IRC-Galleria

Iloone

Iloone

eisenerikoisempaa.blogspot.fi

[Ei aihetta]Maanantai 19.07.2010 02:55

ÄLÄ LUE! Iskä ja äiti erosivat ja minä jäin äidin luokse asumaan. Äiti sairastui ja hän on juuri palaannut sairaalasta. Sinä päivänä satoi ja paljon. Minun piti lääkitä äitini kolmen tunnin välein. Olin unohtanut lääkityksen noin viideksi tunniksi. Sitten en löytänyt äitiäni mistään. Alkoi ukkostaa ja sataa rakeita. Ulos en voinut mennä sillä rakeet olivat niin isoja että olisivat surmanneet minut. Pysyin sisällä ja huomasin vanhanaikaisen kameran pöydällä. Katsoin kameran linssin läpi. Siellä ei näkynyt mitään muuta kuin hehkuva pentagrammi. Pelko valtasi minut ja juoksin ulos. Rakeet löivät minut tajuttomaksi ja seuraavana päivänä heräsin jostain. Se oli kuin teurastamo. Verta kaikkialla. Ovesta tulee eräs tuttu naama. Se oli äitini, mutta iho oli kalpea ja vihertävä. Hiukset sekaisin ja kaikennäköisiä torakoita kiipeili hänessä. Vaattet olivat revityt ja yksiväriset. Hänellä oli appelsiinin kokoisia paiseita joka puolella ja iho oli ryppyinen. Yritin lähteä pois, mutta huomasin olevani kahleissa. Äitilläni oli teurastus tavaroita. Hän vain leikkasi paloja minusta kuin sitkeästä lihasta ja minä yritin kiljua muttei ääneni kuulunut. Äitini söi palasiani. Lopuksi hän katkaisi pääni ja heräsin hautausmaalta, kuin olisin nähnyt unta. Makasin hautaarkussa ja nousin pois. Olo tuntui kevyeltä. Ihan kuin voisin lentää. Huomasin että kehoni jäi arkkuun. Tajusin että olin sieluna vain. Myöhemmin kuolemansyytäni tutkittiin ja syynä oli aivohalvaus. Se johtui painajaisesta.
Sain tietää, että äitini ei ollut sairas, vaan hänellä oli kirous! Miten sain tietää tämän? Hän ei ikinä itkenyt kuolemani jälkeen ja sieluna voin mennä kaikkien uniin. Äitini unessa häntä hallitsi joku outo voima. Jokin puhui hänelle. Tajusin koko kuolemani syyn. Äitini voi murhata mielen kautta. Siihen tehtävään hänet on kirottu. Ja minut on kirottu jäämän maan päälle. Täältä en voi lähteä mihinkään. Leijailisin vain ilmassa enkä voisi puhua kellekkään, sillä se aiheuttaisi katastrofin. Kehoni rapistui haudassaan ja sieluna minä vain leijailen. Paluu kehoon on mahdotonta. Vaikka yritän tappaa itseni se ei auta sillä olen haamu. En olisi saanut kertoa tätä tarinaa, ja äitini varmasti kuulee sinun tietävän. Jollet kopioi tätä, äitini varmasti tappaa sinutkin, ensin raatelemalla ja silpomalla. Lopuksi syömällä. Tämä tapahtuu sinulle ensi yönä noin kello 02.36

[Ei aihetta]Lauantai 17.07.2010 04:52

GRR = voisit alkaa oleen ?
NAM = oot söpö
;) = oot hyvän näkönen!
:D = Sahkulle tnä ?
:) = panisin
<33 = rakastan suo
<!3 = oot mun elämä <3 !
D44 = voisit kopsata vittu tän !

[Ei aihetta]Perjantai 16.07.2010 20:48

Jos kopioit tämän päiväkirjaasi alle puolessa minuutissa, niin ihastuksesi kysyy: Alatko ? Jos taas alle minuutissa, niin hän taas suutelee sinua kaikkien nähden ! Eli kannattaa pitää kiirettä !

reps*Perjantai 16.07.2010 07:00

-Mitä eroa on joulupukilla ja Michael Jacksoninlla?
-Joulupukki antaa vain kilteille lapsille.

kaikki tietää mitä tarkottaaPerjantai 16.07.2010 06:57

-mitä eroa on blondilla ja kanalla?
-kana nousee ennemmin munan päältä

[Ei aihetta]Perjantai 16.07.2010 06:57

- Mitä yhteistä on ufoilla ja viisailla blondeilla?
- Sellaisista aina kuulee, mutta niitä ei koskaan näe.

[Ei aihetta]Perjantai 16.07.2010 06:54

Mitä yhteistä on blondilla ja Ikean pöydällä?
Vastaus: Kun ne vie kotiin huomaa että ruuveja puuttuu ja jalat leviää.



pitää olla aika n00b jos ei ymmärrä
elämä on kivaa mutta siinä on myös todella monta vikaa, se on välillä kauheaa kunnes uusi ovi aukeaa, lähden nyt enkä tule takas, tahdon vain sanoa..... oot mulle rakas.

haa! en oo pelkuri :DTorstai 15.07.2010 07:18

Pelot selityksineen
x = vähän
xx = kohtalaisesti
xxx= paljon
A
[ ] Achluophobia - Pimeän pelko
[/] Acrophobia - Korkeiden paikkojen pelko
[/] Agliophobia - Kivun pelko
[ ] Agoraphobia - Avointen paikkojen tai väkijoukon pelko
[ ] Aichmophobia - Turhien tai terävien esineiden pelko
[ ] Amaxophobia - Autolla ajamisen pelko
[ ] Androphobia - Miesten pelko
[ ] Anginophobia - Kurkkutulehduksen tai tukehtumisen pelko
[ ] Anthropophobia - Ihmisten tai yhteiskunnan pelko + misanthropia - ihmiskuntaviha [ ]
[ ] Aphenphosmphobia - Kosketuksen pelko
[ ] Arachnophobia - Hämähäkkien pelko
[ ] Arithmophobia - Numeroiden pelko
[ ] Astraphobia - Ukkosen pelko
[ ] Ataxophobia - Sekasorron tai siivottomuuden pelko
[ ] Atelophobia - Epätäydellisyyden pelko
[ ] Atychiphobia - Epäonnistumisen pelko
[ ] Autophobia - Yksin olemisen pelko
B
[ ] Bacteriophobia - Bakteerien pelko
[ ] Barophobia - Painovoiman pelko
[ ] Bathmophobia - Rappusten pelko
[ ] Batrachophobia - Sammakkoeläinten pelko
[ ] Bibliophobia - Kirjojen pelko
[ ] Botanophobia - Kasvien pelko
C
[ ] Cacophobia - Rumuuden pelko
[ ] Catoptrophobia - Peilien pelko
[ ] Chionophobia - Lumen pelko
[ ] Chromophobia - Värien pelko
[ ] Chronomentrophobia - Kellojen pelko
[ ] Claustrophobia - Ahtaiden/ suljettujen paikkojen pelko
[ ] Coulrophobia - Klovnien pelko
[ ] Cyberphobia - Tietokoneiden pelko
[ ] Cynophobia - Koirien pelko
D
[ ] Dendrophobia - Puiden pelko
[ ] Dentophobia - Hammaslääkärin pelko
[ ] Domatophobia - Talojen pelko
[ ] Dystychiphobia - Onnettomuuksien pelko
E
[ ] Ecophobia - Kodin pelko
[ ] Elurophobia - Kissojen pelko
[ ] Ephebiphobia - Teinien pelko
[ ] Equinophobia - Hevosten pelko
G
[ ] Gamophobia - Avioliiton pelko
[ ] Genuphobia - Polvien pelko
[ ] Gynophobia - Naisten pelko
H
[ ] Heliophobia - Auringon pelko
[ ] Hemophobia - Veren pelko
[ ] Herpetophobia - Matelijoiden pelko
[ ] Hydrophobia - Veden pelko
I
[ ] Iatrophobia - Lääkärien pelko
[ ] Insectophobia - Ötököiden pelko
K
[ ] Koinoniphobia - Huoneiden pelko
[ ] Leukophobia - Valkoisen värin pelko
[ ] Lilapsophobia - Tornadojen ja hurrikaanien pelko
[ ] Lockiophobia - Lapsen syntymän pelko
M
[ ] Mageirocophobia - Kokkaamisen pelko
[ ] Melanophobia - Mustan värin pelko
[ ] Microphobia - Pienten asioiden pelko
[ ] Mysophobia - Lian tai alkioiden pelko
N
[ ] Necrophobia - Kuoleman ja kuolleiden asioiden pelko
[ ] Noctiphobia - Yön pelko
[ ] Nosocomephobia - Sairaaloiden pelko
O
[ ] Octophobia - Kahdeksikon pelko
[ ] Ombrophobia - Sateen pelko
[ ] Ophidiophobia - Käärmeiden pelko
[ ] Ornithophobia - Lintujen pelko
P
[ ] Papyrophobia - Paperin pelko
[ ] Parastitaphobia - Loisten pelko
[ ] Pathophobia - Sairauksien pelko
[ ] Pedophobia - Lasten pelko
[ ] Philophobia - Rakkauden pelko
[ ] Phobophobia - Pelossa olemisen pelko
[ ] Podophobia - Jalkojen pelko
[ ] Porphyrophobia - Violetin värin pelko
[ ] Pteridophobia - Saniaisten pelko
[ ] Pteromerhanophobia - Lentämisen pelko
[ ] Pyrophobia - Tulen pelko
S
[ ] Scolionophobia - Koulun pelko
[ ] Selenophobia - Kuun pelko
[ ] Somniphobia - Nukkumisen pelko
T
[ ] Tachophobia - Vauhdin pelko
[ ] Technophobia - Tekniikan pelko
[/] Trypanophobia - Rokotusten/verikokeiden yms. pelko
V-Z
[ ] Venustraphobia - Kauniiden naisten pelko
[ ] Wiccaphobia - Noitien ja noituuden pelko
[ ] Xenophobia - Vieraiden pelko
[ ] Zoophobia - Eläinten pelko
1 ½ niitä tais tulla.... :::DDD

kivaaaTiistai 13.07.2010 22:07

jippii, ukkostaa ja en jaksa ottaa kaikista huoneista johtoja irti
xP