IRC-Galleria

Keskiviikko 15.10.2008 16:21

Mies kertoo:
Olimme pukeutuneet ja valmiit lähtemään kutsuille. Yövalo ja puhelinvastaaja
olivat päällä, peitimme papukaijan häkin ja laitoimme kissan
takapihalle. Soitimme taksin, joka saapuikin pian. Avatessamme etuoven kissa livahti sisälle.
Emme halunneet kissan olevan sisällä, koska se yritti aina jahdata papukaijaa.
Juoksin kissan perässä yläkertaan. Vaimoni meni jo taksiin. Hän ei kuitenkaan
halunnut taksinkuljettajan tietävän, että talo olisi tyhjänä,
niinpä hän sanoi miehen tulevan pian.'Hän meni vain sanomaan hyvää yötä äidilleni', selitti vaimoni. Pääsin taksiin parin minuutin kuluttua. 'Anteeksi, että jouduitte odottamaan', sanoin
kuljettajalle, 'mutta se typerä narttu oli piilossa sängyn alla.
Jouduin ronkkimaan sen pois sieltä hiilihangolla. Se yritti vielä
karata, mutta sain onneksi kiinni niskasta. Sitten minun oli
pakko kääriä se huopaan, ettei se raapisi minua. Mutta onnistuin
lopulta raahaamaan sen niskapersotteella alakertaan, heitin
takapihalle ja suljin oven ennen kuin se ehti takaisin! Tässä
kohdassa taksi törmäsi parkkeerattuun autoon...

huominen vielä -.-Perjantai 10.10.2008 02:41

<3Sunnuntai 05.10.2008 22:13

netti <3Tiistai 19.08.2008 21:17

:)Keskiviikko 06.08.2008 16:45

öö...Lauantai 19.07.2008 23:58