IRC-Galleria

Glowzor

Glowzor

The pain will never fail.

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

~Sunnuntai 16.01.2011 06:03

Kokeile mihin olet riippuvainen.

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[ ] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht: 5

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[/] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[/] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht: 1

Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[ ] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht: 2

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[x] Lenkkeilen tai uin
[/] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[x] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[ ] Minua ei haittaa hikoilla
yht: 2½

Ruoka
[ ] Rakastan ruokaa
[ ] Haluan kokeilla kaikkea
[ ] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[x] Olen kokeillut mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista tms.
[ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia.
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht: 1

Sosiaalinen elämä
[x] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[x] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
yht: 3

Tupakka
[ ] Poltan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[ ] Tupakka on minusta ihan hyvää
[ ] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
yht: 0

Alkoholi
[x] Olen juonut itseni sellaiseen humalaan että en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[x] Olen sammunut joskus
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppusuunnitelmiani jotta pääsisin juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yht: 2

Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa
[x] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[x] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[ ] Olen karannut kotoa
yht: 2

Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[x] Olen ollut voitolla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht: 1

Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes koko ajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radiosta unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[ ] Omistan iPodin ja se on aina mukanani
yht: 6

~Lauantai 15.01.2011 16:12

Tee tämä niin SUURIN toiveesi toteutuu

■ Kuka sai sinut viimeksi nauramaan ? - Eewh Lauri.
■ Mikä on mielestäsi paras urheilulaji ? - Uinti.
■ Millaista lemmikkiä voisit harkita ? - Saksanpaimen ♥
■ Pidätkö sormuksia ? - Joskus.
■ Jos saisit toivoa yhtä asiaa ja se toteutuisi, mikä se olisi? - 8(..yh.
■ 5 paikkaa missä olet ollut tänään ? - Kotonaaa! Satulle joskus.
■ Tiedätkö onko sinulla ihailijoita ? - Plöääh.
■ Oletko mustasukkainen? - Olen..
■ Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi ? - En.
■ Oletko puhelin riippuvainen ? - Enkai niin.
■ Saako sua halata ? - Saaa ♥
■ Onko sinulle sanottu joskus jotain äärettömän kaunista ? - On 8(..
■ Onko sinulla tapana myöhästellä ? - Ei.
■ Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi ? - Joskus..riippuu tilanteesta.
■ Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä ? - Tuskinn.
■ Oletko hyvä matematiikassa ? - Surkein ikinä.
■ Jätätkö puhelinvastaajaviestejä ihmisille, joita yrität tavoittaa ? - Enn.
■ Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota ajattelit viimeksi ? - Se tietää sen..
■ Monelta heräsit tänään? - Yhden jälq.
■ Milloin viimeksi oksensit ? - Öö..
■ Onko kaulassasi tällä hetkellä jokin kaulakoru ? - Eeeiw.
■ Törkeintä mitä sinulle on tehty ? - 8(..jätti yksin.
■ Millainen olo on nyt ? -

■ Jos kuuntelet nyt musiikkia niin mitä? - Oomph! - 6 fuß tiefer
■ Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla ? - Maryam text.
■ Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit ? - x___z mm.
■ Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä ? - Haluaisin..
■ Millaiset housut on tällä hetkellä jalassasi ? - Yähousut.
■ Oletko ollut lähiaikoina riidoissa kenenkään kanssa ? - Enn.
■ Näkyykö musamakusi pukeutumisessasi ? - Joo.
■ Mitä odotat tällä hetkellä kaikista eniten ? - Synttäreit ja kesää.
♥ Avonaiset msn keskustelut? - Janinaa ♥
♥ Haluaisitko matkustaa ulkomaille? - Haluaisin..
♥ Ketä halasit viimeksi? - Katrin ♥
♥ Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - Satu ♥
♥ Mitä lukee kuudennessa saapuneessa tekstiviestissäsi? - 'Et jos se ajattelee ja muistaaki... 8Dd'
♥ Millainen mieliala tällä hetkellä ? - Angst.
♥ Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - Muistan 8)
♥ Nauratko enemmän kuin itket? - Kait.
♥ Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - Kyl.
♥ Tekisikö mielesi jonkun luokse? - KYLLÄ! 8(
♥ Odotatko enemmän joulua vai kesää? - Kesää.

Ihuhu.Keskiviikko 12.01.2011 21:17

Maanantai 10.01.2011 23:10

Tee tämä ja ystävyyssuhteesi pysyvät kasassa myös vuonna 2011:

Kuka:
Kuka on paras ystäväsi? > Monia! LauriJaninaTiinaSatuJenniMaryamSaanaSussu♥!
Kuka on pitkäaikaisin ystäväsi? > Tiina.
Kuka on uusin hyvä kaverisi/ystäväsi? > Jenni? Kusipää ofc 8D
Kuka tuntee sinut parhaiten? > Tiina.
Kuka ymmärtää sinua mielestäsi parhaiten? > Hmm. LauriJaninaSatu.
Kuka auttaa sinut vaikeiden aikojen yli? > LauriJanina ja muut.
Kuka saa sinut aina hyväntuuliseksi? > Kaikki ♥
Kuka on (iältään) vanhin hyvä kaverisi? > Laurii.
Kuka sanoo sua ECksi? > -
Kuka on nuorin hyvä kaverisi? > Satuu.

Kenen:
Kenen kanssa sinulla on parhaat muistot? > Monien + Tiina.
Kenen kanssa vietit eniten aikaa viimekesänä? > o_o Janinan kans datasin ja Satun kans pihalla 8D
Kenen kaverisi/ystäväsi luona olit viimeksi yötä? > Satuu.
Kenen seurassa koet olevasi turvassa missä vain? - Se eka pitkä lista.
Kenen kaverisi musiikkimaku muistuttaa omaasi? - Janina.
Kenen kassa mesetät eniten? > Lauri.
Kenen kanssa tekstaat eniten? > Riippuu kuka jaksaa 8D
Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa? > ÄITI!! 8DDDDDD..en jaksa puhuu.

Muuta:
Kenelle kerrot eniten huoliasi? > LauriJanina.
Kehen luotat eniten? > Se eka pitkä lista.
Kenelle osoitat aivan liian harvoin kuinka paljon hän merkitsee? > Hmmmh? Onks joku jääny orvoks ;(
Kenelle todennäköisesti juttelet seuraavaksi mesessä tms.? > Kusipää 8D
Ketä haluaisit halata juuri nyt? > Kaik nää rakkaat läpi ♥

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.01.2011 03:19

Linda sanoo:
8DD
Tuu mun vaimokseeeein

Sieni sanoo:
maybe, maybe not.

Linda sanoo:
:)

Sieni sanoo:
VAADIN LUENNON MIKSI PITÄISI?

Linda sanoo:
Saax listaa.

Sieni sanoo:
Kerro miten tykkä. Kuha kerrot.

Linda sanoo:
Okke!
Öö.

Sieni sanoo:
eikä riitä 1-2 sana jutu

Linda sanoo:
Sik..aha..
Öö.
1.Koska minul on hyvin menestynyt sieniviljelmä pöydä all.
2.Siel voi kasvattaa myös perunoit.
3.Talon voi maalaa myös punaseks.
4.On hyvin tylsää.

Sieni sanoo:
Miksi tätä ei voi saada joku muu. + Ei oo hyvii syit

Linda sanoo:
;((
1.Kysyin jo Laurilt, ei suostunu.
2.Yritän keksii parempii.

Sieni sanoo:
tää ei vakuuta mua + oon toine vaihtoehto

Linda sanoo:
1.Oli muutenki utopine ajatus tehdä Laurista vaimoo, ei sille sovi essu.
2.Lovetän sua iha kauheen.
3.Haluun ruokaa tuu tekee.

Sieni sanoo:
1. mul ei sovi essu.
2. aha
3. en osaa tehd ruokaa

Linda sanoo:
1.Perkeleenperkele.
2.Parempi onni ensi kerralla.

Sieni sanoo:
oot huano kosii

Linda sanoo:
1.Siksi en omistakkaa mänboobsei.
2.Olen Arja Koriseva.

Sieni sanoo:
mite nä liitty mihkä

Linda sanoo:
1.KATSO LINTU!
2.Se ei näytä lehmältä.

8DKeskiviikko 05.01.2011 01:57

Kysy nämä oraakkelilta...
http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

1. Mikä on nimeni?
Päiviö.

2. Missä asun?
Eiffel-tornissa.

3. Minkä ikäinen olen?
Sen verran, että näkyy.

4. Kuka on paras ystäväni?
Hän on erittäin tylsä tyyppi.

5. Olenko sinkku?
Olet, mutta vain jos riisuudut alasti, otat kuvan itsestäsi ja laitat sen osoitteeseen: toimitus@helsinginsanomat.fi

6. Minkälainen kumppani sopii minulle?
Itsenäinen.

7. Olenko rakastunut tai ihastunut?
Enemmistö olis tuon ensimmäisen puolella, mutta itse katson viimosen parhaaksi.

8. Olenko väsynyt?
Tuskin, mutta ehdit vielä oppia.

9. Tekikö tämä minut iloiseksi?
Aivan takuulla.

10. Kiitos paljon!
Ole hyvä.

8D ♥Maanantai 03.01.2011 00:59

Sunnuntai 02.01.2011 04:15

Vittu toi enklantilainen on nii ihana 8DDDDD ensin höpöttää yli tunnin siit et kui emojen pitäis ryhdistäytyy ja päästä etteenpäi..ja et minun pitäis vaa koittaa muuttuu ku ei se elämä kellekkää helppoo oo ;);) ja nyt se on taas iha <3<3<3rakastan sinua peip. Tekis siit nettilesken 8
D

Uuusii vuosii! ♥Lauantai 01.01.2011 02:34