IRC-Galleria

... :DTiistai 17.02.2009 17:28

SIVU NAISEN PÄIVÄKIRJASTA

Lauantai-ilta - mieheni käytös on outoa. Olimme sopineet tapaavamme Forumissa yhteistä kahvikupposta varten. Mieheni oli katsomassa jääkiekkoa ja minä olin ollut ostoksilla ystävieni kanssa koko päivän. Ajattelin että ehkä hän on loukkaantunut, koska olin hieman myöhässä. Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään.

Keskustelu ei sujunut, hän oli hiljainen. Ehdotin että siirtyisimme jonnekin hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme keskustella. Tähän hän suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa.

Kysyin häneltä oliko hänellä murheita -- hän vastasi: " Ei tässä mitään." Kysyin onko minun syytäni, että hän on vaitonainen ja juro. Hän sanoi, että ei ole mitään hätää eikä minun pitäisi olla huolissani.

Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei vastannut rakkaudentunnustukseeni.

Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan, ikään kuin hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja tuijotti televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä.

Lopulta päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin kuluttua ja yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme, mutta silti hän tuntui omituisen poissaolevalta.

Päätin etten kestä tätä enää vaan otin asian esille. Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin itseni huolineni uneen.

En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että miehelläni on suhde. Elämäni on katastrofi.

SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA

Lauantai-ilta - Tänään Jokerit hävisi, mutta sainpahan pillua

[Ei aihetta]Tiistai 10.02.2009 23:43

TYTÖT TYKKÄÄ KUN POJAT:

- halaavat häntä takaapäin
- tarttuvat hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi, eikä itse joudu tarttumaan!!
- kietoo kätensä hänen ympärilleen, kun hän seisoo
- ei pakota häntä mihinkään
- kehuu häntä, rehellisesti
- halaa häntä, eikä päästä irti ennen kuin on pakko
- soittaa hänelle iltaisin sanoakseen hyvää yötä
- lohduttaa häntä kun hän itkee eikä seiso vain tumput suorina!
- pyyhkii hänen kyyneleensä
- rakastaa häntä koko sydämmellään ja aidosti

jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tulee sinulle huono rakkaus vuosi
<xD>

tyhhhmä tämmönennn x)Maanantai 02.02.2009 18:20

Pystyisitkö elää ilman sitä ihmistä ketä viimeksi halasit ? Jos et pystyisi, kopioi tämä pvkirjaasi tai muuten menetät hänet pian!

[Ei aihetta]Torstai 29.01.2009 16:53

Sanokaa seuraavat englanninkieliset lauseet selvästi ja mahdollisimman hyvin äännettynä.
Sana kuullostaa samalta kun sanoisit seuraavat suomenkieliset lauseet
Toista lausetta;

HIGH STUCK ARE WITH TO - Haistakaa vittu

RICE COUSIN KISS SUNNY - Raiskasin kissani

RA PICK ARE PEAR SET TANNY - Raapikaa persettäni

TO LIP US CUT HOSE SOON - Tuli paskat housuun

NINETY MICE TOO - Nainti maistuu

PEN IS CAR WHAT- Penis karvat

-Maria Mena - All This Time-Perjantai 23.01.2009 00:51

You self distructive
Little girl
Pick yourself up
Don't blame the world
So you screwed up
But your gonna be ok
Now call your boyfriend
And appolagise
You pushed him pretty
Far away last night
He really loves you
You just don't always love yourself.

All this time
Ohhh all this time
You have had it in you
But sometimes you don't push
All this time
Ohhh all this time
You have had it in you
But sometimes you don't push

Think all the mean girls
That pulled your hair
Are barefoot now and
Pregnant there
And you write pop songs
And get in trouble
Round the world

All this time
Ohhh all this time
You have had it in you
But sometimes you don't push
All this time
Ohhh all this time
You have had it in you
But sometimes you don't push

So you've had some detours
Some stupid men
Now we know not
What to do again
Besides you lucked out
Finally

All this time
Ohhh all this time
You have had it in you
But sometimes you don't push
All this time
Ohhh all this time
You have had it in you
But sometimes you don't push