologisilla ongelmilla.

Jos ostat vibraattorin, se on jännittävää ja villiä.
Kun mies ostaa puhallettavan nuken, se on säälittävää.

Näytät hyvältä poikaystäväsi vaatteissa.
Miehet näyttävät idiooteilta sinun vaatteissasi.

Et ole koskaan himoinnut sarjakuva- tai
tietokonepelihahmoa.

Et näytä sammakolta tehosekoittimessa kun tanssit.

Voit halata ystäviäsi ilman että he miettivät oletko hinttari.

Tiedät totuuden siitä, onko koolla väliä.

Jos harrastat seksiä jonkun kanssa etkä soita hänelle seuraavana
päivänä, et ole kusipää.

Sinun ei tarvitse kouraista jalkoväliäsi tasaisin väliajoin
tarkistaaksesi onko sukukalleutesi vielä tallella.

Osaat pukeutua hyvin ihan itse.

Sinulla on tekosyy olla totaalinen narttu ja hirviö
ainakin kerran kuussa.

Pystyt juttelemaan vastakkaiselle sukupuolelle ilman
että samalla kuvittelet heidät alasti.

Jos menet naimisiin itseäsi 20 vuotta nuoremman kanssa,
olet itsekin tietoinen siitä, että näytät idiootilta.

On hetkiä jolloin suklaa todella ratkaisee kaikki
ongelmat.

[Ei aihetta]Torstai 07.08.2008 14:21

Sinä joka luet tätä, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina 20:06!


Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

.... Hahahaa.. mä oon oikeesti iha urpo mut muuten mä sit miettisin tätä aina ku meen nukkuu :-D