IRC-Galleria

hihhihhiii :pSunnuntai 08.02.2009 19:05

Musiikki :>Sunnuntai 08.02.2009 17:41



Kokeile mihin olet riippuvainen.

Tietokone
[/] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht. 5½


Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[x] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[x] Säilytän kaikki leffalippuni
[ ] Lainaan sanontoja elokuvista
[/] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht. 2½


Televisio
[/] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[/] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[x] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht. 6


Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[ ] Lenkkeilen tai uin
[x] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[ ] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[ ] Minua ei haittaa hikoilla
yht. 1


Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[x] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[x] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia.
[/] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[/] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht. 6


Sosiaalinen elämä
[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[x] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[x] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[x] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
yht. 4


Tupakka
[x] Poltan säännöllisesti
[x] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[x] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[x] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[x] Tupakka on minusta hyvän makuista
[x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
yht. 6


Alkoholi
[ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[x] Olen sammunut joskus
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollut huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiani jotta pääsisin juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[/] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yht. 1½


Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[x] Tupakoin säännöllisesti
[x] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa
[x] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[x] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[x] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[x] Olen karannut kotoa
yht. 6


Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[/] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[x] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht. 1½


Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[ ] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[x] Olen soittanut/laulanut bändissä < tai no "bändissä"
[x] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[/] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
yht. 8½


Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[x] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[x] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläin läheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[ ] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[ ] Eläin on ihmisen paras ystävä
[ ] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[ ] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä
yht. 6

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.02.2009 17:07

Jeij!
Kävin justiinsa ostamassa iihanat kengät tuolta Mekasta :3
onneiiiihanat!

Se vainoaa minua xPLauantai 07.02.2009 18:53

joo mullahan siis ON elämä :DPerjantai 06.02.2009 19:23



OLEN KOKENUT:
[ ] Perheväkivalta
[ ] Parisuhdeväkivalta
[ ] Seksuaalinen hyväksikäyttö
[x] Koulukiusaus
[ ] Ensirakkaus
[ ] Läheisen itsemurha
[ ] Läheisen/oma mielisairaus
[ ] Oma itsemurhayritys
[ ] Petetyksi tuleminen parisuhteessa
[x] Petetyksi tuleminen muuten vain
[x] Läheisen pettäjänä oleminen
[ ] Uskonnollinen herääminen
[ ] Uskonnollinen nukahtaminen
[ ] Sukurutsaus

MINÄ PIDÄN:
[x] Ystävistä
[oliski semmonen:<] Seurustelukumppanistani
[x] Jäätelöstä
[ ] Juanesista
[ ] Työstäni
[ ] Teeskentelystä
[x] Hevareista
[ ] Elämästäni
[ ] Pornosta

MINULLA ON:
[ ] Sukupuolitauti
[ ] Ihana ja onnellinen elämä
[ ] Paljon ystäviä
[x] Hyvä musiikkimaku
[ ] Paljon rahaa
[ ] Rumat hiukset
[ ] Jokin vakava sairaus
[X] Huono itsetunto
[ ] Oma kämppä
[x] Lemmikki
[/riippuu päivästä] Iloinen luonne
[ ] Hyvä fyysinen kunto
[ ] Anoreksia
[x] Ystävä joka uskoo Jumalaan

TAHTOISIN...
[x] Maailmanrauhaa
[ ] Lyödä äitiäni
[x] Lisää rahaa
[/] Lisää ystäviä
[x] Lisää valtaa
[x] Itkeä
[x] Olla lahjakas kuvataiteessa
[x] Alkoholia
[x] Osata lentää
[ ] Paremman tietokoneen
[ ] Kuolla
[ ] Olla erakko
[x] Olla kauniimpi/komeampi
[ ] Parempaa seksiä
[ ] Parempia televisio-ohjelmia
[ ] Tappaa USA:n presidentin

1) Miten vietän vapaa-aikasi?
[x] Olen kavereiden kans
[x] Istun koneella
[x] Katson TV:tä
[x] Harrastan urheilua
[x] Muuten...


2) Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita?
[ ] 0-1
[ ] 1-3
[ ] 3-6
[x] enemmän

3) Pituutesi?
[ ] 150-160 cm
[x]161-165 cm
[ ] 166-170cm
[ ] 170-180cm
[ ] yli 180 cm

4) Vaatteita, joita yleensä käytän?
[x] Toppi
[ ] Minihame
[x] Farkut
[ ] T-paita

5) Olen käynyt seuraavissa kaupungeissa/paikkakunnila:
[x] Helsinki
[x] Tampere
[x] Pori
[x] Turku
[x] Jyväskylä
[x] Vaasa
[ ] Kajaani
[x] Rovaniemi
[ ] Kuusamo

6) Väri, jota en ikinä voisi käyttää vaatteissani:
[ ] Musta
[ ] Valkoinen
[ ] Sininen
[ ] Punainen
[ ] Oranssi
[XXXX] Keltainen
[/] Pinkki
[ ] Violetti

7) Näitä ohjelmia katson televisosta:
[ ] Serranon perhe
[ ] Sinkkuelämää
[ ] Täydelliset naiset
[/] Selviytyjät
[x] Salatut elämät
[/] C.S.I. New york
[x] C.S.I. Miami
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Tupakkalakko
[x] Pimp my ride
[ ] Tahdon asia
[x] 4D
[ ] Sillä silmällä
[ ] 45 min. special
[ ] Dirt
[ ] Spiral
[x] Simpsonit
[ ] Smallville
[ ] Siskoni on noita
[ ] Venus&Apollo
[ ] ProPokerTour
[ ] En mitään noista

8) Olen käyttänyt rahaa tällä viikolla:
[x] 0-2 e
[ ] 2-4 e
[ ] 4-6 e
[ ] 6-8 e
[ ] 8-10 e
[x] 10-15 e
[ ] 15-20 e
[ ] 20-30 e
[ ] 30-50 e
[ ] 50-100 e
[ ] 100-... e
[ ] En ollenkaan

9) Omistan:
[x] Oman huoneen
[x] Kännykän
[x] MP3-soittimen
[x] Aurinkolasit
[ ] Pikkusiskon
[ ] Pikkuveljen
[x] Bestiksen
[ ] Poikakaverin
[x] Pitkät hiukset
[ ] Lyhyet hiukset
[x] Oman tyylin

10) Olen:
[päättäkää ite] Nätti
[ ] Suloinen
[päättäkää ite] Kaunis
[ ] Blondi
[ ] Brunette
[X] Puhelias
[/] Ujo
[sille päälle tullessani] Lapsellinen
[ ] Kovis
[x] Ihastunut
[x] Pyöreähkö
[?] Sopusuhtainen
[x:D] Hidasälyinen
[x] Laiska
[ ] En mikään noista!

11) Huoneeni on:
[ ] Aina tiptop- kunnossa
[x] Miten sen nyt ottaa
[x] Sotkuinen
[ ] Moderni
[miten senny ottaa] Iso
[ ] Pieni
[ ] Söpö
[ ] Vaalea
[ ] Tumma
[ ] Ei mitään noista!

12) Osaan tehdä:
[ ] Spagaatin
[/] Kärrynpyörän
[x] Pizzan
[x] Lätyn
[x] Pannukakun
[x] Kaverin onnelliseksi
[x] Kaikenlaista jännää

13) Viihdyn mieluiten:
[xkesällä] Ulkona
[xku on kylmä tai sataa] Sisällä
[xlämpimällä säällä] Rannalla
[x] Kotona
[x] Tietokoneen ääressä
[x] Kavereitten kanssa
[x] Yksin

14) Rakastan:
[ ] Itseäni
[ ] Lemmikkiäni/lemmikkejäni
[x] Rock-festareita
[x] Ihanaa musiikkia
[ ] Luontoa
[/] Kaikkea kallista ja luksusta
[x] Vaatteita

15) Olen ollut:
[x] Sairaalassa
[ ] Koomassa
[ ] Kiinassa
[x] Koulussa
[x] Saunassa
[ ] Roomassa
[ ] Pariisissa
[x] Tivolissa
[x] Festareilla
[x] Ruotsissa
[x] Kukkakaupassa
[x] Linnassa
[x] Trampoliinilla
[x] Pöydällä
[x] Maailmanpyörässä
[ ] Mallina
[x] Muotinäytöksessä
[x] Tuomiokirkossa
[x] Eläinlääkärissä
[X :D kokoajan :p] Lapissa
[x] Ulkona alasti
[x] Töissä
[x] Esteratsastuskisoissa
[x] Lentokoneessa
[x] Junassa
[x] Raitiovaunussa
[ ] Anoreksiassa
[ ] Kiinni huumeissa
[x] Linnanmäellä
[x] Särkänniemessä
[x] Wasalandiassa
[x] Powerparkissa

vittu yhteiskuntaopin koe ens tunnila :/Perjantai 06.02.2009 11:13

PERSEELLEEN MENNEEEE!!!!

"O#=fO :DPerjantai 06.02.2009 00:42

jos ei vituta niin vammattaaaaaaa

QOERO)nfä94jrq3)(¤%=("¤JmfQ¤U¤

vooee viddyTorstai 05.02.2009 22:33

perkeleen kokkeet -.-'
Noh bilsan koe meni tosi hyvin, mutta ko huomenna on yhteiskuntaopin koe ja siinä yli 70 sivun alue niin Ei vaa Jaksa!
perseelleen mennee -.-'

VincentTiistai 03.02.2009 20:30

Vincent Malloy is seven years old,
He’s always polite and does what he’s told.

For a boy his age he’s considerate and nice,
But he wants to be just like Vincent Price.

He doesn’t mind living with his sister, dog and cats,
Though he’d rather share a home with spiders and bats.

There he could reflect on the horrors he’s invented,
And wander dark hallways alone and tormented.

Vincent is nice when his aunt comes to see him,
But imagines dipping her in wax for his wax museum.

He likes to experiment on his dog Abacrombie,
In the hopes of creating a horrible zombie.

So he and his horrible zombie dog,
Could go searching for victims in the London fog.

His thoughts aren’t only of ghoulish crime,
He likes to paint and read to pass the time.

While other kids read books like Go Jane Go,
Vincent’s favorite author is Edgar Allen Poe.

One night while reading a gruesome tale,
He read a passage that made him turn pale.

Such horrible news he could not survive,
For his beautiful wife had been buried alive.

He dug out her grave to make sure she was dead,
Unaware that her grave was his mother’s flower bed.

His mother sent Vincent off to his room,
He knew he’d been banished to the tower of doom.

Where he was sentenced to spend the rest of his life,
Alone with a portrait of his beautiful wife.

While alone and insane, encased in his tomb,
Vincent’s mother suddenly burst into the room.

“If you want to you can go out and play.
It’s sunny outside and a beautiful day.”

Vincent tried to talk, but he just couldn’t speak,
The years of isolation had made him quite weak.

So he took out some paper, and scrawled with a pen,
“I am possessed by this house, and can never leave it again.”

His mother said, “You’re not possessed, and you’re not almost dead.
These games that you play are all in your head.

You’re not Vincent Price, you’re Vincent Malloy.
You’re not tormented or insane, you’re just a young boy.”

“You’re seven years old, and you’re my son,
I want you to get outside and have some real fun.”

Her anger now spent, she walked out through the hall,
While Vincent backed slowly against the wall.

The room started to sway, to shiver and creak.
His horrid insanity had reached its peak.

He saw Abacrombie his zombie slave,
And heard his wife call from beyond the grave.

She spoke from her coffin, and made ghoulish demands.
While through cracking walls reached skeleton hands.

Every horror in his life that had crept through his dreams,
Swept his mad laugh to terrified screams.

To escape the madness, he reached for the door,
But fell limp and lifeless down on the floor.

His voice was soft and very slow,
As he quoted The Raven from Edgar Allen Poe,

“And my soul from out that shadow tha lies floating on the floor,
Shall be lifted –Nevermore!”