IRC-Galleria

Emmery

Emmery

löytyy useammin facebookista kuin täältä...

asioita hoidettu!Torstai 09.11.2006 16:45

Tänään kävin kirkkoherranvirastossa sopimassa hautajaisiin liittyviä asioita.
Arkunkin kävin vanhimman veljeni kanssa valitsemassa.
Isän talolla tuli oltua monta tuntia tutkimassa paikkoja, ja muistelemassa menneitä.

Väsyttää meinaa...liikaa asioita mietittävänä...

surullista.Keskiviikko 08.11.2006 11:29

isä nukkui pois eilen.

vierailu sairaalassaSunnuntai 05.11.2006 20:12

Tänään on ollut hieman kurja pävä.
Äitini soitti tänään, että isäni on sairaalassa todella huonossa kunnossa. Ja että elinaikaa on jäljellä todella vähän, saattaa kestää huomiseen saakka.
En ole pitäny isäni kanssa mitään yhteyttä moniin vuosiin, ja äiti ja isäkin on ollut erossa 20 vuotta.
Tiesin, että tämä päivä tulee piakkoin, koska lanssilla on menty jo kolmisen kertaa.
Nyt sitä sitten makaa osastolla odottamassa sen viimeisen valon näkemistä.
Pahalta tuntuu, koska onhan hän kuitenkin isäni, vaikka ei häävi ollutkaan.
Mutta sainpa tehtyä sen yhden ainoan, joka ois kaduttanu hänen kuolemansa jälkeen, eli näytin hänelle minun lastani, hänen lapsenlastaan, ja kävin itsekin häntä katsomassa (luultavasti viimeisen kerran).
Itkeny olen niin, että päähän särkee. Huomenna on mentävä töihin, vaikka aamulla kuinka surettais. Toivottavasti löytyy pomolta ymmärrystä sen verran, jos työmotivaatio on tuolien kanssa kateissa.

Mutta, purkailen taas tuntojani, kun siihen tulee aika.

hei ja moi.

mitäpäs jos....Lauantai 04.11.2006 19:05

MITÄ JOS?

Huomaisit olevasi raskaana?
- Tekisin abortin.

Saisit korjata kolme vääryyttä maailmassa?
- sairaudet, sodat ja pedofiilit pannaan

Ihastuksesi suutelisi sinua?
- tänne vain ;DDD Mä suutelisin takas.

Voittaisit lotossa miljoonan?
- velat pois, ja ankara näyttävä talo Tervajoelle. Siinä jäis milli-Karinki talo kakkoseksi.

Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla?
- vahtaasin...

VIIMEISET:

Viimeinen juomasi juoma?
- kahvi

Viimeinen ostamasi tavara?
- Tavara...hmm..eilen ruokaa.

Viimeinen halaamasi ihminen?
- Ninna

Viimeinen sanomasi lause?
- Vähä nukuit..

Viimeinen tekemäsi urheilusuoritus?
- Tänä aamuna

Viimeinen katsomasi elokuva?
- JackPot

VOISITKO KOSKAAN ?

Juoda itseäsi ympärikänniin?
- Voin, ja niin teen USEIN

Ajaa päätäsi kaljuksi?
- Ei... Mutta lyhyemmäksi voisin leikata..

Alkaa käyttämään huumeita?
- en

Tappaa?
- en.

Karata kotoa ulkomaille?
- en


SEKALAISTA:

Mikä on lempiruokasi?
- Spagettii ja jauhelihasoosii

Haluaisitko käydä Amsterdamissa?
-tuskin

Lempielokuvasi?
- Pahat Pojat

Mitä mieltä olet tästä gallupista?
- ok

Oletko hyvä valokuvaamaan?
- en


OLETKO KOSKAAN?

Käynyt Euroopan ulkopuolella?
- En

Nolostunut vanhempiesi takia?
- useinkin

Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi?
- Joo

Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen?
- Kyllä vaan!

Mitä on rakkaus?
- Toisesta ihmisestä suurta välittämistä... Viimex, ku rakastin, niin satutin vain itteni....

Mitä kaverit merkitsevät sinulle?
- paljon

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- Mietityttää, lähtikö Halloween pippaloihin vai nou...

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- Ninna pelaa pleikkaria

Oletko koskaan ollut rakastunut?
- Tosi rakkaus kerran, muut ovatkin sit olleet sellasii vähemmän rakastumisjuttuja...

Ikävöitko koskaan entisiä tyttö/-poikaystäviäsi?
- Yhtä silloin tällöin.

Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin?
- joo

Onko sydämesi koskaan särkynyt?
- usein

Missä olet tällä hetkellä?
- äidin luona

Missä haluaisit olla?
- aloittelemas.....

Kenen kanssa?
- ehkä katrin...

Kaunein kuulemasi kappale?
- Tällä hetkellä Rihannan Unfaitful vie jalat alta:)

Paistaako ulkona aurinko?
-ei

Lempikarkkisi?
- suklaa

kahvia?
- joka päivä

Teetä?
- harvemmin

Kaakaota?
- joskus

Alkoholipitoisia juomia?
- meljkein joka viikonloppu

Oletko musikaalinen?
- juu...ääretön karaokelaulaja :DD

Shoppailetko usein?
- Harvoin!!

Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa?
- En muista aikaa..

Käytkö salilla?
- kävin...

Oletko koskaan meinannut kuolla?
- olen, 2 krt...

Oletko suomalainen?
- Kyllä

Onko suvussanne ketään julkkista tai muuten vaan rikasta ihmistä?
- joo ei oo :D

Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan?
- 3

Käytätkö itseruskettavia aineita?
- no en...

Entä rusketutko kesällä helposti?
- en

Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi, koska?
- exälle eilen.

Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi, koska?
- just katrilta tuli

Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä?
- tuskinpa mun kurjaa elämää kukaan haluaa :DD

Paljon kello on?
- 17.05




[Ei aihetta]Lauantai 04.11.2006 18:55

1.Missä huoneessa olet nyt?
- pikkuveljeni huoneessa

2.Mitä löydät näyttösi päältä?
- pyyhekumi

3.Montako kertaa olet tänään aivastanut?
- ehkä kolme..

4.Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
- lasketaanko synnytys 4 vuotta sitten?

5.Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan?
- Katrin.

6.Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
- eherottomasti hahhahha

7.Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
- varpaissa sinistä...!

8.Mikä soittoääni kännykässäsi on?
- Apulanta: Armo

9.Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
- Sunrise Avenuea..

10.Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu ?
- no ei oo näkyny...

11.Mistä näit unta viimeksi(siis niin että muistat)?
- Kerroin jo exälleni unestani, mutten täälä kyl kerro...

12.Onko sinulla sisaruksia?
- 2 pikkuveluu, yks isovelu.. ja edesmenneet 2 isovelua

13.Käytätkö nukkuessasi sukkia?
-juu

14.Minkävärinen päiväpeittosi on?
- luannonvalkonen

15.Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
- varmaan synttärinä...

16.Minkä taidon ottaisit jos saisit valita?
- laulaa

18.Omistatko web-kameraa?
-en

19.Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
-emmä muista

20.Oliko hyvä?
-vaikee sanoo

21. Mitä deodoranttia käytät?
- ny ei oo röröä, mutta nivean hajusteeton roll-on löytyy.

22.Paras juoma?
- vesi ja olut

23.Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
- musta/hopea

24.Asutko miten? (yksin,perheen kanssa, omakotitalossa, rivitalossa)
-mukulan ja koiran kanssa rivarissa.

25.Mitä ajattelet juuri nyt?
-että että jäisköhän Ninna mummolle yöx...

26.Kenen kanssa viimeksi puhuit?
- äirin..

27.Mihin meni viimeksi hermot?
- viime lauantaina köppärissä...

28.Mitä löytyy sänkysi alta?
-pölyä ja luultavasti ninnan leluja/sukkia

29.Milloin viimeksi imuroit?
-viime viikolla

30.Kuka sai sut viimeksi nauramaan?
- jaa, en muista, oisko Anniina...

31.TV-kanava jota katsot eniten?
-mtv3

32.Tavallinen vai valkosuklaa?
-tavallinen

33.Tykkäätkö juustoista?
-jees

34.Milloin viimeksi nolostuit?
-keskiviikkona, kun eräs henkilö oli postissa... ;D

35.Mitä sulle ekana mieleen sanasta auto?
- kunopa ois mullakin :DD

36.Mikä on kaukaisin paikka missä olet käynyt?
- Jopa Norja.

37.Onnenlukusi?
-2,4,24
38.Kysymys kadoksissa.
-joo, ei haittaa

39.Omistatko kolmannen nimen?
-en

40.Mikä se on? Jos et omista kolmatta niemä niin mikä on toinen nimesi?
- Sinikka viivalla.... Ei saa kutsua, kiitos :D

41.Kulta vai hopea?
-hopea

42.Juotko paljon vettä?
- sais juara enemmänkin

43.Monelta heräsit tänään?
- kasin ruuhkas.

44.Kesän paras grilliherkku?
- grillattu liha...

45.Omistatko mp3-soittimen?
-nou

46.Jos käyt koulua mitä ainetta sulla on maanantain ekalla tunnilla?
-en käy :)

47.Jos saisit ihan minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
-apinan!

48.Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
-en

49.Oletko ollut yhteyksissä virkavaltaan?
-kerran.. meinas toinenkin tulla...

50.Katsotko tosi-tv ohjelmia?
-harvemmin




huh, urakka eessä...Lauantai 04.11.2006 15:36

1. Nimesi?
- Eija-Sinikka

2. Synttärit?
- 24.4.

3. Seurusteletko?
- EN!

4. Missä muodossa asut, kenen/keiden kanssa?
- Rivitalokaksiossa tyttäreni NInnan ja koirani Wilman kanssa.

5. Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko sileämmän?
- Sileän.

6. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
- Makkara.

7. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
- en.

8. Olet tilaamassa fantasia pizzan, mitkä ovat täytteet?
- Salami, kinkku...jotain hyvää juustoa...

9. Kun menet pikaruokalaan tilaat yleensä?
- Laihian Herkkugrilliltä Herkkupala koskenlaskijalla, ilman mätitahnaa...

10. Mikä on lempi ruokakauppasi?
- S-Market.. Vähäsäkyrössä..

11. Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
- Polkupyärällä.

12. Katso levyhyllysi 8 levy, mikä se on? (ylhäältä alaspäin)
- Ei oo levyhyllyä...

13. Kumman valitset tv vai tietokone?
- tv.

14. Mitkä fyysiset ominaisuudet kiehtovat sinua siinä sukupuolessa mihin olet kiintynyt?
- Olemus, ulkonäkö, ja silmät...

15. Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
- Unelmakämppä.

16. Lenkkarit vai tennarit?
- Lenkkarit

17. Onko sinulla lävistyksiä?
- 4.

18. Jos vastasit kyllä, missä?
- Korvissa.

19. Entä onko tatuointeja?
- On.

20. Jos vastasit kyllä, missä?
-Oikeassa kädessä, ja vasemmassa etuolassa...

21. Ruutu vai raita?
- Raita!

22. Omistatko mp3 soittimen?
- En.

23. Montako tuntia vietät aikaa koneella?
- Ehkä tunnin.

24. Milloin viimeksi sairastit jotain, mitä?
- Flunssaa joskus keväällä.. Jos ei lasketa joka päiväistä päänsärkyä...

25. Kuinka nopea nettisi on?
- Ei oo omaa nettiä.

26. Pelaatko koneella?
- Harvemmin.

27. Minkä merkkistä hiuslakkaa käytät?
- Wella.

28. Kun katsot peiliin, mitä näet?
- Surullisen ihmisen...

29. Kuunteletko tällähetkellä musiikkia?
- en.

30. Jos kuuntelet, mitä?
- sunkkaria...

31. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
- Basshunterin Boten Anna Ja Sunrise Avenuen Fairytale Gone Bad

32. Mikä kappale saa kyyneleet pakkautumaan silmille?
- En kerro... Okei´, samainen Fairytale Gone Bad...

33. Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
- Hakusessa...

34. Iltaseksi vai aamuseksi?
- Aamu...

36. Sänky vai puska? (joku muu, mikä?)
- Sänky...

37. Onko sinulla paljon ystäviä?
- Liian vähän.

38. Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
- Muutama.

39. Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
- Olen :D

40. Entä pikku G:tä?
- Joo ;)

41. Spice girlsiä?
- Sitäkin :D

42. Orlando Bloom vai Viggo Mortensen?
- Brad Pitt.

43. 50 Cent vai Eminem?
- Eminem.

44. Kotiteollisuus vai Mokoma?
- kotiteollisuus.

45. Stamina vai ajattara?
- Stam1na.

46. Linkin park vai limp bizkit?
- Kumpikin käy.

47. Ronaldo vai Becham?
- Beckham.panisin :D

48. Laveerre vai Steen Christensen?
- Ei kumpikaan.

49. Pitkä kuuma kesä vai helmiä ja sikoja?
- Kumpikin :)

50. Simpsonit vai futurama?
- Simpsonit.

51. Popeda vai Klamydia?
- Ei kumpikaa, enää.

52. W.A.S.P. vai Pink floyd?
- ehkä wasp!

53. Good charlotte vai Private line?
- Kumpikin on hyvii.

54. Sytkä vai tulitikut?
- Aiva sama.

55. Pantera vai Children of bodom?
- Jälempi...

56. Tympiikö sinua nämä kysymykset?
- Oikeesti, ny jo kypsyttää.

57. Osaatko tehdä ruokaa?
- Osaan.

58. (MISTÄ LEFFASTA?) Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?
- Lumikki.

59. ..... Uu, kovis vai?
- tosi :)

60. ..... Mun tuulihatut!
- ei.

61. ..... Sä mokasit mun kuviot!
- Ainahan mä.

62. .... Pumba ootsä sekasi!? Toiha o jellona, sehän syö meikäläisiä!
- Juu... Varmaan Timon sanoo...!

63. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
- Katso, Alibi...

64. Kynsilakkaa, vai ei?
- Varpaissa on tällä hetkellä..

66. Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
- Sopii joillekin...

67. Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
- En tod oo...

68. Paras lastenohjelma?
- Muumit...

69. Mitä tämän kysymyksen numero tuo mieleesi.
- seksiasento :D

70. Mitä sinulla on nyt päällä?
- Farkut, ja musta paita.

71. Katso lukujärjestystäsi keskiviikko päivä, kolmas tunti, mitä ainetta silloin on?
- ruaka.

72. Menetkö kesällä ulkomaille?
- No en.

73. Onko ruotsi puhevika?
- mitähän tähän ny sanois...

74. Onko seksi harrastuksista paras?
- on.

75. Panisitko?
- joo.?

76. Jeesus tulee, otatko kopin?
- Tuleeko?

77. Miksi banaaneissa on naruja?
- En oo miettiny.

78. kuulakärkikynä vai lyijykynä?
- kuulakärki!

79. Katso puhelimestasi 20. viesti, mitä siinä lukee?
- Ei oo talletettuna niin montaa..

80. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
- En.

81. Aiotko syödä pääsiäisenä paljon munia?
- Joo.

82. Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
- Enpä oo miettiny 8kk ennemmin...

83. Entä vapun?
- En tiä.

84. Mitä mieltä olet koulukiusaajista?
- Paskoja.

85. Onko sinua koulukiusattu?
- joo

86. Oletko sinä koulukiusannut?
- joo.

87. Kun laitat kädet ristiin, kumman käden peukalo on päälimmäisenä?
- vasen..

88. Missä olit viimeksi bilettämässä?
- Lauri Tähkään jonotin Ansan eessä, mutta Köppäriin päädyin.

89. Lempi drinkkisi?
- Batterikossu

90. Mitä mieltä olet viiltelystä?
- Sairasta.

91. Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa?
- Joskus.

92. Mitä teit viime synttäreilläsi?
- Kännis.

95. Mikä kappale sinulla nyt soi?
- ei mikään.

96. Lähteekö nuha nussimalla?
- Tuskin. Mutta kurkkukipu lähtee ryyppäämällä.

97. Roikkuvat korvikset vai napit?
- Nappi.

98. Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- Ei onnistu.

99. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- Ainahan mä. Vaikka ny on tullu kyl testailtua noita 19-23 vuotiaitakin...

100. Entä nuoremman?
- Varmasti...

101. Mielestäsi kauniita nimiä?
- Ninna, Minea , Jimi ja Fabian.

102. Paras lukemasi kirja?
- En muista.

103. Mitä tällä hetkellä odotat?
- Ens pe saunailtaa Ansas.

104. Entä ketä odotat?
- Elämäni rakkautta.

105. Onko huoneessa jossa olet, joku muukin kuin sinä?
- joo, lapseni, ja pikkuveljeni...

107. Missä vaiheessa jouluvalot otetaan pois ikkunoista?
- joulun jälkeen.

108. Bacardi vai Smirnoff?
- Ei kumpikaan.

109. Juotko? Kuinka usein?
- Kaikkee silloin tällöin...

110. Poltatko?
- Joo.)

111. jos poltat, mitä merkkiä?
- vihreä l&m

112. Aiotko lopettaa polttamisen?
- ehkä, ehkä en.

114. Cocis vai pepsi?
- coce

115. Mikä on toinen nimesi?
- Sinikka

116. Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
- Aha, Pätkis, ja Mars

117. Montako kelloa huoneessasi on?
- Kotona 2, yks rikki seinällä, toinen väärässä ja kolmas löytyy puhelimesta.

118. Millainen talvitakki sinulla on?
- Ruma..

119. Entä millaiset tumput?
- sinivalkoraitaiset. itse kutomat.

120. Nukutko sukat jalassa?
- joo, saan paremmin nukuttua, kun sukat jalassa.

121. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta seksiä?
- joo.

122. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
- joo.

123. Mikä puhelimen liittymä sinulla on?
- elisa.

124. Juna vai bussi?
- Juna.

125. Osaatko tehdä tämän Ü merkin?
- testataan: U en näköjään :D

126. Oletko esiintynyt koskaan lavalla?
- Joo..

127. Mitä olet lavalla tehnyt?
- kaikkee kivaa :D

128. Mikä sinusta tulee isona?
- iso.

129. Haluatko lapsia?
- yks löytyy, toinen tehään, jos löytyy tarrpeeksi luotettava ukko...

130. Minkä pituinen olet?
- 163cm, eli kääpiö.

131. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
- osasin nuerena, ny menis niskat...

132. Entä kuperkeikan?
- ei uskalla ennää koekilla...

133. Onko sinulla tällähetkellä karkkia?
- noup.

140. Mikä on paikka jonne et koskaan ottaisi lävistystä?
- sukupuolielimeni.

141. Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
- lasagnee...

144. Tykkäätkö maksamakkarasta?
- no en..

145. Kuka on gallerian söpöin mielestäsi?
- minä itte tietenkin ;D

146. Minkä kohteliaisuuden kuulit viimeksi?
- jotain työhön liittyvää...

147. Freeman vai Badding?
- Badding

149. Kyllästyttääkö jo tämän täyttäminen?
- aikalailla..

150. Kenen vieressä nukuit viimeksi? (silloin kun nukuit jonkun vieressä)
- Ninnan ja exän.

151. Onko Nightwish mitään ilman Tarjaa?
- En tiiä.

152. Mitä mieltä olet partiosta?
- Ketä kiinnostaa?

153. Mitä olet sanonut viimeksi?
-Tulee vähä verta ( Ninna kaatui)

155. Oletko koskaan satuttanut itseäsi?
- varmaan.

156. Eikö nyt olisi hyvä aika lopettaa kysely?
- on.

157. Sano vielä viimeiset sanat.
- eikö tää jo lopu?

158. Niin ja terveiset!!
- terveisiä kaikille paskoille ihmisille...

159. Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä.
- Ninnalle eilen. <3

160. Mitä pidit tästä kyselystä?
- tylsä.

161. Noniin päästän sut ny meneen, ja tähän vielä ketkä haastat:
en ketää...




semmostaLauantai 04.11.2006 14:59

Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat,eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa.

1. Polkupyörä. Ilman sitä en pääsisi mihkään.
2. Huulirasva. Kuivais huulet pois...
3. Kahvinkeitin. Aamusufeet pakko saada.
4. Hammasharja. Kukaan ei tulisi mun lähelle...
5. Pyykkikone. Puhtaat vaatteet.

haaste:

_piiuska_
mimm_i
henri_etta

tälläistä tällä kertaa...Lauantai 04.11.2006 14:51

Monelta heräsit tänään?
- kasilta

Olitko iloinen kun heräsit?
- joo

Omistatko lemmikkejä?
- joo, koira

Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?
- farkut ja paita

Mitä teit eilen?
- olin töis ja illan kotona

Mikä on viimeisin ostamasi asia?
- lasketaanko ruokaa?

Paljonko se/ne maksoi?
- 28€

Kuinka paljon olet käyttänyt rahaa tällä viikolla
- paljon

Milloin viimeksi kävit leffassa?
- 1998

Kenen kanssa?
- entisen avopuolisoni

Mitä kävitte katsomassa/kävit katsomassa?
- godzilla, ja vähä oli paska

12.Mitä sanoit viimeksi?
- huutonetistä.. :D

Kenelle puhuit?
- äidille

Oletko soittanut yhtäkään puhelua tänään?
- en

Onko kukaan soittanut sinulle?
- ei

Ovatko isovanhempasi elossa?
- ei

Minkä väriset alushousut sinulla on?
- punavalko raitaiset hipstersit

Oletko ollut saunassa tällä viikolla?
- en

Mitä teet huomenna?
- joko oon krapulassa, tai sit en

Seurusteletko?
- en

Mitä aijot tehdä kesälomalla?
- no en tod tiä viä

Oletko tyttö vai poika?
- tyttö <3

Onko sinulla meikkiä juuri nyt?
- ei

Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi?
- joo

Onko sinulla lävistyksiä?
- korvikset ;DD <3

Entä tatuointeja?
- on, 2

Missä kaupungissa olet syntynyt?
- vaasassa

Oletko täysin suomalainen?
- joo ;D

Missä ulkomaan matkalla kävit viimeksi?
- Ruotsissa

Onko kukaan koskaan kehunut sinua kauniiksi?
- on, muka

Oletko sinä koskaan jäänyt kiinni tupakan poltosta?
- juu

Poltatko?
- juu

Mainitse 3 asiaa, mitä rakastat?
- lastani Ninnaa, rauhaa, ja rakkautta

Mainitse 3 asiaa, mitä vihaat?
- paskoja ihmisiä, joita vois nimetä heti 2 kpl

Lempiruokasi?
- spagetti ja jauhelihakastike

Kuinka usein käyt ravintolassa?
- silloin tällöin ;D

Osaatko lasketella?
- en

Pidätkö koulusta?
- en

Minkä merkkinen tulostin sinulla on?
- en muista

Milloin olet viimeksi syönyt jäätelöä?
- tänää

Tykkäätkö enemmän uida meressä vai järvessä?
- en missää

Päärynä vai porkkana?
- kumpikin käy

Oletko koskaan ollut auto-onnettomuudessa?
- en

Oletko uinut avannossa?
- en

Uskaltaisitko hypätä benji-hyppyä?
- en ;o

Uskotko enkeleihin?
- joo

Mikä on kaukaisin paikka jossa olet käynyt?
- jäämeren rannalla Norjassa

Ketä julkisuuden henkilöä muistutat?
- en ketää

Jos olisit eläin, mikä olisit?
- kissa.. mieti sitä ;D

Mikä sinusta tulee isona?
-iso

Onko sinua koulukiusattu?
- on

Missä kiusaajasi ovat nyt?
- en tiä, eikä kiinnosta.

Oletko itse kiusannut?
- joo

Pidätkö moottoripyöristä?
- joo

Haluatko naimisiin?
- kerran ollu jo..

Tekikö hovimestari sen?
- en tiää mistä on kyse

Mielummin liian kylmä vai liian kuuma?
- liian kylmä

Ketä haluaisit suudella, muttet ole vielä kertaakaan?
- enpäs kerro ;D <3

Jono oli pitkä...Maanantai 30.10.2006 13:27

kerrankin, kun Laihialle saadaan huippu bändi, niin kuinka ollakkaan, meikä ei pääse ees sisälle...
Kyseessä oli Lauri Tähkä..
Jono oli mekoinen jo 21.45.. Jotkut olivat jopa 2h jonottanut...
Mulle riitti puoli tuntia jonotusta... Varpaat oli jäässä, ja kusettikin aiva liikaa. :)
Ei muuta ku taxi puon alle, ja sitten köppäriin.

Ois voinu olla pari ihmistä näkemättä, koska ny vituttaa niin kovaa!
Kuinka joku ihminen voi olla nuan kaksnaamanen ...
Mutta jos totuudet ei tule pikkuhiljaa julki, niin kyllä mä sen teen. En mustasukkaisuudesta, vaan siitä, että toista ihmistä kohdellaan helvetin huonosti selän takana... Että kaikki pettäjät painakaa vittuun!!! Onko ny hyvä olla???? :`(
Argh....

[Ei aihetta]Torstai 19.10.2006 16:33

Miksi pitää ihmissuhteiden olla niin vaikeita?
Miksi kaiken on mentävä vaikeeksi?
Miksi miksi ja miksi??