IRC-Galleria

Lapset lausuuLauantai 06.09.2008 21:29

Tuttavani 4-vuotias poika piti persiljasta, mutta ei muistanut sen nimeä.
Pitkän miettimisen jälkeen hän pyysi äidiltään pyllyheinää.

Aloitin ensimmäisen lasten liikuntakerhon ja kokoonnuimme piiriin jossa kyselin lasten nimiä.
Oli Jennaa ja Jannaa, Mikkoa ja Mattia, kunnes tuli pienen pojan vuoro.
Hän sanoi: 'Moi, mun nimi on Otto!'
Viereinen poika katsoi kyseistä poikaa ihmeissään ja tokaisi kovaan ääneen:
'Et voi olla Otto! Ottohan on lonkero!'

Istuin tyttären tyttäreni kanssa saunan lauteilla.
Hän katseli minua tarkasti ja totesi: 'Mummi, sie oot kyllä tyttö!'
Sanoin olevani, mutta päätin kuitenkin testata 2-vuotiastamme ja kysyin mitä eroa tytöissä ja pojissa sitten on.
Wiltsu mietti hetken ja nyökytteli sitten sen näköisenä, että tämä juttuhan tiedetään: 'Pojat juovat kaljaa!'

Äiti, joka oli ammatiltaan viittomakielen tulkki, oli tiskaamassa ja hänen tyttärensä (4v.) katsoi televisiosta säätiedotusta. Pian tytär tuli ovelle huutamaan: 'Äiti, kuuroja Pohjanmaalla!'

Minulla oli ylläni lyhythihainen pusero.
Miika (9v.) katseli käsivarsiani ja roikkuvia 'allejani' ja sanoi: 'Äiti, sinun lihaksesi kelluvat!'

Päiväkodilla oltiin pukeutumassa ulkoiluun.
Kolmesta viisivuotiaasta pojasta kaksi ei oikein viitsinyt pukea, vaan liiraili pitkin eteistä. Yksi puki sujuvasti ja totesinkin, että onpa mukavaa, kun puet noin reippaasti ja ehdit näin leikkiä ulkona paljon. Tähän kaverit tuumasivat:
'Loppuu se tuonkin reippaus, kun se menee naimisiin.'

Nea (6v.) oli löytänyt muutaman uuden pojan kaverikseen pihalla. Hän jäi kiinni pussaamisesta poikien kanssa. Keskustelimme asiasta ja kerroin Nealle, että pojat pitävät ennemmin tytöistä, jotka ovat vaikeammin valloitettavia, eikä mistään helpoista. Nea siihen tokaisi, että eise mitään helppoa ookkaan, kun ne pojat juoksee karkuun!

Niklas (2v) oli mummun luona kylässä kun vessahätä yllätti. Kohta kuuluikin tuttu huuto:
'Pyyhkimään!' Mummu meni oikein juoksujalkaa paikalle, otti paperia ja kostutti sitä vähän, että tulisi varmasti puhdasta jälkeä. Kun Niklas näki tämän, hän tokaisi: 'Isä ei koskaan pese ensin sitä paperia.'

Rasmus (3v.) oli taas ollut vallaton ja äiti puuskahti tuskastuneena: 'Nyt kyllä! Minä en enää jaksa!' Rasmus hiljeni, meni mietteliääksi ja totesi: 'Mene sinä äiti vaan lepäämään, minä kyllä jaksan.'

Eetun (6v) isä meni naimisiin naisystävänsä kanssa. Häitä juhlittiin perhepiirissä. Kun juhlat olivat jo melkein lopuillaan, Eetu korotti äänensä ja kysyi vierailta: 'Kuka haluaa mennä isin kanssa seuraavaksi naimisiin?'

Sonja (5v.) istui saunassa Asta-tädin ja äidin kanssa. Rouvat innostuivat kokeilemaan sauna- hunajan vaikutusta kasvoihin. Sonjakin halusi testata.
Kun hän kuuli hunajan nuorentavan, venähti naama: 'Siis miten paljon tämä oikeesti nuorentaa? Pääsenköhän minä sinne kouluun?'

Katselimme tyttäreni Sannan (4v.) kanssa jääkiekko- ottelua. Yksi pelaajista joutui rangaistusaitioon ja Sanna kysyi miksi sinne joutuu. Selitin hänelle, että kun pelaaja tekee jonkun virheen, saa rangaistuksen. Sanna totesi: 'Sittenhän kannattais tehdä aina jotain, niin ei tartteis pelata ollenkaan.'

Olimme lähdössä päiväkotiin, jossa oli tarjolla äideille aamukahvia äitienpäivän kunniaksi. Olin aamulla selittänyt lapsille, että äiti tuleekin nyt teidän mukaan päiväkotiin aamupalalle. Juuri kun olimme ulko-ovella lähdössä, 3-vuotias tyttäreni pysäytti minut ja kysyi huolestuneena: 'Kun äiti nyt tulee päiväkotiin, niin kuka siellä määrää?'

Siskokset Maria (6v) ja Erika (3v) vierailivat mummulla. Mummu oli kutsunut Mariaa nimellä 'Madam' aiemminkin tämän ollessa käymässä.
Kun mummu tällä kertaa kutsui myös Erikaa Madamiksi, tokaisi Maria: 'MINÄ olen Madam, Erika on Edam.'

Naapureillemme oli tulossa lapsi. He saivat tietää sukupuolen ennakkoon ja kertoivat 4-vuotiaallemme sen olevan tyttö. Sonja kipaisi kiireen vilkkaa kotiin ja kertoi tohkeissaan uutisen meille. Isä kysyi, että mistäs ne sen voi tietää? Sonja vastasi topakasti: 'Ne katto tietenkin netistä!'

Olin käyttämässä vauvaani neuvolassa kun ympärillä olevat äidit puhuivat rintaruokinnasta. Vanhempi tyttäreni leikki lattialla ja kommentoi kuulemaansa: 'Meilläkin vauva ja isä imee äitin tissiä!'

Ekaluokkalainen tyttäreni Pia ihaili suuresti luokkatoverinsa Liisan piirustustaitoa. Hän kertoi kotona silmät loistaen:'Liisa on niiiiiin hyvä piirtämään! Hänestä tulee isona varmaan pilvenpiirtäjä!'

Kuusivuotias poikamme kysyi kirkkaalla äänellä isältään: 'Isä, jos äiti kuolis niin saisitko sä sitten päättää asioista täällä kotona?'

Tyttäreni (6v.) mietiskeli iltasella ja sanoi sitten:'Isona minä haluan samanlaiset hampaat kuin äidillä, mutta eri väriset.'

Olimme tyttäreni ja anoppini kanssa kävelyllä.
Anoppini sanoi tytölle: 'Sinä se olet sellainen pieni naisen alku.'
Tyttö katsoi mummua silmiin ja kysyi: 'Oletko sinä sitten sen naisen loppu?'

Nokkela tyttäreni Katariina pohti muutaman vuoden ikäisenä:'Mikä se toinen kahvi olikaan, kun toinen oli Juhla-Mokkaa...' Hetken kuluttua hän muisti:'Ai niin...sehän oli Ahtisaarta!'

Olimme poikani (3v.) kanssa rippijuhlissa ja supattelimme kirkossa, että ollaan nyt nätisti niin kohta lähdetään juhlapaikalle juhlimaan.
Poika kuiskutti takaisin: 'Saako trippijuhlissa sitten juoda trippiä niin paljon kuin haluaa?'

[Ei aihetta]Lauantai 06.09.2008 21:14

Erään maailman liikakansoitukseen kannustavan lehden kyselypalstalta poimittuja yleisimpiä kysymyksiä ja niiden vastauksia:

Q: Tulenko varmemmin raskaaksi, jos mieheni käyttää boxereita eikä tangoja?
A: Kaikkein varmimmin tulet raskaaksi, jos miehesi ei käytä mitään.

Q: Mikä on varmin tapa tietää, milloin on tullut raskaaksi?
A: Harrasta seksiä vain kerran vuodessa.

Q: Mitä raskaana olevat naiset eniten toivovat?
A: Että se olisikin miehet, jotka tulevat raskaaksi.

Q: Veriryhmäni on O, mieheni veriryhmä on A-. Mitä tapahtuu, jos lapseniveriryhmä on AB?
A: Miehesi suuttuu.

Q: Sekä mieheni että minä olemme erittäin hyvännäköisiä ja olen varma,että lapsistammekin tulee niin hyvännäköisiä, että he sopivat malleiksi. Mihin minun pitäisi ottaa yhteyttä?
A: Psykiatriin.

Q: Mistä tietää, että pahoinvointi johtuu raskaudesta eikä vaikka flunssasta?
A: Jos se on flunssa, paranet.

Q: Veljeni sanoo: 'Koska miehelläsi on iso nenä, todennäköisesti lapsillennekin tulee isot nenät. Isonenä-geeni on dominoiva.' Voiko tämä olla totta?
A: On todennäköisempää, että veljellesi tulee musta silmä.

Q: Sen jälkeen kun tulin raskaaksi ovat rintani, peppuni ja jalkani suurentuneet. Muuttuuko joku paikka pienemmäksi raskauden aikana?
A: Virtsarakkosi.

Q: Kun tulin raskaaksi, aloin illalla nukkumaan mennessä tuntea vastustamatonta halua friteerattuihin sipulirenkaisiin. Onko tämä normaalia?
A: Riippuu siitä, mitä haluat niillä tehdä.

Q: Rakastanko vähemmän koiraani kun olen saanut lapsia?
A: Et, mutta miehesi käy enemmän hermoillesi.

Q: Kätilö väitti, etten tule tuntemaan kipua synnytyksen aikana, vain pikkuisen paineen. Pitääkö paikkansa?
A: Kyllä, jos kätilösi kutsuu hirmumyrskyä puhallukseksi.

Q: Milloin on sopivaa alkaa pyytää mieheltä selkähierontaa?
A: Heti, kun olet varma, että olet raskaana.

Q: Onko mitään syytä, miksi minun pitäisi olla mukana synnytyksessä?
A: Kyllä, avioero ja ylläpito.

Q: Olen aika ujo ja haluaisin tietää ketkä kaikki näkevät minut synnytyssalissa?
A: Ainoastaan tarvittava henkilökunta: Lääkäri, hoitajat, apulaiset, siivoojat, valokuvaajat, lehtimiehet ja kuka tahansa joka sattuu kulkemaan ohitse.

Q: Missä on parasta säilyttää rintamaitoa?
A: Rinnoissa

Q: Onko rintapumpuille vaihtoehtoa?
A: Kyllä, vauvan huulet.

Q: Miten pidän nännini puhtaina?
A: Käy päivittäin suihkussa ja käytä puhtaita rintaliivejä. Se on paljon helpompaa kuin niiden liottaminen kiehuvassa vedessä.

Q: Milloin on sopivaa lopettaa imettäminen?
A: Kun saat purentajälkiä.

Q: Lajittelemme jätteemme ja haluaisimme tietää, mitä tapahtuu roskiin laitetuille vaipoille?
A: Ne varastoidaan kemiallisen sodan varalta.

Q: Pitääkö minun hankkia vauva-amme?
A: Ei, jos olet salamannopea vaippojenvaihtaja.

Q: Mitä on koliikki?
A: Biologinen muistutus ehkäisymenetelmien eduista.

Q: Mitkä ovat vastasynnyttäneen äidin pahimpia painajaisia?
A: Hirvittävä uni, jossa tuore äiti luulee, että hän on taas raskaana.

Q: Lapsemme syntyi viikko sitten. Milloin vaimoni alkaa tuntea itsensä taas normaaliksi?
A: Heti, kun lapsi muuttaa pois kotoa.

YllätysTorstai 28.08.2008 22:46

Seuraava teksti on lyhennetty versia oikeasta puhelusta.

Puhelin soi...

Erno: Erno
Nainen puhelimessa: Tässä (en muista naisen nimeä) hei. Olet hakenut Seinäjoen Ammattikorkeakouluun. Sinut on nyt valittu opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Laitan sinulle postiin paperit asiasta ja sinulla on viikko aikaa miettiä otatko paikan vastaan.
E: Okei.
N: Pahoittelemme asiaa että ilmoitus tulee näin myöhään, mutta annamme teille silti viikon aikaa miettiä asiaa. Kouluhan alkaisi maanantaina mutta voitte halutessanne ottaa yhteyttä koulun toimistoon ja sopia että jos halua alottaa myöhemmin viikolla.
E: Okei.
N: Okei. Laitan paperit tulemaan ja ne ovat sinulla huomenna postissa. Onnea vielä kerran ja tervetuloa opiskelemaan.
E: Kiitoksia
N: Hei
E: Hei

Että silleen. Pääsin sitten opiskelemaan Seinäjoen AMK:hon sosiaali- ja terveysalan yksikköön. Niin ja koulu alkasi sit maanantaina. Oli kiva soittaa töihin ja ilmoittaa että alotan sit koulun ens viikolla että vois varmaan ettiä jonku muun tekemään mun työvuorot :) Pomo tykkää varmaan hyvää ku käyn huomenna juttelemas sille jos se vaan on tullu takasi Suomeen Krakovasta.

Stressisten rukousSunnuntai 24.08.2008 20:26

Anna minulle voimaa hyväksyä ne asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne asiat joita en voi hyväksyä, ja viisautta piilottaa niiden ihmisten ruumiit, jotka olen tänään tappanut, koska he ovat ottaneet minua päähän. Ja auta minua olemaan myös varovainen toisten varpaille astumisen suhteen, koska voi olla, että ne varpaat ovat yhteydessä perseeseen, jota voin joutua huomenna nuolemaan.

Auta minua aina antamaan 100% työpanos
* 12 % maanantaina
* 23 % tiistaina
* 40 % keskiviikkona
* 20 % torstaina
* 5% perjantaina

Ja auta minua muistamaan....
... että kun minulla on todella huono päivä ja näyttää siltä että kaikki ihmiset yrittävät vain vittuilla minulle, niin tarvitsen 42 lihasta otsani rypistämiseen ja vain 4 lihasta ojentaessani keskisormeni ja haistattaessani heille paskat.

Luuletko olevasi fiksu?Sunnuntai 24.08.2008 20:20

Seuraava lyhyt testi koostuu 4 kysymyksestä ja kertoo oletko "ammattilainen".

Kysymykset eivät ole kovin vaikeita, joten älä huijaa!

Kysymys nro 1.
Miten laitetaan kirahvi jääkaappiin?

Oikea vastaus on:
Avaa jääkaappi, laita kirahvi sisälle ja sulje ovi.

Tämän kysymyksen tarkoitus on testata onko sinulla taipumus tehdä yksinkertaisia asioita turhan monimutkaisesti.

Kysymys nro 2.
Miten laitetaan elefantti jääkaappiin?

Avaa jääkaappi, laita elefantti sisään ja sulje ovi on väärä vastaus.

Oikea vastaus:
Avaa jääkaappi, ota kirahvi ulos, laita elefantti sisään ja sulje ovi.

Tämän tarkoitus on testata kykyäsi oivaltaa tekojesi seuraukset.

Kysymys nro 3.
Leijonakuningas isännöi eläinten kokousta. Kaikki eläimet osallistuvat, paitsi yksi. Mikä eläin ei osallistu kokoukseen?

Oikea vastaus:
Elefantti.

Elefantti on jääkaapissa - muistatko?

Tämän tarkoitus on testata muistiasi.

OK, vaikket olisi vastannut yhteenkaan kysymykseen oikein, sinulla on vielä yksi mahdollisuus todistaa kykysi.

Kysymys nro 4.
Sinun pitää ylittää joki, mutta siinä asustaa krokotiileja. Miten onnistut?

Oikea vastaus:
Uit yli. Miksi?

Kaikki krokotiilit ovat eläinten kokouksessa.

Tämän tarkoitus on testata opitko nopeasti virheistäsi.

Andersen Consulting Worldwiden mukaan, noin 90% heidan testaamistaan ammattilaisista vastasi väärin kaikkiin kysymyksiin.

Mutta moni esikoululainen sai useita oikeita vastauksia.

Andersen Consulting sanoo tämän todistavan vääräksi teorian, että useimmilla ammattilaisilla on nelivuotiaan aivot.

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.08.2008 00:51

Kuule, kävit mun päikkyy kattomas, JOTEN VASTAATHAN ;)

Sinä, joka luet tämän, on pakko kommentoida.

Kerro minulle yksi tai useampia asia, josta pidät minussa.
(ainoa sääntö on tämä: et saa sanoa sellaista asiaa, jonka joku muu on jo sanonut.)

Sen jälkeen postaa tämä omaan blogiisi, niin minä voin kertoa, mistä minä pidän sinussa

Kopioitu HOHKA:ltaLauantai 02.08.2008 19:36

Koska katsoit tämän merkinnän, niin sinun tulee lukea se nyt kokonaan, sillä tämän avulla saat tietää mitä SINULLE tapahtuu huomenna on se hyväksi sinulle myös tulevana perjantaina!

Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä. Ihastuksesi pyytää sinua ulos.

Ja mitä perjantaihin tulee: SAAT perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta, eli häneltä.

Mutta, jos sinä et kopioi tätä nyt päiväkirjaasi, niin pelkään pahoin, että et saa tuota suudelmaa ja
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi ajan.

Kopioitu AmyDevilstone:ltaPerjantai 01.08.2008 20:14

Alla on 150 eri leffaa..
Merkitse, mitkä olet nähnyt ja jos menee yli 75 (eli puolet), olet hieman kahjo.

() Sinussa on se jokin
(1) Harry Potter: Viisasten kivi
(2) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(3) Harry Potter: Azkabanin vanki
(4) Harry Potter: Liekehtivä pikari
(5) Mr. and Mrs. Smith
(6) The Mexican
() Nemoa etsimässä
(7) Leijonakuningas
(8) Ocean's eleven
(9) Ocean's twelwe
(10) Spy Game
(11) Fight Glub
(12) Seven
(13) Thelma & Louise
(14) Grease
() Seitsemän vuotta Tiibetissä
(15) Pirates of the Caribbean
(16) Troija
() Starsky and Hutch
(17) Saw
(18) Moulin Rouge
(19) Scream
(20) Scream 2
(21) Scream 3
() Scary Movie
() Scary Movie 2
(22) Scary Movie 3
(23) The Grinch
(24) American Pie
(25) American Pie 2
() American Wedding
(26) i, Robot
() Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
() Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(27) Men in Black
(28) Men in Black 2
() The Village
() Along Came Polly
(29) Forrest Gump
(30) Deep Impact
() The Terminal
(31) Halloween
(32) The Ring
() The Ring 2
(33) Space Jam
() Chigaco
(34) Riku Rikas
(35) The Day After Tomorrow
() I am Sam
(36) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(37) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(38) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
() Ten Things I Hate About You
() Just Married
() Painajainen Elm Streetillä
(39) Titanic
(40) Romeo & Julia
(41) Tiedän mitä teit viime kesänä
(42) Independence Day
(43) Bad Boys
(44) Bad Boys 2
(45) E.T
(46) Yksin kotona
(47) Yksin kotona 2
() Yksin kotona 3
() Mio poikani Mio
() Katto Kassinen
() How to Lose a Guy in 10 Days
() Calendar Girls
() Catch Me If You Can
(48) Spider-Man
(49) Spider-Man 2
(50) The Fifth Element
(51) Air Force One
() Sound of Music
(52) Terminaattori
(53) Terminaattori 2
(54) Meet Joe Black
(55) Vanilla Sky
(56) Addams Family
(57) Ace Ventura
(58) Valehtelija, valehtelija
(59) Hevoskuiskaaja
(60) 8 mile
(61) Die Hard
(62) Eurotrip
(63) Deep Blue Sea
(64) Casper
(65) Alexander
(66) Save the Last Dance
(67) Pretty Woman
(68) Melkein julkkis
() Uneton Seattlessa
(69) Top Gun
() Sairaan kaunis maailma
(70) Cast Away
() Wicker Park
(71) Kuka sanoo tahdon?
() Vuosi nuoruudestani
(72) Shrek
(73) Shrek 2
(74) Viimeinen Samurai
() Kimpassa
(75) Fucking Åmål
(76) Saksikäsi Edward
() Vihreä maili
() Amelie
(77) The Truman Show
() School of Rock
() Big Fish
(78) Pelastakaa sotamies Ryan
(79) Austin Powers 1
(80) Austin Powers 2
() Austin Powers: Kultamuna
() Pelikaanimies
() Blues Brothers
() Blues Brothers 2000
() Aristokatit
() Piano
(81) American Beauty
(82) Pahat Pojat
() Pitkä kuuma kesä
(83) Honey
(84) Notting Hill
(85) Kummelin kultakuume
(86) Morsian karkuteillä
(87) Karhuveljeni Koda
(88) Herrasmiesliiga
() Pieni suklaapuoti
() Kauna 1-2
() Helmiä ja sikoja
(89) Erin Brochowich
() Ihmeperhe
(90) Kellopeliappelsiini
(91) King Arthur
() Koirankynnen leikkaaja
() Heinähattu ja Vilttitossu
() Dancer in the Dark
() Lapsia ja aikuisia
(92) Unbreakable
() Jali ja suklaatehdas
() boys don't cry
() Syksy New Yorkissa
(93) Kuutamolla
() Kaverini mahtava Joe
(94) Olimme sotilaita
(95) Häjyt
(96) Pikkunaisia

Kai mä sit oon vähä kahjo

Ford Mondeo 1,8 Hatchback 2000Perjantai 01.08.2008 20:02

Tuli sitten tuollainen ostettua 31.7.2008

Kopioitu Starkly:ltaPerjantai 01.08.2008 20:00

Aikakone sai uuden treenikämpän. Sani teetti tilat.

Gorbatshovilla oli omituinen päähänpinttymä.

Jacksonin laulavat sisarukset ovat maksaneet kauneusleikkauksistaan useita miljoonia per nenä.

Join kustakin mukista.

Jos olemme kaikki Jumalan luomia, hänellä täytyy olla suuri naama.

Kissat protestoivat menemällä naulakkoon.

Kustavilainen tilaa olutta rahtina: "Milloin olut on kustavissa?"

Lakimies tietää kaikenlaista.

Lensi ulos sähköasentajalinjalta. Teki vääriä johtopäätöksiä.

Lontoon vartijoiden talvisotahenkeä: "Toweria ei jätetä!"

Mistä alkuihminen sai kipinän tulen tekoon?

Mistä johtuu, että seksiä harrastetaan useimmiten kännissä? Olisi kiva saada selvää.

Morsian katosi, mutta vainukoira pääsi vihille.

Mykkä kissa on mauton.

Nikottelulääkkeen keksijä sai hikoilla omaisuutensa.

Nykyiset avovankilat pitävät vankilanjohtajia pakokauhun vallassa.

Surisiko kärpänen kaverin kuollessa?

Tekevälle sattuu: Ompeluvirheen takia napit vastakkain paitatehtaalla!

Vangilla oli karatessa musta vyö.

Vein autoni korjattavaksi vaihteen vuoksi.

Vihanneskauppiaan hintalappu meni väärään kurkkuun.

Blackmetalisti antoi ensijulkaisulleen nimeksi "Demoni"

Kylänmiehet pysähtyivät lammasfarmarin talon kohdalla ja pyysivät kaveria mukaan kaljalle.
"Enpä taida keritä tänään" farmari totesi ja lähti mukaan.

Nörtti ei päässyt koodauksen MM-kisoihin, sillä hänellä ei
ollut näyttöä.

Naamioitumisen mestari meni sukkana läpi turvatarkastuksesta.