IRC-Galleria

HapetonOrgasmi

HapetonOrgasmi

loput kuvat listalaisille

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.04.2007 13:32

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

[Ei aihetta]Lauantai 03.02.2007 15:34

joskus tuntuu siltä
kuin me emme hallitsisi itseämme
emme olisi oman onnemme herroja

jokin ylempi voima meitä liikuttaisi
kuin räsynukkeja narunpäässä

tunkisi piikkejä sisällemme
harjoittaisi woodoota
ja katsoisi kuinka me kärsimme

yksi pieni nykäisy
ja koko maailma on sekaisin
pelosta

ja sitä pelkoa
ei pääse mihinkään pakoon

vaikka juoksisit henkesi edestä
niin pitkälle minne et jaksaisi

kauemmaksi kuin kukaan ikinä

sitä et pääse pakoon

meillä ei ole muuta toivoa
kuin katkaista meitä ohjaavat narut
ja tehdä niinkuin on oikein

tehdä kaikki yhteistyötä
ja parantaa "maailmaa"
jos sille enää mitään voi tehdä

[Ei aihetta]Lauantai 27.01.2007 23:32

ALKUUN...
Kuinka kauan olette seurustelleet?: 2,4 vuotta
Miten hyvin luulet tuntevasi hänet?: hyvin.

TYTTÖ-/POIKAYSTÄVÄNI...
Syntymäaika: 8.3.1989
Missä asuu: kehällä
Sisarukset: Petri, Miia ja Jonna
Opiskelupaikka/ammatti: datanomi
Unelma: käydä amsterdamissa
Suosikkituoksu: axe
Suosikkikirja: ei se lue ku lehtiä ja niistä eniten tieteen kuvalehteä
Suosikkileffa: monia
Parhaan ystävän nimi: oiskoos santeri
Suosikkiartisti: bob marley
Suosikkibändi: monia
Suosikkinäyttelijä: ei se ole koskaan mitään maininnu.
Idoli: ei sillä ole.
Harrastukset: cs ja wow
Kengänkoko: 43-45
Pituus: n. 178 cm

YLEISTÄ...
Montako exää hänellä on?: muutama
Hänen pisin suhteensa?: tämä
Hän sai ensisuudelmansa?: varmaan joskus ala-asteella
Millaiset suhteet hänellä on vanhempiinsa?: no sellaset ku pojilla on niihin.
Entä serkkuihin?: jonkin laiset
Onko hänellä jokin sairaus?: ei ole.
Muistatko hänen osoitteensa?: kylhän mä :D ja sen porukoitten ja veljen. :D
Millainen hänen huoneensa/asuntonsa on?: melko tilava yksiö ja tosi siisti sit ku mä sen siivoon. :D
Juoko/polttaako?: polttaa, mutta harvemmin juo.
Lemmikkieläimet?: 2 kissaa
Hän vihaa...: sitä ku mä märisen välillä
Hän rakastaa...: eiköhän se mua rakasta. :)
Miten juo kahvinsa?: vähän maitoa ja sokeria

ONKO HÄN...
Fiksu: hmm.... sit ku se haluaa. :D
Hyvä ruotsissa: ei todellakaan. :D
Entäpä englannissa: parempi kun minä.
Avulias: sitten ku se haluaa
Ystävällinen: kyl se.
Hetero: no jos mä en ole homo.
Empaattinen: kyl
Surullinen: harvemmin
Masentunut: no eii. :D
Turhautunut: niinhän me kaikki aina joskus
Optimistinen: no ei
Pessimistinen: emt.
Siisti: no miten sen ny ottaa. :D
Perfektionisti: ??
Narsistinen: häh?
Hoppari: ehei.
Punkkari: noup
Räppäri: ei
Pissis: ei
Gootti: no ei
Tylsä: joskus
Itsetuhoinen: no ei
Itseironinen: ??
Hauska: kyl. :D
Yksinäinen: no ei

KUMMAN HÄN VALITSISI...
Kahvi - tee: kahvi
Koira - kissa: kissa
Farkut - muut housut: ihan sama
Kesä - talvi: kesä
Syksy - kevät: kevät
Jenkki- brittienglanti: jenkki
Musta - punainen: musta

linkin pöllin ahkultaLauantai 27.01.2007 18:12

HÄRKÄ
Olet käytännöllinen ja uppiniskainen. Teet työtä kuin hullu vaikka pohjimmiltaan olet vitun laiska paska. Härkiä on paljon mielisairaaloissa - potilaina. Useimmät pitävät sinua arvaamattomana ja härkäpäisenä. Poliittisesti olet fanaattinen. Härät surmaavat usein puolisonsa riidan päätteeksi. Härkä tajuaa pitää usein leipäläpensä kiinni, mutta heti avattuaan suunsa joutuu helvetilliseen kiipeliin. Härkä on ikävä ihminen. Härkä alkaa vanhemmiten muistuttaa kulahtanutta rantalelua. Härkä on parhaimmillaan marinoituna.

Onnenkapine: Solarium
Onnennumero: Peruspäiväraha 112,-
Onnenväri: Rusketus
Motto: "Ööööö paistaako siellä varmasti aurinko ööööö?"
Auto: Taksi

koneeseen kadonnut/apulantaPerjantai 05.01.2007 18:02

"Koneeseen kadonnutta
ei voi takaisin saada
Kulutettu käytetty
ruokkimaan ympyrää

Luotettu ehkä liikaa
siihen että aika korjaa
se minkä vuoksi nähtiin
niin kovin paljon vaivaa

Että hajalle saatiin
Se mikä kauniiksi tarkoitettiin

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Maailman pisimmät tunnit
niiden otteeseen jää kiinni
Niitä kantaa loppuun asti
vaikka itse ei aina huomaa

Millainen on se taivas
jota ei löydetty koskaan
Olen kuullut paljon siitä
osan jopa omasta suustani

Voi niin pitkälle jaksaa
kun itsellensä vakuuttaa

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Joku meistä on onneton
palanut mutta tunnoton
katuva mutta uskoton
enemmän kuin rauhaton

Periaate on ehdoton
perustelu on aukoton
yhtälö ehkä mahdoton
Miten niin muka armoton?

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa"


kolmeposkionteloinen tytta.Lauantai 30.12.2006 13:36

pian on leikkaus......
enää 11 päivääää. apuva.












[Ei aihetta]Tiistai 31.10.2006 14:20

Krisse putkahti maailmaan eräänä vihreänä aamupäivänä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli sekalainen ja he elivät rikkaudessa. Koulussa hän ei kyennyt mihinkään, siellä häntä ei pidetty tyhmänä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan lehmät, niinpä viihteeksi tuli tietokoneet.

Krisse kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin rivoksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä vihreät silmät.
Oksentelusta päätellen hän oli todella vakuuttava. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kanapullia hän sai työskennellen hiuskarvan nostattajana.

Krisse tupakoi mutta ei käytä nuuskaa. Alkoholia hän ei juo ihan aina.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa oli vähällä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


Tee omasi: http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/

tupakkakopilla. :)Torstai 26.10.2006 17:12

pientä leikkiä savun seassa
kenkä vasten kenkää
lapsenmielisyyden kera lehtisotaa
naurua naruun kieputettuna

pienenä pilkkeenä sydämessäni
heijastat silmistäni onnellisuutta

vaikka ilta pimenisi,
kylmä viima kieputtaisi,
minä en pelkää

koska sinä olet kanssani

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.10.2006 17:25

Kirjoita kymmenen tuttusi/kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA (http://lintukoto.net/viihde/oraakkeli/) kuka on ___? Haasta 3 ystävääsi!!



Valtteri: Se isorintainen tyttö takarivistä vasemmalta.
Anniina R.: Tylsämielinen sohvallapiereskelijä. :D
Anniina I: Se nätti tyttö Anttilan alusvaatemainoksesta.
Janina: Unelias runoilija.
Kia: Aatelinen linnanomistaja.
Jake: Se, jolta homma hoituu...
Emmi: Sekin kyseli pari päivää sitten susta samaa! En kuitenkaan kertonut mitään. Ajattelin että saat itse sanoa.
Santeri: Kesämies
Sari: Sinun suurin ihastuksesi!
Ellu: Talonmies Pikkarainen.