IRC-Galleria

Gizette

Gizette

can make you smile
ALKU

Kun päivällä ensimmäisen kerran kuulen Jokelan koulukeskuksessa tapahtuneesta kouluammunnasta, ensimmäinen ajatus lyö tyhjää, sitten tulee ihmetys ja epäusko "mitä, tämän täytyy olla vitsi". Sitä seuraa suru ja viha.

Kuinka tämä voi tapahtua! Miten joku voi kylmäverisesti ampua ihmisiä - nuoria ihmisiä - joiden kanssa on elänyt koulumaailmassa. Miten joku voi ampua ihmisiä ylipäänsä periaatteella "tapan niin monta kuin pystyn" ja vielä niin raa'asti, että yhdestä ruumiistakin löydettiin n.20 luotia?! Tämän lisäksi tappaja koittaa sitten polttaa vielä koko koulun! Miten joku voi suunnitella tällaista kaikessa rauhassa?!

Olisin toivonut, että Auvinen olisi jäänyt henkiin, jotta hän olisi joutunut elämään vihanneksena lopun elämäänsä. Olisi se ollut aika ironista Auvisen omaan ideologiaan nähden! Luin itse Auvisen 1000 sanan manifestin, jossa hän sanoi mm. näin: "Vain vahvojen (älykkäiden, itsetietoisten, vahvamielisten) tulisi elää, kun taas heikkojen (tyhmien, jälkeenjääneiden, heikkomielisten) tulisi kuolla." Itse hän kuului tietysti tähän älykkäät "yli-ihmiset" ryhmään.

Toisaalta säälin myös tätä nuorta tappajaa, joka antoi aseelleen nimen "Catherine". Poliittisten syiden lisäksi hän vetosi näihin:
"Viha, se on asia jota olen täynnä ja rakastan sitä. Se on yksi ainoista asioista jota rakastan. Jokin aika sitten uskoin ihmisyyteen ja halusin elää pitkän ja onnellisen elämän… mutta sitten heräsin. Aloin ajatella kaikkea syvemmin ja tiedostin asioita. Mutta eksistentiaalinen pohtiminen ei ollut helppoa… se, kuinka paljon tiedostan asioita, on tehnyt minut onnettomaksi, turhautuneeksi ja vihaiseksi. En vain voi olla onnellinen tässä yhteiskunnassa tai todellisuudessa, jossa elän. Pitkän olemassaolon pohtimisen, yhteiskunnan tarkkailun ja joidenkin muiden elämässäni tapahtuneiden asioiden seurauksena… olen tullut pisteeseen jossa en tunne muuta kuin vihaa ihmisyyttä ja ihmisrotua kohtaan."

Hän kirjoitti myös näin: "Älkää syyttäkö elokuvia, joita katson,musiikkia, jota kuuntelen, pelejä, joita pelaan tai kirjoja, joita luen." Auvinen kuitenkin ihannoi Amerikan kouluampujia ja pelasi väkivaltaisia pelejä (mm. erään Jokelan koulun oppilaan tekemällä pelikentällä, joka oli tehty Jokelan koulusta). Hän piti myös väkivaltaisten videoiden katselemisesta. Lisäksi hänen kuuntelmiensa kappaleiden sanomat ovat melko samaa rataa, mitä hän itse on manifestissaan kirjoittanut. Kaikki Auvisen videot, kuten "Jokela High School Massacre", " Just testing my gun" sekä video, jonka Auvinen oli tehnyt masennuslääkkeiden käytöstä, kertoo Auvisen sekaisin olleesta maailmasta.



AUVISEN KOMMENTTEJA PELIPLANEETAN KESKUSTELUISSA


Kahlasin sitten nettiä vähän läpi ja löysin peliplaneetalta Auvisen kirjoittamia kommentteja käyttäjätunnuksella StormSpirit.

*Kesäkuussa Auvinen oli kommentoinut keskusteluun, jonka aloittaja kysyi mielipidettä ihmiskunnan tuhosta. Tähän Auvinen oli vastannut: "mitä nopeammin se tapahtuu, sen parempi".

*Löysin myös keskustelun jossa kysyttiin henkilökohtaisinta kappaletta. Tähän Auvinen oli kommentoinut heinäkuun kuudentena näin:

"Burn - Nine Inch Nails...

this world rejects me
this world threw me away
this world never gave me a chance
this world's gonna have to pay

i don't believe in your institutions
i did what you wanted me to
like cancer in the system
i've got a little suprise for you

something inside of me has opened up its eyes
why did you put it there did you not realize
this thing inside of me it screams the loudest sound
sometimes i think i could

burn

i look down there where you're standing
flock of sheep out on display
saw your lives burned up around you
i can take it all away

something inside of me has opened up its eyes
why did you put it there did you not realize
this thing inside of me it screams the loudest sound
sometimes i think i could

i'm gonna burn this whole world down

i never was a part of you burn

I am your savior (i never was a part of you burn)
i am corruption (i never was a part of you burn)
i am the angel (i never was a part of you burn)
of your destruction (i never was a part of you burn)

i am perversion (i never was a part of you burn)
secret desire (i never was a part of you burn)
i am your future (i never was a part of you burn)
swallowed up in fire"

*Maanantaina lokakuun viidestoista löysin keskustelun "elämäsi parasta teko?". Auvisen vastaus:
"Vielä tekemättä...". Itse luulen Auvisen viittanneen tässä verilöylyyn, jota hän on ilmeisesti tuolloin jo suunnitellut.

*28.10.07 hän vastaa keskusteluun "Mikä tekee sinut onnelliseksi" näin:
"Vapaus, itsenäisyys, kuolema, elämän loppuminen, ihmisten kärsimys, massa / sarjamurhaajatapauksien tutkinta, masturbointi, nopea ja aggressiivinen elektroninen sekä industrial rock- ja metallimusiikki (varsinkin jos biisissä on sanomaakin), väkivaltaiset / raa'at toiminta- ja kauhuelokuvat, FPS -tietokonepelit, naisten alistaminen, sarkasmi ja ironia, luonnonkatastrofit, aseet, ampuminen, musta huumori..."

*Samana päivänä hän on kirjoittanut keskusteluun "rikos ja rangaistus" näin:
"Silmä silmästä! Niin ja kyllä, yksilölle vastuuta tulisi siirtää, eikä valtion turvata ja suojella kansalaisia. Yksilön on vapaasti saatava puolustaa henkeään ilman pelkoa syytteistä tai rangaistuksista. Toki vaikka aseella jos tarve vaatii. Ja tämä estää myös valtion tyrannian: jos kansalaisilla on aseet, hallitus ja järjestelmä on helpompi syrjäyttää, jos olot ovat yksilölle epämiellyttävät. Vankiloita ei tarvita! Kuolemantuomio on paljon mieluisampi kuin vaikkapa 10 vuoden elämä vankilassa. Ja itse ainakin kuolisin ennemmin kuin tuhlaamaan elämääni vankilaan."

* Tiistaina 6.11 päivää ennen verilöylyä Auvinen aloitti keskustelun "Uskotko valtioon":
"Tuli tässä mieleen kun on aihe "Uskotko Jumalaan?" niin tämmöinen aihekin olisi ihan hyvä. Hieman kuin jumaluudet, on valtiokin metafyysisesti olematonta ilmaa eikä ole olemassa muualla kuin ihmisten mielissä sekä papereilla sopimuksina.

Mitä mieltä olette asiasta? Uskotteko valtioon? Miksi haluatte alistua jonkin ihmisryhmän alaisuuteen ohjailtavaksi (valtiohan ei loppujen lopuksi ole muuta kuin ryhmä ihmisiä, jotka hallitsevat muita ihmisiä)?"

*Viimeinen kommentti kylmäveriseltä tappajalta lähetettiin peliplaneetalle 6.11 klo:14.30....
"Siellä missä on valtio, ei ole vapautta (ehkä jotain oikeuksia saattaa olla, mutta valtio orjuuttaa paitsi heikkomieliset massat - jotka hyväksyvät orjuuden vapaaehtoisesti - myös vähemmistön älykkäitä ja vapaita mieliä omaavia ihmisiä).

Ja kyllä, voin myöntää että valtio onkin hyödyllinen, jos se toimii luonnonlakien ja periaatteiden mukaisesti. Jokaiselle se minkä hän ansaitsee: heikkomieliset orjina, vahvat vapaita ja "kasviksia" ei tarvita ollenkaan. Eikä päätöksenteko perustuisi demokraattiseen enemmistön valtaan, jota populistipoliitikot mielistelevät ja manipuloivat jatkuvasti, vaan järkeen. "

*Tämän jälkeen joku keskustelutovereista toteaa 7.11. klo.19.20:
"Tais jäädä pojan viimeiseksi viestiksi."

Näitä keskusteluja joihin Auvinen oli osallistunut löytyi pelisivustolta yli 100 kappaletta, joten tässä oli vain murto-osa kommenteista.


LOPPU

Luulen, että uhrien omaisiakin vaikeampaa on kouluampujan vanhemmilla ja omaisilla. He menettivät pojan ja tämän lisäksi he joutuvat elämään sen tosiasian kanssa, että heidän poikansa aiheutti kahdeksan muun ihmisen kuoleman. En osaa edes kuvitella vanhempien oloa, kun he löysivät kotoa vielä kaiken jo tapahtuneen lisäksi Auvisen itsemurhakirjeen.

Todellakin toivon, että tämä on ainoa laatuaan eikä tapahdu toiste. En usko Auvista muistettavan(kuten hän itse toivoi) poliittisen näkemystensä vuoksi, vaan ainoastaan kouluampujana, joka tappoi kahdeksan viatonta ihmistä.

Itse olen edelleen järkyttynyt varsinkin, kun Jokela on tässä Hyvinkään vieressä. Naisrehtori, joka kuoli, asui työmatkani varrella ja kuljen siitä edelleen joka päivä ohi. Miten hyvin alkanut päivä voi päättyä kauhuun, sekasortoon ja kuolemaan. En ymmärrä. En tule koskaan ymmärtämään täysin, vaikka uskon ymmärtäväni, kuinka sekaisin ampuja on ollut omassa maailmassaan.

Tässä tapauksessa pistää vielä vihaksi se minkä kuvan Suomi saa nyt maailmalla, The Times:
"- Se oli merkki häiriintyneistä ajoista - mutta myös hyvin suomalainen tragedia. "

Sitten vielä loppukevennys kaiken surun ja murheen keskelle eli tähän loppuun laitan lehdessä minua naurattaneen kirjoituksen, joka luki muistaakseni ilta-lehdessä ja meni jotenkuten näin:
"Ruotsissa asiaa uutisoitiin niin laajsti, että olisi luullut Jokelan sijaitsevan Ruotsissa."

7.11.2007 kuolleet levätkää rauhassa ja jaksamusta niille, jotka joutuivat olemaan keskellä verilöylyn tapahtumia.




VIELÄ NIILLE JOTKA VÄHEKSYVÄT KOKO JUTTUA EIVÄTKÄ YMMÄRRÄ TÄSTÄ AIHEUTUNUTTA KOHUA:
Te jotka vertaatte tätä auto-onnettomuuksiin, luonnonlakiin: tappavathan eläimetkin toisiaan tms. Tämä on teille... Auto-onnettomuutta ei kukaan suunnittele, eläimet eivät myöskään tee mitään strategioita toistensa listimiseksi! Herätkää, kyseessä on kylmän tarkkaan harkittu teko, jota ei voi väheksyä! Sitten vielä joku mainitsi luonnonkatastrofit. Toki luonnonkatastrofit ovat kauheita kaikessa laajuudessaan ja uhrimäärissään, mutta ei kukaan lähettänyt meille tietoisesti esim. tsunamia ajatellen kuinka monta ihmistä voi tuhota.

Ne, jotka eivät vielä ymmärtäneet, niin mun pointtini on siinä, että tämä juttu oli kylmästi suunniteltu ajattelematta ihmistä edes yksilönä. Idea on se, että kuinka ihmismieli voi muuttua teurastajaksi? Sitä ihmiset pelkäävät.

Keskustelupalstoilla ihmiset ovat myös verranneet tätä tragediaa puukosta kuolemiseen, raiskaukseen, pahoinpitelyyn. Eikö puukotus/raiskaus/pahoinpitely kohdistu yleensä yhteen ihmiseen jostakin henk.koht syystä? Tästä Jokelan tapauksesta kauhean tekee se, että yksi omasta lajistamme halusi tuhota meitä muita ilman mitään henkilökohtaista kaunaa ketään tiettyä ihmistä kohtaan. Hän vihasi kaikenkaikkiaan koko ihmisrotua. Häntä ajoi ainoastaan puhdas tappamisen halu.

Näitä voisi mielestäni verrata ennemminkin terrori-iskuihin, itsemurha iskuihin, jossa joku päättää kuolla aattensa tai muun syyn nojalla vieden muut ihmiset mukanaan. Tämäntyyppiset tapaukset on aina suunniteltu tarkkaan. Toki nämä koulusurmat on verrattavissa pienemmässä mittakaavassa, mutta mielestäni niillä on sama yhteinen tekijä; ihminen haluaa tuhota niin paljon muita ihmisiä,kuin vain mahdollista. Nämä ovat ne, jotka kohauttavat kunnolla, ei niinkään yksittäinen puukotustapaus baarissa.

Totta kai kohu nousee, kukaan ei osannut ennakoida tätäkään tapausta vaikka merkkejä oli jokapuolella. Ihmisiä pelottaa. Kukaan ei halua tulla lahdatuksi koulussa, työpaikalla tai missään muuallakaan. Miten voimme ennakoida mahdolliset tulevat tapaukset?

Sitten vielä lopuksi, että medialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miten ihmiset kokevat tämän jutun. Oli sitten otsikoita kuinka paljon vain, kaikkiaan 9 ihmistä kuoli näiden kaikkien edellämainittujen syiden vuoksi ja se on ainoa joka vaikuttaa siihen miten kukin asian kokee.

Noniin, josko nyt loppui tämä paapatus :D

-Krisse "Gizette" -


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.