IRC-Galleria

PENA TÄÄLLÄ TERVE!Sunnuntai 16.08.2009 23:57

Hei rakas päiväkirja.

Kävin tänään ystäväni Eveliinan kanssa ulkona kävelemässä.
Lähtiessämme ilma oli kaunis.
Ostimme jäätelötuutit Citymarketista.
Söimme niitä samalla, kun kävelimme reippain askelin kohti Metsä Botniaa.
Yhtäkkiä taivaalta alkoi sataa vettä.
Olimme aivan kummissamme.
Sateenvarjomme olivat tietysti jääneet kotiin, joten kastuimme melko paljon.
Yhtäkkiä tajusin, että laukkuni oli luonnottoman kostea.
Kurkistin sisään ja huomasin, että se lainehti!
Vesipulloni oli vuotanut laukkuun ja kaikki tavarani olivat kastuneet.
Kaadoin vedet pois laukun pohjalta ja totesin, että puhelimeni ei lähtenyt päälle.
Toivottavasti se ei ole rikki.
Laukussa oli myös viiden euron seteli.
Toivottavasti se ei ole märkä.
Eveliina nauroi niin paljon, että melkein kasteli housunsa.
Pääsimme kotiin.

Rakkain terveisin Pena ja Eveliina

KUOPIO ROCK COCK 2009Maanantai 03.08.2009 02:06

joo kuopijoo oli mukava, en jaksa kirjottaa mitää pitkää raporttia :D
perjantai istuttii lavan eessä ja ootettii amoralia
lauantaina hilluttiin ympäriinsä
MUN KAMERA MENI KAI RIKKI NII PITI KUVATA KÄNNYKÄLLÄ.............
joo ei muuta mo kiitos kaikille jotka oli menossa mukana XD

joo twin city..Maanantai 27.07.2009 01:16

nii joo tosiaan perjantaina oli the rasmus ja happoradio ja ne oli hyviä :D
lauantaina pete, koop ja pmmp. pmmp oli paras ei muuta moi
ps frederik-parka :<

vähän myöhässä...Perjantai 10.07.2009 18:53

NII RUISROCKISSA OLI KIVAA KIITOS MIIA, NIINA, EVE JA JENNA!
slipknot, volbeat, dead by april, stratovarius, eppu normaali..... ♥
joooooooo ja kaikkee sekoa moi

että tämmöstä :D:DLauantai 20.06.2009 03:52

... roosa ottaa kaikki tuplana ja laura tietää kilpikonnat!!!

tää on mun uus lempibändiSunnuntai 14.06.2009 02:16

Risto - Levy-yhtiön jätkät

Levy-yhtiön jätkät roudaa mun kotiin kaikenlaista paskaa
Minä en pistä nimee vittu mihinkään teidän papereihin
Pyyhkikää perseenne niihin
Pyyhkikää perseenne saatanan apinat ou jee

Minä lennän Meksikoon ja oon siellä kauan

Lentoemot ei anna ees puristella
Ja kapteeni näyttää ihan hirveeltä runkkarilta

Kohta vedän turpaan kaikkia
Ja pyyhin perseen teijän naamaan

Minä lukitsen itseni vessaan ja oon siellä niin kauan
että vittu kuolette

Että vittu kuolette

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.06.2009 17:30

uus puhelin :))

hahahaTorstai 04.06.2009 01:29

arvatkaa kuka kävi tänää sirkuksessa? ::D:D oli huippu! ja rakastuin tuohon merileijonaan

[Ei aihetta]Maanantai 01.06.2009 01:51

hyvää kesää

so sweetSunnuntai 24.05.2009 02:10

alex<3