IRC-Galleria

Etzi--

Etzi--

Päivääkään ei mee etten miettis sua <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.11.2008 23:32

hei poikeesti herätkää!Tiistai 18.11.2008 00:00

Mannerheimin Lastensuojeluliitossa (MLL) on huolestuttu 11–16-vuotiaista lapsista ja nuorista, joilta puuttuu turvallinen, kuunteleva aikuinen. Aikuisen puute käy ilmi MLL:n julkaisemassa Lasten ja nuorten puhelimen ja netin vuosiraportissa.

— On huolestuttavaa, että osa lapsista ja nuorista ei enää luota aikuisiin. Lasten ja nuorten puhelimeen soittavilla nuorilla on jo valmiiksi asenne, että "ette te mua kuitenkaan kuuntele", kertoo Lasten ja nuorten puhelimen ja netin päällikkö Anne Ryhänen.

— Usein soittaja yllättyy, kun päivystäjä on linjoilla vielä aggressiivisen purskahduksen jälkeen ja keskittyy kuuntelemaan nuoren huolia, hän jatkaa.

Vuonna 2007 Lasten ja nuorten puhelimessa käytiin yli 67 000 keskustelua. Päivystäjät vastasivat myös yli 2700 nettikirjeeseen. Yhteydenottoja oli huomattavasti enemmän, mutta läheskään kaikkiin ei nykyisillä resursseilla kyetty vastaamaan.

Lasten ja nuorten puhelin on ainoa suomenkielinen, valtakunnallinen, yksinomaan lapsille ja nuorille tarkoitettu auttava puhelin.

Testauspuhelut avaavat kontaktin aikuiseen

Lasten ja nuorten puhelimeen tulee varsinkin loma-aikoina ja viikonloppuina paljon testauspuheluita, joissa koetellaan päivystäjän pinnaa. Usein käy ilmi, että lapset ovat pitkiä aikoja yksin kotona. Päivystäjille soitetaan ja kerrotaan kuulumisia silloinkin, kun vanhemmat ovat kotona. Keskusteluyhteys omiin vanhempiin puuttuu ja moni nuori kertoo, ettei voi jutella asioistaan heidän kanssaan.

Testauspuheluilla tarkoitetaan puheluita, joissa lapsi tai ryhmä lapsia koettelee eri keinoilla aikuista. Aikuiselle saatetaan huudella, kiroilla, kiukutella tai ärhennellä. Testauspuhelut kuuluvat luonnollisena osana Lasten ja nuorten puhelimen kaltaiseen palveluun.

— Testauspuhelut ovat kuitenkin kuin oven koputuksia, joilla lapsi ja nuori testaa aikuista. Kestääkö aikuinen minua? Muutamien testauksien jälkeen nuori usein uskaltautuu juttelemaan, Ryhänen kertoo.

Keskustelupuhelut kestävät 5–45 minuuttia ja niissä ehtii syntyä vuorovaikutusta. Yleisimmät aiheet, joista sekä tytöt että pojat haluavat keskustella, ovat päivän kuulumiset ja seksi. He saattavat soittaa myös kysyäkseen jotakin asiaa, kuten miten matematiikan lasku tehdään. Myös "ei ole mitään tekemistä" on usein kuultu huokaus puhelimessa.

Lasten ja nuorten netti on kirjepalvelu, jonne lapset ja nuoret voivat kirjoittaa luottamuksellisen kirjeen aikuiselle. Kirjeitä lähettävät pääasiassa tytöt, jotka pohtivat ihastumista ja seurustelua. Kirjeissä näkyvät myös mielen sairauksiin liittyvät vakavat aiheet: masentuneisuus, itsetuhoisuus, ahdistuneisuus ja syömishäiriöt.

Kapinoiva nuori tarvitsee vanhemman aikaa

MLL:n päivystäjien mukaan Lasten ja nuorten puhelimeen ja nettiin yhteyttä ottavat lapset ja nuoret ovat fiksuja ja mukavia. Ongelmana ovat heidän vanhempansa luullessaan ettei 13-vuotias kapinoiva nuori enää tarvitse aikuista.

— Aikuiset "unohtuvat" usein töihin, kun lapsi osaa jo itse lämmittää ruoan mikrossa, eikä häntä tarvitse hakea päiväkodista, toteaa MLL:n ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava.

— Lapset ja nuoret tarvitsevat aikaa ja huolenpitoa 18-vuotiaiksi asti, jonka jälkeen myös nuori aikuinen tarvitsee vanhempiensa tukea elämän haasteissa.

Soittajien joukossa on myös nuoria, jotka joutuvat kantamaan kotona aikuisen vastuuta, kun esimerkiksi toinen vanhemmista käyttää väärin päihteitä. Nämä nuoret ohjataan tarvittaessa oman kouluhenkilöstön tai terveydenhuollon ammattilaisen luo.

aina yksinMaanantai 17.11.2008 23:51

Aina yksin, aina sydän syrjällään
Aina yksin, teen tulta pimeään

Sun luotasi mä lähden, kun en sisimpääsi nää
Kun kysymykset kaikki ilman vastausta jää

Aina yksin

kertosäe:
Mä meen, mä meen, mä meen ja mä huudan
Mä meen, mä meen, mä meen ja mä huudan
Mä meen, mä meen, mä meen ja mä huudan
Mä meen ja huudan sua

Me nauretaan ja juodaan kunnes kaaos yllättää
Kunnes uusi päivä nousee kylmänä kuin jää
Eikä kukaan oikein piittaa, mä en piittaa itsekään
Vain vähän tottuneemmin aina ilman vastausta jään

Aina yksin, aina sydän syrjällään
Aina yksin, teen tulta pimeään

kertosäe

Mä mietin ehkä liikaa, kun mun pitäis elää vain
Ehkä syntymässä sielun liian rikkinäisen sain
Kun sun sanas kylmät sattuu ja tuo outo hiljaisuus
Joka lauseisiimme kietoutuu kuin musta avaruus

Ja mä jään sun vierees kyllä, vaikken sisimpääsi nää
Vaikka kysymykset kaikki ilman vastausta jää

Aina yksin, aina sydän syrjällään
Aina yksin, teen tulta pimeään

[Ei aihetta]Maanantai 17.11.2008 23:37

By:MarkusKeskiviikko 12.11.2008 02:01

Time of miracles is melting away.
Farewell to you, our tender Essi
Go back home to your wood of fairy tales.
Don’t be sad, give a smile before the parting,
And recall these good days, please recall…
Wish us all the fulfillment of wishes,
Wish a new meeting soon to us all.


So let’s wish lots of luck to each other,
Let’s wish kindness and love with no end,
Bright and clear echo of the Jäätikön Sankarit
Will forever be cherished and sang.
Farewell to you, Twisting Nether, farewell,
Farewell, the fairy tale,
Wish us all the fulfillment of wishes,
Wish a new meeting soon to us all.

Friends are coming apart,
Tenderness stays in the heart…
We shall cherish the song.
Farewell, we shall meet again.

BY:MarkusKeskiviikko 12.11.2008 02:01

may it be an evennin star shines down upon you may it be when darkness falls your heart will be true you walk a lonely road but i coming and safing you lighting has come believe find you i never lost you lighting has come you never miss you

sua ei korvaa kukaan markus mun maailmassa! oot mulle kaikki kaikes <3

et näin!Sunnuntai 09.11.2008 22:51

1. Kuinka paljon pidät minusta 1-100% välillä ?
2. Olenko mielestäsi kaunis vai ruma ?
3. Jos kävelisin sinua vastaan mitä tekisit / sanoisit ?
4. Haluisitko asua kanssani ?
5. Voisitko pitää minua kädestä kiinni kadulla ?
6. Lisäätkö tämän nyt omaan päiväkirjaasi ?

ps. mul o vieraslista käytössä ;D




[Ei aihetta]Perjantai 17.10.2008 12:55

Koska luit tämän viestin,sinä kuolet perjantaina rakkaimpiesi edessä,

ellet jatka tätä viestiä laittamalla sitä päiväkirjaasi 50 sekunnin aikana,

mikään muu sinulle luvattu asia ei voi pelastaa sinua!

[Ei aihetta]Torstai 16.10.2008 14:45

Poika: Pidän hänestä niin paljon...

Tyttö: Puhu hänelle!

Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.

Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.

Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.

Tyttö: Sitten kerro hänelle.

Poika: Minäkö?

Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?

Poika: Hän ei pidä minusta...

Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?

Poika: Minä vain voin.

Tyttö: No kerro hänelle.

Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?

Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!

Poika: Minä kerron sen päivittäin.

Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?

Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.

Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.

Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.

Tyttö: Kyllä tykkää.

Poika: Mistä sinä tiedät...?

Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?

Poika: Sinä.

Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.

Poika: Rakastan sinua myös.

Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?

Poika: Juurihan minä puhuin.

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantainan sudelman elämäsi rakkaudelta.

ÄLÄ RIKO KETJUA!!

Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsiparas päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta.

niinpä niin... Torstai 16.10.2008 14:43

Jos saat
10-15 olet hetero
20-25 wnb hetero
30 You are so gay
40:ltä olet ihan vitun homo
52: Homompaa saa ettii


[1] Olet kävellyt korkokengillä
[ ] Et usko Jumalaan
[ no Jeesus on eläny, mut ei se varmaa mikään yliluonnollinen dude ollu.] Etkä varsinkaan jeesukseen
[2] Olet käyttänyt vastakkaisen sukupuolen vaatteita
[3] Ja sinusta ne pukivat sinua
[4] Etkä oikeastaan nähnyt niiden käyttämisessä mitään pahaa
[5] Pidät sateenkaaren värejä kauniina
[6] Olet kiinnostunut saman sukupuolen edustajasta
[7] Ja uskonut että teistä voisi tulla jotain
[8] Tyttörakkaus on mielestäsi oikeastaan aika kaunis asia
[9 ] Kyllä mielestäsi ihminen voi rakastua samaan sukupuoleen vaikka on joskus seurustellutkin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa
[10] Muut ovat haukkuneet sinua homoksi
[11] eikä se pahemmin edes loukannut
[12] Naurat ihmisille jotka uskovat että homous on sairaus josta voi parantua
[] Välillä jopa ilman syytäkin
[13] Viihdyt enemmän yksin kuin ystävien seurassa
[ ] Olet emo
[ ] Pidät vaaleanpunaisesta väristä oikein paljon
[14] Seuraat L- koodia
[] Pelkäät pimeää
[] Jos joku ei pidä homoista niin hakkaat sen tyypin
[15] Ja lopuksi käännytät hänetkin homoksi
[] Exäsi on homo
[16] Olet nimennyt jonkun ihmisen ruumiinosia
[] Sinulla on homofobia
[] Koska pelkäät muiden huomaavan sinusta että olet ihastunut saman sukupuolen edustajaan
[] Inhoat räkimistä
[olla poliisi /oisin joskus halunnu] Menet armeijaan
[/ ei ystäviä tarvi..joitaki muita ehk ] Valistat ystäviäsi päivittäin homoseksuaalisen hyväksymisestä
[17 ] Tykkäät banaanista
[18] Pidät korkokenkiä seksikkäänä
[19] Ystäväsi kutsuvat sinua sukunimelläsi
[20] Tissifetissi
[21] Silikonit on ihan perseestä
[22] Koska ne ei tunnu luonnollisilta
[23] Olet hieronut saman sukupuolen edustajaa
[] Istut päivät pitkät katselemassa poikien peppuja
[jo itteä ei lasketa niin ei sit ] Perheeseesi kuuluu homoja
[24] Ystäväpiiriisi kuuluu homoja/homo
[] Äidilläsi on tyttöystävä
[] Isälläsi on poikaystävä
[] Olet syntynyt sateenkaariperheeseen
[25] Ja aiot jatkaa vanhempiesi jalanjälkiä
[26] Sinua kutsutaan/on kutsuttu pupuksi
[27] Ja tiedät kyllä miksi
[28] Olet luonnonlapsi
[29] Olet riidellyt papin kanssa
[30] Inhoat ihmisiä jotka tuomitsevat homoja tietämättä ihmisestä lainkaan
[31] Elät päivä kerrallaan
[ (miten tää liittyy mihinkään.) ] Biiseissä tärkeintä on sanat ja sanoma