IRC-Galleria

Emimon-

Emimon-

"we don't believe, we know!"

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Lauantai 25.08.2012 21:51

TÄHÄN ASTI ELÄMÄSSÄNI OLEN
pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
kuvannut kännisiä ihmisiä.
pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
kokeillut nahkahousuja.
näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
opetellut ajamaan autoa.
ajanut autokolarin.
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
flirttaillut varattua.
juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut - 'Mä oon niin kännissä'
kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
ikävöinyt niin, että ihan itketti.
inhonnut jotakuta.
sanonut suoraan jollekulle - 'en ole kiinnostunut sinusta'
ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
haistattanut vitut kaupan myyjälle.


NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN
tyttö - tai poikaystävää.
viime kesää
rippijuhliani.
kuollutta sukulaistani/kaveriani.
jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION
ryypätä perseet olalle.
lähteä lomamatkalle.
nukkua yli yhteen päivällä.
lukea kokeisiin, tenttiin jne.
lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON
100 e käteisenä lompakossa
vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
mesekeskusteluja auki.
meikatut kasvot juuri nyt.
ja paljastava tissitoppi päälläni.
ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
yksi todella hyvä tyyppi mesen yhteystiedoissa, jonka jutuille nauran aina.
sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
dieetti kesken.
luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
noloja muistoja lapsuudesta.
ainakin kaksi lävistystä.
suunnitelmia ensi viikonlopulle.
poreallas kotona.

MINÄ OLEN
pyörtynyt.
itkenyt jonkun pojan/tytön vuoksi.
sammunut.
itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
sairastanut angiinaa.
leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
omistanut monta laatikollista leluja.
laulanut suihkussa kovaa.
tehnyt runoja.
tehnyt novelleja.
voittanut juoksukilpailun.
ollut helikopterissa.
käynyt Espanjassa.
ollut pommisuojassa.
lyönyt jotain.
ollut kiusaaja.
saanut kokeesta 5-
haukkunut opettajaa.
omistanut yli 1000 euroa.
omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
paennut lemmikkiä.
joutunut sairaalaan.
ollut poliisiautossa.
jäänyt kiinni varastamisesta.
ollut ulkona yli neljään yöllä.
valvonut yli 20 tuntia putkeen.
juonut viikon putkeen.
repinyt rahaa.
heittänyt kännykän veteen.
penkonut roskiksia.
ollut suossa.
ajanut autoa.
ajanut ryteikköön pyörällä.
hyppinyt trampoliinilla.
tuhonnut äidin meikkejä.
heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
ollut häissä yli neljä kertaa.
soittanut pianoa.
ollut musikaalissa (siis kattoo musikaalii)
tanssinut salsaa.
nähnyt vanhempien tappelevan.
kuullut harhoja
eksynyt tutussa paikassa.
haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
ollut töissä.
ollut nelosen oppilas.
sairastanut astmaa.
allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN
auton
kännykän
kameran
tietokoneen
lävistyksen
lemmikin
internetin
huoneen
pehmoleluja
cd-soittimen
yli 20 cd-levyä
kuntopyörän
tauluja
meikkejä
koulurepun/laukun
penaalin

HALUAISIN
jäätelöä
karkkia
rahaa
mehua
vettä
limsaa
suklaata
kalaa
lihaa
ruokaa
päästä uimaan
käydä discossa
meikkejä
uuden kaverin
vaatteita
kameran

MINÄ OLEN
joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
saanut turpiin kaverilta.
heittänyt kännykkäni seinään.
saanut kympin kokeesta.
saanut nelosen kokeesta.
ollut jälki-istunnossa.
sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
satuttanut jotain ihmistä todella pahasti.
... enkä edes katunut sitä.
laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut.
lyönyt/puristanut jotain perseestä.
uinut avannossa.
astunut lehmänpaskaan paljaalla jalalla vahingossa.
tapellut opettajan kanssa.
ollut monta päivää syömättä.
syönyt sushia.
fanittanut Spice Girlsiä.
karannut kotoa.
karannut koulusta.
nukahtanut tunnille.
ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
yrittänyt tehdä/tehnyt itse lävistyksen.
pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
syönyt samaa purkkaa kuin joku muu ihminen.
leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
ollut jossain festareilla.
sanonut jollekin 'rakastan sinua' ja tarkoittanut sitä.
juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
saanut valituksia naapureilta.
rikkonut ikkunan tahallaan.
saanut pojan/tytön itkemään.
katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
tehnyt spagaatin.
yrittänyt baariin alaikäisenä.
.... onnistunut siinä.

[Ei aihetta]Tiistai 21.08.2012 20:49

OLEN:
[]Ala-asteella
[]Yläasteella
[]Lukiossa
[x]Amiksessa
[Jossain muussa
[]Blondi
[/]Brunette
[]Punapää
[x]Jokin muu
[]Alle 150 cm
[]150-160 cm
[]160-170 cm
[x]Yli 170 cm
[]Pitkähiuksinen
[]Lyhythiuksinen
[x]Puolipitkähiuksinen
[]Lievä Kiharahiuksinen
[x]Suorahiuksinen
[ ]semiafro

OMISTAN:
[]Nokian kännykän
[]Siemensin kännykän
[x]Samsungin kännykän
[]Poikaystävän
[]Tyttöystävän
[]Pikkuveljen
[]Pikkusiskon
[x]Isoveljen
[]Isosiskon
[]Äitipuolen
[]Kaksoissisaren
[x]Parhaan kaverin
[ ]Oman asunnon
[x]Oman tietokoneen
[x]Oman teeveen

PIDÄN:
[x]Lapsista
[x]Keväästä
[]Talvesta
[x]Syksystä
[x]Kesästä
[]Hiihtämisestä
[]Lentopallosta
[]Luistelusta
[/] Jääkiekosta
[/]Jalkapallosta
[]Kilpajuoksusta
[x]Lukemisesta
[]Pianonsoitosta
[x]Kirjoittamisesta
[]Piirtämisestä

LUONTEELTANI OLEN:
[x]Puhelias
[/]Ujo
[/]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[]Tulinen
[/]Rauhallinen

KUINKA MONTA...
. ...kertaa sydämesi on särkynyt? » 0
. ...sydäntä olet särkenyt? » 0?
. ...ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? » muutama
. ...kertaa olet niellyt heliumia? » en muista
. ...kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? » 3?
. ...arpea on kehossasi? » muutama
. ...pakkomiellettä sinulla on? » 0
. ...kertaa olet kadottanut rahojasi? » pari :D
. ...kertaa olet ollut onnettomuudessa? » 0

OLETKO KOSKAAN...
[/] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[] Ollut blondi
[x] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[x] Saanut 4:n
[x] Viskonut omenoita
[]x Ratsastanut
[/] Lävistellyt
[] Ollut putkassa
[] Nukkunut roskiksessa
[x] Paiskonut tavaroita
[x] Lintsannut
[] Juonut kusta
[/] Nukkunut tunnilla
[] Kokeillut huumeita
[x] Kuunnellut Antti Tuiskua
[x] Ollut lentokoneessa
[x] Muuttanut
[x] Tilannut tuotteita netistä
[] Tehnyt yli 100:n euron kännykkä laskun
[x] Ollut haastattelussa
[x] Saanut turpiinsa
[x] Soittanut kitaraa
[] Varastanut posteja laatikosta
[x] Lyönyt vetoa
[] Poseeranut alasti
[] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[x] Yöpynyt hotellissa
[x] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[x] Pelannut Harry Potteria
[x] Vittuillut vanhemmille
[x] Väärentänyt kokeeseen nimen
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[x] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[x] Soittanut pilapuheluja
[x] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[x] Valvonut koko yön
[] Juossut alasti ulkona
[x] Käynyt avannossa
[] Hypännyt ikkunasta ulos
[] Paskonu housuihin yli 10v.
[] Pudonnut hevosen selästä
[] Omistanut hämähäkin
[x] Saanut 10:n kokeesta
[x] Leikannut hiuksiani
[x] Kiroillut ruokapöydässä
[x] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[] Seurustellut yli 20-vuotiaan kanssa
[/] Karannut kotoa
[X] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[] Ostanut tupakkaa
[] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[] Nähnyt teurastettuja sikoja
[x] Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[x] Käyttänyt vanhempien korttia
[] Ajanut autoa
[] Syönyt matoja
[] Hyppinyt katolla
[x] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[x] Nukkunut bussissa
[] Tekstannut mtv3 chattiin
[] Vaihtanut vauvan vaipat
[x] Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä
[x] Uhkaillut ihmisiä

Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: » lagaaan
Minkä aterian söit viimeksi: » kerros ;p
Oletko tylsistynyt?: » jep
Minkä äänen kuulit viimeksi?: » telkan
Mistä haaveilet tällä hetkellä?: » emt
Jos saisit valita haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika?: » samapa se
Mistä elämässäsi pidät vähiten?: » jaa-a
Mistä elämässäsi pidät eniten?: » ystävät ja perhe

MIKSI...
miksi teet tätä testiä?: » tylsää?
miksi taivas on sininen?: » että saisit kysyä asiaa
miksi et ole ulkona?: » kylmääää

MILLOIN...
milloin viimeksi nauroit?: » tänää
milloin olit viimeksi autossa?: » bussis tänää
milloin olet viimeksi syönyt leipää?: » eilen
milloin olet viimeksi opiskellut?: » tänää omalla tavalla
milloin olet viimeksi pelännyt pimeää?: » joskus

MONTAKO...
a) ...suklaapatukkaa olet syönyt viimeisten 3 päivän aikana? » 2
b) ...tekstiviestiä olet saanut viimeisen vuorokauden aikana? » monta
c) ...kertaa olet itkenyt viimeisen viikon aikana? » 0
d) ...kertaa olet uinut viimeisen viikon aikana? » 0
e) ...tupakkia olet polttanut viimeisen päivän aikana? » 0

SINÄ...
Lempinimet: » emi, tiitu, nipsu yms.
Nimesi alkukirjaimet: » T M E V
Kuinka vanhalta näytät?: » jaaaaaa
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: » riippuu
Mikä saa sinut noloksi?: » emt
Mikä saa sinut onnelliseksi: » kaverit, musa
Mikä saa sinut surulliseksi: » asiat
Käytkö suihkussa joka päivä: » joo
Onko sinulla tatuointeja: » ei
Kärsitkö matkapahoinvoinnista: » en

10 FAKTAA
01. syntymäpaikka: » Lahti
02. hiusten väri: » mustat
03. hiustyyli: » random
04. lävistykset: » korivs
05. silmien väri: » sekasikiöt
06. kengän koko: » 41-42
07. mieliala: » bläääääääH
08. mielituoksu: » vanilija
09. vapaa: » joo
10. oikea vai vasen: » vasen

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ
01. Rakkaus vai raha: » molemmat
02. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: » siideri
05. Tv vai internet: » netti
06. Pepsi vai cola: » cola
08. Värilliset vai musta-valkokuvat: » molemmat
09. Puhelimitse vai kasvotusten: » kasvotusten
10. Mese vai sähköposti: » s-posti

10 OLETKO KOSKAAN
01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos?: » joo
02. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: » joo
03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: » joo
04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: » en
06. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: » en
07. oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: » en kai?
08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: » joo
09. oletko koskaan karannut kotoa: » tavallaa
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: » joo

SINUSTA
Mikä on horoskooppimerkkisi? » neitsyt
Syötkö mieluummin suklaata vai lakritsia? » suklaa
Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa? » en
Oletko aggressiivinen? » en kai
Otatko itsestäsi kuvia kameralla? » joskus
Omistatko lemmikkejä? » en
Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin? »en

SINUN YSTÄVÄSI
Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa? »joo
Soitatko ehkä mielummin? » en yleensä
Kuinka kauan olet tuntenut läheisimmän ystäväsi? » 4 vuotta
Onko sinulla ja parhaalla ystävälläsi eri porukat joissa liikutte? » on

SINÄ & MUSIIKKI
Mielipiteesi Euroviisuista? » kinostaa niiiiiin paljon...
Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin? » joo
Listaapa suosikkiartistejasi/bändejä: » kato yhteisöistä ;p

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.08.2012 19:51

ALOITUS:
- Kuka on sinulle tärkein ihminen koko maailmassa? - perha ja kaverit
- Voisitko tappaa toista ihmistä? - en
- Mitä musiikkia kuuntelet? - en nyt mitää
- Pelkäätkö maailmanloppua? - en
- Jaksatko vielä vastata? - joo
- Mitä haluaisit sanoa sinun ihastuksellesi? - ei oo
- Onko ihastuksesi IRC-Galleriassa? -
- Mikä sinua pelottaa eniten maailmassa? - moni

OLETKO
- Saanut ketään itkemään? - joo
- Nähnyt jonkun kuolevan? - en
- Itkenyt kavereidesi edessä? - en toki :D
- Nauranut, kun joku on kaatunut? - jooo
- Saanut rikosrekisteriä? - en
- Ollut poliisiauton kyydissä? - en
- Suudellut tuntematonta? - en
- Sytyttänyt tahallisesti tulipaloa? - en
- Soittanut pilapuheluita? - joo
- Kontannut keskellä koulun lattiaa? - jep

SUHTEISTA
- Seurusteletko, oletko sinkku vai jotain siltä väliltä? - sinkku
- Mikä on tärkeintä seurustelusuhteessa? - luottamus ja rehellisyys
- Onko ikä vain numeroita, vai vaikuttaako se suhteeseen? - riippuu
- Onko sinulla sisaruksia? - on

MATKUSTELU
- Oletko käynyt etelässä? - etelämmässä kuin Suomi, nii joo
- Olen käynyt seuraavissa Suomen kaupungeissa:
[ ] Akaa
[x] Espoo
[x] Forssa
[ ] Hanko
[x] Helsinki
[x] Hyvinkää
[x] Hämeenlinna
[ ] Iisalmi
[x] Ikaalinen
[x] Imatra
[x] Jyväskylä
[x] Jämsä
[x] Järvenpää
[x] Kajaani
[ ] Kemi
[x] Kerava
[ ] Kokkola
[x] Kuopio
[x] Lahti
[x] Lappeenranta
[x] Mikkeli
[x] Naantali
[x] Nokia
[ ] Orivesi
[x] Oulu
[ ] Outokumpu
[ ] Pieksämäki
[x] Pori
[x] Rauma
[ ] Rovaniemi
[ ] Salo
[ ] Somero
[x] Savonlinna
[x] Seinäjoki
[x] Tampere
[x] Turku
[ ] Ulvila
[ ] Uusikaupunki
[x] Valkeakoski
[x] Vantaa
[x] Ylöjärvi
[x] Ähtäri
[x] Jossain muualla

- Hotelli vai mökki? - hotelli
- Voisitko matkustaa yksin ulkomaille? - emt

- Olen käynyt seuraavissa Suomen nähtävyyksissä:
[ ] Espoon automuseo
[ ] Suomen rautatiemuseo
[ ] Työväenmuseo Werstas
[ ] Sara Hildénin taidemuseo
[ ] Suomen Jääkiekkomuseo
[ ] Vakoilumuseo
[ ] Turun taidemuseo
[ ] Suomen ilmailumuseo
[ ] Suomen urheilumuseo
[ ] Vesipuisto Serena
[x] Särkänniemi
[x] Linnanmäki
[x] Tykkimäki
[ ] Powerpark
[ ] Nokkakiven huvipuisto
[ ] Zoolandia
[x] Ähtärin eläinpuisto
[x] Korkeasaari
[x] Suomenlinna
[ ] Viherlandia
[ ] Kiteen eläinpuisto
[ ] Puijon näkötorni
[x] Visulahti
[x] Muumimaailma
[ ] Yyteri
[ ] Kesämaa
[ ] Ranuan eläinpuisto
[x] Olavinlinna
[ ] Turun linna
[ ] Viikinsaari
[ ] Tiedekeskus Heureka
[x] Jossain muualla

- Mikä on paras lomamuistosi? - saksa<3
- Milloin viimeksi matkustit junalla? - alkuvuonna järvenpääst lahtee
- Oletko ollut metrossa? - joo
- Tykkäätkö edes matkustelusta? - jeps :)

VIIHDE
- Omistatko sinä telkkaria? - joo
- Kuinka monta tuntia katsot televisiota päivässä? - liikaa
- Katsotko leffat mielummin kotona vai elokuvissa? - molemmat käu
- Minkä elokuvan kävit viimeksi katsomassa leffassa? - American Pie
- Oletko käynyt koskaan teatterissa? - joo
- Onko sinulla pöytätietokone? - ei
- Tai läppäri? - onn
- Muistatko vielä aikaa, kun katseltiin videoita? - katon joskus vieläki
- Onko sinulla tallentavaa digiboxia? -ei :/

MENNEISYYS
- Oletko ollut päiväkodissa? - joo
- Oletko käynyt esikoulun? - joo
- Muistatko vielä päivää, kun menit ensimmäiselle luokalle? - en oikee
- Haluaisitko palata menneeseen vai elää tässä hetkessä? - vaihtelee
- Mikä on paras muistosi lapsuudestasi? - emt
- Tykkäätkö muistella menneitä? - joskus jotain
- Keiden kanssa vietit viime uudenvuoden? - ria,ira,emma+muut ketä siel Saksas oli<3333
- Oliko viime kesä parempi kuin tämä kesä? - emt, ehkä
- Mitä teit viime viikonloppuna? - kävin kampaajal

NYKYHETKI
- Mitä sinulla on päälläsi? - T-paita ja leggarit
- Mitä olet tänään tehnyt? - tulin jatkikselta
- Onko tälle päivälle vielä jotain suunnitelmia? - eii
- Oletko juonut tänään kahvia tai teetä? - en
- Oletko onnellinen? - juuh
- Sattuuko johonkin? - jep
- Minkälainen sää ulkona on? - pilvistä
- Oletko puhunut puhelimessa viimeisen tunnin aikana? - en
- Kuunteletko musiikkia, jos niin mitä? - en nyt mitää
- Väsyttääkö? - joo

TULEVAISUUS
- Uskotko, että elät terveen elämän? - ei sitä tiiä
- Näetkö tulevaisuuden uhkana? - en
- Mitä toivot tulevaisuudelta? - kaikkee
- Odotatko jotain tiettyä päivää? - joo
- Aiotko opiskella? - jep
- Haluaisitko saada lapsia, kuinka monta? - joskus 2
- Missä aiot asua? - Treellä
- Uskotko olevasi hyväpalkkaisessa työssä? - jaa-a
- Aiotko tehdä jotain, mitä et ole aikaisemmin tehnyt? - emt
- Elätkö todennäköisemmin parisuhteessa vai sinkkuna? - sinkkuna

OLETKO
- Käynyt saunassa vastakkaisen sukupuolen kanssa? - olen
- Auttanut tuntematonta ihmistä? - joo
- Hyppinyt trampalla - jep
- Joutunut itse sairaalaan? - en
- Ollut hautajaisissa? - joo
- Joutunut kolariin? - pieneen
- Syönyt pilaantunutta ruokaa? - aina seuriksella :D
- Matkustanut junan makuuvaunussa? - en
- Saanut kokeesta kymppiä? - joo
- Käynyt Lapissa? - en

[Ei aihetta]Torstai 09.08.2012 01:12

7 TOTUUTTA MILLOIN VIIMEKSI:
O1 Poltit tupakkaa? - never
O2 Joit alkoholia? - pari viikkoo sit
O3 Söit pizzaa? - eilen
O4 Oksensit? - en muista
O6 Suutuit ihan tosissasi - en muista
O7 Nauroit niin, että meinasit tukehtua? - tänää

7 TOTUUTTA NYKYHETKESTÄ:
O1 Oletko surullinen? - en
O2 Onko sinulla lävistyksiä? - korvis
O3 Mitä sinulla on päälläsi? - yökkäri
O4 Oletko tyytyväinen elämääsi? - joo
O5 Minkälainen olo sinulla on nyt? - väsy
O6 Onko koruja päällä nyt? - korvikset, venytys, kaulakoru
O7 Onko sänkysi pedattu? - ei

7 TOTUUTTA EILISESTÄ:
O1 Oliko kiva päivä/ilta? - iha
O2 Olitko tietokoneella? - joo
O3 Tajusitko jotain uutta? - joo
O4 Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - en oikeestaa :D
O5 Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - kävelin liipolaa ja kotii! (y)
O6 Mitä teit ennen nukkumaan menoa? - luin
O7 Monelta aloit nukkumaan - 1 aikaa

7 SATUNNAISTA:
O1 Nimesi? - Tiia
O2 Lempinumero? - 3,6,16
O3 Lempikouluaine? - tekniikka- ja kädentaitojen ohjaus? :D
O4 Kännykäsi merkki? - samsung
O5 Lempinimesi? - emi, emimon, nipsu, tiitu, tipsukka yms.
O6 Lempilaulajasi? - Antti Tuisku
O7 Juotko alkoholia? - joskus

7 TOTUUTTA, HALUAISITKO:
O1 Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - en
O2 Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - jep!
O3 Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - joo
O4 Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - een
O5 Haluaisitko halata jotain tiettyä? - joo
O6 Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - joo
O7 Haluaisitko seurustella nyt? - kävis

[Ei aihetta]Maanantai 06.08.2012 00:56

99 faktaa itsestäni.
Vastaa jokaiseen kysymykseen
Äläkä valehtele !

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt ? > punasella sohvalla
2. Minkä värinen paita sinulla päällä ? > sininen
3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässäsi ? > niall
4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä ? > 1D - Taken
5. Ketä mietit juuri nyt ? > en ketäää
6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit ? > reilu 9
7. tuorekurkku vai suolakurkku ? > tuore
8. joululoma vai kesäloma ? >kesä
9. käveletkö sateessa ? > sitä on tänäkesän tullu tehtyä vähän liikaaki...
10. mikä on viimeisin lause jonka sanoit ? > juu
11. kenelle sen sanoit ? > Laurille
12. mitä odotat tällä hetkellä eniten ? > et koulu alkaa :D
14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten ? > emt
15. mitä söit viimeksi? > pizzaa ;d
16. mitä joit viimeksi ? > vettä
17. voitko kuvitella itseäsi opettajana? > en
18. kuinka pitkä olet ? > 173,5
19. mitä kuuntelet juuri nyt ? > telkkaris
20. montako korua sinulla on nyt? >5
21. missä korut on ? > korvis ja kaulas
22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto ? > kermavaahto
23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi ? > ilta-sanomat tai -lehti
25. onko tylsää juuri nyt ? > on
26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi ? > eeviltä
27. minkä väriset hiukset sinulla on ? > ruskeet?
28. mitä kappaletta inhoat ? > monia
29. kampaatko hiuksesi joka päivä ? > joo
32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät ? > rexona joku
34. minkä värinen on hiusharjasi ? > punanen
34. mitä kanavaa katsot eniten ? > kolmonen,sub,disney channel :3
35. kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ? > äiti
36. minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi ? > en muista
37. oletko ikinä jäänyt luokallesi ? > en
38. oletko koskaan ollut ihastunut vanhempaan kuin sinä ? > jep
39. oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi ? > en
40. lempieläin ? > kani
41. onko sinulla riitoja ystäviesi kanssa tällä hetkellä ? > eii
42. milloin viimeksi joku sanoi sinulle ''rakastan sinua"? > ööö..
43. Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa? > äitin?
44. vietätkö paljon aikaa internetissä ? > joo
45. vihaatko koulua ? > en
48. oletko hemmoteltu ? > en
49. juotko paljon vettä ? > joo
50. mitä hammastahnaa käytät ? > pepsodent
51. onko sinulla kännykkää ? > on
52. jos on niin minkä merkkinen ? > samsung
53. onko sinulla rusketusta ? > vähän
54. ärsyynnytkö helpolla ? > joskus
55. miten purat vihaasi ? > kuuntelen agresiivistamusaa
56. oletko koskaan saanut potkuja töistä ? > en
57. oletko töissä ? > en
58. haaveiletko paljon ? > joo
59. millaisen tatuoinnin haluaisit ? > ristin
61. käytätkö alkoholia ? > välillä vähän
62. milloin oksensit viimeksi ? > kauan sit
63. kengännumerosi ? > 41-42 -_-
64. paljonko painat? > ihan liikaa
65. miltä sinusta tuntuu juuri nyt? > tylsää
66. menisitkö naimisiin rahan takia? > en
67. oletko enemmän äidin vai isän tyttö/poika ? > isin kai :)
68. kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin ? > jep
69. vaihtaisitkö sukunimesi jos sinusta tulisi kuuluisa ? > en
71. kuinka vanha haluaisit olla ? > 18
72. oikea/vasen/molemmat kädet ? > vasen
73. puhutko muita kieliä ? > enkkuu ja jotenki ruotsii
74. elätkö elämääsi juuri nyt ? > kyl mä hengitän et, joo?
75. vihaatko itseäsi ? > en ja joo
76. onko sinulla pahoja tapoja ? > kai
77. jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi ? > maailman tylsin elokuva ikinä!
78. laulatko hyvin ? > en
80. onko elämäsi ollut hienoa tähän asti ? > iha, joskus
81. oletko itsevarma ? > joskus
82. tajuavatko muut sinut väärin ? > ei kai
83. poltatko ? > en
84. luetko sanomalehtiä ? > joskus
85. mitä näet ensimmäisenä kun katsot vasemmalle? > hyllyn
87. kenen kanssa katsoit viimeksi leffaa ? > yksin
88. mikä on koko nimesi? > tiia mari emilia ja sukunimipysyköönsalassa
89. oletko ollut leikkauksessa ? > en
90. oletko nukkunut ulkona ? > joo
91. oletko ollut syömättä yhtenä päivänä ? > en
92. oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä ? > joo
93. oletko nukkunut koko päivän ? > en
95. oletko nukkunut saman sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?> joo
96. paras insidevitsinne ? > emt :D
98. koska nauroit viimeksi ? > tänää
99. kuka nauroi viimeksi sinulle ? > en minä tiiä

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2012 01:26

10. Kysymystä sinusta:
1. Nimikirjaimesi? - tv
2. Mitä kuuluu? - iha jees
3. Minä viikonpäivänä synnyit? - tiistaina?
4. Opiskeletko jotain? - joo
5. Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? - en
6. Mikä piristi sinua viimeksi? -ruoka? :D
7. Mitä olet tehnyt tänään? - maalannu (tai ainaki yrittäny)
8. Mikä luonteenpiirre sinussa ärsyttää itseäsi? - aika moni
9. Entä mikä taas on hyvä luonteenpiirre? - jaa.. ;o
10. Missä olet nyt? - olkkarissa

8. Mielipidekysymystä:
1. Mistä musiikista pidät? - aika sekalaisesta
2. Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi juuri se on ylitse muiden? - kesä, ku loma ja lämmin, ja syksy, koska kaunista ja syndet.
3. Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? - joo
4. Syrjitkö ihmisiä esimerkiksi ihonvärin perusteella? - en
5. Kissat vai koirat? - molemmat
6. T-paita vai toppi? - toppi
7. Facebook vai Irc-Galleria? - fb
8. Kavereiden laatu vai määrä? - laatu tietty

10. Kysymystä ulkonäöstäsi:
1. Millaiset vaatteet sinulla on päälläsi? - yökkäri
2. Oletko ruskettunut kesän aikana? - jonkuverra
3. Onko jaloissasi arpia? - on
4. Haluaisitko olla laihempi? - KYLLÄ!
5. Onko sinulla pitkät vai lyhyet kynnet? - lyhyet :(
6. Kuinka pitkä olet? - 173,5
7. Minkälaiset hiukset sinulla on? - aika pitkät ja tummat
8. Silmät ovat sielun peili, minkälaiset silmät omistat? -siniharmaat
9. Pidätkö hymystäsi? - joskus
10. Mistä pidät ja et pidä ulkonäössäsi? -en ainakaa tykkää painosta ;d

10. Kysymystä suhteistasi:
1. Ketä perheeseesi kuuluu? - äiti, iskä ja veli
2. Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - monia
4. Millaisia ystäväsi ovat? - hullunhassuja ja ihania :)
5. Tunnetko paljon ihmisiä? - joo
6. Pidätkö sukulaisistasi? - en oikee kyl tunne
7. Rakastatko ketään? - joo
8. Haluaisitko tutustua joihinkin ihmisiin paremmin? - joo
9. Tuletko helposti toimeen ihmisten kanssa? - usein joo
10. Ystävystytkö helposti? - aikas

8. Kysymystä ruoasta:
1. Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? - emt.. kiinalainen???
2. Onko sinulla erikoisruokavalio? - ei
3. Mistä juomista pidät? - mehu, limu, vesi, vissy
4. Mitä ajattelit syödä tänään? - en enää mitää
5. Tunnetko koskaan huonoa omatuntoa syödessäsi? - aina
6. Onko sinulla koskaan ollut syömishäiriöitä? - ei
7. Naposteletko usein? - jep...
8. Mitä haluaisit maistaa? - jaa

10. Kysymystä vapaa-ajastasi:
1. Pidätkö piirtämisestä? - en
2. Pyöräiletkö paljon? - usein joo
3. Mitä musiikki merkitsee sinulle? - paljon
4. Harrastatko mitään vakituisesti? - tanssii
5. Mitä harrastit pienempänä? - jumppaa
6. Miten vapaa-aikasi usein tuppaa kulumaan? - harrastuksis ja millo missäki, nuokul, seuriksel ymsyms
7. Vietätkö paljon aikaa kavereiden kanssa? - joo
8. Kuluuko koulutehtäviin paljon aikaasi? - ei :D
9. Makaatko usein sängyssä tekemättä mitään? - joo
10. Mitä haluaisit tehdä nyt? - nukkuu OMASSA huoneessa ;d

10. Kysymystä kodistasi:
1. Asutko edelleen vanhempiesi luona? - joo
2. Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? - joo
3. Onko kotisi kodikas? - on
4. Mitä muuttaisit kodissasi? - en oikee mitää
5. Millaisessa talossa asut? - kerrostalos
6. Milloin haluat muuttaa omillesi? - 19-20v
7. Onko teillä iso piha? - parveke? :D
8. Onko teillä poreallasta tai uima-allasta? - ei
9. Kuinka monta kerrosta talossanne on? - 5
10. Missä päin Suomea talonne on? -Lahes

10. Kysymystä unelmistasi:
1. Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? - kumpaaki
2. Mihin suurin haaveesi liittyy? - johonki siistii
3. Haaveiletko paljon vai pidätkö jalat maassa? - haaveilen 24/7!
4. Uskotko kohtaloon? - joo
5. Kerro jokin pieni mukava haaveesi? - sais matkustella paljo
6. Mitä toivot parhaillaan? -^
7. Joutuuko mielestäsi unelmien eteen taistella? - joo
8. Oletko koskaan valehdellut saavuttaaksesi jotain? - joo
9. Mikä olisi tulevaisuudessa unelma-ammattisi? - onhan noita taas :)
10. Entä mikä olisi unelmakämppäsi? - kattohuoneisto Losis

10. Kysymystä tunteista:
1. Miltä sinusta tuntuu tällähetkellä? - väsy
2. Omistatko tunteita jollekkin tietylle vastakkaisen sukupuolen edustajalle? - en
3. Hirvein tunne maailmassa? - ikävä, suru
4. Mitä jos ihastuksesi lakkaisi puhumasta sinulle? - ei oo
5. Mitä jos jäät sinkuksi koko loppuelämäksi? - siltä kuule näyttää
6. Herkin biisi minkä tiedät? - monia, mut esim Missä Muruseni On ja Hurt
7. Miksi juuri tuo? - no siks
8. Ketä on valmis kuuntelemaan, kun sinulla on vaikeaa? - kavereita
9. Keistä et luopuisi tällähetkellä millään? - kaverit + perhe
10. Mikset kerro tunteistasi? - ai en? :D

10. Sekalaista kysymystä:
1. Onko sinulla hyvä ryhti? - ei
2. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi? - nyt en muista
3. Nautitko olla yksin? - välil
4. Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? - valo
5. Kuka on hienoin ihminen jonka olet tavannut? - monia!
6. Kelle viimeksi toivotit hyvää yötä? - iskälle
7. Moneen esineen yletät nyt? - muutamaa
8. Missä olit viimeksi reissussa? - ihan reissureissus nii Saksas
9. Miksi olit viimeksi surullinen? - siks
10. Mitä viimeksi lainasit ja kelle? - en muista

[Ei aihetta]Maanantai 02.07.2012 02:47

ONNELLISUUSTESTI

[ ] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[1] Omistat kännykän
[2] omistat iPodin/mp3
[3] Vanhempasi ovat edelleen naimisissa
[4] Sinulla on enemmän kuin 1 hyvä ystävä
[ ] Teillä on takapiha
[5] Pukeudut niin kuin haluat
[6] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[7] Sinulla on omassa huoneessasi tietokone/läppäri
[8] Saat kuunnella musiikkia mistä pidät
[ ] Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle
[9] Sinulla on enemmän kuin 50 kaveria IRC-Galleriassa
[10] Sinulla on kuvia IRC-Galleriassa
[11] Vanhempasi antavat sinulle luvan pitää Galtsuprofiilia
[ ] Keräilet kaikkea normaalia
[12] Odotat innolla että menet kouluun
[ ] Et toivo että olisit joku muu
[13] Harrastat jotain/urheilet
[14] Teet jotain koulun jälkeen
[15] Perheenne omistaa auton
[16] Et yleensä riitele äitisi kanssa
[ ] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[17] Sinulla on ystäviä
[18] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[19] Välität monesta ihmisestä
[20] Osaat puhua enemmän kuin yhtä kieltä
[21] Muistat ulkoa ainakin viiden biisin sanat
[22?] Sinulla ei ole vihollisia
[ ] Olet ehdottomasti hyvä ihminen
[23] Olet käynyt ulkomailla
[24] Olet iloinen tällä hetkellä
Tulos: 24

Kerro tulos kolmella niin saat tietää onnellisuusprosenttisi: 72% :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.06.2012 16:23

Tylsistyneet, tehkää tämä !

-Oletko parisuhteessa? - en
-Paljonko kello on tällä hetkellä?- 13.13
-Monelta heräsit tänään? - puol 12
-Mitä ajattelet? - lalalalalaaa
-Onko kylmä vai kuuma? - sopiva
-Mitä teit eilen klo seitsemän? - katoin gg:tä :)
-Omistatko muumimukeja?- en
-Mikä on ollut tämän viikon paras uni? - emt
-Minkälaisia unia yleensä näät? - outoja
-Kuunteletko musiikkia tällä hetkellä? - jooo
-Minkä värinen lakana sinulla on sängyssä? - turkoosi
-Montako tyynyä on sängyssäsi? - nyt 5
-Käytitkö kesällä aurinkolaseja? - jep
-Mikä on ensimmäinen lähelläsi oleva esine vasemmalla? - kaappi
-Pelaatko paljon? - joskus
-Onko huoneessasi ikkunaa? - on
-Omistatko vaatekaappia? - vielä juu
-Käytätkö aamutakkia? - en
-Onko sinulla lävistyksiä? - korivs
-Haluaisitko lävistyksiä? - huulikorun joo
-Onko sinulla tatuointeja? - ei
-Aioko hankkia tatuointeja? - joo
-Katsotko mielelläsi kauhuleffoja? - en!
-Minkä kauhuleffan katsoit viimeksi? - varmaa orpokoti
-Soitatko mitään? - en enää
-Osaatko kokata ? - joo
-Onko sängyn allasi tavaraa? - villakoiria vaan
-Oletko mies vai nainen? - nainen
-Kuka tekstasi sinulle viimeksi? - eevi
-Onko sinulla lemmikkejä? - ei
-Onko huoneessasi valokuvia ystävistäsi? - on

PUHELIMESTASI:
∆ Missä pidät kännykkääsi tällä hetkellä? - sohvalle
∆ Mikä liittymä? - sonera
∆ Onko hajoillut tai vikoja? - vähän joo
∆ Haluaisitko jonkun muun puhelimen? - joo, sellai missä toimis androidi!

MUSIIKKIMAUSTASI:
♫ Paljonko kuuntelet musiikkia päivässä? - paljon
♫ Mitä musiikkia kuuntelet? - kaikkee :D
♫ Pitävätkö ystäväsi/perheenjäsenesi musiikkimaustasi? - jotkut jostain
♫ Kuunteletko musiikkia kännykällä/tietokoneella/autossa? - kaikialla
♫ Mitä musiikkia kuuntelit 5 vuotta sitten? - anttii ja purkkapoppii ja japsi

KAVERI/SEURUSTELUSUHTEISTASI
☼ Seurusteletko? - en
☼ Onko sinulla enemmän kavereita vai ystäviä? - kavereita
☼ Missä parhaat ystäväsi asuvat? - lahes ja olas/oulus
☼ Onko kavereiden iällä väliä? - ei oikeestaa
☼ Onko sinulla paljon itseäsi vanhempia kavereita? - on
☼ Mitä teette yleensä kavereiden kanssa? - hengaillaa
☼ Kelle kerroit viimeksi huolistasi? - en muista
☼ Oletko koskaan tehnyt mitään outoa kavereidesi kanssa?- aina :D

PERHEESTÄSI/SUVUSTASI
░ Onko sinulla sisaruksia? - on
░Montako serkkua suunnilleen on? - 0
░ Ovatko serkkusi mukavia? -
░ Pidättekö koskaan sukujuhlia? - ei
░ Onko suvussasi julkkiksia? - ei nyt mikää kauhee julkkis mut sillee joo :D

TYYLISTÄSI/VAATTEISTASI
҂ Mistä ostat vaatteesi? - mist sattuu, enimiksee ginasta
҂ Paljonko käytät rahaa vaatteisiin vuodessa?- jeps
҂ Monetko kengät omistat? - monet, eikä riitä
҂ Kallein vaatteesi? - emt

KOULUNKÄYNNISTÄ
√ Viimeisin keskiarvosi? - minkä tiiän nii se 8,33
√ Suosikkiaineesi koulussa? - jaa, varmaa kultuuriohjaus
√ Entä inhokkiaine? - luonto- ja elämysoimi
√ Mitä teet välitunneilla? - tauoilla... en mitääää! tai oon koneel
√ Koulu vai loma? - koulu :
D
√ Viimeisin numero - en muista

KODISTASI
‡ Missä kaupungissa asut? - Lahti
‡ Asutko keskustassa? - en
‡ Millainen talo (omakotitalo, kerrostalo jne.) - kerrostalo
‡ Kotisi rakennusvuosi?- emt

[Ei aihetta]Maanantai 25.06.2012 15:19

Vuoden 2012 aikana olen jo...
[x] saanut uusia ystäviä
[ ] suudellut vastakkaista sukupuolta
[x] nukkunut 10tuntia putkeen
[ ] polttanut tupakkaa
[ ] valvonut koko yön
[x] juonut alkoholia
[x] matkustellut
[ ] oksentanut
[x] ollut kipeä
[ ] saanut lävistyksiä
[ ] mennyt pummilla metrolla
[x] puhunut tunnin puhelimessa
[/] ollut bileissä
[ ] juonut toisen pullosta tietämättä mitä siellä on
[ ] maannut keskellä tietä
[ ] polttanut sikaria
[ ] juonut kahvia
[x] ollut keikalla
[ ] ollut festareilla
[ ] viettänyt synttärisi
[ ] ottanut tatuoinnin
[ ] ihastunut
[x] saanut jonkun puhelinnumeron
[ ] saanut uuden puhelimen
[ ] menettänyt läheisen
[x] halannut vastakkaista sukupuolta
[x] matkustanut junalla
[x] seonnut johonkin artistiin
[x] shoppaillut yli satasella
[x] ollut hammaslääkärissä
[x] vihannut jotakuta
[x] lukenut kirjan
[x] kuunnellut musiikkia
[x] katsellut elokuvan
[x] tehnyt jotain mitä et ole ennen tehnyt
[x] katsellut jääkiekkomatsin
[/] ollut koneella koko yön
[ ] ollut kaverilla yötä
[ ] ollut kaverilla monta yötä peräkkäin
[ ] ollut maauimalassa.
[x] tilannut lehteä.
[x] katsellut k-18 leffan
[ ] rakastunut
[x] halunnut kuolla
[x] ollut erittäin iloinen
[ ] tanssinut vastakkaisen sukupuolen kanssa
[ ] pelännyt henkesi edestä
[x] laittanut jollekin sivustolle kuvia
[x] matkustanut bussilla
[ ] ..lentokoneella.
[x] ..autolla.
[x] ..junalla.
[x] ..laivalla.
[x] ollut ulkomailla.
[x] tilannut netistä jotakin
[x] ladannut netistä jotakin
[x] käynyt leffassa
[x] seurannut jotakin TV-sarjaa
[x] syönyt kakkua
[x] käynyt hesessä
[x] ..mäkissä.
[x] ..muussa pikaruokalassa
[x] ..ruokakaupassa
[x] ..vaatekaupassa
[x] ..jossain muussa kaupassa
[ ] nähnyt onnettomuuden
[x] kompastunut
[ ] liukastunut
[ ] murtanut jotain ruumiistani
[x] oppinut jotakin uutta
[x] nolannut itseni
[x] ..monta kertaa
[x] tylsistynyt
[x] nauranut
[x] ..itsekseen
[x] ..huonolle jutulle
[x] itkenyt
[x] ..muiden nähden
[x] vihannut
[x] pelännyt
[ötököitä] tappanut
[ ] raiskannut
[ ] muuttanut kotoa pois.
[ ] nukahtanut tunnille koulussa
[ ] riidellyt kaveri(e)ni kanssa
[x] pilannut jotakin
[x] rikkonut jotakin
[x] odottanut joulua
[x] odottanut uutta vuotta
[x] odottanut tulevaa vuotta