IRC-Galleria

Isä... se sattuu'Torstai 19.11.2009 02:49

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.
Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?
Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.
En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.
Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.
Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.
Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.
Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.
Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.
Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.
Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.
Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.
Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.
'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.
Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!
Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.
Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.
Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.
Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!
JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'
Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät
Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.
Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

:(Keskiviikko 18.11.2009 23:18

Miks kaiken pitää olla niin vitu vaikeeta :(

VittuKeskiviikko 18.11.2009 20:57

Taas rupes vituttaa iha vitusti vittu saatana!!!!!

no jeeKeskiviikko 18.11.2009 17:13

vittu ku menee taas nii vitu hyvi saatana.

diipadaipaKeskiviikko 18.11.2009 16:08

RANDOM
#kuinka monesti olet jäänyt kotiarestiin ja miksi? - oisinko kerra syytä en muista
# milloin viimeksi pesit hampaat? - aamulla
# mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta 'banaani'? - apina
# miten kuvailisit tätä päivää? - paska päivä
# haluaisitko haukkua jonkun juuri nyt? - kyllä
# millainen mielentilasi on? - paska
# ikävöitkö ketään tällä hetkellä? - kyllä
# onko sinulla kotiintuloaikoja? - ei
# kiroiletko? - ja paljon
# onko sinulla paljon kotitöitä? - vähäse
KUKA
# viimeksi kävi hermoillesi? - en muista
# kertoi vihaavansa sinua sydämensä pohjasta - ei kai kukaa
# viimeksi huusi sinulle ? - äiti
# viimeksi soitti sinulle tuntemattomalla? - öö en muista
# viimeksi kertoi että olet hänelle tärkeä? - varmaa minna
# todennäköisesti lähettää sinulle seuraavaksi viestin? - hmm en osaa sanoa
# haastoi kanssasi viimeksi riitaa? - Jere
# lähetti sinulle 13. viestin saapuneissa? - ei jaksa hakee puhelinta
# sai viimeksi sinut nauramaan? - Laura
MITÄ
# aiot tehdä vielä tänään? - en mitää
# aiot tehdä huomenna? - makoilla
# kappaletta kuuntelit viimeksi? - en muista
# sinulla on päälläsi? - verkkarit ja t-paita
# suunnitelmia sinulla on ensi viikolle? - kouluu
# sinun tekee mieli juuri nyt? - seksiä :D
# sinulla lukee 24. viestissäsi? - en tiiä
# kyseinen henkilö halusi viestissään ilmaista? - ...
MIKSI
# teet tätä kyselyä? - huviksee
# maapallo on pyöreä? - oho
# et ole ulkona leikkimässä kavereiden kanssa? - oon kipee
# nuoret ovat yhä enemmän masentuneita? - enpäs tiiä
# naiset pitävät suutaan auki laittaessaan ripsiväriä? - jaa a
# suomessa tapahtuu joka vuosi enemmän avioeroja? - ...
# suomessa syödään jouluisin kinkkua eikä kalkkunaa? - kinkku on parempaa
MUUTA
# olisiko aika jo lopettaa tämä kysely? - jep
# onko sinulla tapana riehua kaupungilla ympärikännissä viikonloppuisin? - juu
# olisiko maailma parempi paikka ilman rakkautta? - no ei
# oletko koskaan värjännyt hiuksiasi? - onhan noita tullu maalailtua
# lopuksi haluat tietysti haastaa jonkun tekemään tämän? - e
10 FAKTAA
01. syntymäpaikka: - Jämsä
02. hiusten väri: - Blondi
03. hiusten pituus: - normit
04. lävistykset: - korvis
05. silmien väri: - siniset
06. kengän koko: - 46-47
07. mieliala: - paska
08. tuoksu: - hiki
09. vapaa: - jep
10. oikea vai vasen: - oikee
10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ
01. Rakkaus vai raha: - rakkaus
02. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri? - lonkero
04. Yhden yönjuttu vai suhde: - suhde
05. Tv vai internetti: - netti
06. Pepsi vai cola: - cola
07. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: - villit
08. Värilliset vai musta-valkokuvat: - värilliset
09. Puhelimitse vai kasvotusten: - kasvotusten
10. Mese vai sähköposti: - mese
10 OLETKO KOSKAAN
01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: - en
02. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: - olen
03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: - jooo paljonkin
04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: - en
06. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhde vuorokauden aikana: - kyllä
07. oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: - kyllä
08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: - kyllä
09. oletko koskaan karannut kotoa: - joskus
TÄLLÄ HETKELLÄ
01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: - kyllä
02. oletko iloinen: - en
03. puhutko kenenkään kanssa: - en
04. oletko tylsistynyt: - juu
05. oletko saksalainen: - en
06. oletko venäläinen.: - no en
07. oletko koulussa: - en
08. oletko kynttilöiden polttaja?: - en
09. oletko idiootti: - kyl
10. tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: - kyllä
SINUSTA
Mikä on horoskooppimerkkisi?: - härkä
Syötkö mieluummin suklaata vai lakritsia?: - suklaa
Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa?: - jooo
Mitä mieltä olet siitä, kun joku ottaa itsestäkuvia kameralla?: - sitte ottaa
Omistatko lemmikkejä: - juuuuuu
Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin?: - jep
SINUN YSTÄVÄSI
Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa?: - en
Soitatko ehkä mielummin?: - joo
Onko sinulla ylipäätään ystäviä?: - on on
Kuinka kauan olet tuntenut läheisimmän ystäväsi?: - 17 v kohta 18
Entä kuinka kauan olet tuntenut ystäväsi, jonka olet tuntenut pisimpään?: - just sanoin !
Voisitko lajitella ystäväsi paremmuusjärjestykseen?: - kyl
Onko sinulla ja parhaalla ystävälläsi eri porukat joissa liikutte?: - joskus joo
SINÄ & MUSIIKKI
Mielipiteesi Euroviisuista?: - pliiis ei enää euroviisuihin !
Kuinka paljon tilaa on mp3:ssasi jos sellaista on?: - en tiiä
Miltä vuosiluvulta on lempiartistisi?: - en tiiä
Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin?: - jooo

Juuri näinMaanantai 16.11.2009 23:48

Nyt se sit pahaks meni ei pysty kävelee just ollenkaa polvet turvoksissa joka vitu lihasta särkee kurkku on kipee päätä särkee maaa polttaa ja kuume nousee koko aja henki ei meinaa kulkee keuhkot räjähtää huomenna varmaa lääkärii voi paska!!!

NonniMaanantai 16.11.2009 20:55

Nytkö se vitu possunuha sit tuli särkee joka paikkaa ja on kurkku kipee särkee päätä jne.

Eminem - When i'm goneTorstai 12.11.2009 13:58

Yeah
It's my life
My own words I guess

Have you ever loved someone so much, you'd give an arm for?
Not the expression, no, literally give an arm for?
When they know they're your heart
And you know you were their armour
And you will destroy anyone who would try to harm 'em
But what happens when karma, turns right around and bites you?
And everything you stand for, turns on you, despite you?
What happens when you become the main source of a pain?
"Daddy look what I made", Dad's gotta go catch a plane
"Daddy where's Mommy? I can't find Mommy where is she?"
I don't know go play Hailie, baby, your Daddy's busy
Daddy's writing this song, this song ain't gonna write itself
I'll give you one underdog then you gotta swing by yourself
Then turn right around on that song and tell her you love her
And put hands on her mother, who's a spitting image of her
That's Slim Shady, yeah baby, Slim Shady's crazy
Shady made me, but tonight Shady's rocka-by-baby


And when I'm gone, just carry on, don't mourn
Rejoice every time you hear the sound of my voice
Just know that I'm looking down on you smiling
And I didn't feel a thing, So baby don't feel my pain
Just smile back
And when I'm gone, just carry on, don't mourn
Rejoice every time you hear the sound of my voice
Just know that I'm looking down on you smiling
And I didn't feel a thing, So baby don't feel no pain
Just smile back

I keep having this dream, I'm pushin' Hailie on the swing
She keeps screaming, she don't want me to sing
"You're making Mommy cry, why? Why is Mommy crying?"
Baby, Daddy ain't leaving no more, "Daddy you're lying
"You always say that, you always say this is the last time
"But you ain't leaving no more, Daddy you're mine"
She's piling boxes in front of the door trying to block it
"Daddy please, Daddy don't leave, Daddy - no stop it!"
Goes in her pocket, pulls out a tiny necklace locket
It's got a picture, "this'll keep you safe Daddy, take it withcha'"
I look up, it's just me standing in the mirror
These fuckin' walls must be talking, 'cause man I can hear 'em
They're saying "You've got one more chance to do right" - and it's tonight
Now go out there and show that you love 'em before it's too late
And just as I go to walk out of my bedroom door
It's turns to a stage, they're gone, and this spotlight is on
And I'm singing


Sixty thousand people, all jumping out their seat
The curtain closes, they're throwing roses at my feet
I take a bow and thank you all for coming out
They're screaming so loud, I take one last look at the crowd
I glance down, I don't believe what I'm seeing
"Daddy it's me, help Mommy, her wrists are bleeding,"
But baby we're in Sweden, how did you get to Sweden?
"I followed you Daddy, you told me that you weren't leavin'
"You lied to me Dad, and now you make Mommy sad
"And I bought you this coin, it says 'Number One Dad'
"That's all I wanted, I just want to give you this coin
"I get the point - fine, me and Mommy are gone"
But baby wait, "it's too late Dad, you made the choice
"Now go up there and show 'em that you love 'em more than us"
That's what they want, they want you Marshall, they keep.. screamin' your name
It's no wonder you can't go to sleep, just take another pill
Yeah, I bet you you will. You rap about it, yeah, word, k-keep it real
I hear applause, all this time I couldn't see
How could it be, that the curtain is closing on me
I turn around, find a gun on the ground, cock it
Put it to my brain and scream "die Shady" and pump it
The sky darkens, my life flashes, the plane that I was supposed to be on crashes and burns to ashes
That's when I wake up, alarm clock's ringin', there's birds singin'
It's Spring and Hailie's outside swinging, I walk right up to Kim and kiss her
Tell her I miss her, Hailie just smiles and winks at her little sister
Almost as if to say



Suomeksi



Niin
Tämä on elämäni
Omin sanoin, luullakseni

Oletko koskaan rakastanut ketään niin paljon että antaisit kätesi hänen vuokseen
Ei kuvannollisesti, ei, vaan kirjaimellisesti antaistiko kätesi hänen vuokseen?
Kun he tietävät olevansa sydämessäsi
Ja tiedät olleesi heidän suojansa
Ja tuhoat jokaisen joka uhkaa satuttaa heitä
Mutta mitä tapahtuu kun karman laki kostaa sinulle
Ja kaikki jonka vuoksi seisot, kääntyy sinua vastaan, kaikesta huolimatta
Mitä tapahtuu kun täytyt tuskalla
"Isä katso mitä tein" Isän pitää mennä ottamaan kone kiinni
"Isä missä äiti on, en löydä äitiä missä hän on?"
En tiedä Hailie mene leikkimään, rakas, isä on kiireinen
Isä kirjoittaa tätä laulua, laulut eivät kirjoitu itsestään
Annan sinulle alkuvauhdin, sitten saat kiikkua yksin
Sitten soitan hänelle tätä kappaletta ja kerron rakastavani häntä
ja tartun käsilläni äitiin, joka sylkee hänen kuvalleen
Tämä on Slim Shady, yeah baby, Slim Shady on hullu


Kun olen poissa, jatka eteenpäin, älä sure
Riemuitse joka kerta kun kuulet ääneni
Tiedä että katselen ylhäältä hymyäsi
En tuntenut mitään, joten älä sinäkään tunne kipua
Vaan hymyile takasin
Kun olen poissa, jatka eteenpäin, älä sure
Riemuitse joka kerta kun kuulet ääneni
Tiedä että katselen ylhäältä hymyäsi
En tuntenut mitään, joten älä sinäkään tunne kipuani
Vaan hymyile takasin

Näen tätä unta, työnnän Hailieta keinussa
Hän huutaa, hän ei halua minun laulavan
"Saat äidin itkemään, miksi, miksi äiti itkee?"
Kulta, Isä ei lähde enää minnekkään "Isä, sinä valehtelet"
"Sanot niin aina, sanot aina tämä on viimeinen kerta, mutta
et lähde enää, Isä, olet minun"
Hän kasaa laatikoita oven eteen tukkiakseen sen
"Isä ole kiltti älä lähde - Lopeta se isä"
Menee taskulleen ja vetää ulos pienen riipuksen
Siinä on kuva "Tämä pitää sinut turvassa, ota se mukaasi"
Katson ylöspäin, näen vain itseni seisomassa peilin edessä
Näiden seinien on pakko puhua, koska kuulen niiden puheen
Ne sanovat "Sinulla on yksi mahdollisuus tehdä oikein ja se on tänään"
Mene nyt ulos ja näytä heille rakastavasi heitä ennenkuin on liian myöhäistä
Ja juuri kun pääsen ulos makuuhuoneesta
Se muuttuu esiintymislavaksi, he ovat hävinneet ja valokeila on päällä
Ja minä laulan


60 000 ihmistä, hyppivät paikoillaan
Verho laskeutuu, He heittelevät ruusuja jalkojeni juureen
Minä kumarran ja kiitän kaikkia siitä että he tulivat
He huutavat kovaa, Minä katson vielä kerran väkijoukkoa
Ja vilkaisen alas, enkä usko näkemääni
"Isä se olen minä, auta äitiä, hänen ranteensa vuotavat"
Mutta kulta me olemme Ruotsissa, Kuinka pääsit Ruotsiin
"Seurasin sinua, sanoit ettet ole lähdössä"
"Isä sinä valehtelit isä ja teit äidin surulliseksi"
"Ja minä ostin tämän kolikon sinulle, siinä lukee: Maailman paras isä"
"Halusin vain sitä, haluan vain antaa sinulle tämän kolikon"
"Tajusin, hyvä on, minä ja äiti lähdemme"
Mutta kulta, odota"Se on liian myöhäistä isä, teit valintasi"
"Nyt mene näyttämään heille että rakastat heitä ennemmän kuin meitä"
Sitä he haluavat, he haluavat sinut Marshall he jatkavat..nimesi huutamista
Ei ole ihme ettet voi unta, ota vain lisää unilääkkeitä
Niin, lyön vetoa että teet niin, Räppaat siitä, sanat, pidä ne todellisina
Kuulen taputuksia, koko tämän ajan en ole nähnyt
Että verho sulkee minut
Käännyn ympäri, löydän aseen maasta ja nostan sen käteeni
Painan sen kalloani vasten ja huudan "Kuole Shady" ja vedän liipaisimesta
Taivas pimenee, Elämäni välkkyy, Lentokone jolla minun kuului lentää törmää ja palaa tuhkaksi
Silloin herään, herätyskello soi, linnut laulavat
On kevät ja Hailie keinuu ulkona, kävelen Kimin luo ja suutelen häntä
Kerron hänelle että olen ikävöinyt häntä, Hailie hymyilee ja vilkuttaa pikkusiskolleen
Kuin sanoakseen

jepKeskiviikko 11.11.2009 18:58

►Myönnä, mitä näistä olet tehnyt:
[x] oksentanut humalatilassa
[x] maistanut tupakkaa
[x] polttanut vakituisesti?
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] liftannut tuntemattoman kyytiin
[x] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee
►Mitä näistä teet joka päivä:
[x] laulat
[x] pidät hauskaa
[x] tapaat ystäviäsi
[ ] opiskelet
[ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[x] katsot televisiota
[ ] laittaudut peilin edessä
[x ] tanssahtelet
[ ] kiukkuat
[x] naurat
[/] käyttäydyt hyvin
[x] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[x] luet
[x] käyt galleriassa/ii2
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet
►Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:
[ ] kostonhaluinen
[ ] ilkeä
[ ] siisti
[ ] itsekäs
[ ] sohvaperuna
[x] kiltti
[x] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[x] onnekas
[x] erilainen
[ ] ahkera
[x] auttavainen
►Mitä seuraavista haluaisit:
[x] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] matkustaa maailman ympäri
[ ] syödä puuroa
[ ] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[x] juoda pääsi täyteen
[ ] syödä mustikoita
►Olen:
[ ] Ratsastanut kamelilla
[ ] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[x] Juonut shampanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[x] Käynyt Puuhamaassa
[x] Polskutellut Serenassa
[/ :D] Ollut musiikkivideossa
[x] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] valvonut koko yön
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[x] Stripannut
[] Ollut rippileirillä
[ ] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[x] Tehnyt yli 80 e kännykkälaskun
[ ] Leikannut koiran kynsiä
[ ] Ollut päivän syömättä mitään
[ ] Yrittänyt iskeä itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä ja onnistunut
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[x] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[x] Soittanut seksilinjalle
[x] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[ ] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Nielaissut jääpalaa
[x] Haukkunut hevareita
[x] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan
[x] Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ] Halannut julkkista
[ ] Itkenyt ilman mitään syytä
[x] Ollut järjestämässä discoa
[ ] Matkustanut peräkontissa
[x] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[x] Karannut kotoa
[x] Saanut 4-5 kokeesta
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[x] Ollut puolukassa
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[x] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[x] Ajanut mopolla ojaan
[x] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Astunut lehmän paskaan
[x] Ajatellut itsemurhaa
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[x] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Koskettanut käärmettä
[x] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Uinut avannossa
[ ] Ollut lempiartistini keikalla
[ ] Harrastanut balettia
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[ ] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Lukenut Raamattua
[x] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] harrastanut itsepuolustusta
[x] Pyörtynyt
[x] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] Eksynyt
[x] Saanut paniikkikohtauksen
[ ] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[x] Soittanut/laulanut bändissä
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut mopoa/skootteria
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[x] Saanut aivotärähdyksen
[x] Luntannut kokeessa
[x] Saanut murtumaa
[x] Antanut rahaa katusoittajalle
[ ] Käynyt Irlannissa
[ ] Käynyt Ukrainassa
[x] Käynyt Ruotsissa
[x] Pelannut twisteriä
[x] Hukannut kirjastonkirjan
[ ] Ollut galleriassa/ii2 päivän kuvana
[ ] Ollut sairaalassa yötä
[x] Ollut Lapissa
[x] Ollut lehdessä
[x] Ollut tappelussa
[ ] Lukenut kirjan ruotsiksi
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[ ] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x] Kuvitellut olevani kala
[x] Teipannut suuni kiinni
[x] Palauttanut kokeen melkein tyhjänä
[/] Pessyt hampaani joka ilta
►Minulla on:
[x] ainakin yksi kenkäpari
[x] monta tyynyä
[ ] siniset verhot
[ ] sotkuinen pöytä
[x] yksi siisti pöytä
[x] mp3 soitin
[ ] hiusharja
[x] roskia
[ ] tyhjä karkkipussi
[ ] limupullo
[x] kirjoja
[x] Raamattu
[ ] suuri nallepehmolelu
[x] paljon pehmoleluja
[x] koriste-esineitä
[x] tietokone
[x] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] kännykkä
►Tahdon:
[x] matkustaa Australiaan
[x] pelata jotain peliä
[ ] mennä vessaan
[x] muuttaa
[x] käärmeen
[ ] kirppuja
[x] kouluun
[x] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[x] huutaa
[ ] itkeä
[x] nauraa
[x] katsella ulos

juuKeskiviikko 11.11.2009 18:19

• Mikä on viimeisin ajatus päässäsi? - Kaikkee vittumaista
• Oletko koskaan polttanut itseäsi? - toki
• Kuka luultavasti puhuu sinusta tällä hetkellä pahaa? - varmaa kaikki
• Kuka haluaisit olla juuri nyt? - joku muu ku minä
• Onko joku rakastunut sinuun? - kai
• Mitä biisiä kuuntelit viimeksi? - Eminem - Just lose it
• Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - ei mitää erikoista
• Oletko stressaantunut ihminen? - kyllä
• Kaipaatko jotakuta? - kaipaan
• Kenen puoleen käännyt, kun olet surullinen? - kavereiden
• Pyysikö sinua elämässäsi eniten satuttanut henkilö sinulta anteeksi? - kyllä
• Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? - viinaa
• Tahtoisitko asioiden olevan kuin ennen? - jaa a
• Vihaatko ketään? - kyllä
• Onko joku, jota et koskaan unohda? - kyllä
• Oletko koskaan seurustellut saman henkilön kanssa kahta kertaa? - olen
• Onko sinulla ystävä, jolle voit kertoa asioita ja olla varma, että hän ei kerro eteenpäin? - eiköhä
• Rehellisesti, onko kukaan koskaan nähnyt sinun alusvaatteitasi? - kaikki
• Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa S:llä? - olen
• Milloin olit viimeksi täysin onnellinen elämässäsi? - joskus
• Tietääkö kukaan muu salasanaasi? - kyllä
• Viime yönä, nukahditko hymy huulillasi? - en
• Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - enpäs tiiä
• Puhutko unissasi? - ei voi tietää
• Muistatko ensimmäisen ihastuksesi? - kyllä
• Missä olet kahden tunnin päästä? - varmaa kotona
• Kaunistelitko asioita jonkun/joidenkin kysymysten kohdalla? - ehkä
• Minkä unen näit viimeksi? - en muista
• Mitä teet neljän päivän päästä? - en tiiä
• Viimeisin sana, jonka sanoit - perkele
• Jotain, mitä sinulla on kolme - hmm...
• Viime kesän paras muisto? - yks juttu
• Omistatko mopoa? - en
• Lempisuklaa? - valkosuklaa
• Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan, mutta tahtoisit? - yksi ihminen
• Mitä teit aamulla ensimmäisenä, kun heräsit? - vessaan
• Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan? - olin koneella
• Onko sinulla joitain outoja pelkoja? - hämähäkit
• Näytätkö tunteitasi muille ihmisille? - kyllä
• Juotko usein? - juon
• Juotko humalahakuisesti? - toki
• Mitä söit viimeksi? - kanaa ja riisiä
• Napsitko pillereitä päivittäin? - en
• Kuka meinasi tehdä sinut viimeksi hulluksi? - joku
• Mitä aiot tehdä seuraavaksi? - varmaan meen kauppaa
• Mitä ajattelet? - en mitää
• Onko sinulla joku paikka kipeä? - kaikki
• Milloin viimeksi kaaduit? - lauantaina
• Monelta heräsit tänään? - klo 7.00
• Kenelle näytit viimeksi keskisormea? - en muista
• Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi? - tässä joku aika sit
• Montako lävistystä sinulla on? - korvis
• Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä? - joo o
• Oletko joskus vain heittäytynyt hetkeen ja antanut kaiken muun olla? - kyllä
• Laulanut mikrofoniin? - joo
• Itkenyt koulussa? - en
• Kaatunut skootterilla? - en
• Ikävöitkö ketään? - kyllä
• Oletko mustasukkainen? - taidan olla
• Mitä odotat tällä hetkellä eniten? - en mitää
• Mitä teet viikonloppuisin? - kaikkee
• Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? - olen
• Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa? - täällä
• Oletko koskaan liftannu? - jep
• Mitä kaikkea yleensä teet, kun olet koneella? - kuuntelen musiikkia
• Onko sinulla meseä? - on
● 1. Mitä lukee 21. tekstiviestissäsi? - ei jaksa kattoo
● 2. Kenen sängyssä nukuit viime yön? - omassa
● 3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt? - ei mitää
● 4. Mitä sinun pitäisi olla tekemässä? - jotai
● 5. Oletko suudellut viikon aikana? - kai
● 6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät? - valkoset
● 7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä? - ei
● 8. Käytkö armeijan? - joo
● 9. Millon viimeksi näit äitiäsi? - eile
● 10. Kuka sai sinut? - ?????
● 11. Katso vasemmalle, mitä näet? - kirjahylly
● 12. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain? - t-paita
● 13. Haluaisitko olla jonkun tyypin seurassa nyt? - kyllä
● 14. Onko sulla kasveja huoneessasi? - yks
● 15. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - kyllä
● 16. Milloin viimeksi liikuit taksilla? - pari viikko sit
● 17. Milloin viimeksi nauroit kunnolla? - tänää koulusssa
VIIMEISIN
● 21. Henkilö jonka näit? - iiro
● 22. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - jasmin
● 23. Henkilö jota halasit? - minna
● 24. Henkilö jonka kanssa tekstailit? - ilari