IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Käytiin vähän Vuokatissa.Sunnuntai 01.02.2009 15:48

Oli sen verran helmevä reissu, että lähtisin uudestaan ihan koska vaan!

Lähettiin Liljan kaa riksusta vähän jälkeen kaheksan. Matkalla kuultiin, että Salla ja Jenna ehkä molemmat missas junansa. Hieman pelotti, että millanen reissusta mahtaa tulla. Lopulta kumminki kaikki oli junassa yhdessä. Vaiheltiin paikkoja muutamaan otteeseen, mutta lopulta saatiin olla ihan rauhassa. Pieksämäellä törmättiin Inkaan ja Teeaan. Kajaanissa oltiin ihan ajallaan, vaikka yhessä vaiheessa alko pikkasen huolestuttaakin. Kajaanissa mentiin bussiin ja kerrottiin, että ollaan menossa kattomaan bändäreitä Katinkultaan. Saatiin 30 senttii opiskelija-alennusta! Katinkullassa ihmeteltiin, että missäköhän porukka on. Sitten saatiin kuulla, että sitä porukkaa ei ole. Jäätiin siihen sitten istumaan ja venailemaan. Otimme ehkä myös hieman yhteen Fintelligens-ihmisten kanssa. Heille piti kuulemma sanoa asiat päin naamaa, mutta tätä yrittäessäni mulle käännettiin selkä enkä saanu vastausta. Vieraille ei saa puhua.

Siinä aikamme venailtuamme päästiin lopulta sisälle. Lava oli aika muhkeen iso. Chisu ja Fintelligens oli semmosta melko lepposaa katottavaa. Ngt:kin oli ihan lepposaa katottavaa. CMX:ää en ihan tajunnu, mut oli sekin ihan lepposaa. Tosin siinä vaiheessa mun matkaani oli tarttunu jo semmonen miesseuralainen. Siinä vaiheessa siis olimme jo baarialueella. Kostuketta löytyi siinä määrin, että pelättiin taksirahojen uupuvan. Tunnelma oli varsin leppoisa. Kuulimme juttuja eri maiden bakteeritasoista, lihaksista, haaremista, valotusajoista sekä digikameroiden paskuudesta.

Joskus puolin neljän aikaan lähettiin Katinkullasta ja oltiin Kajaanissa neljältä. Oli varsin jännittävää hytistä ulkona pari tuntia. Onneksi päästiin kiltin konnarin takia aiemmin sisälle junaan. Sitä ensin tosin meillä oli missio löytää Jenna, joka oli hukkunut. Hän löytyi ja nousimme junaan. Junamatkasta nukuin reilusti yli puolet, joten kovin jännittävää tarinaa sieltä ei ole.

Kaks viikkoo.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.